Korkeasaaressa

Se on paikka, johon olen tehty retkiä jo lapsena. Se on paikka, johon olen vienyt omat lapsenikin jo pienestä pitäen. Se on myös paikka, jossa vierailen välillä nyt aikuisenakin. Se paikka on Korkeasaari. Eläintarha Helsingissä.

Korkeasaaressa voi nähdä mm. Amurinleopardin. Se on kaunis ja sulavaliikkeinen kissaeläin -  ja äärimmäisen uhanalainen.

Niitä asuu Venäjän ja Kiinan rajalla noin 100 yksilöa. Eläintarhoissa amurinleopardeja on tuplasti enemmän kuin luonnossa.

Ja kaiken ikäisiä ihmisiä siellä vieraileekin: vauvoja, lapsia ja nuoria, nuoria aikuisia, keski-ikäisiä sekä vanhuksia. Yksinään, kaksin ja yhdessä koko perheen voimin tai ystävien kanssa. Mitä kauniimpi päivä, sitä enemmän kävijöitä. Ainakin luulisin niin, sillä itse käyn siellä vain lämpimänä ja kauniina kesäpäivänä.

Meillä Suomessakin on oma luonnonvarainen kissaeläimemme, ilves. Se on Suomen runsaslukuisin suurpetomme ja syö mm. jäniksiä ja kanalintuja, valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita. Se liikkuu lähinnä hämärän aikaan ja öisin, ehkäpä siksi en olekaan sitä koskaan luonnossa nähnyt. Nyt näin. Täällä eläintarhassa.

Naapurin mies on kertonut nähneensä ilveksen nukkuvan kivellä omalla tontillaan. Minä en ole nähnyt ilveksestä edes jalanjälkiä. Tosin peuran raato löytyi muutama vuosi sitten lähimetsästä ja ilvestä epäiltiin kaatajaksi. Mutta nyt näin ilveksen nukkuvan, eläintarhassa Korkeasaaressa. Eilen. Kiven päällä.

Korkeasaari sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla Helsingissä, Suomen pääkaupungissa, suuren ihmismäärän tavoitettavissa, ja se onkin yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä. Sinne pääsee suoraan porhaltamaan autolla, kuten minä aina teen, tai lautalla keskeltä Helsinkiä, Kauppatorin rannasta. Ja lähes jokainen turistihan nyt Kauppatorilla käy, ihan presidentin linnan vieressä.

Ilvekset syövät myös metsäpeuroja eli suomenpeuroja, joka oli melkein kuolla sukupuuttoon ihmisten toimien takia. Ruotsista ne hävisivät jo 1700-luvulla, Suomesta 100 vuotta myöhemmin, kunnes ne sotien jälkeen taas palasivat. Näin luin Metsäpeura-kirjasta, jonka ostin vähän aikaa sitten. Nyt kanta on taas heikentynyt suurpetojen, ehkäpä susikannan kasvun vuoksi (arvellaan), ja se tarvitsee jälleen suojelua.

Korkeasaari on perustettu 1889 ja se on yksi maailman vanhimmista eläintarhoista. Uskomatonta, eikö totta?  

Korkeasaaren kartta kuvattuna INFO-taulusta. Sen mukaan on hyvä suunnistaa paikan päällä.

Kun Korkeasaari aikoinaan perustettiin, ihmiset halusivat lahjoittaa sinne eläimiään, muun muassa merimiehet toivat sinne apinoita ja papukaijoja. Suomalaisilla oli orpoja karhunpoikasiakin, mutta ensimmäinen lahjoitettu karhu tuli silti Leningradista. Haukat olivat kuitenkin ensimmäiset eläimet Korkeasaaressa, jo ennen kuin paikasta tuli eläintarha. Siitä koko idea eläintarhasta saikin alkunsa: ihmiset tulivat näitä haukkoja innolla katsomaan.

Ihastuin kuhertajagaselliin, sen siroon muotoon ja varovaiseen luonteeseen. Silti aidassa oli varoitus, että ne saattavat purra. Aidan ulkopuolella oli vielä ylimääräinen nauhaeste, etteivät ihmiset menisi liian lähelle.

Tässä on ilmeisesti kuhertajagasellinaaras, sillä naarailla ei ole sarvia.

Kuhertajagasellikoiras. Kuhertajagasellit asuvat aroilla ja aavikoilla ja ne ovat harvinaistuneet ihmisten toimien vuoksi. Laji ei ole silti vielä uhanalainen.

Ja missä muualla on mahdollista katsella täysin turvallisin mielin karhuja syömässä meloneja tai tiikeriä makoilemassa kaikessa rauhassa auringossa ja vain kolmen metrin päässä kuin eläintarhassa?

Kun lähdet metsään ja kohtaat ruskeakarhun, juoksetko karkuun vai tarjoatko palan melonia?  Hmmm... entä, jos pitäisi aina hunajapurkkia mukana...

