9.6.2019

Puutarhassamme kukkii ja tapahtuu

Sanotaan, että vielä viimeisenä elinpäivänäkin kannattaa istuttaa puu. Tai pensas. Tai edes kukka. 

Kaikkea ei kuitenkaan kannata tehdä vain itseä tai omaa perhettä varten, vaan myös naapuria, satunnaista ohikulkijaa tai tulevaa asujaa ajatellen. 

Ja tietenkin, onhan puutarha olemassa myös itsensä vuoksi, siellä olevia kasveja ja eläimiä varten. Puutarhahan on ihan oma kokonaisuutensa.


Alppiruusu 'Helsingin yliopisto' ja jokin onnellinen pikkuötökkä.
Vaaleanpunainen syreenikiitäjä on Suomen suurin perhonen, siipiväli jopa 12 cm. Se viihtyy paitsi syreeninkukissa, myös pensasangervoissa - josta sen löysinkin viime sunnuntaina. Asustelee lähinnä Etelä-Suomessa, mutta minulle aivan uusi tuttavuus...

Olen itse saanut kipinän puutarhanpitoon käydessäni kerran 17-vuotiaana tuntemattoman sukulaiseni pihalla. Se puutarha, ja kauneus siellä, kosketti minua syvästi. Tämähän on kuin paratiisi, muistan ajatelleeni.

Ja kun oikea hetki koitti, asuessani itse myöhemmin omakotitalossa, tuo muisto palautui mieleeni, se aktivoitui suunnitelmiksi ja lopulta teoiksi. Puutarharakkauteni sai alkunsa itselleni tuntemattoman ihmisen puutarhasta.



Jokainen meistä voi olla inspiraation lähde.
Jopa aivan tietämättään. 


Kävin joskus kauan sitten Pentti Alangon perennaluennolla. Se herätti minut.
Tuolla luennolla Alanko suositteli rakentamaan puutarhaan kerroksellisuutta. Kuten luonnossakin on. Luonnossahan ylinnä on puut, sitten pensaat, kukat ja alinna aluskasvillisuus. Kasvit viihtyvät paremmin tuollaisissa olosuhteissa. Luonnollisissa.


Alppiruusun ympärillä kasvaa kesäpikkusydäntä laajana mattona. Kuva otettu eilen.

Joten niin päätin silloin tehdä, eikä minulla ole ainuttakaan kukkapenkkiä, jossa ei kasvaisi myös pensaita ja/tai puita. Ja varsinkin rungollinen pikkupuut ihastuttavat minua, sillä ne tuovat ryhtiä eri istutusalueille. Minun mielestäni. 


Tämän kesän ensimmäinen keltapäivänlilja aukeamassa, rungollisen pikkusyreenin alla. Pikkusyreenin kukat ovat vielä nupussa.

Mutta nuo ovat kaikki makuasioita ja muoti muuttuu  koko ajan. Puutarhassakin. Jokainen luokoon sellaisen pihan ja oleskelutilan kuin itse haluaa. 


Näin keväällä kaupassa metallikurkia ja ihastuin heti, vaikken yleensä varsinaisista puutarhakoristeista välitäkään.

Olen myös kaivannut puutarhaani vesiaihetta, joten ostin pienen altaan ja siihen aurinkoenergialla toimivan suihkuosion. Suihkulähteen ympärillä mm. sininataa. Pidän heinistä!

Eräs tuttavani kärsi valtavasti erään naapurinsa vuoksi, jonka piha kukoisti upeana kukkatarhana, kun heillä kasvoi pelkkä nurmikko. Ja siinäkin tuntui olevan liikaa työtä. Alemmuudentunne ja syyllisyys kukattomasta pihasta painoivat, ja kerran jalkapallokentän reunalla hän siitä minulle uskoutui. Mitä siihen voisi sanoa? Jokainen on kiinnostunut eri asioista. Ja hyvä niin.


Siperiankurjenmiekka on yksi lempikukistani, anopilta aikoinaan saatu. Huomaa mehiläinen keskellä kukkaa, näetkö?

Eli antaa kaikkien kukkien kukkia. Ja kukka-aika nyt onkin, sillä onhan jo kesä ja lämmin. Paitsi puutarhoissa myös tienvarsilla, joiden niittykukkiin katse etsiytyy aivan huomaamatta. Onnelliset lapsuudenmuistot mielessäni.

