30.12.2018

Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset

"Uusi vuosi, uudet kujeet", näinhän sanotaan.

Näin ajattelee sinitiainenkin ja miettii, mikähän olisi hyvä uudenvuodenlupaus. Hmmm...


Sillä jollakin lailla olisi joka vuosi, edes jollakin tasolla, mentävä eteenpäin. Tiedäthän sanonnan vierivästä kivestä, joka ei sammaloidu. Sammal kiven pinnalla rapauttaa sitä, kiveä, rapauttaisikohan se myös ihmisen? 

Toisaalta taas, japanilaisessa puutarhassa sammaleet ovat olleet arvostettuja ikuisuuden vertauskuvia, jotka luovat vaikutelman ajan patinasta, ja se on ollut arvostettu ominaisuus. 

Rakastan sammaleisia kiviä. Tämä kivi pysyy paikoillaan ja toimii kasvualustana muille. Vierivä kivi taas liikkuu paikasta toiseen, hioutuu ja pyöristyy - ja hioo ympäristöäänkin. Kumpi on parempi?

Kumpi on parempi, kumpi tavoiteltavampi? Jokin syy noihin sanontoihin on olemassa, miksi ne muuten eläisivät vuodesta, vuosikymmenestä tai vuosisadasta toiseen. Tai ehkäpä ei ole olemassa yhtä oikeata tapaa...

Tiedätkö muuten, mistä tapa tehdä uudenvuodenlupaus on saanut alkunsa? 
Luin Tiekun sivuilta, että tapa juontaa 4000 vuoden takaa Babyloniasta ja oli aikanaan hyvin konkreettinen lupaus: uutena vuotena luvattiin nimittäin palauttaa lainatut työkalut takaisin omistajilleen. Ilmeisesti tuolle lupaukselle oli tarvetta, jotta naapurisopu ja yhteiskuntarauha olisi säilynyt...

Yleensä ottaen uutena vuotena on tapana muistella mennyttä vuotta ja tehdä suunnitelmia tulevalle. Moni tekeekin niin, ja se on hyvä asia.

Joten mikä olisi uudenvuodenlupaus, joka sopisi minulle? 

Haluaisin löytää paikan, jossa saisin tutustua paremmin joutseniin, ja ottaa kaikessa rauhassa niistä valokuvia. Läheltä, ei kaukaa pellolta, kuten tässä kuvassa. Onnistuisinkohan ensi vuonna?



Jokin sellainen lupaus, mikä olisi helposti pidettävissä, joka tuottaisi iloa ja innostusta, josta oppisi uusia asioita ja josta hyötyisi sitä kautta vielä muutkin ihmiset. Eikö sellainen olisi hyvä uudenvuodenlupaus? Jotakin hyvin konkreettista, vuonna 2019.

1. Ensi vuonna, 2019, voisin olla aikaansaavampi kuin vuonna 2018. 

Vuosi 2018 oli eräänlainen lepovuosi: pohdiskelin sitä sun tätä ja haahuilin ympäriinsä. Tarvitsin sitä, lepoa, ja onneksi olikin mahdollista vähän hidastaa tahtia. Totta puhuen, hidastaminen tarkoitti vain turhien asioiden tekemättä jättämistä, mutta kuitenkin.

Vuosi 2019 voisi olla kaiken kaikkiaan enemmän tekovuosi. Tilaisin sen ison multakuorman pihalle ja täyttäisin ne kasvilaatikot, jotka odottavat jo pihan perällä valmiina. Istuttaisin noihin laatikoihin ne mansikantaimet, jotka valeistutin viime kesänä maahan -  ja herneet ja kesäporkkanan siemenet, jotka odottavat jo valmiina keittiön kaapissa. 

Ensi vuonna aion myös kasvattaa pensastomaatteja kuten v. 2018. Mutta vuonna 2019 istutan ne useammassa erässä, jotta satokausi olisi pidempi eikä kaikki tomaatit kypsyisi yhtä aikaa.
Ostin loppusyksyllä puutarhaliikkeestä alelaareista  27 pensasta (2e/kpl), jotka ovat nyt pensasaidan alla odottamassa istuttamista keväällä. Niitä katsellessani mietin, mitä olenkaan taas mennyt tekemään, mutta niillä pensailla on tarkoituksensa. 

Haluan vähentää työmäärää puutarhassani lisäämällä kukkivia pensaita ja luopumalla suuresta osasta perennoja. Ja se on vaikeata, perennoista luopuminen, siksi annan itselleni aikaa muutokseen. Järki sanoo, etä ratkaisu on oikea, mutta muutosvastarinta jossakin sisimmässäni on kova.

Tämä valkoinen pioni kukki viime kesänä ensi kertaa, ja kukat olivat aivan ihania: yksinkertaisia, suuria  ja kauniita.


