Polku kutsuu kulkemaan

Aivan hetken mielenjohteesta, ihan ohimennen, päätin pistäytyä Hyvinkään terveysmetsäpolulla, kun nyt olin käymässä kaupungissa. Ajattelin vain käydä sen alkupäässä vähän kääntymässä, katsomassa millaiselta paikka näyttää, kun on satanut aivan pikkuriikkisen pakkaslunta. Kun maassa on vain ohuen ohut lumihuntu.

Ja niinhän siinä taas kävi, että kun jollekin antaa ns. pikkusormensa, se viekin koko käden. Joka mutkan jälkeen päätin katsoa vielä yhden mutkan, ja ei aikaakaan, kun olin jo reitin puolessa välissä. Kuka silloin enää kääntyy takaisin?

Tule kanssani tuolle kävelyretkelle, polulla oli muitakin. Ystävällisiä ihmisiä, jotka hymyilivät ja tervehtivät. Tulivat juttelemaan aivan tuntemattomalle ihmiselle. Sellaista tapahtuu, kun kävelee jossakin kauniissa paikassa, poissa ihmisten vilinästä. Paikassa, jossa ympärillä on paljon henkilökohtaista tilaa.

Katso, kuinka kaunista polulla oli! 

Silmä lepää tällä polulla, nauttii puiden rytmistä, metsän tunnusta.

Polun vierellä oli kuin pieni pesä ison kuusen juurella. Jonne lumikaan ei yltänyt.

Nyt ollaan jo puolessa välissä, mutta eihän tällaisen polkunäkymän edessä voi kääntyä takaisin. Joten matkaa on jatkettava... kivien ja juurten yli käveltävä... katsottava vielä seuraavan mutkan taakse.

Tässä polku kulkee suurten kivien välistä. Ne ovat olleet siinä jo 12 000 vuotta, jolloin jääkausi päättyi. Tällä alueella.

Vanhassa metsässä on ihan oma tunnelmansa, joka huokuu rauhaa ja hiljaisuutta. Tämä on Tehtaansuon arvometsäaluetta. Hyvinkään terveysmetsässä.

Metsäpuro- tai suon laskupuro - oli nyt vettä täynnä. Mikä näissä pienissä puroissa oikein viehättää...

Pitkospuut ylittävät vielä tuon metsäpuron ja loppuvat. Alkaa kivituhkapolku. Reitin loppupää häämöttää jo.

Reitti päättyy Parsijanpuiston lampeen, jonka pinta oli jo jääriitteessä. Lammessa kulkee kaupungin lämpöputkia, jotka pitävät veden sulana. Siksipä se oli edelleen täynnä sorsia, jotka uivat sula-alueella edestakaisin. Vaikka lunta ei ollut paljoa, maisema oli jo talvinen. Ilma kylmenee, pikku hiljaa. Vieläkö tarkenee penkillä levähtää...

Terveysmetsäpolku kutsuu rentoutumaan

Terveysmetsäpolku kauppakeskuksen viereen? Niin on tehty - usko tai älä - Kauppakeskus Willan lähelle aivan Hyvinkään keskustaan.

Joten aikani alemyynneissä kierreltyäni ajelin autolla uuden terveysmetsäpolun luokse (Jousikadun parkkipaikka), vaihdoin retkeilykengät jalkaani ja lähdin metsään rentoutumaan ja rauhoittumaan.

Tämä on ns.esteetön puinen kävelysilta, jossa voi kulkea vaikka pyörätuolilla tai kävellä rollaattorin kanssa - ja tietenkin lastenrattaiden kanssa. 

Hyvinkään terveysmetsäpoluston rakentaminen aloitettiin tänä keväänä aivan keskustan tuntumaan, Tehtaansuon alueelle, ja se on pääosin jo tehty. Virallisesti paikka on valmis vasta syyskuussa, johon mennessä paikalle saadaan myös opasteet ja muut sisältörakenteet. 

Mutta halusin tutustua polkuun jo nyt, sillä tiedän monen siellä jo käyneen. Ja tiedän, että sinne on helppo mennä, vaikka ostosreissun yhteydessä, kuten minä tein. 

Hyvinkään terveysmetsäpolun kartta. Kuva INFO-taulusta.

Virallinen terveysmetsäpolkukierros on vain 2,3 kilometrin rengasreitti, mutta tuntien itseni, aikaa kierrokseen menee kuin pidempäänkin matkaan.  Minulla kun on taipumus ihmetellä näkemääni ja pyöriä häkkyränä ympäriinsä kamerani kanssa. Joten ei ihme, etten aina edes tiedä, missä oikein olen. 

