Luumupuun kukat ja pölyttäjät

Perjantaina oli aurinkoinen, lämmin ja tuuleton päivä, ja ehkäpä siksi kukkivan luumupuumme ympärillä kävikin valtava kuhina. Ampiaiset ja mehiläiset, ja varsinkin lukemattomat kimalaiset, kukkakärpäset ym ym pörräsivät kukasta kukkaan sellaisella vauhdilla, ettei tahtonut kuvia keretä ottamaan. Vihdoinkin pölyttäjillä koitti pihallamme onnen päivät!

Kimalainen luumunkukkien kimpussa

Luumupuumme kukkii hedelmäpuistamme ensimmäisenä - ja se on meille erityinen hetki. Kesä! Se on nyt täällä. Vai voiko joku muuta väittää, kun näitä kukka- ja pölyttäjäkuvia katsellee...

Sinikka-luumupuumme kukkia ilta-auringon paisteessa viime torstaina. Kauniita, eikö totta?

Olin ollut vähän huolissani hyönteisten ja pölyttäjien vähäisestä määrästä. Viime kesä oli ollut kuuma ja kuiva, ja jo heinäkuussa tuntui, ettei hyttysiäkään ollut. Ja vain yksi paarma kävi pyörimässä pääni yläpuolella. Koko viime kesänä. Outoa!

Ampiaisen tuntee keltaisista radoistaan ja karvattomuudesta. Ampiaisilla oli viime kesänä iso pesä avoullakollamme.

Jokin perhonen, jolla on läpinäkyvät siivet ja vihreä vartalo. Tiedätkö mikä?

Mutta eivät pölyttäjät minnekään olleet kadonneet. Ne vain odottivat, että pihallamme olisi jotakin syötävä. Että puut, pensaat ja kukat alkaisivat vihdoinkin kukkia. Ja kun se hetki koitti, mehiläiset, ampiaiset ja muut pölyttäjät löysivät kyllä tiensä tänne. Sillä myös norjanangervopensaat ja marjapensaat ovat nyt kukkimisvaiheessa. Syötävää on siis yllin kyllin.

Kimalainen on paksu ja karvainen ja usein sen peräpää on valkoinen tai keltainen. Se on helppo erottaa mehiläisistä ja ampiaisista ison kokonsa vuoksi.

Sinikka-luumupuumme on jo 23-vuotias. Se on helppo, kestävä ja satoisa luumupuu. Itsepölyttyvä ja kohtalaisen matala.

Sen luumut ovat pieniä, mutta makeita ja maukkaita. Ne voidaan käyttää heti raakana tai säilöä. Sinikka-luumupuumme onkin yksi pihan lempihedelmäpuistamme.  

Joten katselen tuon puun kukintaa ja pölyttäjien pörräämistä siellä hyvillä mielin. Suurella kiitollisuudella. Sillä vesi herahtaa kielelle pelkästä sadon ajattelemisestakin, syötävän herkullisista luumuista.

Tätä luumusatoa odotellen...

Kesän marja- ja hedelmäsatoa

Kun katselen kotini ikkunasta ulos tai kävelen ympäriinsä puutarhassani, näen kaikkialla sadon kypsyvän. Sen näkeminen kuplii ilona rinnassani, sillä se on minulle pienoinen ihme. Joka ikinen vuosi.

Kuistillani kypsät kuukausimansikat hehkuvat punaisina ja ohimennessäni aina nappaan yhden suuhuni. Se maistuu - mansikalta, hieman kirpeältä ja makealta yhtäaikaa.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Näin sanotaan. Mutta entä jos pitää enemmän mustikoista?

Kerrankin tontiltamme löytyy myös mustikoita, sillä yleensä linnut syövät ne. Muttei tänä kesänä. Pidän yleensäkin enemmän metsämustikoiden kuin pensasmustikoiden mausta, sillä metsämustikka on marjana paljon voimakkaamman makuinen.

