Kesällä Lapissa, Aavasaksan vaaralla

Sää oli kaunis ja helteinen, lämpöasteita oli peräti +27 C. Oli vaikea kuvitella olevansa  Lapissa, aivan pohjoisen napapiirin eteläpuolella.  Mutta olin siellä. Puolisoni kanssa. Aavasaksalla Tornionlaaksossa.

Maisema Aavasaksan vaaralta Tornionlaaksoon. Laakso levittäytyy laajalle alueelle joen molemmille puolille sekä Suomen että Ruotsin alueelle.

Olimme puolisoni työmatkalla ja Aavasaksa oli matkan varrella, eikä meillä ollut kiirettä, joten päätimme ohimennen kävellä vaaran huipulle ihailemaan kaunista luontoa ja kauniita maisemia. Siellä oli kuulema varta vasten tehtyjä näköalapaikkojakin.

En ollut käynyt Aavasaksalla aikaisemmin, mutta tykästyin paikkaan heti. Paikka koostui lähinnä kivistä ja männyistä - ja tietenkin siitä näköalasta. Eli luontoelementeistä, jotka kaikki olivat minulle mieluisia.

Mäntyjä, kiviä ja auringonpaistetta -  ja vettäkin pilkistää puiden välistä. Mikä tässä maisemassa oikein viehättää?

Vaara oli kivikkoinen ja siksi vaikeakulkuinen, joten sinne oli rakennettu pitkospuisia polkuja kulkijoita varten. Paitsi helpottamaan kulkua, myös ohjailemaan kulkua oikeaan suuntaan. Luulisin niin. 

Pitkospuita pitkin oli helppo kulkea eikä ollut mahdollisuutta eksyä reitiltä.

Ja mäntyjä, niitä oli kaikkialla. Jos minun pitäisi nimetä puu, jota arvostan ja josta pidän eniten, se olisi mänty. 

Lempimäntyni on matala ja kippurainen, ja sen juuret työntyvät syvälle maan uumeniin. Se kasvaa valoisalla ja kuivalla paikalla ja selviytyy hengissä melkein missä vain ja mistä vain. Vanhempana jopa maastopaloista paksun kilpikaarnansa ansiosta. Vähällä vedellä ja vähällä ravinnolla. Kunhan auringon valoa riittää. Minun puuni...

Männynkäppyrä, lempipuuni.

Mieheni ja minä, me olemme elementissämme, kun saamme kahdestaan tutkia nähtävyyksiä lämpimällä ilmalla vailla kiirettä. Ei missään suossa hyttysten ja mäkäräisten inistessä ympärillä (sellaisiakin kokemuksia on), vaan kuivalla ja lämpimällä ilmalla kävellen kaikessa rauhassa pitkospuita pitkin. 

Ja tottakai välillä poikkesimme polultakin, ihailimme kivikon reunalta avautuvaa maisemaa ja sen halki virtaavaa Tornion jokea. Ja maisemaa joen toisella puolella, Ruotsia.

Yksi Suomen virallisista kansallismaisemista.

Kivet vaaran rinteillä ovat muinaista rantakivikkoa.

Ylöspäin kiivetessä eteen tuli hirsimökki, joka oli rakennettu jo vuonna 1882. Rakennus oli suunniteltu matkailumajaksi silmälläpitäen Venäjän keisarin tulevaa vierailua ja sitä kutsutaankin siksi yksinkertaisesti Keisarinmajaksi. Venäjän keisari Aleksanteri III ei tosin koskaan käynyt siellä, mutta talo on Lapin vanhin matkailurakennus ja toimii tänä päivänäkin - vaikkakin museona.

Keisarinmajassa on karjalaistyylisiä koristeleikkauksia

Keisarinmajassa piipahdettuamme kiipesimme sen vierellä olevaan moderniin näkötorniin katselemaan maisemia. Maisemien katseleminen samean, likaisen lasin lävitse ei kuitenkaan tuntunut miellyttävältä ja kiinnostavalta, joten jatkoimme matkaa ylöspäin kohti varsinaisia näköalapaikkoja.

Pienen pieni jugend-kioski menneiltä ajoilta, rakennettu 1912.

Ylhäällä oli auki oleva kahvila-ravintola, mieheni lempipaikka. Siis yleensäkin kahvila ja kahvihetki siellä. Hetken levähdettyämme lähdimme kävelemään kohti näköalapaikkoja.

Hyvällä paikalla kasvanut mänty, oikein näköalapaikalla - ja sen on näköinenkin.

Parasta oli, että aurinkokin paistoi. Kuinka maisema heti näyttääkään erilaiselta, kun auringonsäteet valaisevat sitä pilviverhon välistä. Kaikki näyttää auringonpaisteessa aina paremmalta. Olen auringonpaisteihminen. Onko sellaista käsitettä olemassakaan?

