8.4.2018

Kesällä Lapissa, Aavasaksan vaaralla

Sää oli kaunis ja helteinen, lämpöasteita oli peräti +27 C. Oli vaikea kuvitella olevansa  Lapissa, aivan pohjoisen napapiirin eteläpuolella.  Mutta olin siellä. Puolisoni kanssa. Aavasaksalla Tornionlaaksossa.

A view in Lappland, Finland
Maisema Aavasaksan vaaralta Tornionlaaksoon. Laakso levittäytyy laajalle alueelle joen molemmille puolille sekä Suomen että Ruotsin alueelle.

Olimme puolisoni työmatkalla ja Aavasaksa oli matkan varrella, eikä meillä ollut kiirettä, joten päätimme ohimennen kävellä vaaran huipulle ihailemaan kaunista luontoa ja kauniita maisemia. Siellä oli kuulema varta vasten tehtyjä näköalapaikkojakin.

En ollut käynyt Aavasaksalla aikaisemmin, mutta tykästyin paikkaan heti. Paikka koostui lähinnä kivistä ja männyistä - ja tietenkin siitä näköalasta. Eli luontoelementeistä, jotka kaikki olivat minulle mieluisia.

Mäntyjä, kiviä ja auringonpaistetta -  ja vettäkin pilkistää puiden välistä. Mikä tässä maisemassa oikein viehättää?

Vaara oli kivikkoinen ja siksi vaikeakulkuinen, joten sinne oli rakennettu pitkospuisia polkuja kulkijoita varten. Paitsi helpottamaan kulkua, myös ohjailemaan kulkua oikeaan suuntaan. Luulisin niin. 

Pitkospuita pitkin oli helppo kulkea eikä ollut mahdollisuutta eksyä reitiltä.

Ja mäntyjä, niitä oli kaikkialla. Jos minun pitäisi nimetä puu, jota arvostan ja josta pidän eniten, se olisi mänty. 

Lempimäntyni on matala ja kippurainen, ja sen juuret työntyvät syvälle maan uumeniin. Se kasvaa valoisalla ja kuivalla paikalla ja selviytyy hengissä melkein missä vain ja mistä vain. Vanhempana jopa maastopaloista paksun kilpikaarnansa ansiosta. Vähällä vedellä ja vähällä ravinnolla. Kunhan auringon valoa riittää. Minun puuni...

Männynkäppyrä, lempipuuni.

Mieheni ja minä, me olemme elementissämme, kun saamme kahdestaan tutkia nähtävyyksiä lämpimällä ilmalla vailla kiirettä. Ei missään suossa hyttysten ja mäkäräisten inistessä ympärillä (sellaisiakin kokemuksia on), vaan kuivalla ja lämpimällä ilmalla kävellen kaikessa rauhassa pitkospuita pitkin. 

Ja tottakai välillä poikkesimme polultakin, ihailimme kivikon reunalta avautuvaa maisemaa ja sen halki virtaavaa Tornion jokea. Ja maisemaa joen toisella puolella, Ruotsia.

Yksi Suomen virallisista kansallismaisemista.
Kivet vaaran rinteillä ovat muinaista rantakivikkoa.

Ylöspäin kiivetessä eteen tuli hirsimökki, joka oli rakennettu jo vuonna 1882. Rakennus oli suunniteltu matkailumajaksi silmälläpitäen Venäjän keisarin tulevaa vierailua ja sitä kutsutaankin siksi yksinkertaisesti Keisarinmajaksi. Venäjän keisari Aleksanteri III ei tosin koskaan käynyt siellä, mutta talo on Lapin vanhin matkailurakennus ja toimii tänä päivänäkin - vaikkakin museona.

Keisarinmajassa on karjalaistyylisiä koristeleikkauksia


Keisarinmajassa piipahdettuamme kiipesimme sen vierellä olevaan moderniin näkötorniin katselemaan maisemia. Maisemien katseleminen samean, likaisen lasin lävitse ei kuitenkaan tuntunut miellyttävältä ja kiinnostavalta, joten jatkoimme matkaa ylöspäin kohti varsinaisia näköalapaikkoja.

Pienen pieni jugend-kioski menneiltä ajoilta, rakennettu 1912.

Ylhäällä oli auki oleva kahvila-ravintola, mieheni lempipaikka. Siis yleensäkin kahvila ja kahvihetki siellä. Hetken levähdettyämme lähdimme kävelemään kohti näköalapaikkoja.

Hyvällä paikalla kasvanut mänty, oikein näköalapaikalla - ja sen on näköinenkin.

Parasta oli, että aurinkokin paistoi. Kuinka maisema heti näyttääkään erilaiselta, kun auringonsäteet valaisevat sitä pilviverhon välistä. Kaikki näyttää auringonpaisteessa aina paremmalta. Olen auringonpaisteihminen. Onko sellaista käsitettä olemassakaan?

Tiesitkö, että Aavasaksa on Suomen eteläisin piste, missä voidaan juhannuksena nähdä keskiyön aurinko? Minä en sitä aikaisemmin tiennyt. 

Ja tiesitkö, että Aavasaksa on yksi vanhimmista ja tunnetuimmista näköalapaikoista? Se on ollut matkailun kohde jo 1600-luvulta. Minulle aivan uusi tieto. Oliko täällä matkailua jo siihen aikaan?!

Miksei olisi, sillä Aavasaksan huipulla on useampikin näköalapaikka, joilla tällä hetkelläkin seisoimme hetken ja katselimme  ympärillä avautuvaa yhtä Suomen virallista kansallismaisemaa.

Näköalapaikka, jossa on lupa suukotella. Kyltissä lukee "place to kiss".
Näköalapaikkoja oli Aavasaksan huipulla useampiakin, tässä yksi.

Maisemien katselusta nauttii aikansa, mutta aikansa kutakin, lähdimme aivan mielellämme alaspäin paluumatkalle.

Aika lähteä alaspäin, muttei ehkä tätä reittiä pitkin. Aavasaksan vaaran kivikot rinteessä ovat jääkauden jälkeisen Ancylusjärven muinaista rantakivikkoa. Aavasaksa on ollut joskus saari.

Autolle päästyämme olimme täysin tyytyväisiä retken pituuteen. Se oli juuri meille sopiva tauko autossa istumisesta ja sitten olikin taas hyvä jatkaa matkaa.

On tärkeätä yleensäkin nauttia myös matkasta eikä aina vain määränpäästä tai päämäärästä. Joskus matka voi itsessään olla määränpäätä mielenkiintoisempi asia - kuten oli nytkin.



( Aavasaksalla käyty 05. elokuussa 2016.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti