Neljä vuodenaikaa, se on silkkaa taikaa

Ajatella, jos olisi ainainen kesä! Olen kuullut tuon niin monesti, mutta olisiko se  niin hyvä asia? Sittenkään...

Suomen neljä vuodenaikaa kun ovat uskomaton rikkaus. 

Kuinka talvea ja kylmyyttä harmitellaan, mutta kuinka ihanaa on, kun talven jälkeen tulee kevät ja lämmin kesä. Niitä ei odottaisi eikä niistä nauttisi yhtä paljoa ilman pitkää, kylmää ja pimeätä talvea. Kesää ei osaisi arvostaa.

Tuomi kukkii jo toukokuussa. Tämäkin pikkupuu kasvaa aivan luonnonvaraisena joen rannalla. Ja kuinka kauniit kukat siinä onkaan...

Kesällä luonto pursuaa. Kaikki kasvaa ja kukkii. Valoa on yllin kyllin, ylitse oman tarpeen. Vaikka aurinko paistaa vielä, täytyy mennä nukkumaan. Kun aamulla herää, koko luomakunta on jo noussut ylös. Kuka sellaista jaksaa?

Sinisiipi ainakin jaksaa iloita kesästä, tässä niittynätkelmän kukalla.

Kesä on niin täynnä kaikkea, että aika tuntuu rientävän. Kaikkea ei kerkeä millään kokea ja kaikesta ei kerkeä millään nauttia - niin kuin haluaisi.

Kesä kauneimmillaan ja runsaimmillaan Lummelammen ympärillä Jokipuistossa, Kotkassa.

Ja sitten...

Kun kesä on lopuillaan, on aina yhtä haikeata huomata linnut, jotka alkavat muodostaa parvia. Tai huomata syksyn ensimmäiset keltaiset lehdet. Kesän valolle on pakko jättää jäähyväiset. Syksy on tulossa, sen pimeys ja koleus, mutta myös syksyn vanhat ja uudet harrastukset ja koulujen alku.

Syksyisen keltaiset lehdet Vantaanjoen luontopolulla.

Syksyllä alkaa kuitenkin uusi loisto, kun lehtipuut ja pensaat kilpailevat väreillään: vaahteran keltaoranssit lehdet, punatammen ja mongolianvaahteran hehkuvan punaiset lehdet ja pihlajien punaiset marjat ilahduttavat syksyisiä päiviä.

Pihlajan punaiset marjat ilahduttavat sekä ihmisiä että metsän lintuja.

Sitten tulee hetki, jolloin puitten ja pensaiden lehdet ovat tippuneet ja maailma näyttää värittömältä ja ikävältä. Taivas on harmaiden pilvien peitossa ja kosteus ja koleus menee luihin ja ytimiin. Märkä maa imee kaiken valon ja on pimeää.

Loppusyksy on ankein vuodenaika, kun kaikki väriloisto on kadonnut, mutta lunta ei vielä ole.

Ensimmäisiä kirpeitä pakkaspäiviä ja -öitä seuraa uusia ja jossakin vaiheessa sataa lunta. Kaikki valostuu. On ollut synkkää ja pimeätä, mutta lumi heijastaa auringon, kuun ja lamppujen valon ja maailma muuttuu aivan toiseksi. Valon juhla, joulu on tulossa. Pimeimpänä vuodenaikana.

Ensilumi valaisee kaiken ja muuttaa maailman toiseksi.

Vuodenvaihteen jälkeen talven pimeys taittuu ja jo tammikuun lopussa on valoisampaa - ja aurinkokin usein alkaa paistaa. Kylmin talviaika on kuitenkin edessäpäin. Kuten aamulla on aina kylmintä ennen kuin aurinko alkaa lämmittää, niin myös ennen kevään alkua on kaikkein kylmintä, vaikkei onneksi enää pimeintä.

Tämä kevätaurinko jo lämmittää, vaikka järvi onkin vielä jäässä.

Ja kyllä se aurinko alkaa jälleen taas lämmittää ja lumet sulavat, linnut rupeavat laulamaan, pajuihin ilmestyy pajunkissoja, oravat tekevät poikasensa, ensimmäiset krookukset nostavat lumesta versojaan. Ja leskenlehdet kukkivat, nuo kevään pikku auringot!

Oravanpoikasia autallimme katolla, huhtikuun puolivälissä.  Pesä oli rakennettu kattotiilien alle.

Uusi kiertokulku alkaa jälleen. Vuodenaikoihin ei kyllästy koskaan. Aina tuntuu hienolta, kun uusi vuodenaika alkaa. 

Krookukset kukkivat jo huhtikuussa. Se on varma kevään merkki.