Vantaanjoen luontopolku, Hyvinkää

Paikalle alkoi pikkuhiljaa kerääntyä väkeä. Meitä oli lopulta kymmenkunta kurssilaista, lähdössä tutustumaan Vantaanjoen luontopolkuun. Ihastuin paikkaan heti, jo alkumetreillä!

Luontopolku lähtee liikkeelle entisen Uudenmaan maaseutuopiston pihalta. Pelkästään maaseutuoppilaitos isoine, vanhoine rakennuksineen ja pihapiirineen on kaunista katseltavaa, ja paikka onkin ollut aikaisemmin osa Krissin kartanon aluetta.

Luontopolulle päästäkseen on ensin ylitettävä Vantaanjoki, joka sekin on jonkinlainen elämys. Joen ylittävä silta nimittäin, sillä en ole ennen nähnyt sellaista, jossa mennään portaita alas ja ylös, ja taas alas ja ylös. Onpa monimutkaista! 

Sillan keskiosan alitse pääsee soutaen. Talvikunnossapitoa ei sillalla ole, joten jokainen kiipeilee sillalla talviaikaan aivan omalla vastuullaan.

Silta on paikoitellen lähes veden tasalla ja on hauskaa katsella jokinäkymiä kuin seisoisi joen pinnalla, sen tasalla. Katsella kuinka keltaiset lehdet hiljalleen lipuvat joenvirran mukana eteenpäin. Siinä aika pysähtyy. 

Jokimaisemat sillan molemmin puolin ovat muutenkin uskomattoman kauniit. Varsinkin ruskanaikaan syksyllä ja talvella lumisateen jälkeen.

Näkymä heti sillalta katsottuna oikealle joenmutkaan. Maisema heijastuu veden pintaan niin, ettei aina tiedä, missä kulkee raja varsinaisen luonnon ja veteen heijastuvan kuvan välillä.

Sillalta noustua tullaankin kohta laitumelle, joka on erotettu luontopolusta ja joesta puuaidalla. Tätä kohtaa luontopolusta rakastan eniten, sillä se on niin idyllinen. Voisi sanoa, että luontopolun alkupuoli on upea kulttuurihistoriallinen minimatka suomalaiseen maalaismaisemaan.

Silmä lepää tässä perinnemaisemassa: vasemmalla hiljaa virtaava joki ja oikealla laidunmaa. Ja ruska värittää kaiken.

Luontopolku seurailee suurimman osan matkaa Vantaanjoen vartta ja jossakin vaiheessa se sukeltaa metsän siimekseen. Oppaamme kertoi, että luontopolun tekijät ovat lähinnä raivanneet vesakkoa joen rannasta pois, niin että kulku ja näköalat siellä olisivat esteettömämpiä. Niin, että Vantaanjoestakin pystyisi nauttimaan. Olihan se tämän polun tärkein luontoelementti - ja tärkeä joki on ollutkin lähes aina. 

Jo kivikautena sitä on käytetty kulkureittinä ja pronssikautena kaupankäynnin reittinä, myöhemmin taas tukinuitossa. Sen veden energialla on pyöritetty myllyjä, sahoja, ruukkeja ja vesivoimaloita. Vantaanjoen valuma-alueella asuu tänä päivänä yli miljoona ihmistä. Sitä ei aina tule ajatelleeksi.

Vantaanjoen tärkeyteen onkin havahduttu uudelleen ja sen vesistön elvyttämisen eteen on tehty paljon työtä. Tavoitteena on nostaa sen vedenlaatu tyydyttävästä hyväksi. Jätevesiä on puhdistettu, patoja purettu, koskia ennallistettu, kalateitä ja lohikalojen kutupaikkoja rakennettu. Näin luin infotaulusta reitin varrelta. Vantaanjoki on meritaimenen yksi tärkeimmistä elinalueista Etelä-Suomessa. Tuo oli minulle aivan uusi tieto.