Tiesitkö, että Aavasaksa on Suomen eteläisin piste, missä voidaan juhannuksena nähdä keskiyön aurinko? Minä en sitä aikaisemmin tiennyt. 

Ja tiesitkö, että Aavasaksa on yksi vanhimmista ja tunnetuimmista näköalapaikoista? Se on ollut matkailun kohde jo 1600-luvulta. Minulle aivan uusi tieto. Oliko täällä matkailua jo siihen aikaan?!

Miksei olisi, sillä Aavasaksan huipulla on useampikin näköalapaikka, joilla tällä hetkelläkin seisoimme hetken ja katselimme  ympärillä avautuvaa yhtä Suomen virallista kansallismaisemaa.

Näköalapaikka, jossa on lupa suukotella. Kyltissä lukee "place to kiss".

Näköalapaikkoja oli Aavasaksan huipulla useampiakin, tässä yksi.

Maisemien katselusta nauttii aikansa, mutta aikansa kutakin, lähdimme aivan mielellämme alaspäin paluumatkalle.

Aika lähteä alaspäin, muttei ehkä tätä reittiä pitkin. Aavasaksan vaaran kivikot rinteessä ovat jääkauden jälkeisen Ancylusjärven muinaista rantakivikkoa. Aavasaksa on ollut joskus saari.

Autolle päästyämme olimme täysin tyytyväisiä retken pituuteen. Se oli juuri meille sopiva tauko autossa istumisesta ja sitten olikin taas hyvä jatkaa matkaa.

On tärkeätä yleensäkin nauttia myös matkasta eikä aina vain määränpäästä tai päämäärästä. Joskus matka voi itsessään olla määränpäätä mielenkiintoisempi asia - kuten oli nytkin.



( Aavasaksalla käyty 05. elokuussa 2016.)

Näköalat

Kun seison korkealla näköalapaikalla ja edessäni avartuu laaja maisema, katseeni lepää. Ja mieleni lepää. Tuntuu hyvältä nähdä kauas. Etäälle. Nähdä kokonaisuus ja saada paikasta hyvä ja laaja yleiskuva. Se merkitsee tilanteen hallintaa. Etulyöntiasemaa. Korkeita paikkoja on aina käytetty hyväksi. Monellakin tapaa ja monestakin syystä. Ja hyvistä syistä.

Näköala Basilique Notre-dame de Fourvière -kirkon tornista, Lyonista, Ranskasta

Joskus toivoisi, että oma elämäkin olisi sellainen: selkeä, ennakoitavissa ja jo kaukaa havaitsisi, mitä on tulossa. Kuten avarassa maisemassa, jossa kenenkään tai minkään on vaikea piiloutua tai lähestyä huomaamatta. Kuinka myrskypilvetkin huomaa jo kaukaa ja voi ajoissa varautua säänmuutokseen.  Kuinka luonto voi toimiakin symbolina monille elämän asioille... 

Ei ihme, että ihmiset mielellään kapuavat korkealla, vuorenhuipuillekin. Tai lentävät lentokoneilla tai varjoliitimillä. Ylhäällä ja etäällä saa laajemman perspektiivin asioihin - myös omiin asioihinsa ja kaikkiin arjen pikku murheisiinsa. Se tekee hyvää. Huomata kuinka pieni on tai kuinka merkityksettömiä omat pikku asiat ovat. Jos on tarpeeksi korkealla, niitä ei voi edes nähdä.

Pilvet Arabian meren yllä

Kesällä lehdessä oli artikkeli, jossa kysyttiin  ulkomaalaisilta matkailijoilta mielipiteitä Suomessa matkustamisesta. Eräs turisti kuvaili Suomea metsäksi, jossa on aukkoja. Aukkoja teitä, vesistöjä ja asutusta varten. Kohottelin mielipiteelle vähän kulmiani, kunnes kävin Aulangon näköalatornissa. Ja todellakin, turistin huomio oli oikea. Ylhäältä katsottuna Suomi on hyvin metsäinen maa. Ihmettelin, että satunnainen matkailija kykeni näkemään kokonaisuuden pienien yksityiskohtien sijaan. 

Metsäistä talvimaisemaa Aulangolla, Hämeenlinnassa

Suomi on metsää, jossa on aukkoja vesistöjä, teitä ja taloja varten

Toiset matkailijat, erään perheen lapset, eivät olleet ihastuksissaan aikuisten halusta katsella maisemia kaikkialla. He valittivat, että Suomi on yhtä "näköalaa". Näin he sanoivat. Lapset halusivat mieluummin tehdä jotakin eivätkä vain katsella ympärilleen kuten vanhempansa. Minusta se oli lapsilta hauskasti sanottu. Eli rajansa kaikella, maisemien katselullakin. On myös tehtävä asioita.

