17.6.2019

Suomen Metsästysmuseo

Olen käynyt Suomen Metsästysmuseossa Riihimäellä kerran aikaisemminkin, katsomassa lähinnä Vuoden luontokuva -näyttelyä. Ainut, mitä sen lisäksi jäi silloin mieleeni, oli takajaloillaan seisova suuri karhu. Sen edessä seisoessani tunsin syvää kunnioitusta. Ja sen karhun halusin nähdä nyt uudelleen.

Metsästysmuseo on ollut kuukausia suljettuna tämän vuoden alussa, sillä museon perusnäyttelyä on uusittu. Se on myös nimetty Otsoksi, tuon äsken mainitsemani karhun mukaan. Ja kuten lempilapsilla yleensäkin, karhulla on monta muutakin nimeä: mesikämmen, ohto, kontio, nalle, metsän kultainen kuningas ja tötötöö.

Mikä ihmeen tötötöö? Karhua on menneinä aikoina kunnioitettu niin paljon, ettei sitä ole aina haluttu kutsua omalla nimellään. On nimittäin uskottu, että se nimensä kuullessaan ilmaantuisi paikalle. Ja sitähän ei aina haluttu.


Ruskeakarhu takajaloillaan on vaikuttava näky, kun seisoo vieressä. Vaikka kyse olisikin täytetystä karhusta, kuten tässä.
Suomen Metsästysmuseo kertoo suomalaisen metsästyksen tarinan kivikaudelta nykypäivään. Esillä on tietenkin esimerkiksi tärkeimmät riistaeläimemme, 1900-luvun metsästysasenäyttely ja myös suurriistametsästäjä Jaakko Ojanperän trofeenäyttely. 


Täytettyjä metsäpeuroja seisomassa tekolumella takanaan valokuva talvisesta maisemasta. Näyttää aivan aidolta tilanteelta oikeine pikkupuineen ja kasveineen.


Takana äskeiset metsäpeurat ja edessä kivikautinen metsästysmaja.

Näyttely koostuu useista eri pikku näyttelyistä, joissa kaikissa on eri teema. Alla kuva Merilinnustus-näyttelystä. Luin, että tärkeimmät riistalintumme merenrannoilla ja saaristossa ovat alli, haahka, koskelot ja telkkä.


Alla olevassa info-taulussa lukee Luotojen saalista.



Seuraavassa kuvassa metsästäjä on piiloutunut isoon tynnyriin ruovikon suojaan järven rannalle. Kuollut sinisorsa roikkuu tynnyrin kyljessä. Kolmiulotteisessa asetelmassa on käytetty hienosti oikeita materiaaleja tuomaan todenmukaista tunnelmaa.




Asesalissa on esillä 1900-luvun metsästysaseita moderneissa lasikaapeissa, jolloin aseisiin on helpompi tutustua molemmin puolin. 

Aikaisemmin Metsästysmuseossa oli näytteillä myös 1800-luvun aseita, mutta muutama vuosi sitten, 2013, museoon murtauduttiin, ja sieltä anastettiin 14 toimintavalmista asetta. Varkaat saatiin kiinni, mutta iso osa aseista vietiin tuntemattomaan paikkaan, eikä asekokoelma ole enää tapahtuman jälkeen niin laaja kuin aikaisemmin. 

Metsästykseen on nimittäin aina käytetty paitsi metsästysaseita myös sotilaskäyttössä olleita kivääreitä.




Varsijousta alettiin käyttää Suomessa 1300-luvulta alkaen.

Vaikuttavin tila museossa oli kuitenkin huone täynnä täytettyjä eläintenpäitä ympäri maailmaa. Voi taivas, kuinka Jaakko Ojanperän trofee-salissa oli kaunista! Ja samalla niin äärettömän surullista... Surullista, koska eläimet oli tapettu vain täyttämistä varten, ei edes ruoaksi, vaan voitonmerkiksi suurriistaharrastuksen vuoksi. 

Ja siitä tuo sana trofeekin tulee. Voitonmerkistä. Trofee on metsästysmuisto, joka voi olla esimerkiksi jonkun eläimen pää tai sarvet. Ja noita täytettyjä päitä ja eläimiä on tuossa Ojanperän salissa yli sata eri eläinlajia. Eläimiä Afrikasta, Aasiasta, Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. 


Krokotiili, musta- ja jääkarhuja, hirven- ja kauriinpäitä...
Vuorikauriita, oletan. Ja hieno vuorimaisena takana,

Ja kuitenkin, Jaakko Ojanperä on lahjoittanut trofeet Suomen Metsästysmuseolle, jotta kaikilla olisi mahdollisuus päästä niitä katselemaan ja ihmettelemään.


Osa Jaakko Ojanperän trofeekokoelmasta. Alhaalla ahma ja susikin.

Oikealla elefantin jalka ja häntä. Kukahan sai pään ja syöksyhampaat voitonmerkiksi seinälleen?