Tämä pioni kukki jo toista kertaa. Näistäkö pitäisi luopua? Tuskin, sillä pionini ovat todella helppohoitoisia ja kasvavat lähes itsestään.


2. Luontoretkien tekeminen ja luontoasioihin tutustumisen jatkaminen

Yllätyin, etten viime kesänä halunnut kirjoittaa blogissani laisinkaan puutarhajuttuja, vaan kirjoitin vain pienistä luontoretkistäni ja -hetkistäni. Sillä ne, luontojutut, olivat minulle uusia asioita, jotka inspiroivat minua. 

Opin paljon uusia asioita: lintu- ja perhoslajeja, ja niittykasvilajeja. Löysin uusia paikkoja, missä käydä. Hakuteokset ja internet  olivat välillä kovassakin käytössä. Luontokirjojakin tuli ostettua, vaikka yritän välttää sitä, kirjojen ostoa, sillä kirjahyllyt ovat jo niin täynnä. Osa kirjoista on täytynyt varastoida jo autotalliin. Teenkö joku päivä kotiini pienen kirjastohuoneen?

Sinisiipi on lempiperhoseni. Sen sininen väri kiinnittää aina huomioni, eikä minulla ole sen jälkeen kiire minnekään.
Mutta minulle avautui luontoasioissa aivan uusi maailma, enkä ole kuin vähän raapaissut sitä. En ole edennyt luontopolkuja ja turistikohteita pidemmälle. Vielä. Joten siitä on hyvä jatkaa aiheeseen tutustumista edelleen. 

Olenpa hankkinut "metsärepun" puolisollenikin, hänetkin pitäisi saada työntouhusta välillä irti, ja yhdessä voisimme lähteä tututustumaan eri luontokohteisiin. Tiedän, että hän pitäisi siitä. 

Puolisoni lähti mukaan katsomaan Paavolan tammea. Hän on vanhojen puiden ystävä, ja siellä, ison tammen alla, hän oli elementissään.


3. Blogin kehittäminen 

Tänä vuonna olen tehnyt yhden postauksen joka sunnuntaiksi, ja vain katsellut ja ihmetellyt blogimaailmaa, sillä en ole koskaan aikaisemmin blogeja edes lukenut enkä ole ollut sosiaalisessa mediassa muutenkaan, joten se ympäristö on hivenen outo.

Ajattelin, että blogini tekstejä voisi hivenen lyhentää, sillä minulla on taipumus kirjoittaa pitkästi. Epäilen, että tekstini ovat aivan liian pitkiä ja pohdiskelevia, ovatko? Mutta olen sellainen ja nautin siitä. Ajatusvirrasta, oli se järkevää tai ei. Se on eräänlaista leikkiä. Mitähän tekisin sen kanssa...hmmm...

Olisi hyvä, jos tekstejä tulisi kaksi viikossa, mutta epäilen, ettei minulla ole sellaiseen aikaa. Paitsi, jos viikolla postaukset olisivat vain kuvia tai riistakamerasta saatuja eläinvideoita. Hmmm... Mutta sunnuntaina tulisi aina se pääpostaus, jossa olisi pidempi teksti kuvineen.


Tämä kettu löytyi erään kahvila/kioskin pihalta Naantalista. Kahvilasta leijaileva ruoan tuoksu oli houkutellut sen paikalle ja se näytteli supersuloista kahvilan parkkipaikalla. Antaisitko sille herkkupalan? Se toivoi sitä. Kovasti.



Katso kuinka laiha se on! En tiedä, onko se pentu vai synnyttänyt emo, joka aika menee ruokaa hakiessa pennuilleen.  Se ei kuitenkaan paljoa ihmisiä pelännyt. Yksi uudenvuodenlupaus: haluaisin ottaa enemmän kuvia metsän eläimistä, ja se ei olekaan helppoa. Se kun vaatii tietoa ja malttia. Ominaisuuksia, joissa minulla olisi kehittämisen varaa.

Poikani ostivat minulle yllättäen lahjaksi riistakameran. Se on edullinen, mutta tuo uuden elementin oman tonttimme eläimistön seuraamiseen. Jospa saisin jonkin eläinvideonkin laitettua blogiini. Ja opeteltua näin taas jotakin uutta.

Lahjaksi saamani riistakamera, ei mikään kummoinen, mutta tällä on hyvä aloittaa oman tontin eläinkannan kartoittaminen. Testattu on: vuorokaudessa ohi kulki harakka ja pari oravaa, talitiainen ja sinitiainen - ja todennäköisesti kettu, josta näkyi vain kiiluva silmä ja jalanjäljet myöhemmin. Ihan hyvä "saalis". Suojakotelon väsäsin jonkinlaisesta vanerista ja vanhasta kattohuovasta, jotka löytyivät varastosta. Kotelo suojaa linssejä vedeltä, lumelta ja jäältä.





