Lumen kaipuu

Kun talvi lähestyy, alan kaivata ensilunta. Ensilunta, joka muuttaisi maiseman - ja joka valaisisi pitkät, pimeät illat ja varhaiset aamut. Nuo hetket, jolloin liikutaan ulkona, töihin tai kouluun, mennen tai tullen. Tai muuten vain.

Se on lumen kaipuuta.

Räntää satoi niin, että maisema hävisi. Lunta ei ollut kuin nimeksi, mutta kuinka onnellinen olinkaan siitä...

Lumen tulon odotus on tuttua jo lapsuudesta. Odotus, että pääsee luistelemaan, hiihtämään ja laskemaan mäkeä. Heittelemään lumipalloja ja tekemään lumilinnoja ja lumiukkoja. Ihania lapsuuden hetkiä, jotka muistaa lopun ikäänsä. Silloin lumi toimi leikin välineenä ja mahdollistajana, ja se antoi tunteen, että hallitsimme sitä. Lumen kanssa elämistä. Jo lapsesta asti.

Lumen taju kehittyi. 

Märkää lunta oli satanut koko aamupäivän ja kävely hiljaisessa, lumisessa metsässä oli aivan ihanaa. Vaikkei lunta ollut vielä paljoa. Mutta sitä oli kaikkialla.

Ja kyllähän eläimetkin täällä pohjoisessa odottavat lunta. 

Saimaan norppa tarvitsee lunta pystyäkseen pesimään ja metsäkanalinnut mennäkseen pakkasta pakoon tekemäänsä lumikieppiin. Kasvikuntakin tarvitsee sitä, sillä lumi suojaa maassa talvehtivia kasveja kylmyydeltä ja vähentää maan routaantumista. Jopa ihmiset voivat tehdä lumimajan suojakseen tai kasata lunta sokkelin reunalle pitääkseen lämmön talonsa sisäpuolella. 

Lumi eristää kylmältä ja pitää lämpimämpänä. Onko aivan sattumaa, että lunta sataa kylmillä seuduilla? Sehän on täällä elinehto...

Metsäjäniksen turkin väri on talvella aivan valkoinen, valkoinen kuin lumi, suojaväri, mutta kevättalvella väri alkaa jo rusehtua. Se maastoutuu aika hyvin väriensä perusteella ympäristöönsä, eikö totta? Aivan samat sävyt.

Mutta silti, kun luin eräästä luontokirjasta käsitteen lumen kaipuu, se herätti. Lumi kuuluu niin oleellisena osana Suomen luontoon ja Suomen vuodenaikojen kiertoon, että talvi ei tunnu talvelta ilman sitä. Sillä lunta on joka talvi. Ollut aina.

Olin yhtenä jouluna Intiassa ja katselin siellä palmun alle sijoitettua muovista lumiukkoa ja -akkaa. Päivällä oli 30 astetta lämmintä ja oli niin kesäistä kuin olla ja voi. Se ei tuntunut oikealta. Missä oli lumi? Lumi, josta se lumiukko oli tehty?

Silloin tunsin lumen kaipuun, sillä lumiukot kuuluivat lumiseen talvimaisemaan. Yllätyin reaktiostani. Päätin viettää jouluni vastedes Suomessa - ja niin olen tehnytkin.

Jokin tässä ympäristössä ei täsmännyt: muovinen lumiukko ja -akka - eikä lunta. Yhtäkkiä kaipasin kotiin, sillä lähtiessä lunta oli satanut runsaasti ja maisemat olivat koto-Suomessa upeat.

Viime vuonna olin jouluaaton aattona joulukonsertissa Helsingissä. Kuuntelin Jaakko Ryhäsen upeata joululaulantaa ja nautin täydestä sydämestäni siitä. Konsertin jälkeen päätin lähteä Esplanadin puistoon kävelemään ja ihailemaan jouluvaloja. Niihin oli todellakin panostettu ja valot olivat hienot. Mutta ne olivat siellä pimeydessä, eikä ollut senttiäkään lunta. Lunta, joka olisi heijastanut sen valon, muuttanut maailman toiseksi: oikeaksi joulumaaksi. Jouluaaton aattona.

Silloin kaipasin taas lunta, edes sen yhden sentin verran. Helsingissä.

Helsingin Esplanadin puistossa viime joulun aatonaattona. Kaunista oli, mutta jos olisi ollut lunta, joka olisi valaissut ja heijastanut valot...

Nyt torstaina satoi ensilumi, sen yhden sentin. Sillä ensilumen määritelmä vaatii, että aamulla kello 8 täytyy olla maassa yksi sentti lunta. Sitä en tiedä, onko sunnuntaina enää lunta maassa, todennäköisesti ei. Mutta sellaista se on. Täällä Etelä-Suomessa. Yhä enenemässä määrin.

Lunta on koristeomenapuussa ja maassa aivan pikkuriikkisen, se yksi sentti - ja heti se valaisi ja heijasti valoa pimeydessä. Kuva nyt lauantailta.

Mutta jouluna, jouluna toivoisin, että olisi lunta. Sillä se kuuluu niin erottamattomasti joulun tunnelmaan, eikä sitä voi korvata lumisilla joulukoristeilla. Sillä lumen kuuluu olla ulkona ja sisällä on oltava lumetonta ja lämmintä kuin kesällä. Sillä jos lunta olisi tuvassa, se ei tietäisi hyvää, eihän?

Jossakin vaiheessa edellisenä talvena satoi niin paljon lunta, että jouluvalot peittyivät ulkokuusessa. Silti ne valaisivat lumipeitteen lävitse.

Vaikka valoa onkin talvella paljon vähemmän kuin kesällä, lumi heijastaa sen vähäisenkin valon ympäriinsä. Ne pienet valonsäteet heijastuvat valkoiselta pinnalta toiselle ja näin tavallaan moninkertaistuvat. Siinä on jotakin taikaa. Siksi kaipaan lunta. 

Valon takia.

Kunnon talvi tulee joka vuosi, jossakin vaiheessa. Sitä odotan. Talven valoisaa ja pehmeää maisemaa.