Jaakko Ojanperän kokoelma sisältää ns. the big sevenin eli afrikkalaisen norsun, sarvikuonon, leijonan, leopardin ja kafferipuhvelin sekä krokotiilin ja virtahevon.

Mitä pidemmälle harrastus eteni, sitä enemmän Ojanperä piti itseään nimenomaan luonnon taltioijana eikä metsästäjänä. Kauneuden ja luonnon monimuotoisuuden vaalijana.


Sarvikuono, leijona, afrikanpuhveli

Mutta on noita isoja riistaeläimiä Suomessakin. Hirveä on metsästetty täällä jo 10 000 vuotta ja joka vuosi metsästyskortin lunastaa noin 300 000 metsästäjää.



Suomessa on metsästetty hirviä jo 10 000 vuotta. Tässä kopio, luulisin, hirvenpääkoristeesta, eräänlaisesta taikaesineestä.

Valkohäntäpeura

Peurakantakin on voimakkaasti lisääntynyt Suomessa ja metsästyslupia valkohäntäpeurojen kaatamista varten myönnettiin vuosille 2018-2019 noin 19 000 kappaletta. Yhteensä valkohäntäpeuroja arvellaan olevan 100 000 yksilöä. Ja tuo suuri määrä näkyy arkielämässä, sillä meilläpäinkin peuroja näkyy jatkuvasti.

Ennen vanhaan metsästys oli elinehto, paitsi syksyllä myös kevättalvella, kun talven ruokavarastot hupenivat. Tänä päivänä metsästys on enemmänkin harrastus ja paikoitellen myös hyvä mahdollisuus verkostoitua - ainakin harvaanasutulla haja-asutusalueella. 

Mutta olen kuullut monen metsästäjän myös sanovan, että he nauttivat luonnossa olosta, sen eläinkuntaan tutustumisesta ja luonnonilmiöiden seuraamisesta yleensäkin. Pääasia ei ole aina pelkästään metsästys.

Ja kun noita Ojanpelto-salin trofeepäitä katseli, ne olivat oikeasti kauniita ja vaikuttavia. Ne herättivät syviä tunteita, sekä ihailua että surua, kuolleitten eläinten puolesta. Minusta se on hyvän näyttelyn merkki. Jos näyttely onnistuu herättämään suuria tunteita.



4 kommenttia:

  1. Nyt tuli sellainen postaus, että selasin äkkiä läpi. Vielä ruoaksi kun metstästetään, mutta huvin vuoksi, voi yäk, mitä inhoa se herättää minussa.
    Appiukkoni metsästi, ja hän oli tosi säälimätön mies, joka kohteli koiriaankin huonosti. Ja hänen kaverinsa olivat joitain poikkeuksia lukuunottamatta samanlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun puolisoni aikoinaan pääsi armeijasta, paikalliset metsästäjät pyysivät häntä mukaan toimintaan. Puolisoni sanoi, ettei hän halua ampua pupujusseja. Mutta lihaa hän kyllä syö mielellään.:))
      Ostin Suuren metsästyskirjan n. vuosi sitten, mutta koin sisällön vieraaksi. Olen kuitenkin lukenut ja kuullut, että kasvitkin tuntevat ja muistavat! Mitä tässä voi kohta syödä?
      Peter Wohlleben pohti tätä asiaa kirjassaan Eläinten salat elämä:"Ihmisen asemaan...kuuluu...käyttää muita eläviä olentoja hyödyksi ja myös syödä niitä - meiltä kun puuttuu kyky yhteyttää." Asia mietityttää ja varsinkin tuo kohtuuden käsite. Mikä määrä riittää? Ihan kaikissa asioissa...

      Poista
  2. Mielenkiintoinen museo! Pitäisi viedä metsästyksestä innostut mieheni tuonne. Häntä varmasti kiinnostaisi kovasti varsinkin kaikki nuo hirven- ja kauriin päät. Kiva, että tuolla on myös eläimiä ympäri maailman kuten Afrikasta ja Aasiasta, eikä vain kotimaan eläimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trofeet olivat todella kauniita. Olin aivan mykistynyt niitä katsellessani, kun ne olivat niin elävän näköisiä. Mietinkin, että olisi hienoa, jos trofee-huoneessa olisi non-stoppina vielä jokin luontovideo Afrikasta pyörimässä. Näyttely saisi ihan uutta ulottuvuutta.
      Mene ihmeessä käymään puolisosi kanssa paikan päällä. On hauskaakin nähdä, millaisilla välineillä ennen vanhaan on metsästetty. Ja oli yllättävää siellä lukea, kuinka tärkeää metsästys on ennen vanhaan ollut, kun ruokavarastot ovat alkukeväästä jo loppumassa. Sitä ei aina tule ajatelleeksi tänä päivänä, kun kaupasta saa kaikkea.

      Poista