Supikoira kuvattu illansuussa ikkunamme lävitse (ei tarkka kuva, anteeksi). Viime kesänä näin sellaisen ensi kertaa kotipihallamme - lintulaudan alla. Se tuli myöhemmin uudelleen kahden pentunsa kanssa. Saisinkohan sen riistakameran kuviin? Tämä yksilö pelkäsi valtavasti autoja: aina kun auto tuli, se meni pensaikkoon piiloon ja tuli sen mentyä ohitse taas esille. Tämä tapahtui kolmesti, joten kyse ei ollut sattumasta.

Siis kohti uusia asioita, monella rintamalla. Sillä mikään ei ole niin varmaa kuin kaiken muuttuminen, vaikka perusasiat toki pysyvät aina paikoillaan. Ja hyvä niin, molemmat puolet. 

Tiaisia on lintulaudalla aina, mutta töyhtötiaisen näin ensi kertaa vasta tänä syksynä. Tämä yksilö oli rohkea ja äänekäs lintu -  ja niin söpö, että...  BirdLife-haaste eli tunnista 100 lintua päättyy vuoden vaihteessa. Minulla oli tavoite tunnistaa 50 lintua, kasassa on 47. Yksi päivä aikaa löytää kolme uutta jostakin. Mutta ensi vuonna olisi tavoitteena tunnistaa ne 100 lintua, onnistuisikohan? Onnistuitko sinä?


Mutta minä toivotan nyt sinulle ja kaikille lukijoilleni hyvää uutta vuotta! 

Tuokoon se mukanaan kaikkea hyvää ja mielenkiintoista, mitä kukin haluaakaan suunnitella ja tehdä seuraavan vuoden aikana. Olisikin hauska tietää, mitä lukijani suunnittelevat. Kerro minulle...

Kansalaisaloite ilotulitusrakettien kieltämiseksi sai yli 50 000 kannatusta, joten jos asia etenee kannattajiensa toivomalla tavalla, ainakin metsän ja lemmikkieläimet kiittävät. Espoossa onkin tänä uutena vuonna ilotulituksen sijaan Suomen ensimmäinen lasershow. Miltähän se mahtaa näyttää?



23.12.2018

Hyvää Joulua 💝


Minun jouluuni kuuluu läheiset ihmiset, piparkakkujen tuoksu ja kynttilöiden loiste. Siihen sisältyy myös tonttujen (lasten) touhua, joulukoristeita ja joululauluja - lahjojakin, jotakin punaista ja ulkona lunta, takkatulen loistetta. 


Hyvää joulua, Merry Christmas

Mutta mitä joulu oikeastaan on? Mistä se on saanut alkunsa?

Se on saanut alkunsa valon odotuksesta. 

Joulu on alkuaan vanha muinaisgermaaninen valon juhla. Juhla, jolloin iloittiin siitä, että talven pimein aika jäi taakse ja valon määrä alkoi taas lisääntyä. Se on siis talven ja pimeyden taittumisen juhla. Talvipäivänseisauksen aikaan. 


Hyvää joulua, Merry Christmas
Lapsia ei pimeys ja lumi haittaa, vaan elämä on hauskaa talvellakin.

Joulu on myös sydämen juhla, sillä joulu tuo valoa sydämiimme ja elämäämme, vuoden pimeimpänä aikana. Se tuo mukanaan toivon, toivon valosta ja lämmöstä, joka on edessäpäin. Ja tätä iloa jaamme toisillemme olemalla anteliaita: annamme lahjoja, syömme ylenpalttisesti, annamme myös aikaamme toisillemme, sillä onhan joulu suurimmalle osalle suomalaisia myös vapaapäivä.


Hyvää joulua, Merry Christmas
Jouluna annamme lahjoja toisillemme: aineettomia tai aineellisia.

Kristinusko muutti pakanallisen ajan valon juhlan tuomalla sen paikalle Jeesuksen syntymäjuhlan. Yhtäkaikki, perimmäinen sanoma ei muuttunut, sillä käsitteet hyvyys ja valo, pimeys ja pahuus, on aina liitetty toisiinsa. Ja Jeesus edustaa arvoiltaan jotakin hyvää. "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille", Jeesus sanoi vuorisaarnassaan, ns. Kultaisessa säännössään. Siitä ajatus, että joulu on myös sydämen juhla. 


Hyvää joulua, Merry Christmas
Yli 20 vuotta vanhalla seimellä on oma paikkansa kodissamme. Sulassa sovussa tonttujen kanssa.

Mutta yhtä hyvin joulupukit ja joulutontut lahjoineen kuin seimiasetelma aineettominen sanomineen kuuluvat tämän päivän joulunviettoon täällä Suomessa. Rinnakkain, sulassa sovussa. Edustaen vain saman asian eri puolta.

