Lumisessa Nuuksion kansallispuistossa

Täällä taas, Nuuksian kansallispuistossa. Jo toisen kerran parin viikon sisällä. 

Mutta haluan tutustua tähän paikkaan. Jo nyt talvella, kun on lunta ja kaunista - ja paikalla ei ole ruuhkaa. Tai niin ainakin luulin, sillä Haukka- ja Mustalammen lähiympäristö kuhisi ihmisiä. Ainakin nyt lauantai-iltapäivänä. 

Nuuksio on täynnä jyrkkiä ja korkeita kallioita - ja aarniometsää.

Mutta parasta oli, että sain puolisonikin innostumaan ja lähtemään mukaan, jättämään työasiat mielestään. Tekemään jotakin hauskaa, vain me kahdestaan. Sääkin oli kohtalainen, pakkasta noin -10 astetta eikä tuullut laisinkaan. Ei ainakaan metsässä.

Nostan puolisolleni hattua, että hän jaksoi rauhallisesti odotella, kun minä kahlasin jokaikisen puron varren luona ottamassa valokuvia.

Kaikki vesi ei ollut sulana tai lumena, vaan näin myös tällaisen jäävirran kalliolla.

Halusin lähteä kiertämään Punarinnankierrosta, joka on noin 2 km:n pituinen rengasreitti ja helppokulkuinen. 

Punarinnankierros on merkitty punaisella katkoviivalla ja Nahkiaispolku vihreillä pisteillä.

 

Kierros alkaa Haukkalammen parkkipaikan läheltä ja kulkee jonkin matkaa yhtäaikaa Haukan- ja Korpinkierrosreittien kanssa. Se erkanee omaksi reitikseen Mustalammen luona, ja suurin osa retkeilijöistä jäikin sen pohjoispuolella olevalle tulentekopaikalle viettämään aikaansa. Suoraan sanottuna lähes kaikki.

Mustalammen pohjoispuolelle, sen lasku-uoman luokse, on 1950-luvulla rakennettu betoninen pato. Sen ansiosta lammen vedenpinta kohosi yli 3 metriä ja soistuva lampi muuttui jälleen järvimäiseksi. Tässä yhteydessä lammen pohjalla ollut turve myös kohosi turvelautoiksi lammen pinnalle ja nimenomaan näistä lautoista lampi on tänä päivänä tunnettu.

Mustalampi padon sillalta katsottuna. Tästä Mustalammen pohjoispuolelta laskee pieni metsäpuro metsän lävitse Haukkalampeen.

Mutta me jatkoimme eteenpäin ja saimmekin aivan kahdestaan kulkea kierroksen loppuun. Ja lunta oli paljon, mutta vaikka reiteillä ei ole talvikunnossapitoa, siellä oli kävelty sen verran paljon, että polulla pystyi kävelemään vaivattomasti. Puut kuitenkin notkuivat tykkylumesta, varsinkin nuoret lehtipuut, jotka taipuivat jopa aivan maahan asti.

Tykkylumi taivuttelee nuoria lehtipuita.

Valklampi ja vastarannan kalliot.

Valklammen luona taivas aukeni ja saimme nauttia pienen hetken sinisestä taivaasta, kunnes pilvet taas peittivät sen. Aurinkokin paistoi männyn oksien lomitse. Kylläpä luonto helli meitä!

Pieneksi hetkeksi taivas aukeni ja näytti sinistä väriään.

Kevättalven aurinko meni juuri kevyen pilviharson taakse piiloon. Mutta sieltä se paistaa ja päivä pitenee - koko ajan.

Parkkipaikalle päästyämme houkuttelin puolisoni vielä lähtemään Nahkiaispolulle, joka kulkee osittain Myllypuron ja Haukkalammenpuron vartta pitkin. Sillä olen ihastunut noihin pieniin metsäpuroihin, jotka virtaavat tummina valkean lumen keskellä.

Tämä heijastus puron veden pinnasta ei ole Nahkiaispolun varrelta, vaan Mustalammen ja Haukkalammen väliltä.

Nahkiaispolku oli huomattavasti vaikeakulkuisempi kuin Punarinnankierros - sen suurten korkeuserojen vuoksi. Polku alkoikin heti parkkipaikalta kiipeämisellä jyrkkiä portaita ylos ja laskeutumalla sieltä alas syvälle laaksoon. Oli vaikea uskoa olevansa Suomessa, korkeuserot olivat niin suuret ja maisema jylhä. 

Tämä polku ei ollut tähän vuodenaikaan kaikkein suosituin, sillä polulla oli vain yhdet jalanjäljet ja nekin edellispäiväiset. Olin yllättynyt.

Maisemia Nahkiaispolun varrelta. Kaatuneet puut saavat jäädä aloilleen ja nuoret kuusen näreet kasvaa täyteen mittaansa. Näin metsä ennallistuu ja luonto monipuolistuu. Siihen tällä alueella pyritään.

Mutta tummavetisiä puroja en tällä reitillä nähnyt, sillä lumi peitti kaiken. Vain solinan kuulin parista paikkaa. Mutta reitti on hieno, varsinkin kesällä, uskoisin. Sillä tällä polulla voi nähdä, kuinka metsä ennallistuu ihmisten toimien jäljiltä. 

------------------------------------------------------------------------

"Metsä ei tarvitse ihmisen apua 
luonnontilan ennallistamisessa."


------------------------------------------------------------------------

Tuo on niin totta! Sen huomaa ihan kotipihallakin. Nahkiaispolun varrella onkin monta pientä kohdetaulua, josta saa tuosta prosessista tietoa. Tälle reitille pitää tulla ehdottomasti uudestaan kesäaikana!

Nahkiasipolun varrella on monta kohdetaulua, joissa kerrotaan, kuinka paikkaa ennallistetaan takaisin metsäksi. Ihmisapua kaivataan, onko sinulla aikaa?

Mikä yllätti minut Nuuksiossa? Hiljaisuus. Ei linnunlaulua, ei eläinten jälkiä kaikkialla metsässä. Vain yhdet jäniksen jäljet näin. 

Ja kotipihalla taas käy kova kuhina, lintulautojen luona. Siellä käy paitsi linnut, myös jäniksiä, naapurin kissa ja kun olimme tulleet Nuuksiasta kotia, näimme siellä ketun jäljet. Kettu oli kävellyt pihakäytävällä. 

Onko niin, että eläimet tajuavat talvella tulla ihmisasutuksen lähelle ruoan hakuun ja tuollaiset aarniometsät saavat ihan oikeasti nukkua talviuntaan? Ainakin kevääseen asti. Tiedä sitä...

Kotihalla ei ole koskaan hiljaista, sillä lintujen ruokintapaikalla on aina kuhinaa ja elämää.