Karhut eivät ole tulleet minua koskaan vastaan metsässä enkä toivokaan sitä. Nuorin poikani sen sijaan oli nyt kesällä Romaniassa ja tuttaviensa kanssa siellä vuorilla retkeilemässä - ja heille tuli kuin tulikin vastaan yllättäen kaksi pientä karhunpentua. Emoa ei näkynyt missään eikä edes mitään sumuttimia ollut mukana turvana, joten he kääntyivät ympäri ja palasivat takaisin ylös vuorelle. Muutaman tunnin retki venähti koko päivän pituiseksi.

Jos yllättäen tupsahtaisit metsässä eteemme, pysähtyisitkö ottamaan valokuvan? Pysähtyisitkö seurailemaan touhujamme?  Kesken ruokailun...

Kenellekään heistä ei tullut mieleen ottaa söpöistä karhunpoikasista valokuvia, tilanne oli sen verran yllättävä. Tai jäädä katselemaan pikkuisten touhuja. Mutta eläintarhassa se onnistuu, valokuvien ottaminen ja touhujen seuraaminen. Karhuja voi suojalasin takaa katsella ja kuvata kaikessa rauhassa. Ilman pelkoa ja huolta. Se on eläintarhojen paras puoli.

Ruokailun jälkeen sitten maittaakin lepo. Päiväunista nauttii eläimetkin. Mutta karhu ei oikeassa elämässä ole nalle-pehmolelu, vaikka nukkuessa vaarattomalta ja pehmoiselta näyttääkin.

Eläintarhoilla on muitakin tehtäviä kuin vain tuoda eläimiä katseltavaksi ja ihmeteltäväksi, opiksi ja valistukseksi ihmisille. Tänä päivänä eläintarhoissa ympäri maailmaa pidetään elossa ja autetaan uhanalaisia eläimiä lisääntymään kuten amurintiikereitä ja mongolianvillihevosia, pandoista puhumattakaan. 

Mongolianvillihevosen varsa kesällä 2014 Korkeasaaressa. Kaunis ja hellyttävä, eikö totta?

Esimerkiksi kaksi Korkeasaaressa syntynyttä mongolianvillihevosta, Hanna ja Helmi, kuljetettiin tänä kesänä Mongoliaan, aluksi erilliseen tarhaan totuttelemaan laumaelämään ja sitten ne päästettiin vapaaksi luontoon, arolle juoksentelemaan ja elelemään. 

Mongolianvillihevoset olivat lajina hävinneet Mongolian aroilta jo 1960-luvulla ja nyt kaikki siellä olevien mongolianvillihevosten alkuperä on peräisin eri eläintarhoista eri puolilta maailmaa.

Eläintarhassa mongolianvillihevosten on mahdollista viettää turvallista, vaikka vähän tylsääkin elämää. Kuva vuodelta 2014.

Moni toivoisi Korkeasaareen uusia, eksoottisia eläimiä kuten kirahveja, elefantteja ja gorilloja - ja varsinkin pigviinejä. Elinolot täällä Suomessa vain ovat niin erilaiset, että eläinten pitäminen täällä tulisi kuulema liian kalliiksi ja hankalaksi. 

Kaksikyttyräinen kameli poseeraa, kerrankin. Minusta kamali on ihan yhtä eksoottinen eläin kuin kirahvi tai elefanttikin.

Ruoka-aika saa eläimen kuin eläimen liikkeelle, kamelinkin. Ja ihmisenkin...

Eläintarhoissa on ollut eläinten lisäksi näytteillä aikoinaan ihmisiäkin: afrikkalaisia pygmejä ja maasaita, australialaisia aboriginaaleja ja inuiitteja. Eri mantereilta tuotuja alkuasukkaita pidettiin jopa samassa häkissä villieläinten kanssa. "Purevatko ne?" joku oli kysynyt. Ja nämä kiertävät näyttelyt villieläimistä ja ihmisistä saavuttivat aikoinaan 1800-luvun lopulla valtavan suosion. Näin luin. 

Ihmisillä ja apinalla on kuulema sama kanta-isä. Tässä Berberiapina seurailee oikealla olevaa ihmisryhmää, mitä kummaa ne oikein puuhaavat kameroittensa kanssa...

Ja kyllä Suomessakin osataan. Elokuussa 2016 Korkeasaaren eläintarhassa esiteltiin maailman vaarallisin eläin, Lauri-niminen Homo sapiens.:DD  Lauri vietti  vanhassa Karhulinnassa kolme vuorokautta, jonka aikana annettiin määräajoin tiedotteita ihmislajin ominaisuuksista, ruokailutottumuksista ja Laurin elämäntavoista. Siinäpä mukava kesätyö jollakin!