 
Hyvää joulua, Merry Christmas
Tässä puhallettu lasipallo, jossa aiheena lammaspaimen kedolla jouluyönä.


Jouluaikana kaupat ovatkin täynnä karkkia jakelevia joulupukkeja ja tonttu- ja porokoristeita. Mistä tontut ovat oikein saaneet alkunsa? Ja koko tämä jouluinen lahjavillitys joulupukkineen kaikkineen?


Hyvää joulua, Merry Christmas
Tässä on pieni metsätonttu pienen kuusen alla metsässä - tai olisiko sittenkin joulutonttu...

Monesta suunnasta ja monelta ajalta, näin luin.

Joulupukki on saanut vaikutteita mm. 300-luvulla eläneeltä Myran piispa Pyhä Nikolaukselta, joka jakoi lahjoja lapsille; Martti Lutherin Christkind-juhlasta, joka perustettiin Nikolaus-juhlan paikalle ja jossa lahjat antoikin Jeesus-lapsi; Suomessa joulupukki taas on saanut nimensä nuuttipukilta, jolla oli tuohinaamari kasvoillaan ja nurinkäännetty turkki päällään, ja joka joskus myös jakoi lahjoja kilteille lapsille ja risuja tuhmille; Coca Cola-mainokseen vuonna 1931 piirrettystä Santa Claus-hahmosta, jonka avulla punanuttuinen, valkopartainen joulupukkihahmo levisi ympäri maailmaa. 


Hyvää joulua, Merry Christmas
Joulupukki se on tämäkin, vaikka onkin kukka-asetelman koriste.

Kaikki vanhat historialliset tapahtumat ja ikiaikaiset tarut yhdistettynä nykyaikaiseen mainoskampanjaan ovat menneet iloisesti sekaisin ja siitä on syntynyt jotakin uutta, joka kosketti, ja koskettaa edelleen, valtavaa määrää ihmisiä ympäri maailmaa. Joulupukki on hyväntahtoinen, kilteille ihmisille lahjoja jakava vanha mies, jolla on punainen nuttu ja pitkä parta, ja joka asuu Korvatunturilla. Maailma on ihmeellinen paikka!

Entäpä tontut sitten...

Tontut ovat pieniä taruolentoja, jotka liittyvät tonttiin, paikkaan, jossa on koti. Paikkaan, josta lähdetään ja jonne palataan. Tällaiseen paikkaan syntyy tietynlainen henki. Tiedäthän, kuinka jokainen koti on omanlaisensa, siellä on omistajiensa henki. Kotitonttu, aikaisemmin kotihaltija, on tämä henki ja se piti huolen, että koti oli kunnossa ja järjestyksessä, jotta sinne olisi aina hyvä palata ja siellä olla, muuten tonttu suuttuisi ja tekisi ikäviä kepposia. Ja onhan siinä jonkinlaista järkeäkin, sillä koti on turvapaikka, paikka, jossa pitäisi asujansa viihtyä ja elellä, eikä se onnistu ilman huolenpitoa ja työtä.


Hyvää joulua, Merry Christmas
Kun rakennuksia alkoi olla pihapiirissä useampiakin, tarvittiin useampi tonttu: navettaan omansa ja saunatonttukin oli olemassa. Nämä tontut asustavat keijuangervon alla.Jospa ne ovat puutarhatonttuja...

Aikaa myöten tontut pyrkivät luomaan omaan taloonsa vaurautta (kuten ihmiset tapaavat tehdä), myös kepulikonstein. Siitä syntyi joulutonttu, joka huolehti tavaroista. Ja myöhemmin valmisti lahjoja joulupukin pajassa ja auttoi niiden jakamisessa. Kilteille ja ahkerille ihmisille vain, sillä se on meille kaikille parasta. Että me kaikki menestyisimme, niin ihmiset, eläimet kuin muu luontokin. Näin luin kirjasta nimellä Suomalaiset taruolennot.


Hyvää joulua, Merry Christmas
Luuta kädessä ja lyhde toisessa. Tämä tonttu ei laiskottele, eikä siis myöskään talonväki.

Pidän saduista. Moniin satuihin ja hyviin tarinoihin sisältyy viisauksia ja elämänohjeita. Saduthan olivat alkujaan tarkoitettu aikuisille, opetukseksi ja viihdykkeeksi. Vielä tänä päivänäkin maailmalla liikkuu valtava määrä satuja ja tarinoita (kirjat,elokuvat,laulut), joilla pyritään vaikuttamaan meihin ihmisiin.


Hyvää joulua, Merry Christmas
Yleensä lähetän lapsiperheille lapsiaiheisia joulukortteja ja vanhemmille ihmisille rauhallisempia. Mutta tänä jouluna kaikki saivat näitä iki-ihania tonttu- ja eläinaiheisia joulukortteja. Ne ovat Raimo Partasen suunnittelemia.

