Lumi

Lumisade, lumituisku, lumipyry... loska, sohjo, nuoska - lumelle löytyy Suomessa valtava määrä kuvaavia sanoja. Jo siitä näkee, kuinka tärkeä asia lumi meille luonnossa on. 

Lumen määrä tai sen puute määrittää talvella kulkemistamme ja pukeutumistamme, olemista ja tekemistä ulkona. Jos siihen osaa varautua oikein, lumesta voi keskittyä nauttimaan kuin pieni lapsi.

Ensilumi peitti kaiken

Ensilumi, räntäsade ja tykkylumi

Tänä vuonna ensilumi oli Etelä-Suomessa kaunis. Satoi räntää - paljon, ja se peitti kaiken. Se takertui joka oksaan ja korteen, kuorrutti kaiken ulkona luonnossa. Maailma oli hetken kaunis ja puhtaan valkoinen. Sitten lumi suli pois, mutta satoi räntänä uudelleen pariinkin kertaan. Sain tänä vuonna kokea ensilumen kauneuden kolmeen kertaan ennen joulua. Ja joulunakin oli meillä maassa lunta - mitä toivoin ylitse kaiken. Tämä oli hyvä talven alku. Paras moneen vuoteen.

Märkä lumi takertuu joka oksaan.

Lunta tuli ensilumena niin paljon, että se kerääntyi painavaksi kerrokseksi mäntyjemme oksille. Istuin yhtenä iltana sohvallamme katsomassa televisiota, kun kuulin seinän takaa ulkona kovan rasahduksen ja kohta humahduksen. Voi ei! Lintujen ruokintapaikan luona olevasta männystä katkesi varmaan oksa. Siitä puusta on katkennut jo monta oksaa menneinä vuosina ja tänä vuonna, jo ensilumen aikana, katkenneita oksia on löytynyt yhteensä kolme-neljä. Mikä menetys...

Painava lumi katkoi oksia männyistämme lintujen ruokintapaikalla

Männyt talomme ympärillä ovat valossa kasvaneita ja niissä on sen vuoksi pitkät oksat, joten näitä haavereita sattuu. Se ei ole aivan vaaratonta ja olenkin miettinyt jopa joidenkin mäntyjen kaatamista. 

Pidämme talviaikaan ja kovilla tuulilla autojamme normaalia kaempana näistä männyistä. Mutta kun oksa katkeaa puun yläosassa, niin sen kärki osuu monesti alapuolella olevaan oksistoon, kiepahtaa ilmassa ympäri ja tulee raskas kantaosa edellä alas maahan. Se lentää melkein kaksinkertaisen matkan oksan pituuteen nähden. Kerran automme katolle asti ja teki siihen pitkän ja syvän painauman. Melkein itkin, kun näin sen. Jos sellainen tippuu päähän ohi kulkiessa, voi käydä huonosti. Olen alkanutkin varoa mäntyjen alla kulkemista raskaan lumen aikana. Tai kovilla tuulilla. Ja syystä...

Mutta rakastan mäntyjämme. Pitkän hellekauden aikana männyistä erittyy ilmaan eteerisiä öljyjä, ne tuoksuvat huumaavasti ja silloin ulkona olo on silkkaa onnea. Sitä ei tapahdu edes joka kesä. Luopuisinko tästä... en halua sitä.

Huurre, pakkanen ja auringonpaiste

Lämpötila oli ollut pitkään alkutalvella nollan tuntumassa, jopa plussalla, joten kun pakastui, kaikki meni huurteeseen. Kaikki kosteus ja vesi jäätyi, ja paitsi puiden oksat, myös havujen neulaset huurtuivat. Maailma näytti hetken epätodelliselta, sadunomaiselta  - ja tämän kaiken kruunasi sininen taivas ja hetkittäinen auringonpaiste.

