Polku kutsuu kulkemaan

Aivan hetken mielenjohteesta, ihan ohimennen, päätin pistäytyä Hyvinkään terveysmetsäpolulla, kun nyt olin käymässä kaupungissa. Ajattelin vain käydä sen alkupäässä vähän kääntymässä, katsomassa millaiselta paikka näyttää, kun on satanut aivan pikkuriikkisen pakkaslunta. Kun maassa on vain ohuen ohut lumihuntu.

Ja niinhän siinä taas kävi, että kun jollekin antaa ns. pikkusormensa, se viekin koko käden. Joka mutkan jälkeen päätin katsoa vielä yhden mutkan, ja ei aikaakaan, kun olin jo reitin puolessa välissä. Kuka silloin enää kääntyy takaisin?

Tule kanssani tuolle kävelyretkelle, polulla oli muitakin. Ystävällisiä ihmisiä, jotka hymyilivät ja tervehtivät. Tulivat juttelemaan aivan tuntemattomalle ihmiselle. Sellaista tapahtuu, kun kävelee jossakin kauniissa paikassa, poissa ihmisten vilinästä. Paikassa, jossa ympärillä on paljon henkilökohtaista tilaa.

Katso, kuinka kaunista polulla oli! 

Silmä lepää tällä polulla, nauttii puiden rytmistä, metsän tunnusta.

Polun vierellä oli kuin pieni pesä ison kuusen juurella. Jonne lumikaan ei yltänyt.

Nyt ollaan jo puolessa välissä, mutta eihän tällaisen polkunäkymän edessä voi kääntyä takaisin. Joten matkaa on jatkettava... kivien ja juurten yli käveltävä... katsottava vielä seuraavan mutkan taakse.

Tässä polku kulkee suurten kivien välistä. Ne ovat olleet siinä jo 12 000 vuotta, jolloin jääkausi päättyi. Tällä alueella.

Vanhassa metsässä on ihan oma tunnelmansa, joka huokuu rauhaa ja hiljaisuutta. Tämä on Tehtaansuon arvometsäaluetta. Hyvinkään terveysmetsässä.

Metsäpuro- tai suon laskupuro - oli nyt vettä täynnä. Mikä näissä pienissä puroissa oikein viehättää...

Pitkospuut ylittävät vielä tuon metsäpuron ja loppuvat. Alkaa kivituhkapolku. Reitin loppupää häämöttää jo.

Reitti päättyy Parsijanpuiston lampeen, jonka pinta oli jo jääriitteessä. Lammessa kulkee kaupungin lämpöputkia, jotka pitävät veden sulana. Siksipä se oli edelleen täynnä sorsia, jotka uivat sula-alueella edestakaisin. Vaikka lunta ei ollut paljoa, maisema oli jo talvinen. Ilma kylmenee, pikku hiljaa. Vieläkö tarkenee penkillä levähtää...

Ensilumi

Ensilumi satoi pihaamme juuri silloin, kun olin poissa kotoa vain pari tuntia. Kaupungilla kiertelemässä kauppakeskuksessa. Kotia palattuani näin, kuinka maisema oli muuttunut: portinpylväinä toimivat kirsikkapuut olivat lumenpeitossa, pensaat ja maa valkoisena. Vain ison mäntypuun alla näkyi vihreätä nurmea. Meidän lintujen ruokintapaikalla.

Katso vaikka! 

Vaikka lunta oli vain yksi-kaksi senttiä, kaikki muuttui. Kuinka jokainen oksakin kirsikkapuussamme voi olla lumen peitossa...

Lintujen ruokintapaikka on ison männyn alla. Siellä on kolme erillistä lintulautaa, löydätkö ne?  Penkki ja keinu ovat peittyneet lumeen, ne pitäisi peittää talveksi. Mutta uskoisin, että vielä kerkeää...

Pieni vesialtaammekin, josta tuli yllättäen myös lintujen juoma-allas, pitäisi nostaa talveksi suojaan.

Ensilumen määritelmän mukaan lunta pitää olla maassa yksi sentti vielä seuraavanakin aamuna talviaikaan kello 8.00. Ja tämä lumi oli, joten meille ensilumi tuli tänä vuonna 28. lokakuuta. Merkitsin päivän ylös, että muistaisin sen.

Sillä nyt sataa vettä ja tuo ensilumi on enää muisto vain. Mutta se ei minua nyt haittaa, sillä pihalla on vielä paljon tekemätöntä työtä. Moni asia on jäänyt viimetinkaan ja on kesken, joten vielä ei ole talvilevon aika.

Itselleni varsinainen lumenkaipuu iskee yleensä vasta joulukuussa, jolloin alkaa joulun odotus. Sillä joulu ilman lunta ei tunnu joululta, lumi kun kuuluu jouluun. Täällä Etelä-Suomessakin.

Joten tulevia lumia ja upeita talvisia maisemia odotellessa...