Loppukesän haikeutta

Loppukesän ensimmäiset merkit näkyvät jo, halusipa niitä nähdä tai ei. 

Pari-kolme keltaista lehteä siellä täällä - nehän ovat syksyn ensimerkkejä. Ja tietenkin pimenevät illat...

Monesti näiltä pieniltä merkeiltä on halunnut sulkea silmänsä ja takertua entistä tiukemmin kesään kiinni. Sillä helposti tuntuu, että on vielä niin paljon tehtävää ja koettavaa, mieli ja kehokin tuntuvat tarvitsevan vielä lisää auringonlämpöä ja valoa - kesä ei kerta kaikkiaan voi loppua vielä! Näin olen monesti ajatellut ja varsinkin viime vuonna, joka oli kylmä ja sateinen.

Mutta tänä vuonna se ei niin haittaa, sillä kesä on ollut niin helteinen, aurinkoinen ja yltäkylläinen. Syksyä odottaa jopa pienellä innolla, sen kuulasta ilmaa ja hienoja syysvärejä, muuttuvaa maisemaa. Muuttolintuja. Takkatulta ja kynttilänvaloa.

Kurjet muuttavat etelään tässä pohjoistuulen mukana. Kuva viime vuodelta 06.08.2017 eli paljon aikaisemmin kuin nyt.

Ajatus livahtaa jopa ensilumeen ja jouluun... Tällaisen kesän pitäisi aina olla! Sellaisen, että siihen jopa - kyllästyy. Saako niin sanoa? Jos asian sanoisi toisin, niin yleensä, jos jotakin saa tarpeeksi paljon, saa asiasta kylläkseen eikä sitä enää tarvitse lisää. Nyt on käynyt niin. Kesää on ollut yllin kyllin. Jopa ylitse oman tarpeen.

Kävin pari viikkoa sitten joenrantaniityllä. Vuosi takaperin niitty oli samaan aikaan täynnä kukkia, perhosia ja elämää. Nyt siellä oli hiljaista, kukat olivat suurimmaksi osaksi kukkineet, pari valkoista perhosta vain lenteli peltotiellä ja pienemmistä koivusta tippui jo keltaisia lehtiä. Kesän helteiden vuoksi kaikki kukinta oli nopeutunut ja kasvit jo kellastuivat. Olin yllättynyt.



Lanttuperhonen imemässä mettä puna-apilasta 09.08.2018. Vieressä olevan kasvin lehdet ovat jo kellastumassa ja puna-apilakin on jo nähnyt parhaat päivänsä. Kesä on lopuillaan tällä peltotiellä.

Kesän lopun huomaa ensimmäisenä pimenevistä illoista. Enää ei puutarhassa puuhailla puolenyön aikaan, kun jo puoli kymmeneltä rupeaa hämärtämään. Valon määrän vähentyminen onkin ensimmäinen kesän lopun merkki. Se on myös merkki, jonka kasvitkin huomaavat, vaikka muuten olisikin aurinkoista ja lämmintä.

Takiaisen haivenia jo 09.08.2018. Viime vuonna ne olivat tähän aikaan täydessä kukkaloistossaan.

Vielä on silti lämmintä, vaikka elokuinen öinen kaste pisaroi aamuisin nurmella ja kastelee kävelijän kengät. Mutta joissakin puissa on jo joitakin keltaisia ja punaisia lehtiä. Niille ei voi olla vihainen, noille syksyn "kukille". Tulevalle ruskalle.

Joenrantaniityllä osa nuoremmista koivuista  pudotteli keltaisia lehtiään, jo 09.08.2018.

Kuitenkin vielä pihassani kaikki kukkii ja kasvaa vielä. Aivan toisin kuin joenrantaniityllä.

Sato puutarhassani kypsyy yhä. Istutin ensimmäistä kertaa kahta eri lajista pensastomaattia ruukkuihin ja tomaatit punastuvat nyt vauhdilla. Päivän ruokavalio koostuukin nyt - tomaateista. Ne ovat makeita pikkusuupaloja, joita tulee napsittua sitä mukaan, kun ne kypsyvät. Totta puhuen niitä tulee syötyä ennen kuin ne kerkeävät aivan kypsiksikään.:)

Pensastomaatit maistuvat parhaimmiten ihan sellaisenaan. Niitä tulee syötyä kuin karkkia, suoraan pensaista ja aivan ohimennen.

Luumupuun luumutkin kypsyvät nyt parhaillaan. Pyörin kerran päivässä puun ympärillä kahmien kaksin käsin mehukkaita luumuja maistiaisiksi ja sisälle syötäviksi. Kun puu on antanut hedelmänsä, menee enää pieni hetki, kun se käy talvilevolle. Melkein odotan sitä itsekin, talvilepoa. Sillä olen saanut kesästä kyllikseni. 

Sinikka-luumuja ja kesäomenoita, Huvitusta ja Valkeata kuulasta. Loppukesän juhlahetkiä, kun pöytä notkuu omista hedelmistä.

Onneksi meillä on täällä Suomessa neljä vuodenaikaa. Kun sen rytmiin on koko ikänsä tottunut, en voisi kuvitellakaan asuvani maassa, jossa vuodenajat eivät olisi niin selkeät kuin täällä. Vai olenko minäkin vain tottumusteni orja, vaikka koenkin vuodenajat ensisijaisesti vaihteluna ja tervetulleina sellaisina? 

Kuva otettu Myllykoskella 16.08.2018.  Pieni, keltainen ja sydämenmuotoinen lehti pilkisti vihreän lehdistön keskeltä. Ensi merkki tulevasta, syksyisestä ruska-ajasta. Yllättäen se ilahdutti minua, syksyn tulo.

Kesääkin osaa mielestäni arvostaa enemmän, kun on rämpinyt läpi kylmän ja pimeän talviajan. Kun siitä talvilevostakin on sitten joku päivä jo saanut kyllikseen ja kylläkseen. Hmmm.... nyt ajatukset rientävät jo seuraavaan kesään.:) Mutta mitä muuta nämä neljä vuodenaikaa ovat? Jatkuvaa kiertokulkua vuodesta toiseen...