Kevätperhosia ja kevätkukkia

Juttelin kaikessa rauhassa vanhemman pariskunnan kanssa, kun pariskunnan mies yhtäkkiä huudahti:" Hei katso, sitruunaperhonen!" Todellakin, keltainen sitruunaperhonen lenteli auringossa lammen rannalla puokkoillen sinne tänne. Kevään ensimmäinen näkemäni perhonen. Huhtikuussa.

Sitruunaperhonen lenteli laajalla alueella ja kohta laskeutui alas maan pinnalle. Nyt minua ei pidätellyt enää mikään. Anteeksi pyytäen irrottauduin tuntemattoman pariskunnan seurasta, otin kamerani esille ja lähestyin perhosta.

Sitruunaperhonen huhtikuussa Joutsenlammen rannalla Aulangolla. Vuoden ensimmäinen perhospongaus!

Yhden kuvan otin melko kaukaa, sitten kävelin varovasti vähän lähemmäksi saadakseni toisen kuvan, mutta perhonen ei ollut kuvaustuulella. Se lähti pois, lentoon. Seurailin sitä, pidin sitä tarkasti silmällä, mutta kun se pääsi monihaaraisen rantakoivun luokse, se nousi korkeuksiin ja katosi auringon valoon.

Olin Aulangon luonnonsuojelupuistossa Joutsenlammen rannalla ja tarkoitus oli ollut tulla katsomaan, josko vesilintuja olisi jo ollut paikalla. Peräti joutsenia. Ei ollut. Ainoastaan kaksi kolme kalalokkia kinastelivat lammen jäällä. En nähnyt mistä. Joutsenlampi oli edelleen jäässä, vain rannalla oli sulaa vettä.

Joutsenlampi oli vielä huhtikuussa jäässä, vaikka kevät oli jo pitkällä.

Kalalokit

Onneksi retki ei ollut turha, jos lintujen sijaan vastaan tulisikin perhosia. Sillä keltainen sitruunaperhonen ei ollut ainoa perhonen, joka lenteli vastaan kevätauringon lämmössä. Näin myös jonkin rusehtavan perhosen vilahtavan kauempana.

Ja lopulta se tulikin eteeni, se toinen perhonen. Se oli herukkaperhonen. Niitä oli nyt kaksi ja ne lentelivät rauhallisesti edessäni. Kumpikin laskeutui saman koivun rungolle: toinen korkeammalle, toinen matalammalle. Alempana olleesta sitten sain valokuvani. Perhonen jopa poseerasi, minusta tuntui niin. Sitten ne lensivät pois.

Herukkaperhonen koivun rungolla Joutsenlammen rannalla Aulangolla

Lähdin kävelemään eteenpäin. Tarkoituksena oli kävellä alueen toiselle lammelle, Metsälammelle. Toivoin, että sielläkin olisi jotakin nähtävää ja kuvattavaa.

Metsälampikin oli vielä jäässä, vain rannat olivat sulia.

Ja olihan siellä, sillä sielläkin lenteli perhosia lammen aurinkoisella puolella ja yksi antoi minun ottaa itsestään muutaman kuvankin. Jopa kahdessa eri paikassa. Perhonen oli herukkaperhonen, jälleen. Toivottavasti ei sentään sama perhonen kuin Joutsenlammen rannalla. Mistä ne erottaisi toisistaan?

Herukkaperhonen huhtikuussa Metsälammen rannalla Aulangolla

Aulangolla ympäriinsä kävellessäni huomasin, että sinivuokkoja kasvoi kaikkialla. Ja aurinkoisimmilla paikoilla kukkia oli kohtalaisesti aukikin. Jopa pinkkejä. En ollut tiennytkään, että niitä oli senkin värisiä.

Sinivuokko Aulangolla

Vaaleanpunainen sinivuokko. Sinivuokon väri muuttuu maan happamuuden mukaan kuten hortensioilla. Se voi olla paitsi sininen myös vaaleanpunainen ja valkoinen.

Kävelin eteenpäin kohti aluetta, jossa alun vanhempi pariskunta oli kertonut kasvavan leskenlehtiä. Noita keltaisia kevään pikkuaurinkoja. Jospa näkisin muutaman. En nähnyt  leskenlehtiä, mutta metsikössä kasvoi siellä täällä kevätlumipisaroita (kevätkelloja) - ja ne kukkivat parhaillaan. Mikä onni! Olipa  kauniita...

Kevätlumipisaroita Aulangon puistometsässä

Aulangolla oli mukavaa taas käydä, mutta oli hauskaa myös huomata, että omassa kukkapenkissäni kasvavat puistolumikellotkin kukkivat. Kukat kasvoivat pieninä ryppäinä ja isot vaahteran lehdetkin saivat väistyä niiden kasvun tieltä. Ja krookuksetkin olivat kukassa.

Puistolumikellot kukkapenkissämme puskevat vaikka verivaahteran lehden lävitse. Kasvun voima on valtavaa.

Nämä krookukset ovat kasvaneet varmaan parikymmentä vuotta harmaavesikaivon vieressä, pihan lämpimimmällä paikkalla.

Seuraavana päivänä kävin kotitaloni lähellä olevalla joenrannalla ja siellä olevalla rantaniityllä katsomassa, miten kevät siellä edistyy. Joki oli ollut jo pitkään sulana, lähes koko talven virtapaikoissa. Näin kaukaa, kuinka joella uiskenteli sinisorsapariskunta mutta minut huomattuaan ne uivat kauemmaksi joen mutkan taakse piiloon. Ja rantaniityllä, siellä kukki aurinkoisella paikalla leskenlehtiä. Kaiken sen ruskeaksi kulottuneen ja maahan laonneen heinän keskeltä pilkisteli pieniä keltaisia kevään kukkia.

Pohjoismainen eli musta mehiläinen etsimässä mettä leskenlehdeltä.

Ensin ajattelin kerätä niitä pienen kimpun kotiini vietäväksi, mutta kun näin pienten kärpästen ja mehiläisten pörräävän niiden kimpussa, päätin jättää kukat paikoilleen. Kevään hyönteiset, ja ehkäpä jokunen perhonenkin, tarvitsisivat niitä enemmän kuin minä. 

Tarhamehiläinen eli kesymehiläinen kerää siitepölyä siitepölyvasuihin, jotka näkyvät isoina keltaisina pusseina takajaloissa.

Perhoset, niitä en nyt harmikseni nähnyt, mutta ehkä joku toinen kerta. Tämä jos mikä on perhospaikka. Paikka, jossa viime elokuussa kuvasin monen monta eri perhoslajia parin tunnin aikana.

Perhoset imevät mettä aikaisin keväällä paitsi leskenlehden kukista myös pajunkukista.

Kesää kohti todellakin mennään ja ajatus kesästä alkaa innostaa minua yhä enemmän ja enemmän. Se kuplii ilona mielessäni ja sydämessäni. Kesä, aurinko ja lämpö! Ja se kaikki on vielä edessäpäin...

PS. (jälkikirjoitus)
Kaksi päivää myöhemmin melkein törmasin samaisella paikalla perhoseen. Perhonen lensi ylitseni, laskeutui peltotielle ja käänsi selkänsä ja siipensä kohti aurinkoa. Se lämmitteli siinä pitkän tovin ja antoi minun ottaa siitä muutaman kuvankin. Sitten se jatkoi matkaansa. Se oli nokkosperhonen.

Nokkosperhonen käänsi selkänsä ja siipensä kohti aurinkoa ja lämmitteli sen lämmössä hetken.