Mutta jouluna on tärkeintä yhdessäolo ja hyvä mieli. Rakkaus ja rauha. Ihan virallisestikin, oli jouluajan tarinat mitä tahansa tai lähtöisin mistä tahansa.

Joten...

toivotan sinulle, ja kaikille muillekin, hyvää ja rakkaudentäyteistä joulunaikaa! 💗


Talitiainen kauralyhteellä
Jouluaikana voi antaa ylimääräisiä herkkuja myös linnuille.  Tässä kauralyhde ja talitiainen.

Talitianen kauralyhteellä
Kaura maistui hyvin talitiaisellekin, vaikka se onkin yleensä varsinkin keltasirkkujen mieliruokaa.
Itselle tuli hyvä joulumieli, kun näki linnun puuhailevan kauralyhteen kimpussa tyytyväisenä. Hyvää joulua sinullekin, talitintti!







16.12.2018

Metsän parantava voima ja kävelemisen taito

Suomalaiset ovat aina tienneet, että metsä parantaa. Että metsä on turvapaikka. Muttei ehkä enää tänä päivänä, sillä kaupungistumisen myötä luontoyhteys on ohentunut ja jopa osittain unohtunut. 

Ja kaupungistuminen jatkuu edelleen ja sitä tarkoituksellisestikin suositaan, sillä se on tehokasta: ihmiset ovat palvelujen ja työpaikkojen lähellä. Lisäksi maailmalla on tarjolla niin paljon muutakin uutta ja mielenkiintoista tänä päivänä, ettei aika riitä kaikkeen. Kuten luonnossa samoilemiseen.


Onneksi metsään lähtemistä on tarkoituksella helpotettu tekemällä valmiita polkuja eri kohteisiin. Tässä polku Aulangon puistometsässä.

Ja sitten ilmestyy kirjoja, ulkomaisia ja kotimaisia, jotka herättävät. Luonto parantaa, se rentouttaa, niissä kerrotaan. Luonnossaolo lisää luovuutta ja onnellisuutta. Se kerrotaan meille kuin uutena asiana. Ihan kuin emme tietäisi sitä, tuota meille niin totta ja tuttua asiaa. Joillekin jopa vähän unohtunuttakin tosiasiaa. Minulle esimerkiksi.


Kuva oman tontin reunalta ensilumen aikaan, kun lumi oli kuorruttanut kaikki puut, isot ja pienet, ja varvut.  Lumisessa metsässä oli hauska kävellä, kaikessa rauhassa.

Vuosia sitten joskus hieman kyllästyin haja-asutusalueella asumiseen ja omassa puutarhassani ahertamiseen, ja lähdin silloin monesti Helsinkiin piristymään. Taidenäyttelyihin, kauppakierroksille ja kaikenmaailman kursseille, mitä tuo kaupunki vain pystyi tarjoamaan. Ja tarjontaahan oli paljon.

On tutkittu, että kaikkia ihmisiä luonto ei kosketa. Arviolta 15-20 % ihmisistä ei tunne saavansa luonnossa olosta mitään positiivisia kokemuksia. Metsässä on hyttysiä, ryteiköitä, karhuja ja susia, sinne eksyy ja pahimmassa tapauksessa sinne voi jopa kuolla. Lisäksi ulkona sataa vettä ja on usein kylmää. Vaatteetkin likaantuvat. Ja mitä siellä voisi tehdä? Istua kannonnokassa ja yrittää nauttia jonkun linnun laulusta, ja eiväthän linnut edes laula kuin kesän alussa.


Luonnossa voi tehdä muutakin kuin kävellä, esimerkiksi tässä nuori mies viettää aikaansa kalastellen. Ja hän näytti nauttivan olostaan suunnattomasti kevään ensi lämmössä.

Mutta suurin osa kokee luonnon elähdyttävänä paikkana. Ja varsinkin he, jotka ovat uupuneita, ahdistuneita tai masentuneita. Silloin luonnossaolo, jossakin itselle turvallisessa paikassa, voi tehdä ihmiselle hyvää. Se rauhoittaa, lisää vastustuskykyä ja parantaa, tekee ihmisestä luovemman, toimintakykyisemmän ja onnellisemman. Näin luin, kirjasta nimeltä Metsän parantava voima (Florence Williams).


Talvinen jokimaisema metsien ja peltojen keskellä iltapäivän auringonlasku aikaan. Jos tässä maisemassa kuljeskelu ei rauhoita, niin missä sitten.


Ja tähän on herätty monessa maassa. Esimerkiksi Japanissa on metsäkylpyperinteensä, jota pidetään normaalina ehkäisevänä lääketieteen hoitomuotona. Siellä kuljeskellaan metsässä, kirjoitetaan haikuja ja nuuhkitaan luonnon tuoksuja. Avataan aisteja luonnossa. 

