Uusi vuosi ja uudenvuodenlupaukset

"Uusi vuosi, uudet kujeet", näinhän sanotaan.

Näin ajattelee sinitiainenkin ja miettii, mikähän olisi hyvä uudenvuodenlupaus. Hmmm...

Sillä jollakin lailla olisi joka vuosi, edes jollakin tasolla, mentävä eteenpäin. Tiedäthän sanonnan vierivästä kivestä, joka ei sammaloidu. Sammal kiven pinnalla rapauttaa sitä, kiveä, rapauttaisikohan se myös ihmisen? 

Toisaalta taas, japanilaisessa puutarhassa sammaleet ovat olleet arvostettuja ikuisuuden vertauskuvia, jotka luovat vaikutelman ajan patinasta, ja se on ollut arvostettu ominaisuus. 

Rakastan sammaleisia kiviä. Tämä kivi pysyy paikoillaan ja toimii kasvualustana muille. Vierivä kivi taas liikkuu paikasta toiseen, hioutuu ja pyöristyy - ja hioo ympäristöäänkin. Kumpi on parempi?

Kumpi on parempi, kumpi tavoiteltavampi? Jokin syy noihin sanontoihin on olemassa, miksi ne muuten eläisivät vuodesta, vuosikymmenestä tai vuosisadasta toiseen. Tai ehkäpä ei ole olemassa yhtä oikeata tapaa...

Tiedätkö muuten, mistä tapa tehdä uudenvuodenlupaus on saanut alkunsa? 
Luin Tiekun sivuilta, että tapa juontaa 4000 vuoden takaa Babyloniasta ja oli aikanaan hyvin konkreettinen lupaus: uutena vuotena luvattiin nimittäin palauttaa lainatut työkalut takaisin omistajilleen. Ilmeisesti tuolle lupaukselle oli tarvetta, jotta naapurisopu ja yhteiskuntarauha olisi säilynyt...

Yleensä ottaen uutena vuotena on tapana muistella mennyttä vuotta ja tehdä suunnitelmia tulevalle. Moni tekeekin niin, ja se on hyvä asia.

Joten mikä olisi uudenvuodenlupaus, joka sopisi minulle? 

Haluaisin löytää paikan, jossa saisin tutustua paremmin joutseniin, ja ottaa kaikessa rauhassa niistä valokuvia. Läheltä, ei kaukaa pellolta, kuten tässä kuvassa. Onnistuisinkohan ensi vuonna?

Jokin sellainen lupaus, mikä olisi helposti pidettävissä, joka tuottaisi iloa ja innostusta, josta oppisi uusia asioita ja josta hyötyisi sitä kautta vielä muutkin ihmiset. Eikö sellainen olisi hyvä uudenvuodenlupaus? Jotakin hyvin konkreettista, vuonna 2019.

1. Ensi vuonna, 2019, voisin olla aikaansaavampi kuin vuonna 2018. 

Vuosi 2018 oli eräänlainen lepovuosi: pohdiskelin sitä sun tätä ja haahuilin ympäriinsä. Tarvitsin sitä, lepoa, ja onneksi olikin mahdollista vähän hidastaa tahtia. Totta puhuen, hidastaminen tarkoitti vain turhien asioiden tekemättä jättämistä, mutta kuitenkin.

Vuosi 2019 voisi olla kaiken kaikkiaan enemmän tekovuosi. Tilaisin sen ison multakuorman pihalle ja täyttäisin ne kasvilaatikot, jotka odottavat jo pihan perällä valmiina. Istuttaisin noihin laatikoihin ne mansikantaimet, jotka valeistutin viime kesänä maahan -  ja herneet ja kesäporkkanan siemenet, jotka odottavat jo valmiina keittiön kaapissa. 

Ensi vuonna aion myös kasvattaa pensastomaatteja kuten v. 2018. Mutta vuonna 2019 istutan ne useammassa erässä, jotta satokausi olisi pidempi eikä kaikki tomaatit kypsyisi yhtä aikaa.

