12.8.2018

Kesän marja- ja hedelmäsatoa

Kun katselen kotini ikkunasta ulos tai kävelen ympäriinsä puutarhassani, näen kaikkialla sadon kypsyvän. Sen näkeminen kuplii ilona rinnassani, sillä se on minulle pienoinen ihme. Joka ikinen vuosi.

Kuistillani kypsät kuukausimansikat hehkuvat punaisina ja ohimennessäni aina nappaan yhden suuhuni. Se maistuu - mansikalta, hieman kirpeältä ja makealta yhtäaikaa.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Näin sanotaan. Mutta entä jos pitää enemmän mustikoista?




Kerrankin tontiltamme löytyy myös mustikoita, sillä yleensä linnut syövät ne. Muttei tänä kesänä. Pidän yleensäkin enemmän metsämustikoiden kuin pensasmustikoiden mausta, sillä metsämustikka on marjana paljon voimakkaamman makuinen.

Puutarhassani kasvaa vanhastaan viisi marjapensasta autotallin seunustan vieressä. Olen ne aikoinani viisaasti sinne istuttanut, paikkaan, jonka ohitse kuljen päivittäin monen monta kertaa. Ja satoaikana aina - aivan ohimennen - poimin marjoja suuhuni suoraan pensaista. Kiireisen ihmisen loistoratkaisu. Suosittelen!

Karviaiset kypsyvät marjoista ensimmäisenä ja ne onkin jo lähes syöty. Samoin viherherukat, jotka taas kypsyvät ennen puna- ja mustaherukoita.


Karviaiset ovat herkullisia, lempimarjojani. Onneksi ne eivät kelpaa linnuilla, saan syödä niitä omaan tahtiini ihan rauhassa.


Pidän 'Vertti' viherherukoista. Niiden maku on mieto ja miellyttävä. Valokuvan ottamisen jälkeen söin ne, nämä  marjat.

Ihmeekseni punaherukoita on vielä pensaissa, yleensä linnut ovat syöneet ne jo aikoja sitten. Punaherukat ja kirsikat, molemmat lintujen suosikkeja. 

'Punainen Hollantilainen' on kuin huutomerkki linnuille: syökää minut!

Mustaherukoita voi vielä ohimennen riipiä suuhunsa, sillä ne kypsyvät viimeisinä. Pidän mustaherukoista, niiden voimakkaasta mausta. Ne eivät ole kirpeitä kuten punaherukat, mutteivat myöskään niin laimean makuisia kuin viherherukat. Ne maistuvat - mustaherukoilta.


Mustaherukka 'Mortti' on hyvän ja voimakkaan makuinen ja erittäin terveellinen marja. Myös lehdet voi hyötykäyttää teeaineksena.
Siirsin myöhään viime syksynä tontin laidoilta sinne levinneitä marjapensaita pihaani ja perustin uuden, isomman marjatarhan. Kymmenen uutta pensasta: kolme karviaista, neljä mustaherukkaaa, yksi punaherukka ja kaksi viherherukkaa. Joutomaalla olisi vielä yksi karviainen odottamassa, mutten tiedä minne sen laittaisin. Onpa minulla ongelmia...:))

Tänä kesänä uudet marjapensaat ovat lähinnä juurtuneet ja tehneet vain muutaman marjan viimevuotisiin versoihin. Mutta ensi keväänä tilanne on jo varmaan aivan toinen. Ne alkavat kasvattamaan uusia versoja ja tuuheutua. Kunnon marjasatoa täytyy vielä kuitenkin jonkin aikaa odottaa. Pari vuotta?


Tyrnit ovat olleet pihallamme lähes kaksikymmentä vuotta, joten ne ovat pensaina jo aika vanhoja.Tänä vuonna sato tulee olemaan laihanlainen ja marjatkin ovat vielä raakoja. Tyrni on kuitenkin kova leviämään ja olenkin ajatellut siirtää uusia alkuja parkkipaikan toiselle puolelle koristeeksi. Sillä pensas on hyvin kaunis hopeisine lehtineen ja oranssisine marjoineen.
Uusi marjatarha tietää tulevaisuudessa mehustimen ostoa ja sen käytön opettelua. Rakas anoppini on antanut minulle vinkkejä, miten mehuja voisi käyttää. Kuinka eri mehulajit voi sekoittaa sekamehuksi ja tehdä niistä mm. kiisseliä. Tätä kiisseliä hän on minulle jo vuosia tarjonnut ja se on - ihan oikeasti - todella hyvää. Seassa kokonaisia marjoja, mansikoita ja mustikoita. Ja kerman kanssa, tietenkin.

Näiden kymmenen marjapensaan viereen ostin keväällä neljä vadelmapensasta, neljä 'Maurin Makeaa'. Maistiaisia on saatu, herkullisia ja makeita. Uutta satoa on vielä tulossa lisääkin. Jo ensimmäisenä vuotena. Yllätyin ja ilahduin, sillä en keväällä uskonut sitä.

