Ja niinhän siinä taas kävi, että kun jollekin antaa ns. pikkusormensa, se viekin koko käden. Joka mutkan jälkeen päätin katsoa vielä yhden mutkan, ja ei aikaakaan, kun olin jo reitin puolessa välissä. Kuka silloin enää kääntyy takaisin?
Tule kanssani tuolle kävelyretkelle, polulla oli muitakin. Ystävällisiä ihmisiä, jotka hymyilivät ja tervehtivät. Tulivat juttelemaan aivan tuntemattomalle ihmiselle. Sellaista tapahtuu, kun kävelee jossakin kauniissa paikassa, poissa ihmisten vilinästä. Paikassa, jossa ympärillä on paljon henkilökohtaista tilaa.
Katso, kuinka kaunista polulla oli!
 | ||||
| Silmä lepää tällä polulla, nauttii puiden rytmistä, metsän tunnusta. |
 |
| Polun vierellä oli kuin pieni pesä ison kuusen juurella. Jonne lumikaan ei yltänyt. |
 |
| Nyt ollaan jo puolessa välissä, mutta eihän tällaisen polkunäkymän edessä voi kääntyä takaisin. Joten matkaa on jatkettava... kivien ja juurten yli käveltävä... katsottava vielä seuraavan mutkan taakse. |
 |
| Tässä polku kulkee suurten kivien välistä. Ne ovat olleet siinä jo 12 000 vuotta, jolloin jääkausi päättyi. Tällä alueella. |
 |
| Vanhassa metsässä on ihan oma tunnelmansa, joka huokuu rauhaa ja hiljaisuutta. Tämä on Tehtaansuon arvometsäaluetta. Hyvinkään terveysmetsässä. |
 |
| Metsäpuro- tai suon laskupuro - oli nyt vettä täynnä. Mikä näissä pienissä puroissa oikein viehättää... |
 |
| Pitkospuut ylittävät vielä tuon metsäpuron ja loppuvat. Alkaa kivituhkapolku. Reitin loppupää häämöttää jo. |
 |
| Reitti päättyy Parsijanpuiston lampeen, jonka pinta oli jo jääriitteessä. Lammessa kulkee kaupungin lämpöputkia, jotka pitävät veden sulana. Siksipä se oli edelleen täynnä sorsia, jotka uivat sula-alueella edestakaisin. Vaikka lunta ei ollut paljoa, maisema oli jo talvinen. Ilma kylmenee, pikku hiljaa. Vieläkö tarkenee penkillä levähtää... |
Ymmärrän hyvin, ettei takaisin voinut kääntyä. Tuollaiset metsäpolut ovat niin kutsuvia. Pidän noista polun poikki risteilevistä juurakoista. Me Ritan kanssa liikutaan joka viikko erilaisilla metsäpoluilla ja koirastakin näkee, että on innostavaa kurkistaa, mitä seuraavan mutkan takana näkyy. Kiitos kuvien jakamisesta!
VastaaPoistaNuo polulla olevat kivet ja juurakot ovat todella koristeellisia. Varsinkin, kun on satanut hivenen lunta, mikä oikein korostaa niitä.
PoistaPinterestissä näkee kuvia pihapoluista, jotka on rakennettu erilaisista kivistä tai puun rungon viipaleista ja hiekasta, ja tulikin mieleeni, onko idea saatu alunperin tällaisistä metsäpoluista. Ne kiehtovat...
Minulla ei ole koskaan ollut koiraa, mutta jo edesmenneen kissani kanssa ollaan kävelty mökkimaisemissa metsäpoluilla, ja kyllä sekin mieluusti polkuja pitkin käveli. Ja aina edelläni, vaikka kuuntelikin korva tarkkana, että tulen perässä. Ja kun pysähdyin istahtamaan ja katselemaan maisemia, kissa lähti itsekseen tutkimaan ympäröivää maastoa, mutta tuli lähtiessäni heti takaisin - ja taas kulki polulla edelläni. Olimme hyvä parivaljakko.:)
Kaunista. :)
VastaaPoistaEikö olekin!:)
PoistaTodella kaunista! Pelkästään näitä kuvia katselemalla aistii metsän rauhan ja terapeuttisen merkityksen. Tykkään hurjan paljon metsäpolkujen yli risteilevistä juurakoista. Ihme, että ylipäätään pysyn pystyssä metsissä kulkiessani, kun nokka on aina kohti maata.
VastaaPoistaNäitä luontopolkuja ja terveysmetsäpolkuja rakennetaan nyt oikein urakalla ympäriinsä. Tämän päivän Hesarissakin oli pitkä artikkeli japanilaisten metsäterapiakeskuksesta.