Etelä-Koreassa oli viime vuonna kolme ns. parantavaa metsää, mutta niitä on tarkoitus perustaa aivan lähivuosina 34 lisää. Kaikkien suurimpien kaupunkien lähelle. 

Skotlannissa on hanke, Kansallinen kävelystrategia, jonka tarkoitus on kannustaa yhteisöjä hoitamaan merkittyjä luontopolkuja ja järjestämään terveyskävelyjä. Hallitus on siellä linjannut, että turvallisia metsäalueita on oltava korkeintaan 500 metrin päässä kotiovelta. Puita istutetaan kaikkialle.

Metsän parantava voima ja merkitys ihmisten hyvinvoinnille on siis todellakin ymmärretty. 


Monet vapaaehtoiset rakentavat ja pitävät huolta suomalaisistakin luontopoluista. Oletko tutkinut, missä on kotisi lähimmät kohteet? Tässä syksyinen Vantaanjoen luontopolku.

Nyt joulun alla on paljon ylimääräistä työtä ja muukin tehtävälista on itsellä vain kasvanut, joten en ole ehtinyt ja malttanut lähteä edes pienelle luontoretkelle pariin kolmeen viikkoon. Vanne on alkanut kiristyä pääni ympärillä, ja se alkaa näkyä ja tuntua olotilassa.  Alkaa ihan oikeasti ahdistamaan, joten on aika lähteä jonnekin metsään vain kuljeskelemaan ja viettämään aikaa. 

On siis aika lähteä kävelemään, vain samoilemaan jonnekin.

"Parempaa kuin käveleminen ei ole keksittykään, jos haluaa mennä hiljempaa", sanoi ranskalaistutkija, kirjailija ja filosofi Frédéric Gros teoksessaan Kävelyn filosofia. 
"Kaikki todella suuret ajatukset syntyvät kävellen", kirjoitti Friedrich Nietzsche.
Henry Thoreau taas kirjoitti esseessään Kävelemisen taito: "Käveleminen, josta minä puhun, ei muistuta lainkaan niin kutsuttua liikunnan harjoitusta ... vaan on päivän tehtävä ja seikkailu."

Siis käveleminen metsässä, ja muuallakin luonnossa, paitsi rauhoittaa myös aktivoi, kuten herrat edellä totesivat.


Aavasaksan kansallismaisemassa samoileminen lämpimänä kesäpäivänä oli silkkaa nautintoa. Mäntyjä ja kiviä, kalliota - ja joki. Ja näköala. Ja ja...

Olen huomannut, että on kaksi erilaista tapaa kävellä luonnossa niin, että se rentouttaa. Ainakin itseäni. Ja nyt en puhu kuntokävelystä älykellon ja askelmittarin kanssa. En mistään tavoitteellisesta toiminnasta. Mutta rauhoittuakseen kannattaa mennä metsään yksinään, silloin siitä saa kaikkein eniten irti, kun ei tarvitse keskittyä toiseen ihmiseen. Näin luin ja näin olen sen myös itse kokenut käytännössä.


1. tapa: tarkkaavaisuus kohdistuu ympäristöön

Luontoon voi lähteä vain samoilemaan. Kävellä vain kaikessa rauhassa ilman aikarajaa paikassa, jonka kokee turvalliseksi ja inspiroivaksi, ja keskittyä tarkkailemaan ympäristöä. 


Kun astut polulle, et voi koskaan tietää, minne se sinut vie.

Metsässä voi katsella, kun lintu lehahtaa lentoon, kuinka perhonen imee mettä kukasta tai ampiainen touhuaa kukan terälehtiin kaivautuneena. Kuulla, kun polun toisella puolella kuuluu hermostunutta liikehdintää ja miettiä, kumpi siellä on, kauris vai hirvi. Katsella kuinka niittykukat availevat nuppujaan tai lopettavat kukintaansa. Tai talvella, kuinka lumi kimmeltää tai kuinka kuura peittää kaiken. 


Kuva ei ole aivan tarkka, mutta tällainen lintu tuli vastaan Koskikaran luontopolulla. Käpylintu vai jokin muu... Se herätti kuitenkin huomioni hehkuvan punaisella värillään, jota ei kovin usein lintumaailmassa täällä näe.

Kumpi tarkkailee, minä vai perhonen? Molemmat ihmettelemme toisiamme.

Tämä tarkkaileminen tapahtuu aivan huomaamatta ja automaattisesti, ja vie huomion omista asioista pois. Samalla lailla kuin lapselle näyttäisi jotakin kiinnostavaa, että hän lopettaisi itkemisen. Unohtaisi sen, syyn itkuun. Tällä lailla pääsee eroon kielteisistä ajatuksista, niiden märehtimisestä, ja alkaa nähdä maailman parempana paikkana.

