Joulukuun pimeys ja valo

Kun ajelee talviaikaan keskiyöllä pieniä maanteitä pitkin, tuntuu kuin ajelisi mustaan aukkoon. Jonnekin ei minnekään.

Kun auton valot heijastuvat jäiseen tienpintaan ja kuusimetsä vilahtaa tiensivulla ohitse eikä yksityiskohtia näy. Kun tietää, että ulkona on pilvistä, pimeää ja kylmää, ja jossakin mielensopussa häivähtää pieni pelko, että auto saattaisi mennä rikki ja jäädä tielle. Silloin pimeys valtaa helposti mielenkin. 

Kunpa pääsisi äkkiä kodin lämpöön!

Tässä kohtaa ei kasva kuusia, mutta valkoiset koivunrungot heijastavat auton valot pimeydessäkin.

Koko jouluaika on pienoinen ihme. Suuri juhla vuoden pimeimpänä vuodenaikana, aikana, jolloin Aurinko on suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella ja matalimmillaan. Talvipäivänseisauksen aikaan.

Mikä onkaan silloin mieltä lämmittävämpää kun juhla. Juhla, jolloin kokoonnutaan yhteen, syödään ja juodaan - ja annetaan ja saadaan lahjoja, jos niin sovitaan. Ja ihmisillä on hyvä tahto, näin toivotaan.

Aina näin ei kuitenkaan ole.

Yhtenä jouluaattona puoli kahden aikaan yöllä ovellemme koputti tuntematon nuori mies ja pyysi kyytiä muutaman kilometrin päähän serkkunsa luokse. Hän oli kävellyt kaupungilta jo seitsemän-kahdeksan kilometriä pienessä vesisateessa ilman reppua ja kännykkää, ja jalkakin rupesi jo kuulema kramppaamaan. Ja hän pelkäsi kävellä pimeässä, sillä katuvaloja ei enää meidän kohdallamme ollut ja kuten niin monesti väsyneenä käy, hänkin alkoi pelätä. Hän pelkäsi, että ilves voisi hyökätä pimeydestä. 

Poikani kuunteli hänen kertomustaan - ja vei hänet perille. Jouluna, aamuyöllä. 

Vaikka poikani ei aina mikään enkeli olekaan, niin nyt hän oli - jouluyönä.

Onneksi meillä oli ihmisiä hereillä ja valot päällä, että hän uskalsi tulla tuntemattoman ovelle kolkuttelemaan. Lehdestä saa turhan usein lukea nuorten miesten kuolemista, kun ovat yksin liikkeellä eikä kaverukset osaa aina huolehtia toisistaan. Kun se ei ole kovin miehekästä. Huolehtiminen.

En tiedä syytä tähän yölliseen kävelyretkeen, liekö tullut riitaa vanhempien kanssa, mutta kun katsoin ovelta pimeyteen itse seisten jouluherkkujen ja -koristeiden keskellä, tuntui pahalta. Kaikilla ei ole samoin kuin meillä.

Ihmiset kulkevat mielellään kohti valoa ja katselevat kohti valoa, sillä ihminen on päiväeläin.

Ja silti pimeys voi merkitä myös lohdutusta, turvaa ja lämpöä. Kun linnun silmät peittää, lintu rauhoittuu. Kun ihminen on pimeässä ja lämpimässä, myös ihminen rauhoittuu - ja helposti nukahtaa.

Mikä on hienompaa, kuin syödä tai viettää iltaa kynttilän valossa, jolloin kaikki muu ympäriltä häviää ja voi keskittyä vain siihen hetkeen.

Mikä on rauhoittavampaa kuin sytyttää joskus kynttilä saunan ikkunan takana olevaan lyhtyyn ja nautia sen valosta - ja saunan hämärästä ja lämmöstä. Se on aivan ihanaa ja rentouttavaa. Meditatiivista.
 

Kynttilänliekki saunan ikkunan takana auttaa rauhoittumaan ja rentouttamaan. Oletko kokeillut?

Puolisoni haluaa nukkua aivan pimeässä. Hän haluaisi pimentää valoja ja rauhoittua hämärässä työpäivän jälkeen. Mennä sängylle makaamaan ja lukemaan seinälampun pienessä valossa kirjaa. Mikä on rentouttavampaa...

Minä teen töitä kotona ja taas kärsin talviajan pimeydestä sisällä. Joten kaikki paikat on valaistu. Valo pitää pirteänä! Puolisoni mukaan asumme kuin jossakin kasvihuoneessa, kaikki luxit päällä. Olemme mekin, Päivänsade ja Menninkäinen. Miten osaammekaan yhdessä elellä...

Mutta nyt on alkanut joulukuu ja vaikka pimeys ulkona vielä lisääntyykin, joulunaika tuo sitä kaivattua valoa sydämeemme ja mieleemme. Jos vain annamme sen tuoda. 

Nauttikaamme siitä, joulun odotuksesta. Sillä joulun jälkeen alkaa valo ihan oikeastikin lisääntyä ja vuosi kääntyy kohti kevättä - ja kesää. Kohti valon juhlaa.