Nukarinkoskella Vantaanjoen varrella

Kaunis, aurinkoinen kesäpäivä - ja vielä hääpäivämme - onko parempaa hetkeä lähteä retkelle, tutustumaan itsellemme aivan uuteen luontokohteeseen. 

Nukarinkoskea oli moni suositellut jo kauan sitten, mutta silti kesti useampi vuosi, ennen kuin sinne lähdin. Nyt kun olimme paikan päällä, en voi kuin ihmetellä, miksen ollut tullut jo aikaisemmin.

Nukarinkoski virtaa pienen Nukarin kylän läpi Nurmijärvellä, ja se on osa Etelä-Suomen tärkeintä jokea eli Vantaanjokea. Paikallisille se on ollut iät ja ajat tärkeä kalastusalue, ja onpa siellä aikoinaan sijainnut Raalan kartanon saha ja myllykin. Historiasta kertovat nimetkin: Rusthollinkoski ja Sahakoski.

Sahakoski - ja perällä alkaa Koulunsuvanto

Nyt kosken varrella sijaitsee uusi Nukarin koulu, jonka kuva peilautuu tyynellä säällä Koulunsuvannon pintaan, ja josta vesi lähtee verkalleen virtaamaan kohti Koulunkoskea. 

Koskien nimiä ei ole täällä tarvinnut kaukaa hakea eikä keksimällä keksiä. Aivan tässä lähellä sijaitsee koulumuseo, jossa on aikoinaan ollut Nurmijärven ensimmäinen kansakoulu (v.1873). Nykyinenkin koulu on rakennettu aivan Nukarin koskialueen viereen. Siitä koulu-nimi on tullut vieressä olevalle suvannolle ja koskelle.

Edessä Koulunsuvanto ja oikealla puiden takana Sahakoski. Joen toisella puolella Nukarin koulu.

Nukarin koskialuetta ympäröi lehtomainen runsaus. Metsä on lehtipuuvaltaista, ja siellä kasvaa leppiä, haapoja ja varsinkin vaahteroita, joita on kaikkialla. Nuoremman puuston seassa on myös huomiota herättävän isoja ja vanhoja puita, joita jää aivan ihmeissään katselemaan. Ja kiviä näkyy myös kaikkialla: metsässä, rannalla ja joessa.

Oikealla kasvaa suuri, vanha koivu, joka näyttää puolikuolleelta. Mutta vielä on puussa eloa, sillä näin latvassa vihreitä lehtiä. Yleisnäkymä on vehreän lehtomainen ja runsas, etten sanoisi peräti sadunomainen. Ja tuo iso, sammaleinen kivi, joka on ihmistä korkeampi... en ihmettele, että Jukolan seitsemän veljestä kiipesi sellaiselle härkiä karkuun. Nämä maisemathan ovat Aleksis Kiven tarinoiden maisemia.

Yllättävintä oli, että vaikka koski onkin paikan päänähtävyys, eniten minua viehätti virran suvantopaikat. Niiden rauhallinen tunnelma koskialueiden jylyn välissä, puiden ja taivaan heijastus veden pinnalla, sudenkorentojen leikki rannalla. Ne olivat kuin lepokeitaita elämän kuohujen keskellä. 

Heijastukset tyynen veden pinnalla ihastuttavat aina - Nukarin koskialueellakin. Tämä osuus koskesta  on Koulunsuvantoa.

Neidonkorentojen leikkiä veden äärellä oli hauska seurata.

Tiesitkö, että siniset neidonkorennot ovat useimmiten uroksia...

Ja vapaa-ajan kalastajia, heitä oli paljon. Enimmäkseen miespuolisia: poikia, nuoria miehiä ja varttuneempia miehiä. He olivat yksin, kaksin tai kolmisin, viettämässä yhdessä kaunista sunnuntaipäivää kalastellen meritaimenia, kirjolohia ja harjuksia.

Nukarin koski- ja virtapaikat ovatkin Vantaanjoen merkittävimpiä meritaimenen ja kirjolohen lisääntymispaikkoja. Ei siis ihme, että Info-taulut ovat täynnä kalastusohjeita, eikä siellä ollut niinkään tietoja itse luontopolusta, alueen kasvillisuudesta tai muusta eläimistöstä. Siinäpä kehittämisen kohde!

Nuotiopaikka vapaana.

 

Myös perheitä oli liikkeellä retkeilemässä, syömässä laavulla eväitään tai paistamassa vaahtokarkkeja ja makkaroita nuotiopaikoilla. 

Ja sitten oli meitä keski-ikäisiä pariskuntia. Ja juuri meillä oli ne kamerat mukana, joiden kanssa pyörimme ympäriinsä tallentamassa näkemäämme.