 
Puutarhassaolosta voi nauttia vaikkapa riippukeinussa lojuen, metsänreunassa luontokappaleita tarkkailen.

Tämä kurre käy ruokavarkaissa kuistillamme. Se on tarkkaillut minua ja tietää, missä säilytän auringonkukan siemeniä, ja niitä se käy varastamassa. Puutarha on kokonaisuus, johon kuuluu paitsi kasvit, myös eläimet. Ja onhan niitä hauska seurata, molempia. Puolin ja toisin.





10 kommenttia:

  1. Miten oikeassa oletkaan:jokainen luo sellaisen puutarhan, joka itselle parhaiten sopii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja on aivan turhaa syyllistää sellaisia, joita puutarha-asiat eivät kerta kaikkiaan kiinnosta. Tai joilla vain on aivan erilainen maku. Ehkäpä se on omassa pihassa parasta: oma tupa,oma lupa.

      Poista
  2. Ihana postaus! Kauniita kuvia, eläimet tietenkin aina, mutta "vaaleanpunainen unelma" nappasi minun silmiini heti.
    Minä annan myös luonnonkukkien olla aika vapaasti. Noh, en ihan voikukan ja niittyleinikin, mutta noiden hillitympien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaaleanpunainen alppiruusu kukki tänä vuonna todella näyttävästi, johtuen varmaan hienosta viime kesästä.
      Keltainen niittyleinikki ehti viime kesänä kukkia ennenkuin kerkesin kitkeä sen valkokirjolaukkupensaan alta pois - ja sepä näytti hyvältä! Joten istutin sen paikalle keltaisia päivänliljoja, jotka oli tarkoitus heittää kokonaan pois. Näinkin voi käydä...

      Poista
  3. Jännä mistä kaikki lähtee. Minä taasen en ole aikoinaan haaveillut ollenkaan kukista tai kauniista puutarhasta. Hyötykasvien kasvattaminen taas oli se juttu ja aloitinkin niiden parissa reilusti ennen kuin sain edes oman pihan. Tomaattia kokeilin kasvattaa jopa sisällä asunnossa, silloin kun ei ollut edes parveketta. Perennainnostus ja puutarhan laittaminen alkoi vasta kun sain "oman" pihan, oikeastaan jo siinä vaiheessa kun en ollut vielä edes muuttanut. En tarkalleen tiedä mistä se lähti, mutta halusta saada hoitamattomasti pihasta kaunis ja siisti, tuli lähes pakkomielteeksi :D Hyötykasveja on edelleen joukossa, mutta niillä ei ole enää niin suurta roolia (paitsi tietysti tomaateilla!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on ihmeellistä!:D
      Parinkymmenen vuoden molemmin puolin minulla oli ikkunanedusta täynnä sisäkasveja, ja jo siitä olisi pitänyt tajuta, miten käy, kun saa oman pihan. Mutta ei. Omaan taloon muutettaessakin ajattelin vain istuttaa pari-kolme omenapuuta, pari marjapensasta ja muutaman koristepensaan, eikä varmasti mitään kukkia. Ikinä! Ja miten kävikään? Se mielikuva tuntemattoman puutarhasta...
      En tosin osannut arvata, kuinka työlästä puutarhanpito on. Mitään ei synny ilman kovaa työtä, ja siksi arvostankin jokaista, jolla on kaunis puutarha pihallaan. Tai minkälainen puutarha tahansa.
      Tomaattia minullakin on kasvamassa, tosin tämä on vasta toinen vuosi, muttei takuulla viimeinen. Niin hyvin tekivät kauppansa viime vuonna, joten en ihmettele innostustasi niihin.

      Poista
  4. Kaunis alppiruusu. Nuo kurjet näyttävätkin aika kivoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa selittää, mikä noissa kurjissa oikein viehätti, kun en yleensä puutarhakoristeista välitä. Mutta ne löysivät heti paikkansa ja sopivat paikalleen kuin nenä päähän.:)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos M.T Ainasoja!:) Yritän aina löytää kohteista sen parhaan ja kauneimman puolen.

      Poista