Luontopolun varrella on muitakin info-tauluja Vantaanjoen ja laidunalueiden historiasta, paikalla elävistä lepakoista ja muustakin, vaikka tuulen suhinasta. Siitä pitäisi kuulema muistaa nauttia. 

Ja se onkin hyvä muistutus, sillä vaikka paikka on idyllinen, se sijaitsee kahden ison tien varrella, joista toinen on moottoritie, ja liikenteen melu on välillä häiritsevän kovaa. Ehkäpä aamulla aikaisin ja illalla myöhempään hiljaisuus laskeutuu tännekin, Vantaanjoen luontopolulle.

Luin, että ruska-aikana puu kerää itselleen tärkeän vihreän värin talteen ja jättää keltaisen ja punaisen lehtien mukana pois tiputettavaksi. Siis kaunis syysväri on vain puulle turhuutta. Ja tätä turhuutta me ihmiset ihastelemme, mutta kuinka kaunista se onkaan...

Laidunalueen puolessavälissä vasemmalta tulee eteen karjasilta, jota pitkin pääsee joen toisellakin puolella olevalle laitumelle. Kesällä tuolla laitumella näin yllättäen hevosen ja ponin seisoskelevan kaikessa rauhassa puiden varjossa. Ne valpastuivat kuitenkin heti, kun näkivät minun kuikuilevan niitä kamerani kanssa. 

Mikä kumma tuolla joenrantaryteikössä oikein hiippailee?

Karjasilta ylittää Vantaanjoen kahden laitumen välillä.

Karjasilta ja sen rakenteita, en aivan tiedä mitä... vedenottopaikka?

Maisemat karjasillalta Maaseutuopistolle päin ovat mykistäviä. Voisi jopa sanoa, että tässä on luontopolun kaunein näköala...

Kesäaikana paikalla pystyi katselemaan paitsi tuota hevosta ja ponia niin karjaa, lehmiä. Lehmiä näki kuljeskelemassa ja makoilemassa timotei-pellossa, jossa ne näyttivät nauttivan täysin siemauksin kesäisestä auringonpaisteesta ja sen lämmöstä. Edes seisomaan ei tarvinnut nousta voidakseen syödä. Mitkä oltavat lehmillä olikaan! 

Kesä ja onni kuuluu karjallekin ja tätä se on: makoilua timotei-pellossa auringon paisteessa.

Varsinainen luontopolku kulki kuitenkin sillan ohi suoraan eteenpäin kohti pientä vanhahkojen kuusien ryhmää, joka vaihtui kohta nuoriksi lehtipuiksi. 

Luontopolku kulkee tämän nuoren koivikon molemmin puolin.

Aluksi metsikössä kasvoi pihlajia, sitä seurasi nuorta koivikkoa ja haavikkoa jne jne, kunnes tulimme vanhan kuusimetsän luokse. 

Vanha kuusimetsäalue on vain pieni saareke ympäristössään, mutta silti tunnelma muuttuu heti. On kuin astuisi suoraan satuun. Mikä tekee vanhoista puista niin vaikuttavia? Vakaus ja voima, joka niistä uhkuu, luulen. Puun rungot ovat niin paksuja, että ne voisivat olla maisemapuina suojeltuja. Ehkäpä ne ovatkin, en tiedä. 

Jykevät vanhat kuuset seisoivat tukevasti paikoillaan, seisoneet jo kauan.

Ja sammalta, sitä näkyi kaikkialla: juurien päällä, kivien päällä, vanhojen kantojen päällä ja ihan kaikkialla maassa. Sammal on vanhan, kostean ja hämärän metsän tunnusmerkki. Kaikki ensiretken retkeilijät vaikuttuivat ja huokailivat ihastuksesta käydessämme täällä ensi kertaa.

Sammaleisia kiviä.

