Jääharjanteet järven jäällä

Aamu valkeni valkoisena ja sumeana. Yöllä oli satanut lunta, ja satoi edelleenkin. Lämpötila oli plussan puolella ja oli tyyntä. Ilma oli leppeän lempeä, juuri sopiva pieneen ulkoiluun. 

Olimme mökillä Savonlinnassa, pikaisesti käymässä vain, mutta ulos oli silti päästävä käymään. Järven jäälle kävelemään. Kaiken sen avaruuden ja tyhjyyden keskelle. Pois loputtomien ärsykkeiden tulvasta.

Jo illalla olimme huomanneet jäällä outoja, pitkiä jääharjanteita, ja niitä, harjanteita, päätimme lähteä tarkemmin tutkimaan. Näin päivänvalossa, päätimme. Silloin se olisi turvallisempaa.

Jääharjanteet olivat korkeimmillaan yli metrin korkuisia. Tässä puolisoni kiipeilynäyte.

Huomasimme jo jäälle astuessamme, kuinka matalalla vesi oli. Rantakivet näkyivät laajana, leveänä reunuksena rannalla. Keväällä pääsisin siis taas keräämään kiviä. Etsimään rannalta ne kaikkein pyöreimmät ja kaikkein kauneimmat. Ja tuomaan niitä pihalleni. Koristeeksi.

Pari vuotta takaperin vesi ylettyi rantapuihin asti...

Mutta nyt vesi oli tosiaan harvinaisen matalalla, syynä luultavasti viime kesän kuivuus. Lunta on onneksi kuitenkin paljon, ja sulaessaan keväällä se nostaa veden pintaa. Tämä Saimaan järvi kuuluu onneksi myös ns. säännösteltyihin järviin, jonka vedenpinnan tasoa pystytään tarvittaessa muuttamaan juoksuttamalla vettä vähemmän tai enemmän. 

Mutta mikä oli saanut tämän jääharjanneilmiön aikaan?

Jääharjanne muodostuu, kun pakkaskelillä jää kutistuu synnyttäen railon, joka sitten jäätyy umpeen. Sään sitten lauhtuessa jää ei kuitenkaan mahdu laajenemaan entiseen mittaansa, vaan sen reunat nousevat ylös. Harjanteiksi.

Jääharjanteet syntyvät yleensä joka talvi suunnilleen samoille kohdille, ja voivat olla useita kilometrejä pitkiä. Niin kuin nytkin. 

Jääharjanne kulki mökkirantaa myötäillen, ylitti pienen lahden ja jatkoi matkaansa pitkän matkaa ison saaren rantaa pitkin, kunnes kääntyi kohti kauempana olevaa saarta. Ja sieltä jonnekin eteenpäin, en tiedä minne, sillä emme kävelleet niin kauas.

Toiseen suuntaan harjanne kääntyi mökkirannasta kohti järven selkää mutkitellen siksakkia, kunnes kääntyi kauemman saaren niemen kärkeä kohti jatkaen sieltä matkaa ties minne.

Jääharjanteet olivat jopa metrin korkuisia ja niissä oli lähellä rantaa jopa pohjakiviä kiinni.

Näihin harjanteiden aukkoihin sitten kurkistelimme puolisoni kanssa ja ihmettelimme ilmiötä. Kävelimme pitkin rantoja ja katselimme samalla maisemia, joita lumisade himmensi.

Jää oli nostanut rantakiviä maasta, kun se oli noussut harjanteeksi. Harjanteen alla oleva vesi oli tässä kohtaa jäätynyt uudelleen jääksi jään alle.

Jääharjanteiden kanssa täytyy kuitenkin olla aina varovainen. Ne muodostuvat railoihin, joiden lähellä jää on yleensä ohuempaa. Varsinkin hämärän ja pimeän aikana, tai lumisateen aikana tai sen jälkeen, on varsinkin moottorikelkalla tai autolla railoon tai harjanteeseen ajettaessa sattunut pahojakin onnettomuuksia. Hukkumisia ja luunmurtumia.

Oikealla paikallinen kalastaja moottorikelkkansa kanssa. Toinen kokoonpano oli kaempana järvenselällä. Paikalliset yleensä tuntevat vesistönsä kuin omat taskunsa ja osaavat varoa.

Mutta me, puolisoni ja minä, emme halunneet paljoa onnettomuuksia nyt miettiä, vaan ihmetellä kaikessa rauhassa meille uutta ilmiötä. Ja katsella rauhallista, lumista maisemaa. Nauttia lopputalven lempeästä ja kosteasta ilmasta.

Vaikka täytyy myöntää, että kevät- ja kesäaika nousee jo välillä mieleen, aivan silloin tällöin, sillä talvea ja lunta on ollut jopa kylläkseen asti. Nautin kuitenkin tällaisinä hetkinä vielä täysin talvesta ja talviajasta. Ja vastasataneesta lumesta.

Lumi pehmentää kauniisti maisemaa. Välillä vastaranta näkyi selkeämmin ja lopulta se taas melkein katosi kokonaan, kun lumisade yltyi. Talvea kauneimmillaan, maaliskuussa.

Tarvitsen talvea, tarvitsen sen hiljaisuutta ja lepoa. Tarvitsen aikaa, jolloin voin tehdä kaikkia talvijuttuja ja talviharrastuksia. Tehdä kaikkea sellaista, mitä kesällä ei kerkeä eikä voi. Sillä kesällä on kesäjutut, talvella talvijutut.