Puutarhassani kasvaa vanhastaan viisi marjapensasta autotallin seunustan vieressä. Olen ne aikoinani viisaasti sinne istuttanut, paikkaan, jonka ohitse kuljen päivittäin monen monta kertaa. Ja satoaikana aina - aivan ohimennen - poimin marjoja suuhuni suoraan pensaista. Kiireisen ihmisen loistoratkaisu. Suosittelen!

Karviaiset kypsyvät marjoista ensimmäisenä ja ne onkin jo lähes syöty. Samoin viherherukat, jotka taas kypsyvät ennen puna- ja mustaherukoita.

Karviaiset ovat herkullisia, lempimarjojani. Onneksi ne eivät kelpaa linnuilla, saan syödä niitä omaan tahtiini ihan rauhassa.

Pidän 'Vertti' viherherukoista. Niiden maku on mieto ja miellyttävä. Valokuvan ottamisen jälkeen söin ne, nämä  marjat.

Ihmeekseni punaherukoita on vielä pensaissa, yleensä linnut ovat syöneet ne jo aikoja sitten. Punaherukat ja kirsikat, molemmat lintujen suosikkeja. 

'Punainen Hollantilainen' on kuin huutomerkki linnuille: syökää minut!

Mustaherukoita voi vielä ohimennen riipiä suuhunsa, sillä ne kypsyvät viimeisinä. Pidän mustaherukoista, niiden voimakkaasta mausta. Ne eivät ole kirpeitä kuten punaherukat, mutteivat myöskään niin laimean makuisia kuin viherherukat. Ne maistuvat - mustaherukoilta.

Mustaherukka 'Mortti' on hyvän ja voimakkaan makuinen ja erittäin terveellinen marja. Myös lehdet voi hyötykäyttää teeaineksena.

Siirsin myöhään viime syksynä tontin laidoilta sinne levinneitä marjapensaita pihaani ja perustin uuden, isomman marjatarhan. Kymmenen uutta pensasta: kolme karviaista, neljä mustaherukkaaa, yksi punaherukka ja kaksi viherherukkaa. Joutomaalla olisi vielä yksi karviainen odottamassa, mutten tiedä minne sen laittaisin. Onpa minulla ongelmia...:))

Tänä kesänä uudet marjapensaat ovat lähinnä juurtuneet ja tehneet vain muutaman marjan viimevuotisiin versoihin. Mutta ensi keväänä tilanne on jo varmaan aivan toinen. Ne alkavat kasvattamaan uusia versoja ja tuuheutua. Kunnon marjasatoa täytyy vielä kuitenkin jonkin aikaa odottaa. Pari vuotta?

Tyrnit ovat olleet pihallamme lähes kaksikymmentä vuotta, joten ne ovat pensaina jo aika vanhoja.Tänä vuonna sato tulee olemaan laihanlainen ja marjatkin ovat vielä raakoja. Tyrni on kuitenkin kova leviämään ja olenkin ajatellut siirtää uusia alkuja parkkipaikan toiselle puolelle koristeeksi. Sillä pensas on hyvin kaunis hopeisine lehtineen ja oranssisine marjoineen.

Uusi marjatarha tietää tulevaisuudessa mehustimen ostoa ja sen käytön opettelua. Rakas anoppini on antanut minulle vinkkejä, miten mehuja voisi käyttää. Kuinka eri mehulajit voi sekoittaa sekamehuksi ja tehdä niistä mm. kiisseliä. Tätä kiisseliä hän on minulle jo vuosia tarjonnut ja se on - ihan oikeasti - todella hyvää. Seassa kokonaisia marjoja, mansikoita ja mustikoita. Ja kerman kanssa, tietenkin.

Näiden kymmenen marjapensaan viereen ostin keväällä neljä vadelmapensasta, neljä 'Maurin Makeaa'. Maistiaisia on saatu, herkullisia ja makeita. Uutta satoa on vielä tulossa lisääkin. Jo ensimmäisenä vuotena. Yllätyin ja ilahduin, sillä en keväällä uskonut sitä.

Tänä vuonna saadaan vadelmasta vasta maistiaisia. Tulevina vuosina satoa jää toivottavasti hilloihinkin laitettavaksi.