PoistaIhmiset tarvitsevat luonnon rauhaa ympärilleen, ja täytyy myöntää, että tuolla polulla oli kiva kävellä ja haltioitua mm. juuri noista puiden juurista. Enkä ollut ainoa, sen näki muista vastaantulijoista, jotka hymyilivät ja tervehtivät, vaikkemme olleet koskaan edes nähneet toisiamme. Aulangolla Hämeenlinnassa tapahtui samaa, olin siitä aluksi aivan ihmeissäni. Sanoisin, että tällaisistä tapauksista näkee, että metsällä on ollut rauhoittava ja terapeuttinen vaikutus. Kun ihmiset alkavat kohdella tuntemattomiakin kuin parhaimpiakin tuttaviaan.
ihan kuin olisin itsekin kulkenut tuota mutkittelevaa, kutsuvaa polkua, kiitos!
VastaaPoistauskon, että ihminen on aina tiennyt sisimmässään luonnon, metsän tekevän hänelle hyvää. ymmärtääkseni vasta viime vuosikymmeninä asiaa on alettu tutkimaan myös tieteellisesti eri puolilla maailmaa. toki aiemmikin sairaalat esim. keuhkoparantolat rakennettiin mäntykankaille, psykistrisia sairaaloita ympäröi kauniit vehreät puutarhat, vanhat puut antoivat turvaa turvattomille. toivon, että viime vuosikymmenien päinvastainen suuntaus, kääntyisi jälleen luonnon parantavaa vaikutusta hyödyntäväksi lisääntyvän tutkimustiedon myötä.
hienoa, kun kaupungin päättäjät ovat heränneet niin Hyvinkäällä kuin monessa muussakin kaupungissa. tääl avattiin juur syyskussaa lintulahden maastoon, lähelle kaupungin keskustaa, esteetön luontopolku.
Kävin netissä tutustumassa Porvoon luontopolkuihin, ja onhan teillä niitä. Teillä tulee lisänä vielä merenrantakalliot ja meri, vesilinnut ja lintutornit, vehreät lehdot. Pitäisi joskus käydä katsomassa, kun siellä päin käväisee.:)
PoistaSuomessa kaupungistuminen on suhteellisen nuori ilmiö, mutta se näyttää kiihtyvän koko ajan. Ihmiset muuttavat nyt etelän suuriin kaupunkeihin ja pakkohan se on päättäjienkin huomioida. Stressi ja masennus on melkein kansallistauteja ja se tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Hyvä, että luonnon arvo ja vaikutukset on huomattu.
Luin jostakin kirjasta, että esim. Skotlannissa on Kansallinen kävelystrategia, jonka mukaan turvallisia metsäalueita luontopolkuineen on oltava korkeintaa 500 metrin päästä kotiovelta. Ja puita istutetaan kaikkialle. Eli asiaan on herätty muuallakin päin maailmaa.
Polku kutsui minutkin kurkkaamaan blogiisi. Polku v ei mennessään, niin kauniita näkymiä olit tallentanut. Uskomattoman ihana tunnelma kuvissasi!
VastaaPoistaPienen pienelläkin lumikerroksella on ihmeellinen vaikutus maisemaan. Maisema muuttuu täysin. Siksi halusin käydä paikalla kurkkaamassa, ja hyvä oli, että kävin.:)
PoistaPoluilla on myös minuun tuollainen vaikutus. Uteliaisuus - mitä seuraavan mutkan takaa paljastuu - pakottaa eteenpäin.
VastaaPoistaUteliaisuus on minunkin helmasyntini, mutta myös eteenpäin vievä voima. Sitä kuvastaa hyvin kirjoittamasi sana pakko/pakottaa eteenpäin.:))
PoistaAivan uskomattoman upea polkuretki kanssasi. Mielenkiintoisia paikkoja olette löytänyt ja käyneet tutustumassa vaikka missä. Selailin blogiasi pitkälle taaksepäin ja huomasin myös Torholanluola reissun. Minä asun Lohjalla ja olen käynyt useampia kertoja siellä. Käykääpä katsomassa Paavolan tammea Lohjansaaressa on myös tutustumisen arvoinen paikka. Blogistasi pidin joten liityin lukijaksi. Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani. Minulla on puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustuksesta ja leipomisesta.
VastaaPoistaPaavolan tammea kävin katsomassa 08.10.2018 ja postaus on nimeltään Vanhat puut. Siellä on tammesta paljon kuvia ja vähän yleistä pohdintaa vanhuuden arvostamisesta. Käypä vilkaisemassa, oletko samaa mieltä...:) Paavolan tammi on itsessään mykistävä!
PoistaKävinpä minäkin vilkaisemassa blogiasi ja lukemassa postauksesi albiinovasikasta. Ja pidin siitä, joten sait sinäkin yhden lukijan lisää.:))