Mutta onneksi Hyvinkään kaupungin sivuilla kerrottiin, että alue on kooltaan sopivan pieni, ettei suurta eksymisvaaraa ole. Silti välillä polkujen risteysalueilla otin maastokarttasovelluksen käyttöön, että pystyin paikallistamaan itseni. Reitti oli kyllä merkitty keltapäisillä kepeillä ja punaisilla ruseteilla puiden oksilla, mutta paikka oli minulle uusi ja outo, ja siksikin halusin tietää sijaintini.

Aloitin kierroksen nurinkurin, eli loppupäästä jalkapallokenttien takaa, Parsijanpuiston lammen luota. Yllätyin metsäpurosta ja lammesta, ja halusin tutustua niihin ensimmäisenä.

Parsijanpuiston lampi oli täynnä sorsia, jotka olivat tottuneet, että niitä ruokitaan. Ne eivät pelänneet katsojaa laisinkaan.

Sinisorsa on kaunis lintu.

Kivituhkalla päällystetty polku kulki hetken tuota lammen viertä ja kääntyi sitten kohti metsää ja jatkoi mustikkametsän halki. Ja olihan siellä mustikoitakin, heinäkuun loppupuolella. 

Reitti kulki kuitenkin tässä vaiheessa melko tavanomaisen metsämaiseman halki. Maiseman, joka on meille suomalaisille tuttuakin tutumpi: sekametsä.

Kivituhkapolku kulki sekametsässä mustikkavarvikon keskellä.

Mustikat ovat lempimarjojani, parhaita kaikista.

Sitten pitkospuut alkoivat ja ne ylittivät pienen kesän kuivattaman purontapaisen. Aikani kuljettuani pitkospuutkin loppuivat ja alkoi varsinainen metsäpolku, jossa risteilivät puiden juuret ja reunustivat kivet ja kaatuneet puunrungot. Saniaisia oli kaikkialla, samoin metsäkorteita, ja metsä oli rehevää.

Sitten alkoi pitkospuut...

Metsäkortetta kasvoi terveysmetsän rehevillä alueilla.

Ja näinpä siellä yllättäen lentelevän pienen vaalean perhosenkin, lanttuperhosen. Se lenteli pitkospuiden molemmin puolin edestakaisin, pysähdellen välillä sammaleelle, välillä mustikanvarvulle - kävipä se pikaisesti pitkospuillakin. 

Ja pitkospuiden molemmin puolin lenteli vaalea lanttuperhonen. Jäin sitä hetkeksi ihailemaan....

Jossakin vaiheessa alkoivat uudet pitkospuut ja maisema muuttui täysin. Valpastuin. Kaikkialla kasvoi nyt suopursuja. Olin suolla! Tästä siis koko paikka oli saanut nimensä Tehtaansuo..

Kesäkuussa, suopursun kukinta-aikana, paikka on varmaan upea ja tuoksu huumaava, sillä suopursun kukista haihtuu eteerisiä öljyjä. Siis silloin tänne on tultava uudestaan, viimeistään.

Suopursua kasvaa pitkospuiden molemmin puolin

Suoalueen jälkeen maisema muuttui jälleen aivan toisenlaiseksi. Se muuttui kivikkoiseksi ja karuksi - ja nousi mäelle. Tänne ei ole huonojalkaisilla asiaa.

Tämä on polku, ihan totta...

Kumpaan suuntaan, vasemmalle vai oikealle? Keltapäinen keppi ja punainen rusetti oksalla ohjasivat vasemmalle polulle.

Mäeltä laskeuduttuani näin sammaleisella kivellä jotakin vaaleata: kasan höyheniä. En tunnistanut lintua höyhenten väristä, mutta kauniit höyhenet muistuttivat minua elämän kiertokulusta. Siitä, että elämään kuuluu syntyminen ja kuolema. Ja, että toisen onni on toisen suru. Tässä joku sai hyvän aterian itselleen...

Sammaleisella kivellä oli kasa linnun sulkia. Tuuli leyhytteli niitä hiljaa ja muistutti, että elämään kuuluu  myös kuolema. Ne kulkevat rinnakkain.

Nyt tulin alueelle, josta alkoi puinen kävelysilta. Huokaisin hieman helpotuksesta, olin oikealla tiellä. Kohta vastaani tulikin nuori isä pienen poikansa kanssa, molemmilla omat polkupyöränsä. Kohdallani he kääntyivät takaisin, sillä pyörillä ei pääse kuin sen 750 metriä, jonka pituinen tämä esteetön kävelysilta on.