Tänä vuonna saadaan vadelmasta vasta maistiaisia. Tulevina vuosina satoa jää toivottavasti hilloihinkin laitettavaksi.
Vadelmien viereen istutin väliaikaisesti mansikoita, Polkaa. En ole antanut niiden vielä kukkia, että pienet taimet vahvistuisivat, mutta yksi kukka kukki niin piilossa, etten huomannut, ja teki marjankin. Marja oli makea ja hyvänmakuinen ja sain siitä hyvin esimakua ensi vuoden mansikkasadosta. Ensi kesänä sitten istutan nämä mansikat viljelylaatikoihin ja satoakin saa tulla. Ja sitä odotetaankin.


Mansikka 'Polka' on pihallamme aivan uusi tuttavuus. Satoa on tulossa vasta tulevina vuosina. Ja sitä odotetaan innolla, sitä mansikkasatoa. Kukapa ei odottaisi...

Kävelen toiselle puolelle pihaa, hedelmätarhaani. En olisi koskaan uskonut omaavani sellaista, sillä lapsuudenperheessäni ei sellaista ollut. Mutta minulla on nyt oma hedelmätarha, ja olen siitä kiitollinen.

'Huvitus' omenapuu on aina ollut puutarhamme satoisin hedelmäpuu. Omenat ovat kohtalaisen pieniä, mutta makeita ja mehukkaita syöntiomenoita. Oikeita herkkuomenoita.

Omenapuut ovatkin tänä kesänä täynnä omenoita. Osa oksista riippuu uhkaavan näköisesti ja makaa nurmikollakin. Varsinkin talviomenapuu 'Antonovkan' alimmat oksat. Ja sen omenat kerkeävät vielä kasvaakin, ja sadettakin on tulossa. Toissa kesänä puun latva halkesi ja tuin sen ruuvein ja sidontaliinoin. Täytynee harventaa omenoita revenneestä oksasta, ettei se repeä uudelleen.

Herkkuomenapuu 'Huvituksen' omenat taas ovat tänä vuonna pieniä kuivan kesän vuoksi. Ja koska pihlajissa ei ole tänä vuonna ollut pihlajanmarjoja, pihlajanmarjakoi on muninut omenoiden pinnalla ja se taas näkyy rupisina omenoina. Omenat maistuvat kuitenkin hyviltä, kunhan syö omenaa vain sen ehjältä puolelta. Pienuuden ja rupien takia omenissa vain ei ole kovinkaan paljon syötävää per omena. Muutama haukkaisu ja on jo otettava uusi syötäväksi. Onneksi niitä on sentään määrällisesti paljon.

Huvitus omenapuu on kesälajike ja omenat ovat nyt kypsiä ja syötäviä.
Kelta- ja punakanelimme eivät ole koskaan tuottaneet määrättömästi omenia, ne kun kasvavat hivenen mäntyjen varjossa ja kärsivät siitä. Valon puutteesta. Mutten raaski mäntyjä kaataa poiskaan, vaikka olen sitä kyllä harkinnut. Asia ei ole kuitenkaan edennyt harkintaa pidemmälle.


Keltakanelit ovat syyslajikkeita, joten ne eivät ole vielä kypsiä. Nyt kun on vasta elokuun alku.
Kesäomenapuumme 'Valkeakuulas' on puuna vielä aika pieni ja nuori, mutta täynnä omenoita sekin. Ja varsinkin tämä puu on saanut kaikki ympäristön ampiaiset ja kärpäset kimppuunsa. Omenat ovat selvästi kypsiä ja makeita - niistäkin.

'Valkeassa kuulaassa' käy kuhina. Välillä oli pientä tappelun nujakkaakin, kellä on oikeus parhaalle paikalle ruokailemaan.

Luumut eivät ole vielä aivan kypsiä, mutta 'Sinikka' luumupuussa niitä on paljon. Tänä vuonna. Puu on pitänyt parina viime vuotena lepovuotta. Mutta rakastan 'Sinikka' luumuja, sillä ne ovat makeita ja herkullisia. 

Minulla on paikka jo toiselle luumupuullekin, kuolleen kirsikkapuun paikalle. Pupujussit mokovat jyrsivät sen varren ympäriinsä keskellä kesää, eikä se kestänyt sitä.

'Sinikka' luumut ovat vielä kovia ja raakoja. En malttaisi odottaa niiden kypsymistä, niin hyvä ne ovat.
Kirsikat kukkivat keväällä ja kypsyvät loppukesällä ensimmäisinä ja niitä oli tänä vuonna kohtalaisesti. Yhtenä aamuna mieleni teki käydä niitä poimimassa ja herkutella niillä kastamalla kirsikat sokerikipossa ennen syömistä. "Makeaa ja kirpakkaa yhtäaikaa, mikä makunautinto tulossa", ajattelin. Minun tapani herkutella kirsikoilla. 

Mutta, mutta... kaikki kirsikat olivat kadonneet! Linnut mokomat! Kahtena vuonna ovat jättäneet kirsikat rauhaan, mutta nyt olivat syöneet kaikki. Ja puu voi todellakin tyhjetä yhdessä päivässä parempiin suihin, jo aikaisin aamutuimaan. Mikä harmi...

