Halu oppia tunnistamaan syötäviä sieniä on silti yhä olemassa. Jossakin syvällä sisimmässäni, mutta kuitenkin.
Viime syksynä löysin paikalliselta kansanopistolta ja Martoista syksyiset sienikurssit. Mutta yllätyksekseni kurssit eivät toteutuneet liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Ihmettelin miksei. Eikö ihmisiä kiinnosta sienet vai onko niiden tunnistaminen helpompaa muille kuin minulle?
Eikä sienten tunnistaminen helppoa olekaan. Se onkin suurin syy, joka rajoittaa niiden keräämistä ja käyttöä ruoanlaitossa. Tuntematonta sientä ei nimittäin koskaan saa käyttää ruuaksi. Se on yksinkertaisesti vaarallista!
Sienten määrittäminen vaatii harjaannusta, sillä sienen koko, muoto ja väri muuttuvat iän, kasvupaikan ja sään mukaan. Ei siis ihme, että olen ollut ymmälläni, vaikka kirjan kanssa olenkin yrittänyt niitä tunnistaa. Yksi kuva ja kirjallinen lajikuvaus ei yksinkertaisesti aina riitä tunnistamaan outoa sientä. Ainakaan minulle.
![]() |
| En löytänyt tämän näköistä sientä sienikirjastani, joten tyydyin vain ottamaan siitä valokuvan ja ihmettelemään... Onko sieni syötävä vai ei? |
Olisikin hyvä, jos voisi opetella sienentunnistusta jonkun osaavan ja kokeneen ihmisen opastuksella. Ja siihen pyrin minäkin. Äitini ja anoppini olisivat sieni-ihmisiä, mutta heistä ei enää ole metsään menijöiksi. Miksen ollut nuorempana sienistä kiinostunut?!! Olisin saanut sukupolvelta toiselle siirtynyttä sienitietoutta ja tiedon myös hyvistä sienipaikoista. Niitä kun ei aina mainosteta vieraille.
![]() |
| Mikä sieni? Näyttää kutsuvalta, mutta... |
Toivoisin, että oppisin aluksi edes kaksi-kolme sientä varmuudella tunnistamaan, siis nimenomaan herkullista ruokasientä. Se olisi hyvä alku ja olisin tilanteeseen tyytyväinen. Ainakin näin aluksi.
Eikä riitä, että oppii tunnistamaan muutaman sienen, sillä sienet ovat käyttökohteena niin erilaisia. Jotkut sopivat sienisalaattiin, toiset paistettavaksi tai keitettäväksi, muhennokseenkin - ja jotkut voi pakastaakin. Muttei kaikkia. Jokaisen sienen kohdalla on tiedettävä, mihin sitä voi käyttää.
Viime vuonna olin näihin samoihin aikoihin, elokuun puolivälissä, puolisoni vanhempien mökillä Itä-Suomessa ja siellä oli silloin valtavasti sieniä kaikkialla. Liekö ollut oikea sienikesä, kun oli niin sateinen. Lähes kaikki tämän postauksen kuvat on otettu tuolloin, viime vuonna.
Nyt vuotta myöhemmin, tänä viikonloppuna, sieniä ei näkynyt missään. Kuivuus lienee syy siihen.
![]() |
| Luottamusta herättävä sieni puolukan varpujen seassa, mutta onko syötävä vai ei? Tietämättömyys voi olla välillä tuskallista ja turhauttavaa. |
Yleensä mielletään, että sienet kasvavat vain syksyllä. Muttei se ole niin.
Jo keväällä päästään keräämään esimerkiksi korvasieniä. Alkukesällä on taas kevätkaunolakkien, isojuurekkaiden ja ensimmäisten tattien aika. Varsinainen tatti- ja haperoaika alkaakin sitten vasta sateiden jälkeen heinäkuussa. Mutta onhan niin, että syksy on varsinainen sienten pääkasvuaika, varsinkin elokuu ja syyskuu. Sieniä voi kuitenkin kerätä jopa marraskuulle asti. Näin luin.
![]() |
| Tämä on selvästi joku tatti eli syötävä sieni. Mutta mikä tatti? |
![]() |
| Pilajan alla hämärässä kasvoi tällainen sieni. Punaiset marjat sammaleella luovat sadunhohtoista tunnelmaa ja mielikuvitus lähtee heti laukkaamaan. Tällaisista hetkistäkö sadut syntyvät? |
Mutta vielä minun täytyy tyytyä kaupan herkkusieniin, etten vahingossa, aivan tahtomattani, myrkyttäisi perhettäni. Sillä sellaista tapahtuu aina välillä, olen lehdestä näistä tapauksista lukenut. Ihan täällä Suomessakin.
![]() |
| Tämä saattaa olla tummakehäkärpässieni. Jos se on se, sieni on syötävä kärpässieni -nimestään huolimatta. |
Täytyypä pitää silmät auki, sillä aina välillä lehdissä ja netissä lukee tietoja sieniluennoista tai kursseista. Jolle minäkin menisin. Jotta oppisin asiasta lisää.
Meillä kasvaa valtavasti hukkaan heitettyä ruokaa metsissämme. Valtavasti marjoja ja sieniä, villivihanneksia jne jne. Ja ne olisivat kaikkien saatavilla jokamiehenoikeuksien vuoksi - ja aivan ilmaiseksi.



















