2. tapa: tarkkaavaisuus kohdistuu omaan itseen

Voi lähteä kaikessa rauhassa kävelemään tuttua, turvallista polkua, pitkospuita tai tietä pitkin luontoon, ja kävellä vain eteenpäin. Kun kävelee valmista ja tuttua reittiä pitkin, ajatukset vaeltelevat asiasta toiseen kaikessa rauhassa ja kääntyvät jossakin vaiheessa sisäänpäin. 


Koskikaran luontopolun pitkospuut. Kun on ensin pari tuntia valokuvannut Myllykoskea ja sen ympöristöä, ja sitten lähtee kävelemään loputtomilta tuntuvia pitkospuita pitkin joenvarren metsässä, aika pysähtyy. Kaikki hiljenee.

Mieleen nousee kaikenlaista ja siinä kävellessä löytyy moneen asiaan erilaisia ratkaisuja. Tai asiat saavat vain oikeat mittasuhteet, mikä on hyvin tärkeätä. Tiedäthän sanonnan, kuinka tehdä kärpäsestä härkänen? Ei ne omat asiat ehkä olekaan niin valtavia kuin on luullut. Siellä luonnossa kun tuntee itsensä niin pieneksi, vain osaksi suurempaa kokonaisuutta. 


Kuinka pieneksi sitä itsensä tunteekaan metsän keskellä.

Niin tai näin, on tärkeätä kuunnella omaa itseä. Jos haluaa energiaa ja säpinää ympärilleen, silloin pitää tehdä jotakin sellaista, mikä vaikuttaa itseen niin. Jos haluaa rauhoittua, vähentää stressiä, ja sitä kautta saada uutta energiaa ja suuntaa asioihinsa tai elämäänsä, sitä voi saada erilaisilla luontokokemuksilla. 


Suomessa jos missä, on valtavasti kesämökkejä järvien rannoilla. Ilta-auringon valossa järvelle katselu tekee monen onnelliseksi. Tärkeimmät luontoelementit ovat paitsi puut, myös vesi. Tässä molemmat.

Nyt lauantaina oli yllättäen Helsingin Sanomissa jouluaiheinen juttu aineettomista joululahjoista: hieronnoista, laulutunneista, teatterilipuista. Ja lopuksi todettiin, että jos rahat ovat vähissä, luontoretkikin on hyvä. ????? Olin ällistynyt. Kuinka halventavaa! Minä en mene luontoon ja metsään siksi, ettei minulla olisi muuhun rahaa, vaan luonnon itsensä vuoksi.  



Suuret ja vanhat kuuset luontopolun molemmilla puolilla. Kaikkien ulottuvilla.

Mutta on hyvä, että täällä Suomessa metsissä kuljeskelu ja luontoretkeily on mahdollista kaikille jokamiehenoikeuksien vuoksi, kuten muissakin Pohjoismaissa ja Skotlannissa. Siihen voi käyttää enemmän tai vähemmän aikaa ja rahaa omien tarpeidensa ja halunsa mukaan, mutta sitä mahdollisuutta ei pidä aliarvostaa. Vain sen takia, että se on kaikille mahdollista.

Ja metsäähän Suomessa riittää.

Ja se on hieno asia. Miksemme käyttäisi sitä hyväksi, metsän parantavaa voimaa.



Metsätien molemmin puolin kasvaa valkovuokkoja ja puiden lehdet ovat jo hiirenkorvilla. Aurinko paistaa ja on kevään ensimmäinen lämmin päivä. On kaiken uuden aika. Metsässäkin. Joka ikinen vuosi.

Keväinen valkovuokko


9.12.2018

Lumen kaipuu

Kun talvi lähestyy, alan kaivata ensilunta. Ensilunta, joka muuttaisi maiseman - ja joka valaisisi pitkät, pimeät illat ja varhaiset aamut. Nuo hetket, jolloin liikutaan ulkona, töihin tai kouluun, mennen tai tullen. Tai muuten vain.

Se on lumen kaipuuta.


Räntää satoi niin, että maisema hävisi. Lunta ei ollut kuin nimeksi, mutta kuinka onnellinen olinkaan siitä...

Lumen tulon odotus on tuttua jo lapsuudesta. Odotus, että pääsee luistelemaan, hiihtämään ja laskemaan mäkeä. Heittelemään lumipalloja ja tekemään lumilinnoja ja lumiukkoja. Ihania lapsuuden hetkiä, jotka muistaa lopun ikäänsä. Silloin lumi toimi leikin välineenä ja mahdollistajana, ja se antoi tunteen, että hallitsimme sitä. Lumen kanssa elämistä. Jo lapsesta asti.

Lumen taju kehittyi. 


Märkää lunta oli satanut koko aamupäivän ja kävely hiljaisessa, lumisessa metsässä oli aivan ihanaa. Vaikkei lunta ollut vielä paljoa. Mutta sitä oli kaikkialla.

