Superverisusikuu

Katselin ikkunan lävitse, kuinka täysikuun loiste sai ulkona lumen kimmeltämään. Ja lunta oli nyt paljon, sitä oli kaikkialla, joten ulkona oli valoisaa kuin päivällä. Vaikka olikin aamuyö. Tällaisissa öissä on taikaa.

Ja sitten se tapahtui. Aikaisin aamulla, 21.01.2019. Kuu lipui hiljalleen Maan täysvarjoon, pois Auringon säteiden luota. Aste asteelta Kuun hopeinen valo peittyi ja se muuttui punaruskeaksi. Ei ihme, että Kuuta kutsutaan silloin verikuuksi. Eikä ihme, että ihmiset ennen vanhaan ovat pelästyneet. Ja pitäneet sitä enteenä, verikuuta, jostakin pahasta. 

Kuu on jo osittain Maan varjossa. Vielä hetki ja on täydellinen kuunpimennys.

Mutta kuun punertava väri ei enteile mitään pahaa, vaan johtuu vain siitä, että punaiset ja keltaiset auringonsäteet ovat ainoat, jotka pääsevät Kuun pinnalle asti. Sillä Auringon siniset säteet hajoavat jo Maan ilmakehässä. Aurinko kun on Maan takana, piilossa Kuulta.

Täydellinen kuunpimennys 21.01.2019, nimeltään superverisusikuu. Super-sana tulee siitä, että Kuu on täydenkuun aikaan lähinnä maata. Veri-sana tulee punertavasta väristä kuunpimennyksen aikana. Susikuu on yhdysvaltalaisten antama nimi tammikuun täysikuulle. Siitä tuo kauhean pitkä nimi: superverisusikuu.

Tällä kertaa minulla oli onnea, sillä taivas oli pilvetön. Toisin kuin viime elokuussa, 2018, jolloin kuunpimennys meni osittain ohitse. Pilvien vuoksi. Nyt en antanut tilanteen mennä ohi, vaan lähdin bongailemaan kuunpimennystä!

Joten pukeuduin lämpimästi ja lähdin. Pakkasyöhön aikaisin aamulla, - 20 asteeseen. Hullu olen, enkö olekin? Mutta kai sitä ihminen voisi hullumpiakin asioita tehdä.. 

Onneksi tällä kertaa kuuta pystyi kuvaamaan ihan omalta pihaltakin, eikä tarvinnut lähteä kuuta autolla metsästämään. Kuten viimeksi. Mutta pimeätä taivaalla oli, vaikka kuun ja tähtien valo heijastuikin lumesta täällä maan pinnalla.

Kuunpimennys rupeaa jo väistymään.

Pakkasta oli sen verran paljon, että aina välillä täytyi tulla sisälle lämmittelemään. Eikä aikaakaan, kun aamu rupesi jo sarastamaan. 

Lopulta Kuu painui puiden taakse ja taivas vaaleni. Vaikka kuunpimennys oli vielä meneillään, punainen väri jo haalistui ja värjäsi vain heikosti ympärille ilmestyneet pilvet. Sitten kuu painui piiloon. Ja Aurinko nousi...

Kuunpimennys lopuillaan. Kuu painui naapurin puiden taakse ja lopulta katosi kokonaan.

Seuraava täydellinen kuunpimennys Suomessa on perjantaina 14.03.2025.

 

Kuunpimennys, verikuu

Tällaisina hetkinä, kuunpimennyksen aikana, astahdan minäkin kotini ovesta ulos ja kohotan katseeni kohti taivaankantta. Halusta nähdä täydellinen kuunpimennys, verikuu.

Täydellisestä kuunpimennyksestä en nyt saanut kuvaa, sillä Etelä-Suomessa taivas oli pilvinen. Mutta puolenyön jälkeen löysin sen, punaisen kuun taivaalta, kun Maa jo oli alkanut väistyä Auringon edestä.

Kuunpimennys herättää kysymyksiä; mikä sen saa aikaan? 

Se syntyy, kun Maa on Kuun ja Auringon välissä ja Maan varjo peittää Kuun. Eikä sitä tapahdu kerran kuussa kuten voisi luulla, sillä kuun rata on 5 astetta kallellaan. 

Mutta perjantain ja lauantain välisenä yönä oli täydellinen kuunpimennys ja aioin nähdä sen. Seuraavan kerran sellainen olisi nähtävissä vasta 21.01.2019. 

Maa siirtyi yhä enemmän Auringon ja Kuun välistä pois ja Auringon säteet pääsivät valaisemaan Kuun pintaa.

Ja mistä nimi verikuu tulee? 

Se tulee kuun punertavasta väristä. Auringonvalo nimittäin taipuu Maan ilmakehässä, ja pitkäaaltoisena punaiset ja oranssiset sävyt pääsevät tunkeutumaan Maan ilmakehän läpi täysvarjoon Kuun pinnalle. Toisin kuin lyhytaaltoinen sininen valo, joka hajoaa jo Maan ilmakehässä. 

Jos Maalla ei olisi laisinkaan ilmakehää, Kuu olisi pimennyksen aikana aivan pimeä. Edes punaiset valonsävyt eivät kulkeutuisi sen pinnalle.

Aurinko pääsee yhä enemmän ja enemmän valaisemaan ystäväämme Kuuta ja sen huomaa, kuinka se säteilee, kun Maan varjo pikkuhiljaa väistyy.

Punainen verikuu on herättänyt kautta aikojen ihmetystä ihmisissä. Useimmiten pelkoa ja taikauskoa. Onpa taas maailmalopun ennustajatkin vauhdissa.

Mutta on toisenlaisiakin uskomuksia.

Esimerkiksi Länsi-Afrikassa elävän batammalibakansan mukaan verenpunainen Kuu on merkki siitä, että Kuu on riidoissa Auringon kanssa. Joten tämä kansa on päättänyt toimia taivaankappaleiden riidan välittäjänä ja pyytää niitä tekemään  sovinnon. Samalla he sopivat myös omat, keskinäiset riitansakin. Tapa on kuulema yhä käytännössä.

Kuu on kuitenkin kuu, paistoi Aurinko siihen tai ei. Mutta auringonpaiste tekee siitä erityisen. Voiko niin sanoa?

Batammalibakansan tapa on hieno tapa, viisas tapa. Sen tavan voisi ottaa käyttöön muuallakin.

Riitojen päätyttyä mekin voisimme levittää hyvää mieltä ympärillemme ja toisillemme. Siitä hyötyisivät kaikki, eikö totta?

Täysikuuta ei voi olla huomaamatta. Se loistaa kirkkaana taivaalla heijastaen Auringon valoa Maan pinnalle. Yön pimeimpänä aikana. Meidän ihailevien silmiemme alla.