Kuinka helppoa tällä polun osuudella onkaan ihmisten päästä tänne metsään nauttimaan linnun laulusta ja metsän tuoksuista. Seuraamaan vuodenaikojen vaihtelua, kuuntelemaan sateen ropinaa ja tuulen huminaa. Kävellä ensilumen aikaan lumisen metsän keskellä ja keväällä taas polku kuivuu ennen muuta maastoa.

Hienoa, että tällaista tehdään ja rakennetaan. Keskelle kaupunkiakin. Kaikilla kun ei ole mahdollista hurautella autolla minne tahansa ja luonto metsineen kuuluu heillekin.

Jossakin vaiheessa alkoi uudenuudet puiset ns. esteettömät polut.

Paluumatkan varrella oli vielä noita pikkupuroja, suon laskupuroja. Ne tuovat arvokkaan lisän maisemaan. Isot saniaiset puron rannoilla luovat rehevän vaikutelman ja ilahduttivat silmää. 

Ja täytyy sanoa, että yllätyin kaikenkaikkiaan iloisesti reitin vaihtelevuudesta. 

Matkalla näin lammen ja metsäpuroja, rehevää mustikkametsää ja suolla kasvavaa suopursumattoa, korkeita mäkiä sammaleisine kivineen. Ja sain kävellä kivituhkapolkua ja pitkospuita pitkin sekä kapeita, kiemuraisia metsäpolkuja ja puista kävelysiltaa pitkin. Paljon polkuja risteili virallisen terveysmetsäpolun ulkopuolellakin. Paikan moninaisuus ja vaihtelevuus yllättivät. Todella.

Metsäpuro - tai suon laskupuro 

Luin, että kuka tahansa ei voi kutsua mitä tahansa metsää terveysmetsäksi. Terveysmetsä-sertifikaatti voidaan antaa vain sellaiselle metsälle, jossa metsän hyvinvointivaikutuksia voidaan kokea keskimääräistä enemmän.

Yleensä täysi-ikäinen metsä, jossa on suuria puita ja vesistöjä koetaan positiiviseksi. Ja se, että metsä on selkeä, moninainen, ja että siellä on helppo kulkea.

Ja minkälaisia vaikutuksia terveysmetsässä sitten voi kokea?

On huomattu, että luonnossa olo lisää yleistä hyvinvointia vähentämällä stressihormoneja, alentamalla verenpainetta ja laskemalla sykettä. Se lisää keskittymiskykyä ja onnellisuutta. Ja hauskinta on, että pelkkä kuvakin ja luonnon äänetkin vaikuttavat, vaikkeivat itse luonnossa oloa kokonaan korvaakaan.

Tänä päivänä puhutaan teveysmetsien yhteydessä luontoaltistuksesta ja luontokontaktista. Nuo käsitteet vähän hämmentävät, varsinkin kun ollaan Suomessa, jossa 3/4 osaa maan pinta-alasta on pelkkää metsää. 

Mutta yhä useampi viettää suurimman osan päivästään sisätiloissa töitä tehden tai vapaalla ollen. Matkatkin taittuvat sisätiloissa mm. autossa, junissa ja raitiovaunuissa. Ulkona ollaan paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Suomessakin, varsinkin kaupunkialueilla. Emmekä ole vielä sopeutuneet siihen.

Siis ulos puutarhoihin, puistoihin ja metsiin. Katselemaan öistä tähtitaivasta, tuntemaan tuulen vire kasvoilla, kuuntelemaan linnun laulua. Seurailemaan vuodenaikojen vaihtumista. Sillä tosiasia on, että ihminen tarvitsee enemmän luontoa kuin luonto ihmistä. Että pysyisimme terveinä ja tyytyväisinä.

Hyvinkään terveysmetsäpolun virallinen sisääntuloreitti alkaa tästä. Ensimmäisellä kerralla kuljin sen ohitse, sillä se oli niin piilossa kasvillisuuden keskellä. Nyt sisäänkäynnin luokse on rakennettu suuri, puinen info-taulu. Reitti alkaa kivituhkapolkuna, kunnes vähän myöhemmin alkaa puinen kävelysiltaosuus, joista kuvia ylempänä tekstissä.

Uudet viitoitusmerkit ovat puisia ja kuusen muotoisia.

Uudet opasteet on laitettu eräänlaisiin "linnunpönttöihin". Tässä aiheena metsän kiertokulku.