Vadelmien viereen istutin väliaikaisesti mansikoita, Polkaa. En ole antanut niiden vielä kukkia, että pienet taimet vahvistuisivat, mutta yksi kukka kukki niin piilossa, etten huomannut, ja teki marjankin. Marja oli makea ja hyvänmakuinen ja sain siitä hyvin esimakua ensi vuoden mansikkasadosta. Ensi kesänä sitten istutan nämä mansikat viljelylaatikoihin ja satoakin saa tulla. Ja sitä odotetaankin.

Mansikka 'Polka' on pihallamme aivan uusi tuttavuus. Satoa on tulossa vasta tulevina vuosina. Ja sitä odotetaan innolla, sitä mansikkasatoa. Kukapa ei odottaisi...

Kävelen toiselle puolelle pihaa, hedelmätarhaani. En olisi koskaan uskonut omaavani sellaista, sillä lapsuudenperheessäni ei sellaista ollut. Mutta minulla on nyt oma hedelmätarha, ja olen siitä kiitollinen.

'Huvitus' omenapuu on aina ollut puutarhamme satoisin hedelmäpuu. Omenat ovat kohtalaisen pieniä, mutta makeita ja mehukkaita syöntiomenoita. Oikeita herkkuomenoita.

Omenapuut ovatkin tänä kesänä täynnä omenoita. Osa oksista riippuu uhkaavan näköisesti ja makaa nurmikollakin. Varsinkin talviomenapuu 'Antonovkan' alimmat oksat. Ja sen omenat kerkeävät vielä kasvaakin, ja sadettakin on tulossa. Toissa kesänä puun latva halkesi ja tuin sen ruuvein ja sidontaliinoin. Täytynee harventaa omenoita revenneestä oksasta, ettei se repeä uudelleen.

Herkkuomenapuu 'Huvituksen' omenat taas ovat tänä vuonna pieniä kuivan kesän vuoksi. Ja koska pihlajissa ei ole tänä vuonna ollut pihlajanmarjoja, pihlajanmarjakoi on muninut omenoiden pinnalla ja se taas näkyy rupisina omenoina. Omenat maistuvat kuitenkin hyviltä, kunhan syö omenaa vain sen ehjältä puolelta. Pienuuden ja rupien takia omenissa vain ei ole kovinkaan paljon syötävää per omena. Muutama haukkaisu ja on jo otettava uusi syötäväksi. Onneksi niitä on sentään määrällisesti paljon.

Huvitus omenapuu on kesälajike ja omenat ovat nyt kypsiä ja syötäviä.

Kelta- ja punakanelimme eivät ole koskaan tuottaneet määrättömästi omenia, ne kun kasvavat hivenen mäntyjen varjossa ja kärsivät siitä. Valon puutteesta. Mutten raaski mäntyjä kaataa poiskaan, vaikka olen sitä kyllä harkinnut. Asia ei ole kuitenkaan edennyt harkintaa pidemmälle.

Keltakanelit ovat syyslajikkeita, joten ne eivät ole vielä kypsiä. Nyt kun on vasta elokuun alku.

Kesäomenapuumme 'Valkeakuulas' on puuna vielä aika pieni ja nuori, mutta täynnä omenoita sekin. Ja varsinkin tämä puu on saanut kaikki ympäristön ampiaiset ja kärpäset kimppuunsa. Omenat ovat selvästi kypsiä ja makeita - niistäkin.

'Valkeassa kuulaassa' käy kuhina. Välillä oli pientä tappelun nujakkaakin, kellä on oikeus parhaalle paikalle ruokailemaan.

Luumut eivät ole vielä aivan kypsiä, mutta 'Sinikka' luumupuussa niitä on paljon. Tänä vuonna. Puu on pitänyt parina viime vuotena lepovuotta. Mutta rakastan 'Sinikka' luumuja, sillä ne ovat makeita ja herkullisia. 