Huurteiset ja lumiset männyn neulaset

Aurinko sai huurteen ja jäätyneen lumen kimmeltämään. Aivan kuin kaikkialla olisi ollut pienenpieniä timantteja. Lunta ei ollut paljoa, mutta se ei haitannut. Ulkona oli helppo kulkea eikä tarvinnut tehdä lumitöitä. Laiskan ihmisen unelma. 

Pakkanen huurruttaa kosteat puut ja saa hangen kimmeltämään.

Puuterilumi, pakkaslumi ja lumikylvyt

Viime viikonloppuna pakastui ulkona, tuleehan se kunnon talvi sittenkin! Satoi lunta, kevyen kevyttä puuterilunta, pakkaslunta. Sitä luvattiin jopa 30 senttiä eli paljon. Tätä olen odottanut! Minun on varattava viikonloppuna aikaa olla ulkona luonnossa, sillä haluan nauttia tästä säästä ja tästä luontoelementistä.

"Lumikukkia" norjanangervossa

Puuterilumi kerrostuu kevyen kevyesti joka paikkaan. Näkee, kuinka ilmavaa se on. Pakkaslumi ei kastele eikä takerru kiinni. Se näyttää niin pehmeältä, että tekisi mieli hypätä hankeen tai lumikasaan ja telmiä siellä kuin pieni lapsi. Ottaa lumikylpyjä. Miksen tekisi niin? Edellisestä kerrasta on toki kauan, 35 vuotta, jos oikein muistan, mutta sittenkin.

Kevyttä ja pehmeää puuterilunta - kuin hattaraa.

Lämmitimme tiistai-iltana saunan ja saunan jälkeen menin avokuistille istumaan ja vilvoittelemaan, katselemaan lunta, lumisadetta ja pimeyttä pihallamme. 

Lumi näytti niin pehmeältä, että se houkutteli astumaan siihen paljain jaloin. Astuin lumeen ja miten kuvailisin tunnetta jalan pohjissani... en löytänyt sanoja sille.  Polttava, viiltävä? Epämiellyttävä! En pystynyt kuvailemaan tuntemustani, pääni oli aivan tyhjä. Jalkapohjaparkani olivat aivan shokissa. Kävelin nopeasti takaisin kuistille, nostin jalat puiselle kaiteelle - ja jo helpotti. Tämä on selvästi asia, jota on harjoiteltava tai tehtävä kuten kylmään järveen sukeltaessa - suoraan järveen ilman mahdollisuuttakaan empiä.

Pehmeätä pakkaslunta sataa pihalle houkuttavaksi lumikylpypaikaksi.

En halunnut kuitenkaan antaa periksi. Ajatus lumikylvystä kutkutti mieltäni.
Lauantaisaunan jälkeen päätin kokeilla uudelleen. Istuin vähän aikaa kuistilla ja katselin, kuinka höyry nousi iholtani pakkasilmaan. Ulkona oli pakkasta kuusi astetta, joten olin kuin kuumavesilähde jossakin Islannissa. 

Sitten vain kävelin lumihankeen, laskeuduin varovasti polvilleni, kierähdin selälleni ja tein lumienkeliliikkeitä - ainut asia, joka tuli mieleeni, lopulta hieroin lunta käsivarsiini ja kasvoihini ja loikin äkkiä takaisin kuistille. Se oli hienoa, minä uskalsin sittenkin! Ja se tuntui hyvältä. Kuinka äkkiä olo lumikylvyn jälkeen lämpenikin, ei tehnyt mieli mennä edes saunaan lämmittelemään. Tähän voisi jäädä koukkuun aivan kuin jotkut avantouintiin. Ymmärrän heitä nyt täysin.

Lumikinokset

Jossakin vaiheessa talvea lunta on yleensä paljon. Sitä on kaikkialla: puissa ja maassa, isoina kinoksina pihojen ja teiden varsissa. Parhaimmillaan täällä Etelä-Suomessakin lunta on niin paljon, ettei taloamme tahdo näkyä isojen mäntyjen takaa. Sille ei voi olla nauramatta: niin paljon se muuttaa maisemaa.

