Kävin Vallisaaressa viime torstaina, tuona viikon ainoana sateisena päivänä - ja yllätyin. Paikka oli kiehtova ja ajatuksia herättävä.
Paitsi että Vallisaarella on historiallinen taustansa ruotsalaisten, venäläisten ja suomalaisten sotilassaarena, niin yllättävää oli myös kuulla, kuinka koko saaren luonto-olosuhteet olivat muuttuneet täysin ihmisten toimesta.
Mitä Vallisaarella sitten on oikein tapahtunut?
Kun venäläiset sotilaat aikoinaan rakensivat Vallisaareen varuskuntaa, he tapansa mukaan halusivat perustaa paikkaan myös puiston. Eli he toivat Venäjältä saarelle jalopuiden taimia mm. puistolehmuksia, saarneja, vaahteroita ja tammia. Ja kun puut syksyllä pudottivat lehtensä, ne aikaa myöten maatuivat ja muuttuivat mullaksi.
Tämäkin lehmuskuja on toista sataa vuotta vanha. |
Eikä siinä vielä kaikki...
Sotilaskäyttöön rakennetut betoniset rakennelmat rapautuivat aikanaan ja niistä liukeni maahan kalkkia, joka muutti happaman maan aikaa myöten emäksisemmäksi. Kasvuolosuhteet muuttuivat täysin, mikä mahdollisti uusien kasvilajien ja niiden myötä ötökkälajien, perhosten ja lintulajien monipuolistumisen. Syntyi myös uusi käsite: sotilaskalkitus. Hauska sana, eikö?
Mm. betoniset vanhat ammusvarastot rapautuivat ja niistä liukeni kalkkia maaperään. |
Vallisaaresta onkin löydetty yli 1000 eri perhoslajia, joista kaukaisimmat ovat kulkeutuneet jopa Afrikasta asti. Myös eteläeurooppalaisia perhoslajeja on havaittu, sillä Vallisaaren luonto runsaine lehtoineen ja avoimine niittyineen sekä valliketoineen on muuttunut niille nyt otolliseksi paikaksi olla ja elää. Saarelta on löytynyt myös yli 100 uhanalaista tai harvinaista perhosta. Ihmeellistä, eikö totta?
Aleksanterinpatterin eli tykistön ampumapaikalta on hienot näkymät Helsinkiin asti. Välissä näkyy Suomenlinna. Tällaiset vallikedot ovat perhosten suosikkikohteita. |
Kun tykit kehittyivät ja nostettiin vallien päälle, niiden alle suojaan rakennettiin miehistön tiloja ja varastoja. Aleksanterinpatterin rakennuksia yllä ja alla. |
Perhosia en nyt itse nähnyt, sillä oli satanut koko yön ja aamullakin ripisteli vielä. Sateisesta ilmasta oli hyviäkin puolia: se oli pelästyttänyt ihmiset sisätiloihin ja Vallisaaressa oli rauhallista. Aurinkoisina päivinä ihmisvirta on varmaan loputon. Joten saimme kaikessa rauhassa kävellä, katsella ja tutkia kosteikkoja, lampia ja kaikkialla kasvavia orjanruusuja. Ja jäkäläisiä kallioita, yhtä lempimaisemaani.
Tervalepikkoinen lehtopainanne, jossa kasvaa mm. saniaisia ja korteita. |
Tämä lampi on lähdepohjainen ja siihen on aikoinaan rakennettu kaivo, joka on nyt veden pinnan alla näkymättömissä. |
Orjanruusua kasvoi Vallisaarella kaikkialla. |
Upea jäkälän peittämä kallio. |
Ja kerrankin näköalapaikalla ei ollut ruuhkaa. Alla kuvia Kustaamiekan salmen näköalapaikalta, jonka toisella puolella näkyy Suomenlinna. Ja laivoja, noita kerrostalon kokoisia matkustajalaivoja, meni ohitse koko ajan.
