Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oravanpoikanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oravanpoikanen. Näytä kaikki tekstit

15.4.2018

Oravanpoikaset

Keväällä näin, kuinka oravaemo kiipesi autotallin viereistä mäntyä pitkin ylöspäin. Se kantoi suussaan jotakin isoa, käpyä? Ei, se olikin pienen pieni oravanpoikanen! 


Oravanpoikanen

Kuvaa minulla ei siitä tapahtumasta ole, enkä halunnut muutenkaan häiritä emoa, sillä hyppääminen männystä autotallin katolle vaati selvästi keskittymistä. Jännitin itsekin, onnistuisiko se. 

Onnistuihan se, vaikka hyppy päätyikin aivan katon reunalle. Huh! Annoin oravaemon rauhassa hoitaa poikasten siirtelyn kakkospesäänsä ja lähdin itse autolla asioilleni. Tulevina päivinä saisin varmaan nähdä poikasten leikkejä.


Kattotiilien alta pilkisti pieni pää - oravanpoikanen!

Yhtenä aamuna autotallin kattotiilien alta sitten kurkistelikin pieni oravanpää. Poikanen katseli minua uteliaana eikä osannut pelätä. Vesikourusta pilkisti kohta toinen pieni pää ja hetken kuluttua kaksi poikasta jo juoksentelivatkin yhdessä pitkin autotallimme harjatiilejä. 

Oravanpoikasia oli kaikkiaan kolme ja niiden huoletonta elämää ja leikkiä oli hauska seurata. Päiväkausia.

Oravanpesä oli kattotiilien alla. Ollut jo monena vuonna.
Oravanpoikaset ovat kuin mitkä tahansa sisarukset - läheisiä toisilleen. Tässä leikkejä autotallin katolla.
Tässä selvästi neuvotellaan, mitähän seuraavaksi tehtäisiin.

Ne kiipeilivät ja leikkivät mielellään viiniköynnöksen tukikehikossa. Se oli turvallinen kiipeilypaikka ja sijaitsi autotallin eteläseinällä tuulensuojaisella paikalla. Siinä kevätauringon lämmössä oli hyvä aloitella ympäristön turvallinen tutkiminen ja pesästä lähteminen. Itsenäistyminen.


Joskus vesisade yllättää ja häntäkin oli aivan märkä. Onneksi sitä pystyi kuivattelemaan köynnöstuen kannattimen päällä sateelta suojassa.
Tässä on jo laskeuduttu maanpinnalle ja alettu tutkiskella autotallin seinänvierustoja.

Poikasten laskeuduttua maankamaralle ne aloittivat kiipeilyharjoitukset pihamme männyissä. Kaikki kolme peräkanaan. Se oli hauskaa katseltavaa koko perheelle ja lapsillemme suuri ihmetyksen aihe. Ja sitten ne katosivat. Yhtäkkiä. Metsään, luulisin.


Kaikki kolme oravanpoikasta peräkanaan. Huomaa, että jokainen on vähän eri näköinen eli tunnistettavissa.
Tässä kiidetään jo männyn pienillä oksilla. Kohta poikaset jo hävisivätkin metsään - suureen maailmaan.

Vaikka oravanpoikasten touhuja onkin mukavaa seurata, niin aivan ilman vahinkoja ei olla silti vältytty. Talossamme on avoullakko ja oravat ovat käyneet hakemassa eristevilloja sieltä pesiensä pehmikkeeksi ja lämmikkeeksi. Eikä aivan vähääkään. Kylmälle alttiit putket tiputtelevat kondessivettä talon sisälle. Se ei aina naurata. Edessä on siis rautakauppareissu.


Oikealla puolella näkee, kuinka oravat ovat vieneet mennessään lähes kaiken eristevillan putken ympäriltä. Langat vain roikkuvat vapaina. Tämä ei naurata...

Seurasaaressa Helsingissä on ollut paljon oravia museoalueella ja ihmiset ovat käyneet niitä siellä mielellään ruokkimassa. Jo kauan. 

Oravat ovat kuitenkin saaneet paljon vahinkoa aikaan sielläkin, sillä ne ovat myllänneet paikkoja museorakennuksissa ja pilanneet sekä rikkoneet niiden esineistöä.

Levittelemällä ja piilottamalla saamiaan pähkinöitä ympäriinsa, ne ovat tällä lailla houkuttelevat paikalle myös rottia. Joten museorakennusten lähellä onkin nykyisin oravanruokintakielto ja niille on osoitettu omat ruokintapaikkansa kauempana varsinaisella puistoalueella. Käytäntö on osoittautunut hyväksi.


Seurasaari on ulkomuseo, jonne on siirretty vanhoja rakennuksia kaikkialta Suomesta. Tämä talo on entinen metsästäjän talo, jossa nykyisin toimii kahvihuone Mieritz.

