13.1.2019

Talvella Nuuksion kansallispuistossa

Carpe diem - tartu hetkeen, sanotaan. Ja niin päätin nyt tehdä. 

Ulkona oli talvi kauneimmillaan. Puut nuokkuivat lumen painosta, eikä pakkasta ollut paljon. Ilma oli tyyni ja satoi hivenen pikkuriikkisiä lumihiutaleita. 

Mietin ja mietin, mistähän löytäisin uuden luontokohteen, jossa käydä ja joka inspiroisi minua. Ettei kaunis talvisää menisi aivan hukkaan. Nuuksio! Nuuksion kansallispuistossa olen käynyt vain kerran, kauan kauan sitten. Siis sinne...

 Mutalammen ja Haukkalammen välillä virtasi kaunis metsäpuro. Lumen keskellä se näytti uskomattoman kauniilta. Kaikkine heijastuksineen...


Ja oli paikalla muitakin, sillä koko pieni Haukkalammen parkkipaikka oli yllättäen lähes täynnä. Vaikka reiteillä ei ole edes talvikunnossapitoa. 

Ja jo siellä, parkkipaikalla, katselin ihastuneena sen vieressä virtaavaa pikku puroa. Ja näitä puroja oli reitin varrella monta. Ne olivat kuin toisesta maailmasta. Eräänlaisia mielenmaisemia heijastuksineen kaikkineen.

 Veden solina kaiken sen lumenpaljouden keskellä oli lumoavaa. 
En odottanut sitä, näitä puroja.

Olin päättänyt lähteä Haukankierrokselle, joka on lähes neljän kilometrin pituinen reitti ja kiertää Haukkalammen. Se on yksi Nuuksion suosituimmista retkeilyreiteistä ja hyvä keino tutustua alueeseen. Ja korkeuserojensa vuoksi mielenkiintoinen, pidänhän avarista näköaloista.

Tässä on lähtöportti kolmelle reitille, joista sininen reittimerkki ohjaa Haukankierrokselle. Lähtöpaikka on Haukkalammen rannalla aivan Haukkalammen pienen parkkipaikan vieressä..



Kulkureitti oli aluksi kohtalaisen leveä ja helppo kulkea. Reittimerkit olivat selkeitä ja niitä oli sopivan välimatkan välein. Olin huojentunut ja tyytyväinen, sillä minulla ei ollut karttaa mukanani ja olin tällä reitillä ensimmäistä kertaa.

Tarvoin tyytyväisenä polkua pitkin samalla katsellen ympärilleni. Poikkesin vähän väliä polulta puolelta toiselle ja ylhäällä kalliolla katselin alas Haukkalammelle. Metsässä korkealla kallion päällä oli avaraa ja valoisaa.

Sieltä ylhäältä myös kuulin, kuinka jossakin kaukana kaksi ihmistä lauloivat a-äännettä ja lopulta äänet sulautuivat kauniisti yhdeksi ääneksi. Siellä jossakin oli selvästi kaksi onnellista ihmistä, luonnon keskellä, käyttäen kaikua hyväkseen.

Se hymyilytti minua.


Siis tuonne olisi kuljettava...


Metsässä kävelessäni katse kiinnittyi lumen painamiin puihin ja oksiin.

Kaunis, pieni metsäpuro.

Korkealta kalliolta laskeuduttuani polku kapeni ja kapeni. Maisema muuttui ja huomasin käveleväni lopulta tiheässä metsässä. Näköalapaikkoja ei tällä reittiosuudella ollut, ja jossakin vaiheessa en tiennyt tarkalleen, missä olin, joten pysähdyin.

Sitten koin sen, metsän hiljaisuuden.
Ja se hämmensi minut. 

Metsässä oli aivan hiljaista. Oli aivan tyyntä. Mistään ei kuulunut ihmisten ääniä, ei liikenteen huminaa, ei linnun laulua. Kuulin vain vaatteitteni kahinan ja kenkieni rahinan lumella. Edes puro ei solissut.

Puita, puita, tällä alueella oli vain puita ja lunta - eikä äänen ääntä kuulunut mistään. Tuli irrallinen, epätodellinen olo.
Ympärilläni oli vain tiheätä metsää ja taivaisiin kohoavia puita ja kalliojyrkänteitä. Olin jonkinlaisessa notkelmassa, laaksossa tai rotkossa. Pitkän aikaa.

"Metsänpeitto!" välähti mielessäni. Olin metsänpeitossa, eksyksissä. Piilossa kaikelta. Irti ulkoisesta maailmasta. Tältäkö se tuntui?

 Olin eksyksissä, irti maailmastani. 
Nuuksion kansallispuistossa.

Seuraavassa risteyksessä laitoin puhelimeni navigointisovelluksen päälle. Se kertoi, missä olin. Ja myös sen, mihin olin autoni jättänyt. Sitten löysinkin jo itseni Haukkalammentieltä, jota pitkin palasin parkkipaikalle. Rakastan näitä teknisiä vempeleitä!

Vihdoinkin! Lumen peittämä Haukkalampi Haukkalammentieltä katsottuna. Tuttu ja avara maisema ilahdutti. En ole synkkien metsien ihminen, huomasin sen. Haluan nähdä etäälle.


Olin kaiken kaikkiaan tyytyväinen, että lähdin käymään Nuuksiossa, vaikka näinkin yllättäen ja valmistautumattomana. Paikka on upea ja odotan innolla, että pääsen tutustumaan alueeseen paremmin.

Ja mikä tekee tästä kansallispuistosta niin mielenkiintoisen?

Alueella on monipuolinen luonto pienine soineen, niittyineen ja purolaaksoineen sekä kalliojyrkänteineen, lampineen ja järvineen. Ja ympärillä aarniometsä, jota ei metsätiet haljo. Se, että metsä on niin suuri, että sinne voi kadota ihan uppeluksiin, on jo monelle outo asia ja kokemus. Minulle ainakin.

Lisäksi se, että Nuuksio sijaitsee kohtalaisen matkan päässä kodistani, on valtava etu. Siellä on helppo käydä päiväseltään. Jopa ohimennen ja se on upeata.

Joten seuraavaan kertaan...


Pieni metsäpuro Haukkalammen pienen parkkipaikan vieressä ihastutti sekä tullessa että lähtiessä.







 

2 kommenttia:

  1. Nuuksiossa olen käynyt itsekin. Hieno paikka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä on, siellä riittää tutkittavaa joksikin aikaa.:)

      Poista