Minulla on paikka jo toiselle luumupuullekin, kuolleen kirsikkapuun paikalle. Pupujussit mokovat jyrsivät sen varren ympäriinsä keskellä kesää, eikä se kestänyt sitä.

'Sinikka' luumut ovat vielä kovia ja raakoja. En malttaisi odottaa niiden kypsymistä, niin hyvä ne ovat.

Kirsikat kukkivat keväällä ja kypsyvät loppukesällä ensimmäisinä ja niitä oli tänä vuonna kohtalaisesti. Yhtenä aamuna mieleni teki käydä niitä poimimassa ja herkutella niillä kastamalla kirsikat sokerikipossa ennen syömistä. "Makeaa ja kirpakkaa yhtäaikaa, mikä makunautinto tulossa", ajattelin. Minun tapani herkutella kirsikoilla. 

Mutta, mutta... kaikki kirsikat olivat kadonneet! Linnut mokomat! Kahtena vuonna ovat jättäneet kirsikat rauhaan, mutta nyt olivat syöneet kaikki. Ja puu voi todellakin tyhjetä yhdessä päivässä parempiin suihin, jo aikaisin aamutuimaan. Mikä harmi...

Sillä välillä kun minä ihailin kirsikoita Yrttipuutarha Redutissa Kotkassa, linnut kävivät syömässä omani minun puutarhassani. Epäreilua!

'Pepi' päärynäpuumme ovat kukkineet runsaasti vuosi vuoden jälkeen, mutta tehneet heikosti hedelmiä. Tänä vuonna keväällä näytti, että päärynöitä tulisi runsaasti, joten olin innoissani. Mutta, mutta... suurin osa putosi raakileina pois.

Kypsänä 'Pepi' päärynä saa punaista väriä pintaansa. Päärynät saavat kypsyä vielä jonkin aikaa ennen kuin poimin ne.

Joitakin hyvän näköisiä kasvaa puiden oksilla ja varsinkin latvustossa ja siellä täällä pieniä ja epämuodostuneita raakileita. Mitä ihmettä!? Tämä on aivan uutta. Mitä oikein tekisin näiden puiden kanssa?

Alan olla yhä enemmän sitä mieltä, että vaikka 'Pepi' päärynäpuu on itsepölytteinen, sille tekisi hyvää saada joku muu päärynäpuu rinnalleen. Kukat pölyttyisivät paremmin ja sato olisi varmempi. Mutta mikä puu kukkisi samaan aikaan?

Keskellä lehden takana on yksi normaalin näköinen päärynä, mutta mitä nuo kaksi muuta ovat? Johtuneeko kuivuudesta vai mistä, nuo epämuodustuneet muodot...

Puolisoni joi yhtenä aamuna, runsas viikko sitten, kaikessa rauhassa kahvia keittiössä ennen töihin lähtöä, kun hän huomasi valkohäntäpeuran omenapuidemme luona. Se söi kypsiä Huvituksia maasta, maistoipa yhtä omenaa puustakin, mutta ei tykännyt siitä. Oli kai silloin raaka vielä. 

Minua ei haittaa, jos pari kaurista käy vähän omenia syömässä, kunhan se jää siihen. Niistä ei ole vielä ollut meille haittaa, mutta kauriiden määrä on selvästi lisääntynyt meilläkin. Kunhan eivät alkaisi kuunliljojani syömään, kuten joillakin. Siitä en pitäisi... 

Käy niin kuin pupujen kanssa, jotka ovat kyllä suloisia, mutta syksyllä on aina hirveä työ alkaa suojata pensaita ja puita talven varalle. Ja joitakin nuoria puita on suojeltava kesälläkin. Muuten menevät vieraisiin suihin.

Puolisoni otti kännykällä kaihtimien välistä kuvan valkohäntäpeurasta 'Huvitus' omenapuumme luota. Kuuden aikaan aamulla aamukahviaikaan.

Satoaikana hedelmä- ja marjatarhani saa pihan tuntumaan jonkinlaiselta paratiisilta. Kuinka voi oma puutarha ollakin niin täynnä hyvää syötävää!  Mutta mutta... mitä yhtenä päivänä näinkään keskellä onnelaani?