Kaikki peittyy lumeen, autotallia eikä taloa näy kuten yleensä.

Silloin on turhaa lähteä ulos luontoretkelle metsään kahlaamaan umpihankeen, paitsi suksilla tai lumikengillä. Kellä sellaiset on. Omalla pihallakin kun kahlaa lumessa polvia myöten, antaa helposti periksi. Se on raskasta. Haastavaa. On parasta pysyä auratuilla käytävillä ja teillä. Paitsi nuorin poikani, joka tekee juoksuharjoituksia paksussa lumihangessa. Harrastaa hankijuoksua. Mutta hän on eri asia kuin minä. Minä odottelen kaikessa rauhassa lumen sulamista. Sillä se sulaa aikanaan - aina.

Lumikinosten keskellä on mukavinta katsella sitä talon sisältä. Tämä on se vuodenaika, jolloin kaikkein eniten nautin takkatulesta. Laitan tulen takkaan, poltan puita pari-kolme laatikkoa, istun olohuoneen sohvalla ja vain nautin olostani. Siihen ei tarvita televisiota tai kirjaa, takkatulen ääressä aika kuluu ihan itsekseen. Vain luminen maisema ikkunoiden takana. Kuin tauluna.

Keväthanget ja auringonpaiste

Kevättalvella aurinko paistaa jo korkeammalta ja lämmittääkin. Kevättä on jo ilmassa ja lumi sulaa talon katolta tippuen pisaroina maahan. Aurinko lämmittää ja sulattaa myös lumen pintaa, joka jäätyy illalla uudelleen kovaksi kerrokseksi. Lopulta sen pinnalla pystyy kävelemään ilman että se upottaa. Keväthangilla on hienoa paitsi kävellä myös hiihtää lumisilla pelloilla tai järven jäällä, kun aurinko jo lämmittää kasvoja ja valon määrä on lisääntynyt huikaisevasti. Keväthangilla kulkeminen on upea luontokokemus. Tyynellä ilmalla.

Kevättalvella lämpötilanvaihtelut nostavat usvaa lumisilla pelloilla

Kosteus huurustuu puihin ja iltapäivällä nousee usvaa, kun aurinko rupeaa laskeutumaan. Jos oikein tarkasti katsoo, näkee, kuinka lumenpinta kimmeltää kuvan oikealla puolella edessä.

Näillä pelloilla on kevättalvisin usein paikallisten tekemiä hiihtolatuja. Aurinko ja pakkanen tekevät hangesta kantavan.

Maalis-huhtikuussa ilmassa on aavistus ja lupaus jo kevään tulosta -ja kesästä. Vielä viimeiset hetket ennen lumen sulamista. Ja jo ensimmäiset hetket nähdä kevätkukkien nousevan maasta: krookukset pihan aurinkoisimmilla ja lämpimimmillä paikoilla ja leskenlehdet ojanpenkereillä - ja tietenkin ensimmäisenä pajunkissat pajuissa. Silloin on hyvä katkoa koivun tai hedelmäpuiden oksia sisälle maljakkoon ja odottaa, että niihin tulee vihreät lehdet. Pienet, mutta ihan oikeat. Luonnon kasvuvoima katkotuissa oksissakin on mykistävää.

Kevättalven merkkipaalu on se hetki, kun lumi ja jää sulaa teiltä. Se ensimmäinen päivä, kun saa ajaa autolla sulalla tiellä. Rennosti - kuin kesällä. Ilman jatkuvaa varuillaoloa, että tien pinta on jäinen, polanteinen tai sohjoinen, joka ohjailee auton kulkua sinne, minne ei itse haluaisi sen menevän.

Keväthanget on lupaus kevään tulosta. Valon määrän lisääntymisestä. Ja lopulta - kesästä. Minusta.