Kustaamiekan salmen näköaöapaikalla oli hyvä istuskella ja katsella mereltä saapuvaa laivaa (valkoinen piste taivaanrannassa vasemmalla). |
Vallisaaren rantakallioita vasemmalla puolella. |
Ja sieltähän se laiva lopulta tuli. Kustaamiekan salmeen. Salmen toisella puolella näkyy Suomenlinnan puolustusvalleja. |
Kuin myös Suomenlinnan kuninkaanportti suoraan salmen toisella puolella. |
Mutta Vallisaari-kierros oli nyt lopuillaan ja jatkoimme laivalla Isosaareen. Aikaa oli rajallisesti, joten kävelimme lähinnä merenrantoja pitkin, mikä sopi minulle mainiosti. Olen maakrapu, joten merenrantanäkymät ovat minulle jotakin uutta ja kiehtovaa. Jopa niin, että oppaan ja joidenkin osaavien retkeläisten kasvitutkinnat jäivät minulta kokonaan väliin, kun katseeni etsiytyi lähinnä lokin- ja valkoposkihanhien suloisiin poikasiin, merenrannan ääriviivoihin ja kaukana siintäviin sadepilviin.
Lokinpoikanen |
Isosaaren kivikkoista ja kaunista merenrantaa |
Isosaarelle tullessa ensimmäisenä näin joutsenen poikasineen. |
Ruskolevää Isosaaren hiekka- ja kivirannalla |
Valkoposkihanhilla oli myös poikasia. |
Taas olet löytänyt mielenkiintoisen kohteen. Eipä olisi tullut mieleenkään, että rakennuksista voi liueta kalkkia noin paljon, tai ylipäätään. Noh, kerrankin näin päin, että ihmisen toiminta ei ole pilannut vaan muokannut saarta otollisempaan suuntaan.
VastaaPoistaToivot varmasti näkeväsi perhosia seuraavalla kerralla?
Kesti kuulema aikansa ennenkuin tutkijatkaan tajusivat, mistä se kalkki oli sinne maaperään tullut. Joten yllätys se oli ollut tutkijoillekin, siksi myös tuo uusi sana: sotilaskalkitus.
PoistaPerhoset todellakin loistivat poissaolollaan sateen vuoksi. Mutta todellakin, ensi kerralla valitsen sen lämpimän, aurinkoisen ja tuulettoman kesäpäivän. Siitä voisikin tulla hyvä retkipäivä...<3
Kiva matkavinkki, ollaan tulossa Helsinkiin päin kesällä, tuolla voisikin käydä!
VastaaPoistaVallisaari on ollut yleisölle avoin vasta vuodesta 2016, kun se oli pitkään ollut luonnontilassa oleva suljettu saari. Hieno lisä Helsingin retkikohteisiin, varsinkin, kun sillä on tuota historiallistakin taustaa sotilassaarena. Suosittelen lämpimästi. Toivon teille hauskaa Helsinki-reissua!:))
PoistaOn kyllä hauska sana, en ole koskaan kuullutkaan. Täytyy itse joskus käydä Vallisaaressa, kerta myös noin montaa eri perhoslajia sieltä löytyy. Näyttää kauniilta saarelta. Hienoja kuvia!
VastaaPoistaKiitos kiitoksesta, Anonyymi!:)
PoistaKävin itsekin tuolla Aarresaaret-yrityksen kotisivuilla ja yllätyin, että siellä oli tarjota erityisretkiä Vallisaaren suljetullekin alueelle. Tämä ylläoleva retki oli Helsingin seudun kesäyliopiston järjestämä kasviretki yhteistyössä tuon Aarresaari-yrityksen kanssa.
Luin tuota palkittua Aarresaari-kirjaa ja odotin, että siellä olisi ollut enemmän tietoa noista perhosista, mutta ei ollut. Netistäkään en löytänyt mitään perhosluetteloa, joten kai sitä on vain mentävä itse paikan päälle jonakin kauniina ja tyynenä kesäpäivänä, istahdettava kukkakedolle ja odotettava perhosten ilmestymistä kameran kanssa.
Ehkäpä ensi kesänä...:)