Tästä kohtaa pääsee suoraan aivan joenrantaan, vanhan kuusialueen toisesta päästä. Keltaiset pisteet puissa ovat luontopolun merkkejä.

Vanhan kuusimetsäosuuden jälkeen käännyn yleensä takaisin, enkä kierrä yläkautta takaisin alkupisteeseen, sillä loppumatkassa ei ole niin paljon mielenkiintoista nähtävää kuin täällä joenrannassa.

Mutta tällä luontopolulla kannattaa käydä joka vuodenaikana, sillä vuodenaikojen vaihtelut tuovat omat lisänsä reittiin.

Viime marraskuussa satoi kahdesti lunta ja molemmilla kerroilla kävin täällä katselemassa muuttuvaa maisemaa.

Ensilumien aikana tunnelma metsässä muuttuu heti.

Peilikirkas joki ja vastasatanut lumi...

Varsinkin kun sataa märkää lunta, joka kuorruttaa kaiken, olen mykkänä ihastuksesta. Mikä on hienompaa kuin olla paikalla ensimmäisenä, kun ei muita jalanjälkiä näy missään. Kun maailma näyttää puhtaalta ja kaikki on uutta, lumi kaikkialla ympärilläni.

Oli aivan uskomatonta kävellä keskellä tätä lumimaisemaa. Lunta ei ollut paljoa, mutta sitä oli kaikkialla. Tätä polkua pitkin oli hienoa kävellä.

Ja tullessani takaisin karjasillalle ja katsellessani tätä talvista jokimaisemaa, kun lumiset puut kaartuvat joen ylle, tiedän palaavani tänne takaisin. Kun tarvitsen annoksen kauneutta elämääni.

Jos joenpinta olisi vahvassa, kirkkaassa jäässä ja tänne pääsisi luistelemaan, se olisi huikeata. Olen joskus lapsena luistellut puiden välissä vetisellä suolla ja muistan sen lopun ikäni.

Vain minun jalanjälkeni maassa. En halunnut edes aitaan koskea, etten tuhoasi tätä lumimaisemaa.

Vain punaiset pihlajanmarjat värittävät näkymää.

Viimeinen silmäys Vantaanjokeen ennen kotiin lähtöä. 

Vantaan luontopolku on yleisesti ottaen kiemurainen, kapea ja poukkoileva.

Polku kiemurtelee kiertäen puita ja kantoja, siinä risteilee valtavasti puiden juuria, ja polku nousee laskee miten sattuu maanmuotojen mukaan. Välillä se kulkee niin lähellä joenrantaa, että yksi askel ja tipahtaisit kaksi-kolme metriä alaspäin jokeen. Välillä taas saat kävellä ne pari-kolme metriä joelle päin, että pääset sinne joenrantaan aivan veden äärelle tarkkailemaan joenpintaa ja elämää siellä.

Luontopolku on selvästi muotoutunut aikojen kuluessa itsestään niin kuin vain polut yleisesti syntyvät: arkikäytössä. Ja vaikka tätä luontopolkua luonnehditaankin melko helppokulkuiseksi, kunnon pitävät kengät on hyvä olla jalassa, varsinkin sateisilla ja märillä keleillä.

AtlasArt Oy:n tekemä info-taulukuva Vantaanjoen luontopolusta

Suosittelen kaiken kaikkiaan tutustumaan Vantaanjoen luontopolkuun Hyvinkäällä. Tiedän, että Vantaanjoen varrella on useitakin luontopolkuja ja uskon, että kaikki ovat hienoja paikkoja.

Mutta tämä luontopolku on vain 2,2 kilometrin pituinen ja kulkee sekä laidunmaiden välissä että metsän siimeksessä - ja joenviertä pitkin. Ympärillä on siis paljon ja monipuolista katsottavaa ja ihmeteltävää. Ympäri vuoden. Eikä se vie kuin pienen hetken päivästä. Piipahtaa siellä voi aivan ohimennen. Niin kuin moni tekeekin.