Käärme hätkähdyttää aina, kun se tulee luonnossa tai pihalla vastaan. Vaikka se olisi tällainen pieni vaskitsa ja vaaraton. Suojeltukin vielä.

Näin todellakin käärmeen! Kaivoin pensashanhikille kuoppaa ja siellä se luikerteli. Multakuopassa. Onneksi en lapiollani kerennyt satuttamaan sitä. Pikkuista vaskitsaa. Tuota rauhoitettua ja vaaratonta pikkukäärmettä. Aikani sitä katselin ja kannoin sen sitten lapiollani metsän reunaan. Sieltä se lähti tyytyväisenä luikertelemaan omille teilleen.

Mutta käärme pikku paratiisissani. Pitäisikö kylmät väreet kulkea selkäpiissäni? Ei sentään, ei ainakaan tällaisella helteellä...

Vaikka käärmeet kuuluvat kesään, niin kuuluvat mansikatkin. Onneksi käärmeitä ei täällä näy usein, edellisestä kerrasta on aikaa yli kymmenen vuotta. Joten kesäisin voin aivan rauhassa keskittyä kuukausimansikoiden syömiseen. Ja niin taidan tehdäkin. Tulevaisuudessakin.

Marja- ja hedelmätarhamme

Kun ensimmäiset omenapuun kukat aukeavat touko-kesäkuussa, se on minulle merkki. Merkki siitä, että kesä on vihdoinkin tullut!  Silloin puutarhassamme on omanlaisensa tunnelma, erityinen. Uusi kasvukausi on alkanut.

Valkoiset omenankukat ja sininen taivas - on kesä.

Sanotaan, että kevät tulee keikkuen. Kevään merkkejä ei vielä ulkona näy, paitsi valon lisääntymisenä. Ja siinähän se on! Valon määrä on lisääntynyt ja se vie ajatukset jo heti tulevaan kesään. Kesä ja talvi vuorottelevat mielessäni nyt vuoronperään. Koko ajan. Kevät on minulle vain ohimenevä vaihe. Mutta puolisolleni vuoden tärkein aika. Hänelle alkaa kesä, kun koivuun tulee lehdet. Silloin hän on onnellisin. Minä, kun omenapuuhun tulee kukat.

Kukkiva omenapuu ja pihanurmi.

Kun rakensimme talomme ja muutimme tänne, ajattelin, että laitan pihalle vain pari kolme omenapuuta, pari marjapensasta ja muutaman koristepensaan. Ja tietysti pienen nurmikon lasten leikkejä varten. Näin ajattelin. Minulla ei ollut minkäänlaista puutarhakokemusta. Eikä erityistä kiinnostustakaan siihen. Omissa lapsissani oli ihan tarpeeksi huolehtimista ja ihmettelemistä.

Luonnon omat pikkupölyttäjät huolehtivat hedelmäpuitteni pölyttämisestä. Minä saan nauttia tuloksesta: maukkaista hedelmistä.

Nyt kun katselen ympärilleni, kaikkea tätä kukkapaljoutta, pensaita ja puita, hedelmä- ja marjapensaita ja suunniteilla olevaa kasvimaatakin, en tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Mitä tapahtui? Puutarhassa puuhailu vain vei mennessään. Enkä ole ainut, jolle on käynyt näin. Onko se geeneissä?

Puolimakeita kirsikoita. Kastelen ne sokeriin ja syön sellaisenaan. Herkullista!  Kelpaavat myös linnuille, aivan sellaisenaan.

Kiireisimpinä vuosinani en ole mitenkään erityisesti hyödyntänyt hedelmäpuittemme enkä marjapensaittemme satoa. Suhtauduin niihin hyvin huolettomasti: sielläpähän kasvavat! Tärkeintä on, että satoa on saatavilla sitten, kun on aikaa ja halua keskittyä siihen. Ja eihän se ihan väärin ole ajateltukaan.

