Lampaat

Hei, katsokaa lampaita!

Olimme ajelemassa vitostietä kohti Savonlinnaa ja tienreunassa todellakin laidunsi lauma lampaita. Valkoisia, ruskeita ja mustia. Todennäköisesti suomenlampaita, joka on yleisin lammasrotu maassamme.

Sillä kertaa meillä ei ollut aikaa pysähtyä ottamaan niistä valokuvia, mutta tulomatkalla kuitenkin. Laitumen lähellä oli linja-autopysäkki, jolle parkkeerasimme, ja sitten lähdinkin kävelemään kohti lammaslaumaa matkapuhelin kuvausvalmiina.

Juttelin niille, lampaille, kuin pikkulapsille ja ne tulivat jonossa uteliaina luokseni. 

Lampaat eivät näyttäneet pelkäävän minua laisinkaan. Välillämme oli maantieoja ja aita, ja ne jäivät seisomaan odottavasti aivan aidan viereen. 

Mitä ne odottivat minulta? Syötävää? Rapsutusta? Minulla ei ollut niille mitään syötävää annettavaksi eikä niille mitä tahansa saakaan antaa, sillä lampaiden pötsin toiminta menee helposti sekaisin vääränlaisesta ruoasta - vaikkapa vain maasta revitystä ruohotuposta, jossa on multaa mukana. Näin luin.

Lammaslaitumet eivät myöskään kuulu jokamiehen oikeuksien piiriin, joten minulla ei ollut oikeutta rapsutella eikä ruokkia niitä, joten päätin vain kohteliaana seisoa aidan toisella puolella ja jutustella niille. Ja ottaa niistä valokuvia.

Katso kuinka suloisia ne ovat! Osa työnsi päänsä verkkoaidan lävitse päästäkseen lähemmäksi...

Aikansa ne kuuntelivat höpöttelyäni, osa pisti jopa toiveikkaana koko päänsä aidan raosta puolelleni. Mutta kun mitään juttelua kummempaa ei minulla ollut niille tarjota, ne lopulta kyllästyivät ja rupesivat palailemaan aikaisemmalle ruokailupaikalleen.

Mielenkiinto rupeaa jo lopahtamaan ja minulle käännetään selkä. Yksi toisensa jälkeen.

Mutta minä sain kuin sainkin niistä muutaman valokuvan. Vaikka ilta-aurinko paistoi ja loi teräviä varjoja kaikkialle ja aitakin oli välissä, olin tyytyväinen edes muutamaan kuvaan. Autolle palatessani paikalle oli pysähtynyt myös lapsiperhe ja koko perhe oli menossa näitä lampaita katselemaan. Katselijoita näin myöhemminkin siellä aidan vieressä. Ohi ajaessani. Lampaat kiinnostivat!

Tällä valkoisella lampaalla oli pitkään pää verkon silmän välissä, mutta lopulta sekin luovutti. Lammaskin ymmärtää, mikä ero on pelkällä puheella ja todellisella teolla.:))

Mummolassani, Pohjois-Pohjanmaalla, oli lampaita - ja lehmiä ja kanojakin, maatila kun oli. Mutten kiinnittänyt niihin silloin lapsena paljoa huomiota, oli niin paljon muuta puuhaa muiden sukulaislasten kanssa. Nuo lampaat elivät omalla laitumellaan piharakennusten takana metsän reunassa, ei niitä ollut kuin pari kolme kerrallaan. Joskun kävimme niitä ihmettelemässä. Aidan takana katselemassa.

Vitostien lampailla oli tällainen suoja isojen kuusten alla. Vähän samantyyppinen oli mummolassanikin...

Välillä saa sanomalehdestä lukea, kuinka nykyajan kaupunkilaislapset eivät aina tiedä, mistä maito tulee. Kaupan hyllyltä, maitopurkista, he sanovat. Mutta minun täytyy tunnustaa, etten nelitoistavuotiaana erottanut lehmää ja sonnia toisistaan. Molemmilla kun oli sarvet päässä. Sukulaistyttöni sitten ohjeisti minua katsomaan vatsan alle, oliko utareita. Olin nolona. 

Tämä on selvästi naaraspuolinen lammas eli uuhi. Mistäkö tiedän sen? Luin, että tänä päivänä ei suomenlampaalla, ei myöskään pässillä eikä oinaalla, ole jalostuksen seurauksena enää sarvia. Mutta uuhella on utareet ja sen karitsat tietävät - kuten seuraavasta kuvasta näkyy.

Ruokatauko

Ruokailun jälkeen on taas mukavaa kirmailla laitumella...

Muutenkin varoin niitä, lehmiä, sillä nautaeläimet ovat isoja ja niiden kanssa on oltava varovainen. Aivan pienenäkin pysyin tiukasti mummoni selän takana, kun oikaisimme laitumen poikki. Varsinkin iso sonni oli erityisen pelottava. Mutta mummoni ei pelännyt niitä, koko ikänsä niiden kanssa tekemisissä olleena.