Vanha Karhulinna on rakennettu 1903 ja siinä on asunut karhuja pitkän aikaa. Nyt linna on tyhjillään ja avoinna yleisölle. Ja kyllä siellä ihmisiä kävikin kokeilemassa häkkieläimenä oloa. Sillä ovet olivat auki.

Samaisessa Karhulinnassa vietti jo 1992 aikaansa sosiologi Timo Karvinen. Hän teki gradutyönsä siellä viettämästään 10 päivän ajasta ja siitä, millaista on olla ihmisten katseiden kohteena häkki-ihmisenä. En ole lukenut tuota gradua, mutta luulen, että se voisi olla aika mielenkiintoista luettavaa.😁

Mitä miettii tunturipöllö omassa häkissään? Ainakin ne tekevät poikaset joka toinen kevät toisin kuin luonnossa Tunturi-Lapissa Suomessa. Väitetään, että Lapissa lintu olisi onnistunut kasvattamaan poikaset aikuisiksi viimeksi vuonna 2007. Tunturipöllö onkin luokiteltu täällä äärimmäisen uhanlalaiseksi, mutta muualla maailmassa sen elinolot ovat hivenen paremmat.

Miltä tuntuisi elää rajattua elämää pienessä tilassa ja olla kaikkien katseiden ja ihmettelyn kohteena?

Riikinkukoilla on talvitarhansa, mutta kesällä ne saavat vaellella vapaasti Korkeasaaren alueella. Ja kyllä ne huomiota herättävätkin, ainakin silloin, kun avaavat pyrstönsä täyteen komeuteensa.

Ei ihme, että riikinkukon sulkia ihaillaan. Onhan ne nyt ihan omaa luokkaansa näyttävyydessään. Mutta sulkia ei saa tuoda saarelta pois karanteenirajoituksen vuoksi. Niin Korkeasaaren sivuilla luki. Tiesitkö sen?

Mutta eläintarhojen eläimiltä ei kysytä, haluavatko ne olla siellä? Toisaalta sitä ei kysytä tuotantoeläimiltä - eikä lemmikeiltäkää. Mutta kysytäänkö ihmisiltäkään, missä he haluaisivat olla ja asua ja minkälaista elämää viettää? Mihin maahan tai perheeseen syntyä ja mihin aikakauteen? Harva meistä voi tehdä vapaasti mitä tahansa tai missä tahansa. Oli kyse ihmisistä tai eläimistä. 

Korkeasaaren alueelle oli rakennettu pieni idyllisen näköinen alue kanalalle. Olipa hauska! Tässä tepastelevat maatiaiskana ja kukko.

Ja olihan siellä pieniä kananpoikasiakin emonsa kanssa. Aivan pieniä vielä. Ne herättivät ihastuneita huokauksia katselijoissa.

Eläintarhoilla on kuitenkin paikkansa elämässämme. Viime kerralla Korkeasaaressa ollessani muistan ihmisten valtavan mielenkiinnon, kun he kiersivät häkiltä häkille. Eläimet ihan oikeasti kiinnostivat heitä. Varsinkin kissapedot, apinat ja karhut. Mikä kissapedoissa oikein viehättää verrattuna kameleihin tai matelijoihin? 

Minäkö muka en ole kiinnostava! Minullakin on ihailijani, Hondurasinpiikkihäntäiguaanilla. Tiesitkö, että käytän häntääni piiskana, kun puolustaudun? Ja, että olen erittäin uhanalainen?

Ja heti, kun tiikeri tuli näkyviin, kuului katsojissa kohahdus ja niin lapset kuin aikuisetkin tungeksivat kaikki lähemmäksi katsomaan tuota ihmettä.😮 

Amurin- eli siperiantiikeri on isoin kissapeto maailmassa. Kuulin eilenkin, kuinka ihmiset hämmästelivät sen tassujen isoa kokoa. Pelon ja kunnioituksen sekaisella äänellä. Kukaan ei toivonut sellaisen tulevan luontoretkellä vastaan. Eläintarhassa tilanne on toinen, koska eläimet ovat kaltereiden takana omilla alueillaan. Olemme turvassa toisiltamme...

Korkeasaari on kaiken kaikkiaan katsomisen arvoinen paikka, sillä eläinten lisäksi paikassa on myös ravintoloita ja kahvioita, kioskeja ja eväspaikkoja.

Laivamatkustajille rakennettiin oma odotushuone jo ennen eläintarhan perustamista, kun paikka toimi vielä retkeily- ja huvittelukohteena.

Paikan ympäristöön on panostettu kauniilla istutuksilla ja kaikkialla ympärillä lainehtii vielä sininen meri sinisen taivaan alla. Ainakin kauniina aurinkoisena kesäpäivänä. Päivänä, jolloin minutkin voi löytää sieltä viettämässä aikaani. Muutaman vuoden välein.

Näkymä Korkeasaaresta, kappale kauneinta Helsinkiä.

Lämpimänä kesäpäivänä...