Puutarhani eläimet

En ole koskaan aikaisemmin nähnyt peurojen käyskentelevän niin lähellä kuin puutarhassani. Peurat ovat pieniä, siroja ja kauniita. Mutta kun teen kasvimaan, aitaan sen. Peurat etsiköön ruokansa muualta. Minä vain katselen niitä ja otan valokuvia - jos ehdin.

Valkohäntäpeura omenatarhassamme

Aikaisemmin hirvien juomareitti joelle kulki tonttimme rajaa pitkin. Naapurin mies kertoi heidän takapihallaan olleen viisi hirveä. Oli harmissaan, kun kivääri oli kotona sisällä eikä silloin ulottuvilla. Hän kuuluu paikalliseen metsästysseuraan.

Karhukin on vieraillut kolmen kilometrin päässä yhden omakotitalon pihalla. Luin siitä lehdestä. Siis melkein meilläkin.

Suden olen takuuvarmasti nähnyt jolkuttavan peltojen poikki kohtisuoraa kohti metsää. Yhden kerran, mutta kuitenkin. Kukaan ei usko minua.

Pupujussit syövät mokomat talvella norjanangervoni, ja nuoret hedelmäpuuni on kaikki pakko suojata ympäri vuoden. Poikaset ovat uskomattoman suloisia ja vikkeliä, mutta en anna periksi. Tiedän, mihin ne talvella pystyvät. Minun puuni ja pensaani.

Oravat kuljettelivat toissa syksynä eristevilloja ympäri pihaa, kunnes naapurin kissa söi kaikki pihan oravat. Häntiä vain löytyi ympäri pihaa. Nyt keväällä jo näkyi uusia poikasia. Yksi nukkui päiväuniaan lintujen ruokintapaikan yläpuolisella oksalla.

Oravanpoikanen torkkumassa puun oksalla ja nauttimassa auringonlämmöstä

Naapurin kissat ovat vieneet sydämeni, mutta yritän olla niitä liikaa huomioimatta: muuttavat muuten meille. Niin melkein aikaisemmin kävikin, ja se oli todella noloa.

Kettukin kiinnostui kissoista. Toinen kissoista kiipesi puuhun, ja kettu puolen tunnin ajan kierteli kehää puun alla ja oli kuin ei olisi kissaa huomannutkaan. Se yritti olla ovela, mutta ei pystynyt huijaamaan meitä. Otin siitä ikkunan lävitse valokuvia, kettu katseli sitä aikansa ja päätti poistua. Ilman kissapaistia.

Naapurin kissa ja epäonninen kettu

Fasaaninaaras piti minua vaarattomana, kun kuokin yhtenä keväänä kukkapenkkiäni ja tuli viereeni katsomaan, josko hänellekin riittäisi sieltä syötävää. Se kuvitteli minun nokkivan ruokaa maasta.

Fasaaninaaras

Pieni hömötiainen jäi talvella jalastaan rasvapaakun verkkoon kiinni, ja kun kävin pelastamassa sen, se istui pitkään kämmenelläni ja lepäsi ennen kuin lensi pois. Se oli uskomattoman kevyt ja täytti sydämeni valtavalla lämmöllä.

Kontiaiskanta kasvoi vuosi vuodelta, kunnes se erään talven jälkeen romahti, eikä niitä ole näkynyt vuosikausiin. Naapurissa niitä kuulema on. Kysyivät, onko meillä näkynyt?

Hiiret kiipeävät joka syksy avoullakollemme lämpöä etsimään. Ne on pakko loukuttaa, muuten saavat liian paljon pahaa aikaiseksi. Viime talvena poikani laski lopettaneensa 23 hiirtä.

Talvella ruokintapaikalla pyörii valtava määrä erilaisia lintuja ja muutama oravakin. Minnehän fasaanit ovat kadonneet? Niitä ei ole viime vuosina näkynyt. Aikaisemmin niitä oli paljonkin ruokailemassa...

Talitiaiset talipaakulla

Tällainen määrä elämää omalla pihallamme! Kuinka onnellinen sitä saakaan olla asuessaan haja-asutusalueella, luonto ympärillään...