Mutta lampaat eivät ole yhtä isoja ja pelottavia kuin nautaeläimet. Joku on lauhkea kuin lammas, sanotaan. Lammasmainen. Eikä se ole aina kovin mairitteleva kuvaus, mutta se kuvaa hyvin lampaiden olemusta. Ne ovat yleensä ottaen arkoja eläimiä ja lähes täysin suojattomia petoeläimiä vastaan. Saaliseläimiä. 

Jos jotakin kutsutaan lampaaksi, se tarkoittaa, ettei hän osaa oikein puolustaa itseään. Mutta kun kaikki eivät ole taistelijoita eivätkä halua käyttää aikaansa riitelyyn. Meitä on moneksi. Myös lampaita.

Varsinkin uuhet eli tyttölampaat elävät sopuisasti keskenään. Näin luin. Pässit sitten tappelevat keskenään, mittelevät voimiaan lähinnä toisten samanarvoisten kanssa. Paikasta laumassa. Voipa joku olla lauman musta lammaskin, aina eri mieltä muiden kanssa.

Lampaita pidetään joko harrastusmielessä laiduntamassa joutomaalla, hoitamassa perinnemaisemia - tai tuotantoeläimenä. Oli kyse mistä tavasta tahansa, luin, että lampaat on ilmoitettava lammasrekisteriin. Rekisterissä pidetään kirjaa lampaiden ostosta, myymisestä, syntymisestä, kuolemasta ja katoamisesta.

Katariinan Meripuiston lampailla oli korvissa korvamerkit, jotka yksilöivät eläimet. Vasemman korvan merkki on päämerkki ja oikanpuolen korvan merkki apumerkki, ja jos merkki katoaa, sen tilalle on tilattava uusi. Jokainen eläin täytyy merkitä. 

Myös laidunpaikoille täytyy hankkia pitopaikkatunnus. Ja lampaan pitäjänkin täytyy rekisteröityä. Eli jos haluaa ottaa vaikka kesälampaita omalle joutomaalle, monenlaisia paperitöitä on tiedossa. Ilmoitukset voi onneksi tehdä tänä päivänä myös internetissä. Se nopeuttaa asian hoitamista.

Katariinan Meripuiston lampailla näkyy korvamerkit molemmissa korvissa. Ne on rekisteröity.

Hyvinkään Vantaanjoen luontopolun varrella laiduntaa kesäisin myös lampaita ja siksi siellä on varoitustaulu, jossa kerrotaan, ettei lampaita saa ruokkia. Pienessä info-taulussa on lehtiartikkeli Tammelalaisesta lammastilasta, jonka lampaat kuolivat, kun joku syötti niille omenoita. Lampaan ruoansulatus kun ei omenoita kestänyt. Ne kuolivat. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Maaseudun tulevaisuus-lehti vuonna 2016.

Toisaalta taas Katariinan Meripuistossa Kotkassa oli lammashaan luona kasa lehtipuun oksia ja iso kyltti, jossa kehotettiin antamaan niitä noille lampaille. Sillä tavalla haluttiin aktivoida sekä lampaita että puistossa kävijöitä. Ja varmistaa, että lampaat saivat oikeanlaista ravintoa.

Mitä lampaat sitten syövät? Ne syövät kesäaikana laiduntaessa pehmeitä ruohokasveja mm. kukkia, puiden lehtiä ja silmuja sekä pihlajan ja pajun kuorta. Ja vettä sekä suolaa ja kivennäisiä, niitä on oltava aina saatavilla.

Katariina Meripuistossa oli tällainen lampaiden ruokintapaikka. Kesälampailla.

Nyt lauantaina olimme taas matkalla Savonlinnaan, mutta lampaita en enää laitumella nähnyt. Taisi mennä koko laidunaluekin huomaamatta ohitse, sillä maahan oli satanut ensilunta ja en saanut silmiäni irti järvien vedenpinnasta, jonne luminen maisema heijastui. 

Lampaat on varmaan viety jo sisätiloihin, laiduntaminen ulkona on päättynyt. Laiduntakausi kun alkaa Suomessa yleensä toukokuussa ja päättyy elo-syyskuussa. Säiden mukaan, noin 4-5 kuukautta. Viimeiset lammaskuvat tähän postaukseen on otettu 30.09.2018, jolloin ilmat olivat vielä hyvät.

Tämä kuva on otettu Englannista 2000-luvun alussa. Jos katsot tarkkaan, huomaat, että lampaita näkyy silminkantamattomiin. Lampaita oli yleensä ottaenkin Englannin maaseudulla kaikkialla.

Mutta illalla, jos uni ei tule syystä tai toisesta silmään, voi aina laskea lampaita. Näin neuvotaan. Voi kuvitella niiden hyppivän yksi kerrallaan aidan ylitse, kuten niin monessa sarjakuvassa on kuvattu. Loputtomiin. Tai ainakin niin kauan kunnes nukahtaa - tai keksii itselleen jonkin paremman nukahtamistavan.