Puutarhassamme kukkii ja tapahtuu

Sanotaan, että vielä viimeisenä elinpäivänäkin kannattaa istuttaa puu. Tai pensas. Tai edes kukka. 

Kaikkea ei kuitenkaan kannata tehdä vain itseä tai omaa perhettä varten, vaan myös naapuria, satunnaista ohikulkijaa tai tulevaa asujaa ajatellen. 

Ja tietenkin, onhan puutarha olemassa myös itsensä vuoksi, siellä olevia kasveja ja eläimiä varten. Puutarhahan on ihan oma kokonaisuutensa.

Alppiruusu 'Helsingin yliopisto' ja jokin onnellinen pikkuötökkä.

Vaaleanpunainen syreenikiitäjä on Suomen suurin perhonen, siipiväli jopa 12 cm. Se viihtyy paitsi syreeninkukissa, myös pensasangervoissa - josta sen löysinkin viime sunnuntaina. Asustelee lähinnä Etelä-Suomessa, mutta minulle aivan uusi tuttavuus...

Olen itse saanut kipinän puutarhanpitoon käydessäni kerran 17-vuotiaana tuntemattoman sukulaiseni pihalla. Se puutarha, ja kauneus siellä, kosketti minua syvästi. Tämähän on kuin paratiisi, muistan ajatelleeni.

Ja kun oikea hetki koitti, asuessani itse myöhemmin omakotitalossa, tuo muisto palautui mieleeni, se aktivoitui suunnitelmiksi ja lopulta teoiksi. Puutarharakkauteni sai alkunsa itselleni tuntemattoman ihmisen puutarhasta.

Jokainen meistä voi olla inspiraation lähde.

Jopa aivan tietämättään. 

Kävin joskus kauan sitten Pentti Alangon perennaluennolla. Se herätti minut.
Tuolla luennolla Alanko suositteli rakentamaan puutarhaan kerroksellisuutta. Kuten luonnossakin on. Luonnossahan ylinnä on puut, sitten pensaat, kukat ja alinna aluskasvillisuus. Kasvit viihtyvät paremmin tuollaisissa olosuhteissa. Luonnollisissa.

Alppiruusun ympärillä kasvaa kesäpikkusydäntä laajana mattona. Kuva otettu eilen.

Joten niin päätin silloin tehdä, eikä minulla ole ainuttakaan kukkapenkkiä, jossa ei kasvaisi myös pensaita ja/tai puita. Ja varsinkin rungollinen pikkupuut ihastuttavat minua, sillä ne tuovat ryhtiä eri istutusalueille. Minun mielestäni. 

Tämän kesän ensimmäinen keltapäivänlilja aukeamassa, rungollisen pikkusyreenin alla. Pikkusyreenin kukat ovat vielä nupussa.

Mutta nuo ovat kaikki makuasioita ja muoti muuttuu  koko ajan. Puutarhassakin. Jokainen luokoon sellaisen pihan ja oleskelutilan kuin itse haluaa. 

Näin keväällä kaupassa metallikurkia ja ihastuin heti, vaikken yleensä varsinaisista puutarhakoristeista välitäkään.

Olen myös kaivannut puutarhaani vesiaihetta, joten ostin pienen altaan ja siihen aurinkoenergialla toimivan suihkuosion. Suihkulähteen ympärillä mm. sininataa. Pidän heinistä!

Eräs tuttavani kärsi valtavasti erään naapurinsa vuoksi, jonka piha kukoisti upeana kukkatarhana, kun heillä kasvoi pelkkä nurmikko. Ja siinäkin tuntui olevan liikaa työtä. Alemmuudentunne ja syyllisyys kukattomasta pihasta painoivat, ja kerran jalkapallokentän reunalla hän siitä minulle uskoutui. Mitä siihen voisi sanoa? Jokainen on kiinnostunut eri asioista. Ja hyvä niin.

Siperiankurjenmiekka on yksi lempikukistani, anopilta aikoinaan saatu. Huomaa mehiläinen keskellä kukkaa, näetkö?

Eli antaa kaikkien kukkien kukkia. Ja kukka-aika nyt onkin, sillä onhan jo kesä ja lämmin. Paitsi puutarhoissa myös tienvarsilla, joiden niittykukkiin katse etsiytyy aivan huomaamatta. Onnelliset lapsuudenmuistot mielessäni.

 

Puutarhassaolosta voi nauttia vaikkapa riippukeinussa lojuen, metsänreunassa luontokappaleita tarkkailen.

Tämä kurre käy ruokavarkaissa kuistillamme. Se on tarkkaillut minua ja tietää, missä säilytän auringonkukan siemeniä, ja niitä se käy varastamassa. Puutarha on kokonaisuus, johon kuuluu paitsi kasvit, myös eläimet. Ja onhan niitä hauska seurata, molempia. Puolin ja toisin.