Ostin loppusyksyllä puutarhaliikkeestä alelaareista  27 pensasta (2e/kpl), jotka ovat nyt pensasaidan alla odottamassa istuttamista keväällä. Niitä katsellessani mietin, mitä olenkaan taas mennyt tekemään, mutta niillä pensailla on tarkoituksensa. 

Haluan vähentää työmäärää puutarhassani lisäämällä kukkivia pensaita ja luopumalla suuresta osasta perennoja. Ja se on vaikeata, perennoista luopuminen, siksi annan itselleni aikaa muutokseen. Järki sanoo, etä ratkaisu on oikea, mutta muutosvastarinta jossakin sisimmässäni on kova.

Tämä valkoinen pioni kukki viime kesänä ensi kertaa, ja kukat olivat aivan ihania: yksinkertaisia, suuria  ja kauniita.

Tämä pioni kukki jo toista kertaa. Näistäkö pitäisi luopua? Tuskin, sillä pionini ovat todella helppohoitoisia ja kasvavat lähes itsestään.

2. Luontoretkien tekeminen ja luontoasioihin tutustumisen jatkaminen

Yllätyin, etten viime kesänä halunnut kirjoittaa blogissani laisinkaan puutarhajuttuja, vaan kirjoitin vain pienistä luontoretkistäni ja -hetkistäni. Sillä ne, luontojutut, olivat minulle uusia asioita, jotka inspiroivat minua. 

Opin paljon uusia asioita: lintu- ja perhoslajeja, ja niittykasvilajeja. Löysin uusia paikkoja, missä käydä. Hakuteokset ja internet  olivat välillä kovassakin käytössä. Luontokirjojakin tuli ostettua, vaikka yritän välttää sitä, kirjojen ostoa, sillä kirjahyllyt ovat jo niin täynnä. Osa kirjoista on täytynyt varastoida jo autotalliin. Teenkö joku päivä kotiini pienen kirjastohuoneen?

Sinisiipi on lempiperhoseni. Sen sininen väri kiinnittää aina huomioni, eikä minulla ole sen jälkeen kiire minnekään.

Mutta minulle avautui luontoasioissa aivan uusi maailma, enkä ole kuin vähän raapaissut sitä. En ole edennyt luontopolkuja ja turistikohteita pidemmälle. Vielä. Joten siitä on hyvä jatkaa aiheeseen tutustumista edelleen. 

Olenpa hankkinut "metsärepun" puolisollenikin, hänetkin pitäisi saada työntouhusta välillä irti, ja yhdessä voisimme lähteä tututustumaan eri luontokohteisiin. Tiedän, että hän pitäisi siitä. 

Puolisoni lähti mukaan katsomaan Paavolan tammea. Hän on vanhojen puiden ystävä, ja siellä, ison tammen alla, hän oli elementissään.

3. Blogin kehittäminen 

Tänä vuonna olen tehnyt yhden postauksen joka sunnuntaiksi, ja vain katsellut ja ihmetellyt blogimaailmaa, sillä en ole koskaan aikaisemmin blogeja edes lukenut enkä ole ollut sosiaalisessa mediassa muutenkaan, joten se ympäristö on hivenen outo.

Ajattelin, että blogini tekstejä voisi hivenen lyhentää, sillä minulla on taipumus kirjoittaa pitkästi. Epäilen, että tekstini ovat aivan liian pitkiä ja pohdiskelevia, ovatko? Mutta olen sellainen ja nautin siitä. Ajatusvirrasta, oli se järkevää tai ei. Se on eräänlaista leikkiä. Mitähän tekisin sen kanssa...hmmm...

Olisi hyvä, jos tekstejä tulisi kaksi viikossa, mutta epäilen, ettei minulla ole sellaiseen aikaa. Paitsi, jos viikolla postaukset olisivat vain kuvia tai riistakamerasta saatuja eläinvideoita. Hmmm... Mutta sunnuntaina tulisi aina se pääpostaus, jossa olisi pidempi teksti kuvineen.