Seurasaaressa näitä oravia on käynyt paljon kuvaamassa myös nuori mies nimeltä  Konsta Punkka, jota myös oravakuiskaajaksi kutsutaan. Hän on vienyt oraville ruokaa ja kuvannut niitä tuntikausia kerrallaan ja laittanut lopulta kuvat instagrammiin. Oravakuvista tuli supersuosittuja ja nykyisin hän onkin ammattikuvaaja, joka kuvaa eläimiä ja luontoa ympäri maailmaa.

Olenkin pitänyt itse tärkeänä, etten lähde  kesyttämään villieläimiä liikaa, sillä siitä on yleensä aiheutunut harmia sekä itselleni että eläimille. Lemmikkieläimet ovat sitten asia erikseen. Villieläimiä lähinnä seurailen ja katselen vähän etäämmältä. Ja otan valokuvia, jos saan siihen hyvän tilaisuuden.


Yllätin tämän oravanpoikasen viime kesäkuun alussa torkkumassa lintujen ruokintapaikalla männyn oksalla.

Mutta täytyy myöntää, että kyllähän oravanpoikaset ovat suloisia katsella ja seurata.  Tiettyyn rajaan asti...





12.11.2017

Neljä vuodenaikaa, se on silkkaa taikaa

Ajatella, jos olisi ainainen kesä! Olen kuullut tuon niin monesti, mutta olisiko se  niin hyvä asia? Sittenkään...

Suomen neljä vuodenaikaa kun ovat uskomaton rikkaus. 

Kuinka talvea ja kylmyyttä harmitellaan, mutta kuinka ihanaa on, kun talven jälkeen tulee kevät ja lämmin kesä. Niitä ei odottaisi eikä niistä nauttisi yhtä paljoa ilman pitkää, kylmää ja pimeätä talvea. Kesää ei osaisi arvostaa.


Tuomi kukkii jo toukokuussa. Tämäkin pikkupuu kasvaa aivan luonnonvaraisena joen rannalla. Ja kuinka kauniit kukat siinä onkaan...

Kesällä luonto pursuaa. Kaikki kasvaa ja kukkii. Valoa on yllin kyllin, ylitse oman tarpeen. Vaikka aurinko paistaa vielä, täytyy mennä nukkumaan. Kun aamulla herää, koko luomakunta on jo noussut ylös. Kuka sellaista jaksaa?


Sinisiipi ainakin jaksaa iloita kesästä, tässä niittynätkelmän kukalla.


Kesä on niin täynnä kaikkea, että aika tuntuu rientävän. Kaikkea ei kerkeä millään kokea ja kaikesta ei kerkeä millään nauttia - niin kuin haluaisi.


Kesä kauneimmillaan ja runsaimmillaan Lummelammen ympärillä Jokipuistossa, Kotkassa.

Ja sitten...

Kun kesä on lopuillaan, on aina yhtä haikeata huomata linnut, jotka alkavat muodostaa parvia. Tai huomata syksyn ensimmäiset keltaiset lehdet. Kesän valolle on pakko jättää jäähyväiset. Syksy on tulossa, sen pimeys ja koleus, mutta myös syksyn vanhat ja uudet harrastukset ja koulujen alku.


Syksyisen keltaiset lehdet Vantaanjoen luontopolulla.

Syksyllä alkaa kuitenkin uusi loisto, kun lehtipuut ja pensaat kilpailevat väreillään: vaahteran keltaoranssit lehdet, punatammen ja mongolianvaahteran hehkuvan punaiset lehdet ja pihlajien punaiset marjat ilahduttavat syksyisiä päiviä.


Pihlajan punaiset marjat ilahduttavat sekä ihmisiä että metsän lintuja.

Sitten tulee hetki, jolloin puitten ja pensaiden lehdet ovat tippuneet ja maailma näyttää värittömältä ja ikävältä. Taivas on harmaiden pilvien peitossa ja kosteus ja koleus menee luihin ja ytimiin. Märkä maa imee kaiken valon ja on pimeää.


Loppusyksy on ankein vuodenaika, kun kaikki väriloisto on kadonnut, mutta lunta ei vielä ole.

Ensimmäisiä kirpeitä pakkaspäiviä ja -öitä seuraa uusia ja jossakin vaiheessa sataa lunta. Kaikki valostuu. On ollut synkkää ja pimeätä, mutta lumi heijastaa auringon, kuun ja lamppujen valon ja maailma muuttuu aivan toiseksi. Valon juhla, joulu on tulossa. Pimeimpänä vuodenaikana.


Ensilumi valaisee kaiken ja muuttaa maailman toiseksi.

Vuodenvaihteen jälkeen talven pimeys taittuu ja jo tammikuun lopussa on valoisampaa - ja aurinkokin usein alkaa paistaa. Kylmin talviaika on kuitenkin edessäpäin. Kuten aamulla on aina kylmintä ennen kuin aurinko alkaa lämmittää, niin myös ennen kevään alkua on kaikkein kylmintä, vaikkei onneksi enää pimeintä.


Tämä kevätaurinko jo lämmittää, vaikka järvi onkin vielä jäässä.

