Salaperäinen metsä ja ohikulkija

Kun astuu polulle, joka vie hämärään metsään, se vie helposti toiseen maailmaan. 

Siinä irtautuu arkielämästä ja -ajatuksista, ja metsä alkaa herkästi elää omaa elämäänsä. Sellaisena kuin lasten satukirjoissa. Sellaisena, jossa asustelee kaikenlaista metsän pikkuväkeä. Ja asuuhan siellä, ihan oikeastikin.

Polku

Voi huomata kuusen kannossa koloja, ikkunoita ja oviaukkoja. Niitä on koko metsä täynnä.

Tässä kolossa voisi asua vaikka metsähiiriperhe

Puissa oksien ja juurten kätköistä kurkistelee yksi jos toinenkin elävä olento. Seuraa piilostaan askeleitasi ja miettii, millä asioilla siellä liikut. Vilistää selkäsi takana toiseen puuhun tai lehahtaa lentoon ja siirtyy kauemmaksi seuraamaan kulkuasi.

Kuusen juuren alla mukava kotipesä tai piilopaikka - kenellä?

Puutkin huojuvat, heiluttelevat oksiaan ja kahisuttavat lehtiään. Kertovat toisilleen kulkijasta, josta eivät voi olla varmoja mitä toinen miettii. Onko kulkija harmiton vai uhka? Häiritseekö metsän rauhaa ja normaalia elämän kulkua?

Suojassa oksien alla on oma maailmansa, mutta tämäkin kanto on muisto ihmisen vierailusta.

Kun kulkija poistuu hämärästä metsästä ja astuu valoisalle metsäniitylle, pellonaukealle tai metsätielle, metsästä kuuluu hiljainen huokaus. Vain ohikulkija... 

Ja ohikulkijakin huoahtaa, kun eteen aukeaa avoin maisema. Ihmisen luoma.

Silmä lepää avoimessa ja valoisassa peltomaisemassa, joka avautuu tiheän ja hämärän metsän reunasta. Se on ihmisen luoma.