Kolin näköalapaikalla on ruuhkaa. Paikalla on sekä aikuisia että lapsia.

Asun itse kaupungissa, jonka ihmiset valittelevat, ettei tällä kaupungilla ole mitään näytettävää. Mitään, mikä kiinnostaisi ja toisi turisteja kaupunkiin. Ei hienoja luontonäkymiä tai kauniita maisemia, vesistöistä puhumattakaan. Tämä on vain risteyspaikka, josta pääsee hyvin kaikkialle. Ja hauskinta onkin, että se on ihan oikeasti tämän paikan paras puoli - ja siksi viihdynkin täällä. Täältä pääsee helposti kaikkialle!  Tämä on keskellä kaikkea, vaikkei täällä itsessään ole mitään.

Minne kääntäisi katseensa, jotta pystyisi katselemaan lähiympäristöään toisin silmin? Löytäisi uusia nälöaloja? Jos ei huikeita maisemia ole lähettyvillä?

Taivas tuplaantuu veden ääressä

Katso ylöspäin. Katso taivaan pilviä. Veden äärellä taivas kaksinkertaistuu, kun se heijastuu järven pintaan. Taivaalta löytyy ääretön avaruus. Kirkkaina öinä pilvettömällä taivaalla voi paistaa kuu ja tuikkia loputon määrä tähtiä. Jopa galakseja, jos osaa niitä etsiä. Ja aurinko, tuo elämälle tärkein asia veden lisäksi, sen paiste lämmittää ja pitää elämää yllä, mutta voi myös tuhota kaiken. Taivaanilmiöt puhuttavat ihmisiä aina ja kaikkialla ja ovat puhuttaneet kaikkina aikoina.

Kuu lähes piiloutuu pilvien väliin valoisaan aikaan

Katso alaspäin. Katso lähelle.  Katso eteesi. Katso omenankukkia ja pienten hyönteisten hyörinää siellä. Ihan vieressäsi lähellä on maailma, josta harva oppii koko elämänsä aikana tietämään kaikkea, vaikka käyttäisi kaiken aikansa siihen. Mikä yksityinen näköalapaikka!

Kokonainen maailma omenankukissa

Jos oma elämä on näköalatonta, vailla tulevaisuuden suuntaa, voi helposti masentua ja jämähtää paikoilleen. Näköaloilla on merkitystä! Kauneus ympärillä on tervehdyttävää ja elvyttävää, rauhoittavaa ja inspiroivaa. Jos sitä ei löydy ympäristöstä, aina voi katsoa sisäänpäin, omaan mieleensä. Sieltä ihminen voi luoda kaikki itselleen mieluisan: musiikin, kirjat, maalaukset, ideat ja keksinnöt, tulevaisuutensa ja elämänsä visiot?

Näköaloja voi myös luoda kuten tässä Kotkan Jokipuistossa. Putous, lummelampi ja Kymijoki peräkkäin. Kaunista!

Samaa näköalaa voi katsoa eri tavoin riippuen katsojasta. Onkin kiinnostavaa, kuinka ihmiset katselevat samaa kohdetta, ja jokainen huomaa sieltä eri asioita ja reagoi näkemäänsä eri tavoin.  

Aavasaksan näköalapaikka. Lähinäkymänä hieno mänty ja takana rauhallinen kaukomaisema.

Kun katselen Aavasaksan näköalapaikalta Lapissa etäälle, näen eri asioita. Kauas katsoessani näen naapurimaan, Ruotsin, joen toisella puolella. Kaukana edessäni näen sillan ja liikenteen siellä. Siellä täällä näen pieniä taloja ja mietin ihmisten elämää niissä. Maisemaa halkoo pitkä joki ja mietin sen merkitystä paikkakunnalle. Katselen Aavasaksaa ja allani olevaa kivikasaa, josta se rakentuu ja mietin jääkautta, jonka jälkeen se on muovautunut. Näen kahden ihmisen kiipeavän rinnettä ylös ja pohdin, ovatko he tulossa samalle tasanteelle kuin minä. Näen pilvet taivaalla ja mietin tulevaa säätä: paistaako illalla aurinko. 

Silta, talot ja joki sekä joen toisella puolella naapurimaa Ruotsi. Näköalapaikka Aavasaksalla Lapissa.

Lopulta kyllästyn katselemaan koko näkymää - olkoon se kuinka kaunis tai mielenkiintoinen tahansa- ja lähden laskeutumaan parkkipaikalle omalle autolleni ja ajelen tyytyväisenä pois: kotiin kaupunkiin, jossa ei ole mitään nähtävää turisteille, ei kotimaisille eikä ulkomaalaisille,  mutta jossa on minun kotini, perheeni, puutarhani ja sydämeni.

Kaikella aikansa - näköaloillakin...