Onneksi olen ollut itseni kanssa jopa - ovela. Marjapensaat istutin autotallin ja talon väliin, jotta aina autolle mennessäni tai autolta tullessani voisin ohimennessä satokautena ottaa kourallisen marjoja suuhuni. Ja se on toiminut, sillä kolmen lapsen äitinä autolla on tullut ajeltua usein ja paljon.

Viherherukka 'Vertti' on lempimarjani ja kypsyy marjoistamme ensimmäisenä. Syön ne suoraan pensaista - aina ohimennessäni.

Joillekin kanssaihmisilleni keräämättömät marjat pensaissamme ovat olleet lähes kestämätön asia. Varsinkin äidilleni on tehnyt joskus tiukkaa katsella kypsiä marjoja pensaissani, ja naapurin kasvihuone- ja marjanviljelijä meinasi ajaa kerran ojaan kuikuillessaan tyrnimarjojani, jotka ilmiselvästi olivat jäämässä talveksi pensaisiin. Ja jäivätkin. Onneksi linnut oppivat tyrnimarjojakin syömään, tuli itselleni parempi mieli, ettei turhaan marjoja kasvattele. Ja kasvihuoneviljelijäkin ehkä luuli, että marjat oli kerätty ja viisaasti hyödynnetty. Joten kaikki olivat tyytyväisiä, luulisin.

Tyrnimarja 'Raisan' marjat ovat koristeellisia syksyllä. Kunpa oppisin myös käyttämään niitä hyödykseni.

Viime kesän lopulla kävellessäni tonttimme (1ha) reuna-alueilla, alueilla, joissa ei ole tullut käytyä edes joka vuosi, huomasin yllättäen tutun näköisen pensaan mustine marjoineen. Mustaherukka! Täällä metsän reunassa!? Hei, täällä on karviaspensaskin - ja lisää herukkapensaita! Yksi on selvästi punaherukka, marjoista päätellen. Myös kaempana kaivon luona ja metsikön takana pajukossa lähellä naapurin rajaa kasvoi marjapensaita. Ja mitä, vaaleanpunakukkainen mansikkakin! Nuo ovat kyllä levinneet naapurin puolelta. Varmaan osa marjapensaistakin...

Mustaherukkapensaita löytyi pajukosta - mikä yllätys!

Vähän aikaa pohdittuani päätinkin perustaa alapihallemme uuden marjatarhan. Nyt oli sen aika! Aika alkaa hyödyntää puutarhaamme ruoan tuotantoon. Kutsun tätä aikaa mummoajaksi, koska voisin olla ikäni puolesta mummo. Mutten ole. Minulla alkaa kuitenkin olla jo enemmän aikaa tehdä asioita, joita oma mummoni teki. Mummoni oli maanviljelijä ja kasvatti lähes kaiken ruokansa itse. Ajattelen aina häntä, kun kävelen marjapensaiden tai hedelmäpuiden ohitse tai suunnittelen tulevaa kasvimaatani.

Punaherukat ovat varsinkin lintujen suosiossa, rastaiden herkkua. Itse en ole syönyt niitä.

Hedelmätarhassamme kasvaa tällä hetkellä yksitoista puuta: omenia, päärynöitä, kirsikoita ja yksi luumupuu. Puut on sijoiteltu kahteen riviin puutarhamme lounaanpuoleiselle reunalle. Omenapuita on viisi eri lajiketta: kaksi kesälajiketta, kaksi syys- ja yksi talviomenalajike. Kaikki kestäviä, kauan Suomessa viljeltyjä puita: huvitus, valkeakuulas, kelta- ja punakaneli sekä lobo.

'Huvitus'-omena on kesäomenalajike ja varsinainen herkkuomena. Lempiomenani!

Lisäksi puutarhassamme on kolme puolimakeata kirsikkapuuta. Ja yksi luumupuu, Sinikka. Ja kaksi päärynäpuuta. Päärynät kukkivat runsaasti joka kevät, mutta hedelmiä tulee niukanlaisesti. En tiedä, onko ollut vain huonoa onnea juuri kukinta-aikana, paikka on aika tuulinen, vai olisiko järkevää hankkia erilajinen puu viereen? Ristipölytys voisi varmistaa sadon paremmin, vaikka Pepi-päärynät ovatkin itsepölytteisiä...