Sillä välillä kun minä ihailin kirsikoita Yrttipuutarha Redutissa Kotkassa, linnut kävivät syömässä omani minun puutarhassani. Epäreilua!



'Pepi' päärynäpuumme ovat kukkineet runsaasti vuosi vuoden jälkeen, mutta tehneet heikosti hedelmiä. Tänä vuonna keväällä näytti, että päärynöitä tulisi runsaasti, joten olin innoissani. Mutta, mutta... suurin osa putosi raakileina pois.

Kypsänä 'Pepi' päärynä saa punaista väriä pintaansa. Päärynät saavat kypsyä vielä jonkin aikaa ennen kuin poimin ne.
Joitakin hyvän näköisiä kasvaa puiden oksilla ja varsinkin latvustossa ja siellä täällä pieniä ja epämuodostuneita raakileita. Mitä ihmettä!? Tämä on aivan uutta. Mitä oikein tekisin näiden puiden kanssa?

Alan olla yhä enemmän sitä mieltä, että vaikka 'Pepi' päärynäpuu on itsepölytteinen, sille tekisi hyvää saada joku muu päärynäpuu rinnalleen. Kukat pölyttyisivät paremmin ja sato olisi varmempi. Mutta mikä puu kukkisi samaan aikaan?

Keskellä lehden takana on yksi normaalin näköinen päärynä, mutta mitä nuo kaksi muuta ovat? Johtuneeko kuivuudesta vai mistä, nuo epämuodustuneet muodot...
Puolisoni joi yhtenä aamuna, runsas viikko sitten, kaikessa rauhassa kahvia keittiössä ennen töihin lähtöä, kun hän huomasi valkohäntäpeuran omenapuidemme luona. Se söi kypsiä Huvituksia maasta, maistoipa yhtä omenaa puustakin, mutta ei tykännyt siitä. Oli kai silloin raaka vielä. 

Minua ei haittaa, jos pari kaurista käy vähän omenia syömässä, kunhan se jää siihen. Niistä ei ole vielä ollut meille haittaa, mutta kauriiden määrä on selvästi lisääntynyt meilläkin. Kunhan eivät alkaisi kuunliljojani syömään, kuten joillakin. Siitä en pitäisi... 

Käy niin kuin pupujen kanssa, jotka ovat kyllä suloisia, mutta syksyllä on aina hirveä työ alkaa suojata pensaita ja puita talven varalle. Ja joitakin nuoria puita on suojeltava kesälläkin. Muuten menevät vieraisiin suihin.

Puolisoni otti kännykällä kaihtimien välistä kuvan valkohäntäpeurasta 'Huvitus' omenapuumme luota. Kuuden aikaan aamulla aamukahviaikaan.
Satoaikana hedelmä- ja marjatarhani saa pihan tuntumaan jonkinlaiselta paratiisilta. Kuinka voi oma puutarha ollakin niin täynnä hyvää syötävää!  Mutta mutta... mitä yhtenä päivänä näinkään keskellä onnelaani?

Käärme hätkähdyttää aina, kun se tulee luonnossa tai pihalla vastaan. Vaikka se olisi tällainen pieni vaskitsa ja vaaraton. Suojeltukin vielä.

Näin todellakin käärmeen! Kaivoin pensashanhikille kuoppaa ja siellä se luikerteli. Multakuopassa. Onneksi en lapiollani kerennyt satuttamaan sitä. Pikkuista vaskitsaa. Tuota rauhoitettua ja vaaratonta pikkukäärmettä. Aikani sitä katselin ja kannoin sen sitten lapiollani metsän reunaan. Sieltä se lähti tyytyväisenä luikertelemaan omille teilleen.

Mutta käärme pikku paratiisissani. Pitäisikö kylmät väreet kulkea selkäpiissäni? Ei sentään, ei ainakaan tällaisella helteellä...


Vaikka käärmeet kuuluvat kesään, niin kuuluvat mansikatkin. Onneksi käärmeitä ei täällä näy usein, edellisestä kerrasta on aikaa yli kymmenen vuotta. Joten kesäisin voin aivan rauhassa keskittyä kuukausimansikoiden syömiseen. Ja niin taidan tehdäkin. Tulevaisuudessakin.



2 kommenttia:

  1. Sadonkorjuun aika on yksi parhaista hetkistä vuodessa. :) Tuntuu, että kaikki kesän valo, lämpö ja energia on pakkautunut näihin kaikkiin vitamiinipommeihin, kuten mustaherukoihin, joista tykkään aivan erityisesti! Nams. Voin melkein haistaa kaikki ihanat hedelmän ja marjan tuoksut tässä postauksessa, hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin jossakin vaiheessa itsekin vain kirjottavani, kuinka herkulliselta tai hyvältä kaikki maistuu. Mietin, pitäisiköhän tekstiä hieman muuttaa. Mutta kyllähän marjat ja hedelmät maistuvat hyviltä!:) Ja vielä aivan tuoreeltaan omista pensaista ja puista...

      Poista