Vielä ei onneksi tarvitse kokonaan herätä tästä talvihorroksesta. Ja hyvä niin, sillä kaikella on aikansa täällä maan päällä.

Ja muistakaa varoa paikkoja, joissa vettä näkyy jään päällä! Jään paksuus voi vaihdella paljon ihan lyhyellä matkallakin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lumisadetta järven rannalla

Avasin silmäni, oli jo valoisaa, mutten halunnut vielä nousta ylös. Olin edellispäivän iltana tullut perheeni kanssa mökille pieneen niemeen ja kaikki se pimeys ja märkyys illalla ulkona luonnossa oli ollut luotaantyöntävää. 


Vastasatanut lumi peitti kaislat ja kivet sekä jäi veden pinnalle ohueksi kerrokseksi

Vilkaisin kuitenkin ikkunasta ulos - ja maa oli valkoinen. Ulkona satoi lunta! Kylläpä luonto yllätti iloisesti...  Kolmannen kerran tänä talvena satoi lunta, joka peitti maanpinnan, kuorrutti päällimmäiset kaislat ja kivet ja jäi veden pinnalle ohueksi kerrokseksi rannan tuntumassa.  Lunta ei vielä ollut paljoa, lumisade oli vasta alkanut, mutta se valaisi heti maiseman. Ja se valaisi mieleni! 

Näkymä järven pienelle lahdelle

Lähdin samantien ulos, kiersin mökkisaaren ympäri, joka oli oikeastaan vain pieni niemi, ja päätin lähteä vastarannalle katselemaan maisemia ja luonnon moninaisuutta. Tuuli kovasti ja sormiani palelsi ilman käsineitä, mutta vastarannalla olin tuulensuojassa ja pystyin ottamaan valokuvia.

Lunta satoi sen verran, ettei vastarantaa näkynyt

Räntää satoi sen verran, ettei vastarantaa näkynyt. Lunta ei ollut maassa vielä paljoa, mutta se muutti maiseman ja pienet luonnon yksityiskohdat harmaanvalkoisiksi, johon vain kellastuneet kaislat ja havujen vihreys toivat väriä. Kuinka olen kaivannutkaan lumisadetta! En mitään niin pelkää kuin Etelä-Suomen mustia jouluja, joihin olen lopen kyllästynyt. Siksi suhtaudun alkutalven lumisateisiin kuin pieniin ihmeisiin.

Luminen kanto

Löysin tutun polunalun ja lähdin kävelemään sitä pitkin. Maassa lojui kantoja, oksia ja lahoavia puun runkoja.  Poikkesin välillä polulta järvenrannalle ja etenin varovasti pyöreillä rantakivillä väistellen märkiä puiden oksia, jotka ojentautuivat järviveden ylle.

Lumiset, lahoavat puunrungot järven rannalla

Lumisia oksia ja kiviä veden äärellä

Järven rannalla kävellessä sai väistellä järven ylle kaartuvia märkiä oksia

Sitten näin jotakin outoa: pitkospuita??!? Mitä? Kutsuin puolisoni katsomaan niitä ja hän arveli pitkänpitkien lautojen olevan paikallisten kalastajien jättämiä talvikalastusvälineitä, jotka liittyvät nuotan vetämiseen jään alta. Hän ei ollut aivan varma asiasta. En ole koskaan nähnyt tällaisia. Laudat oli sidottu naruilla rantapuihin kiinni.

Kuljin eteenpäin, räntäsade loppui ja kohta huomasinkin yllättäen näkeväni vastarannan. Maassa oli lunta, joten valkoinen ranta näkyi nyt tummaa vettä vasten paremmin kuin kesäaikana. Saarta saaren perään aivan kuin se olisi yhtenäinen rantaviiva. Muttei se ole. Nämä suuret Itä-Suomen järvet yllättivät minut aikoinaan. Ja tekevät sen yhä.

Lumisade loppui ja vastaranta tuli näkyviin

Olen kaivannut tätä maisemaa; täällä tulee käytyä nykyisin aivan liian harvoin. Vesi on hyvin tärkeä elementti luonnossa ja tällaista isoa järveä ei talomme lähellä oleva pieni joki pysty korvaamaan. Tämä on ihan oma maailmansa.

Kannattiko lähteä räntäsateella hetkeksi järven rannalle pienelle luontoretkelle, vaikka aikaa oli näinkin vähän? Kyllä kannatti. Raitis ilma piristi valtavasti ja mieli lepäsi järveä katsellessa. Järvimaisema on näkymänä aina yhtä puoleensavetävä ja rauhoittava. 

Tämän jälkeen oli hyvä lähteä tapaamaan ja tervehtimään puolisoni iäkkäitä vanhempia.

Järvinäkymä, tässä katse lepää - aina

I was at the summer cottage of my husband's parents in eastern Finland, northern Europe, three weeks ago. I went the cottage in the evening and then it was dark and wet outdoors. When I woke up next morning I noticed that it was snowing. I was so happy for that, so I went walking by the lake right after breakfast. 

You can see the photos I took by the lake during one hour in that morning. Walking outdoors in nature by the lake is so good way of relaxing. I can recommend it to everybody.