Tämä kettu löytyi erään kahvila/kioskin pihalta Naantalista. Kahvilasta leijaileva ruoan tuoksu oli houkutellut sen paikalle ja se näytteli supersuloista kahvilan parkkipaikalla. Antaisitko sille herkkupalan? Se toivoi sitä. Kovasti.

Katso kuinka laiha se on! En tiedä, onko se pentu vai synnyttänyt emo, joka aika menee ruokaa hakiessa pennuilleen.  Se ei kuitenkaan paljoa ihmisiä pelännyt. Yksi uudenvuodenlupaus: haluaisin ottaa enemmän kuvia metsän eläimistä, ja se ei olekaan helppoa. Se kun vaatii tietoa ja malttia. Ominaisuuksia, joissa minulla olisi kehittämisen varaa.

Poikani ostivat minulle yllättäen lahjaksi riistakameran. Se on edullinen, mutta tuo uuden elementin oman tonttimme eläimistön seuraamiseen. Jospa saisin jonkin eläinvideonkin laitettua blogiini. Ja opeteltua näin taas jotakin uutta.

Lahjaksi saamani riistakamera, ei mikään kummoinen, mutta tällä on hyvä aloittaa oman tontin eläinkannan kartoittaminen. Testattu on: vuorokaudessa ohi kulki harakka ja pari oravaa, talitiainen ja sinitiainen - ja todennäköisesti kettu, josta näkyi vain kiiluva silmä ja jalanjäljet myöhemmin. Ihan hyvä "saalis". Suojakotelon väsäsin jonkinlaisesta vanerista ja vanhasta kattohuovasta, jotka löytyivät varastosta. Kotelo suojaa linssejä vedeltä, lumelta ja jäältä.

Supikoira kuvattu illansuussa ikkunamme lävitse (ei tarkka kuva, anteeksi). Viime kesänä näin sellaisen ensi kertaa kotipihallamme - lintulaudan alla. Se tuli myöhemmin uudelleen kahden pentunsa kanssa. Saisinkohan sen riistakameran kuviin? Tämä yksilö pelkäsi valtavasti autoja: aina kun auto tuli, se meni pensaikkoon piiloon ja tuli sen mentyä ohitse taas esille. Tämä tapahtui kolmesti, joten kyse ei ollut sattumasta.

Siis kohti uusia asioita, monella rintamalla. Sillä mikään ei ole niin varmaa kuin kaiken muuttuminen, vaikka perusasiat toki pysyvät aina paikoillaan. Ja hyvä niin, molemmat puolet. 

Tiaisia on lintulaudalla aina, mutta töyhtötiaisen näin ensi kertaa vasta tänä syksynä. Tämä yksilö oli rohkea ja äänekäs lintu -  ja niin söpö, että...  BirdLife-haaste eli tunnista 100 lintua päättyy vuoden vaihteessa. Minulla oli tavoite tunnistaa 50 lintua, kasassa on 47. Yksi päivä aikaa löytää kolme uutta jostakin. Mutta ensi vuonna olisi tavoitteena tunnistaa ne 100 lintua, onnistuisikohan? Onnistuitko sinä?

Mutta minä toivotan nyt sinulle ja kaikille lukijoilleni hyvää uutta vuotta! 

Tuokoon se mukanaan kaikkea hyvää ja mielenkiintoista, mitä kukin haluaakaan suunnitella ja tehdä seuraavan vuoden aikana. Olisikin hauska tietää, mitä lukijani suunnittelevat. Kerro minulle...

Kansalaisaloite ilotulitusrakettien kieltämiseksi sai yli 50 000 kannatusta, joten jos asia etenee kannattajiensa toivomalla tavalla, ainakin metsän ja lemmikkieläimet kiittävät. Espoossa onkin tänä uutena vuonna ilotulituksen sijaan Suomen ensimmäinen lasershow. Miltähän se mahtaa näyttää?