Ja kyllä se aurinko alkaa jälleen taas lämmittää ja lumet sulavat, linnut rupeavat laulamaan, pajuihin ilmestyy pajunkissoja, oravat tekevät poikasensa, ensimmäiset krookukset nostavat lumesta versojaan. Ja leskenlehdet kukkivat, nuo kevään pikku auringot!


Oravanpoikasia autallimme katolla, huhtikuun puolivälissä.  Pesä oli rakennettu kattotiilien alle.

Uusi kiertokulku alkaa jälleen. Vuodenaikoihin ei kyllästy koskaan. Aina tuntuu hienolta, kun uusi vuodenaika alkaa. 


Krookukset kukkivat jo huhtikuussa. Se on varma kevään merkki.










5.11.2017

Puutarhani eläimet

En ole koskaan aikaisemmin nähnyt peurojen käyskentelevän niin lähellä kuin puutarhassani. Peurat ovat pieniä, siroja ja kauniita. Mutta kun teen kasvimaan, aitaan sen. Peurat etsiköön ruokansa muualta. Minä vain katselen niitä ja otan valokuvia - jos ehdin.


kauris puutarhassa
Valkohäntäpeura omenatarhassamme

Aikaisemmin hirvien juomareitti joelle kulki tonttimme rajaa pitkin. Naapurin mies kertoi heidän takapihallaan olleen viisi hirveä. Oli harmissaan, kun kivääri oli kotona sisällä eikä silloin ulottuvilla. Hän kuuluu paikalliseen metsästysseuraan.

Karhukin on vieraillut kolmen kilometrin päässä yhden omakotitalon pihalla. Luin siitä lehdestä. Siis melkein meilläkin.

Suden olen takuuvarmasti nähnyt jolkuttavan peltojen poikki kohtisuoraa kohti metsää. Yhden kerran, mutta kuitenkin. Kukaan ei usko minua.

Pupujussit syövät mokomat talvella norjanangervoni, ja nuoret hedelmäpuuni on kaikki pakko suojata ympäri vuoden. Poikaset ovat uskomattoman suloisia ja vikkeliä, mutta en anna periksi. Tiedän, mihin ne talvella pystyvät. Minun puuni ja pensaani.

Oravat kuljettelivat toissa syksynä eristevilloja ympäri pihaa, kunnes naapurin kissa söi kaikki pihan oravat. Häntiä vain löytyi ympäri pihaa. Nyt keväällä jo näkyi uusia poikasia. Yksi nukkui päiväuniaan lintujen ruokintapaikan yläpuolisella oksalla.


Orava puunoksalla
Oravanpoikanen torkkumassa puun oksalla ja nauttimassa auringonlämmöstä

Naapurin kissat ovat vieneet sydämeni, mutta yritän olla niitä liikaa huomioimatta: muuttavat muuten meille. Niin melkein aikaisemmin kävikin, ja se oli todella noloa.

Kettukin kiinnostui kissoista. Toinen kissoista kiipesi puuhun, ja kettu puolen tunnin ajan kierteli kehää puun alla ja oli kuin ei olisi kissaa huomannutkaan. Se yritti olla ovela, mutta ei pystynyt huijaamaan meitä. Otin siitä ikkunan lävitse valokuvia, kettu katseli sitä aikansa ja päätti poistua. Ilman kissapaistia.



Kissa ja kettu
Naapurin kissa ja epäonninen kettu

Fasaaninaaras piti minua vaarattomana, kun kuokin yhtenä keväänä kukkapenkkiäni ja tuli viereeni katsomaan, josko hänellekin riittäisi sieltä syötävää. Se kuvitteli minun nokkivan ruokaa maasta.


Fasaani
Fasaaninaaras

Pieni hömötiainen jäi talvella jalastaan rasvapaakun verkkoon kiinni, ja kun kävin pelastamassa sen, se istui pitkään kämmenelläni ja lepäsi ennen kuin lensi pois. Se oli uskomattoman kevyt ja täytti sydämeni valtavalla lämmöllä.

Kontiaiskanta kasvoi vuosi vuodelta, kunnes se erään talven jälkeen romahti, eikä niitä ole näkynyt vuosikausiin. Naapurissa niitä kuulema on. Kysyivät, onko meillä näkynyt?

Hiiret kiipeävät joka syksy avoullakollemme lämpöä etsimään. Ne on pakko loukuttaa, muuten saavat liian paljon pahaa aikaiseksi. Viime talvena poikani laski lopettaneensa 23 hiirtä.

Talvella ruokintapaikalla pyörii valtava määrä erilaisia lintuja ja muutama oravakin. Minnehän fasaanit ovat kadonneet? Niitä ei ole viime vuosina näkynyt. Aikaisemmin niitä oli paljonkin ruokailemassa...



Lintujen talviruokinta
Talitiaiset talipaakulla

Tällainen määrä elämää omalla pihallamme! Kuinka onnellinen sitä saakaan olla asuessaan haja-asutusalueella, luonto ympärillään...