'Sinikka'- luumut kypsyvät aikaisin ja ovat makeita ja herkullisia. Rakastan niitä!

Jo itse sana hedelmätarha herättää myönteisiä mielikuvia. Kun kävelen omassani, yhdentoista puun "tarhassani" kukinta- tai satokautena, tunnen olevani onnekas. Hedelmäpuut ovat parasta pihallamme. Ne ovat kauniita ja samalla hyödyllisiä. Helppohoitoisiakin, kasvavat suurimman osasta ajastaan omissa oloissaan.

Kuva on Fruticetumin hedelmälajipuistosta, jonne on kerätty lähes kaikki Suomessa menestyvät monivuotiset, puuvartiset hedelmä- ja marjakasvilajit 4 ha:n alueelle. Paikka sijaitsee Lohjalla. Takana oleva valkoinen rakennus on paikallinen, 100-vuotias kyläkoulu, joka on lopetettanut toimintansa.

Hedelmäpuitamme ei ole kasvatettu kaupallisessa mielessä, joten puut ovat aivan liian korkeita ja oksat aivan liian pitkiä. Ne ovat niin pitkät, että joidenkin puiden välissä on välillä hankala kulkea.

Ja satoaikana, varsinkin omenapuiden, jos omenia on paljon, oksat taipuvat niiden painosta maahan asti ja poikamme kiroavat koko puut leikatessaan nurmikoita. Joskus hyvää hyvyyttäni, heille tällaisen ristin suunniteltuani, kannattelen oksia ylhäällä ruohonleikkuun ajan. 

Laakso täynnä omenapuita. Mikä näky! Muttei meidän pihaltamme. Paikka on Söderlångvikin omenatarha Kemiönsaarelta. Siellä on yli 20 000 omenapuuta. Tutustumisen arvoinen paikka!

Tietysti omenoita ja muita hedelmiä on aina syöty sellaisenaan, mutta viime syksynä ensi kertaa tein omenista omenasiideriä. Ja toissa vuonna kuivatin omenarenkaita, olipa herkullisia. Mutta mitä tekisin luumuista ja kirsikoista? Muuta kun syön sellaisenaan, suoraan puista? En vielä tiedä. Edessäni on siis mielenkiintoisia vuosia, kun opettelen ja etsin itsellemme maistuvien tuotteiden tekemistä,  kehittämistä ja käyttämistä. Ehkäpä on jo sen aikakin. Olemmehan asuneet paikalla jo lähes 30 vuotta.

Mistä tästä itsensä vielä löytääkään? 

Elämäni ensimmäinen omenasiiderikokeilu. En suosittele tekemään siideriä 'Huvitus'-kesäomenista. 'Huvitus' ei ole omenana kovinkaan mehukas, huomasin.

Ja jos joku vuosi ei kaikkia omenia ja marjoja kerkeä tai jaksa hyödyntää, aina on muita ottajia. Viime syksynä valkohäntäkauriskin kävi keltaisia kaneliomenia syömässä. Ja oravat, nuo pienet herkkusuut. Punaiset kirsikat ovat varsinkin lintujen suosiossa - ja punaherukat. Viime syksynä kirsikat oli jätetty rauhaan, en tiedä syytä siihen. Ja talvella, kun lumi jo peitti maan ja välillä omenatkin puussa, mustarastaat kävivät joukolla nokkimassa viimeisiä talviomenia. Sen niille suon. Ilomielin. Marja- ja hedelmätarhastamme riittää syötävää useammallekin halukkaalle.

'Keltakaneli'-syysomena on hyvänmakuinen ja maukas omena.

Keltakanelit maistuivat myös valkohäntäpeuroille viime syksynä.

Peuraa ei haittaa, vaikka omenan mukana tulee syötyä omenapuun lehtiäkin.