Paikalla oli siis kaikenikäisiä ihmisiä ja silti oli vielä tilaa ottaa niitä valokuviakin. Eikä kiire ollut kellään, ihmiset näyttivät selvästi tyytyväisiltä ja antoivat toisilleen tilaa.

Tämän paikan on kuvannut moni. Mikä veden ylle kaartuvissa puissa oikein viehättää...? Tässä lähestytään Nukarin tammen vanhaa patoa.

Tilaa tuli lisääkin, kun sadekuuro yllätti. Taivaalta satoi suuria pisaroita ja hetken pysyimme kuivina tiheän lehtipuun alla, mutta sitten se antoi periksi ja tiputti vettä niskaamme. Mutta sade ei kestänyt kauaa ja pian auringon paiste kuivatti sen, minkä sade oli kastellut.

Tämän puun alla yritimme pidätellä sadetta. Takana oikealla Nukarin tammen silta ja sen alla Nukarin tammen pato. Tiesitkö, että tammi tarkoittaa patoa vanhalla suomenkielellä?

Tässä Vanhantammenkosken haarat yhtyvät yhdeksi kapeaksi virraksi ja pudotusta on paljon... vaikuttavin koskijakso Nukarinkoskella.

Padolta alaspäin koski virtaa vuolaana, varsinkin oikealta puolelta, jossa kalaportaat sijaitsevat.

Jatkoimme kivituhkapolulla kulkemista, joka jossakin vaiheessa vaihtui pitkospuiksi ja joissakin paikoissa normaaliksi metsäpoluksikin. Ja vähän väliä reitiltä lähti kapeita polkuja Vantaanjoen rantaan, josta pääsi halutessa ihailemaan jokimaisemaa - tai kalastamaan, niin kuin moni tekikin.

Kyllä jokimaisema voi olla kaunis sammaleisine kivineen, saniaisineen ja veden ylle kaartuvinen puineen.Tässä kohden joen vesi virtaa reippaasti, joki haarautuu ja myöhemmin taas yhtyy yhdeksi virraksi.

Itse Nukarin koskialue on kahden kilometrin pituinen, josta varsinaisia koskiosuuksia on 1300 metriä. Sinä aikana joen vedenpinta putoaa yhteensä 25 metriä alaspäin. 

Ja kuten aikaisemmin kerroin, koskialueelle mahtuu myös noita suvantopaikkoja. Joen keskellä on saariakin, mikä oli minusta hauska yllätys.

Info-taulun kartta alueesta

Yksi lempipaikoistani löytyikin yllättäen pienestä sivuvirrasta, jonka pieneltä sillalta pääsi ihailemaan varsinaista satumaailmaa. Pieni rauhallinen jokiuoma oli täynnä sammaleisia kiviä, ja auringonvalo sai niiden välissä virtaavan veden kimmaltelemaan. Miten tuon satumaisen tunnelman saisi valokuvattua ja näytettyä muillekin...

Puolison kanssa mietittiin, että tämän sillan alle olisi voinut päästä sadettakin karkuun.

Katso, kuinka valo saa kaiken hehkumaan... hämärän ja kostean paikankin.

Sen verran paljon oli Nukarinkoskella katsottavaa, ettei ihan kaikkea kerennyt ensimmäisellä kerralla tutkia. Lemmensilta ja Rusthollinkoski jäivät katsomatta, myös ulkoilureitti joen toisella puolella jäi tutkimatta. Koskialueen alavirrassa on vielä kaksi virtaumaa (Lohenojan- ja Harrinkoski), joita emme käyneet katsomassa.

Puolisoni sanoikin haluavansa tulla tänne uudelleen syksyllä, ihailemaan vaahteroiden ja haapojen syysruskaa. Hän kun pitää erityisesti puista. Silloin voisimme myös tutkia aluetta laajemmin, kun kaikki ei ole enää niin uutta ja ihmeellistä.

Ja minä, ensilumi-ihminen, ajattelin ilman muuta tulla tänne talvella ihastelemaan huurteisia puita ja lumisia maisemia, joita halkoo tummavetinen joki. 

Ja keväällä ja alkukesällä taas lukemattomat tuomet kukkivat valkoisina, niitäkin on tultava katsomaan.

Paikassa siis riittää tutkimista tulevalle vuodelle. Ja hyvä niin...

Rannalla näkyi myös ruskeita neidonkorentoja, jotka ovat naaraspuolisia. Neidonkorennot viihtyvät virtaavien vesien äärellä, siksi niitä näkyi Nukarinkoskella niin paljon.