Ja kyllähän eläimetkin täällä pohjoisessa odottavat lunta. 

Saimaan norppa tarvitsee lunta pystyäkseen pesimään ja metsäkanalinnut mennäkseen pakkasta pakoon tekemäänsä lumikieppiin. Kasvikuntakin tarvitsee sitä, sillä lumi suojaa maassa talvehtivia kasveja kylmyydeltä ja vähentää maan routaantumista. Jopa ihmiset voivat tehdä lumimajan suojakseen tai kasata lunta sokkelin reunalle pitääkseen lämmön talonsa sisäpuolella. 

Lumi eristää kylmältä ja pitää lämpimämpänä. Onko aivan sattumaa, että lunta sataa kylmillä seuduilla? Sehän on täällä elinehto...


Metsäjäniksen turkin väri on talvella aivan valkoinen, valkoinen kuin lumi, suojaväri, mutta kevättalvella väri alkaa jo rusehtua. Se maastoutuu aika hyvin väriensä perusteella ympäristöönsä, eikö totta? Aivan samat sävyt.

Mutta silti, kun luin eräästä luontokirjasta käsitteen lumen kaipuu, se herätti. Lumi kuuluu niin oleellisena osana Suomen luontoon ja Suomen vuodenaikojen kiertoon, että talvi ei tunnu talvelta ilman sitä. Sillä lunta on joka talvi. Ollut aina.

Olin yhtenä jouluna Intiassa ja katselin siellä palmun alle sijoitettua muovista lumiukkoa ja -akkaa. Päivällä oli 30 astetta lämmintä ja oli niin kesäistä kuin olla ja voi. Se ei tuntunut oikealta. Missä oli lumi? Lumi, josta se lumiukko oli tehty?

Silloin tunsin lumen kaipuun, sillä lumiukot kuuluivat lumiseen talvimaisemaan. Yllätyin reaktiostani. Päätin viettää jouluni vastedes Suomessa - ja niin olen tehnytkin.



Jokin tässä ympäristössä ei täsmännyt: muovinen lumiukko ja -akka - eikä lunta. Yhtäkkiä kaipasin kotiin, sillä lähtiessä lunta oli satanut runsaasti ja maisemat olivat koto-Suomessa upeat.

Viime vuonna olin jouluaaton aattona joulukonsertissa Helsingissä. Kuuntelin Jaakko Ryhäsen upeata joululaulantaa ja nautin täydestä sydämestäni siitä. Konsertin jälkeen päätin lähteä Esplanadin puistoon kävelemään ja ihailemaan jouluvaloja. Niihin oli todellakin panostettu ja valot olivat hienot. Mutta ne olivat siellä pimeydessä, eikä ollut senttiäkään lunta. Lunta, joka olisi heijastanut sen valon, muuttanut maailman toiseksi: oikeaksi joulumaaksi. Jouluaaton aattona.

Silloin kaipasin taas lunta, edes sen yhden sentin verran. Helsingissä.


Helsingin Esplanadin puistossa viime joulun aatonaattona. Kaunista oli, mutta jos olisi ollut lunta, joka olisi valaissut ja heijastanut valot...

Nyt torstaina satoi ensilumi, sen yhden sentin. Sillä ensilumen määritelmä vaatii, että aamulla kello 8 täytyy olla maassa yksi sentti lunta. Sitä en tiedä, onko sunnuntaina enää lunta maassa, todennäköisesti ei. Mutta sellaista se on. Täällä Etelä-Suomessa. Yhä enenemässä määrin.



Lunta on koristeomenapuussa ja maassa aivan pikkuriikkisen, se yksi sentti - ja heti se valaisi ja heijasti valoa pimeydessä. Kuva nyt lauantailta.

Mutta jouluna, jouluna toivoisin, että olisi lunta. Sillä se kuuluu niin erottamattomasti joulun tunnelmaan, eikä sitä voi korvata lumisilla joulukoristeilla. Sillä lumen kuuluu olla ulkona ja sisällä on oltava lumetonta ja lämmintä kuin kesällä. Sillä jos lunta olisi tuvassa, se ei tietäisi hyvää, eihän?




Jossakin vaiheessa edellisenä talvena satoi niin paljon lunta, että jouluvalot peittyivät ulkokuusessa. Silti ne valaisivat lumipeitteen lävitse.
Vaikka valoa onkin talvella paljon vähemmän kuin kesällä, lumi heijastaa sen vähäisenkin valon ympäriinsä. Ne pienet valonsäteet heijastuvat valkoiselta pinnalta toiselle ja näin tavallaan moninkertaistuvat. Siinä on jotakin taikaa. Siksi kaipaan lunta. 

Valon takia.

Kunnon talvi tulee joka vuosi, jossakin vaiheessa. Sitä odotan. Talven valoisaa ja pehmeää maisemaa.