15.7.2019

Niittykukkia ja perhosia Nuuksion kansallispuistossa, Espoossa

Mitähän tekisin? 

Halusin tehdä jotakin sellaista, mikä sopisi tällaiseen heinäkuiseen, kauniiseen sunnuntaipäivään. Hetken mietittyäni päätin, aivan yllättäen,  että halusin lähteä Nuuksion kansallispuistoon. Nahkiaispolulle, siellä olisi niitty ja niittykukkia. Ja perhosiakin, toivoin. 

"Minne olet lähdössä?" puolisoni kysyi. Ja niin sain taas itselleni retkiseuraa.




Oli kohtalaisen kaunis sunnuntaipäivä, joten Haukkalammen parkkipaikka oli aivan täynnä autoja. Mutta paikka autolle löytyi ja lähdimme kiertämään Nahkiaispolkua, sen loppupäästä alkaen. Polun varrella on yli 30 vuotta sitten autioitunut tila, jonka entisessä pihapiirissä kasvaa nyt niitty. Sinne halusin mennä, katsomaan niittykukkia. 

Kesken Nahkiaispolun kierroksen lähtee myös reitti Haukankierrokselle, jota pitkin päätimme jatkaa jonkin matkaa ja käydä siellä korkealla kalliolla olevalla näköalapaikalla. Näin suunnittelimme retkeämme. 



Nahkiaispolku on merkitty vihreillä pisteillä. Aloitimme reitin oikealta tien kohdalta, jatkoimme ylöspäin, kunnes tulimme Haukkalammen reitin sinisten katkoviivojen luokse, Sitten kävelimme Haukkalammenreittiä ylöspäin, kunnes käännyimme pyöräreitille (pyöräilijän kuva), jota pitkin palasimme parkkipaikalle. Haukkalammen ja Haukkalammenreitin välillä on korkeita kalliota ja näköalapaikkoja, joihin halusimme tutustua.

Olen jo muutamana kertana huomannut, ettei Nahkiaispolku ole kovin suosittu retkeilyreitti, joten saimme kulkea siellä kaikessa rauhassa. Ja sehän sopi meille mainiosti. Ruuhkaisella luontoreitillä kulkeminen ei ole mikään nautinto, jos saa väistellä ihmisiä kuin olisi keskellä suurkaupunkia. Joten rauhallinen reitti houkutteli.

Heti reitin alussa huomasin yllättäen, että tuon alueen läpi virtaava, rakastamani metsäpuro oli lähes kuivunut. Mutta oli siellä vettä paikoitellen ja puron kivillä hyppiessäni huomasin yllättäen liikettä jalkojeni juuressa. Mikä se oikein oli? Sammakko!

 
Hyppelin kiveltä kivelle etsien katseellani kaloja, mutten nähnyt niitä.


Sammakko säikähti minua, hyppäsi puron veteen ja meni sen pohjalle makaamaan, oli liikkumatta. Luuli, etten huomaisi sitä. Menin niin lähelle tuota sammakkoa, että se hermostui ja siirtyi vähän kauemmaksi rannan tuntumaan ja koetti piiloutua ison lehden alle. Olipa se söpö! Jätin sen rauhaan ja jatkoimme eteenpäin.


Ruskosammakko on Suomen yleisin sammakko ja tässä se todellakin luulee olevansa piilossa puron rannalla ison lehden alla.

Tulimme metsätien varteen ja valoisana paikkana sinne oli kasvanut niittykukkia. Perhonen! Nyt minua ei pidätellyt mikään. "Odota hetki!" sanoin puolisolleni, "otan kuvan vain yhdestä perhosesta ja parista kukasta". Enkä ollut vielä edes päässyt varsinaiselle niitylle...

 
Sitruunaperhonen vierailee huopaohdakkeen (tod.näk.) kukalla.


Puolisoni rakastaa jalopuita. Hänen silmänsä etsivät niinipuita eli metsälehmuksia, vaahteroita ja tammia, olipa hän huomaavinaan jalavankin. "Katso lehtiä, aivan samannäköisiä kuin Torholan luontopolullakin!"  

Hän katseli korkeuksiin puita ja minä kuljin katse maassa etsien kukkasia ja perhosia ym. ötököitä.  Olimme mekin pari...


Mesiangervo kukki kaikkialla ja tuoksui huumaavasti.

Lopulta tulimme niitylle, tuolle vanhalle Purola-tilan entiselle piha-alueelle. Mutta se olikin niitetty! Voi mikä pettymys! 

Onneksi niityn laitamilla oli kuitenkin alueita, joihin ei ollut kajottu. Ja toisin paikoin jokin pieni alue oli jopa merkitty sinisellä nauhalla, kun oli haluttu säästää jokin kasvi siementämistä varten. 

Siellä oli esimerkiksi kaunokkeja, peurankelloja, hirvenkelloja - ja ahomansikoita.  Niityn laitamilla kasvoi myös hiirenvirnaa, niittynätkelmää, päivänkakkaroita, ohdakkeita, rantakukkaa ja ketoneilikoita. Vain osan mainitakseni.


Niittykaunokki
Ratamoverkkoperhonen, tässä päivänkakkaran kukassa.

Koiranputken kukalla on tungosta. Aterioimassa mm. nelivyöjäärä (isoin), rusokukkajäärä (ruskea-musta pienempi), leppäkerttu ja kukkakärpäsiä.


Voisi ihan oikeasti sanoa, että tunnit kuluivat, vaikka tämän reitin kulkemisen piti info-materiaalin mukaan kestää vain 40 minuuttia. Eihän tuossa tavoiteajassa kerkeäisi edes ympärilleen katsoa. Niin kuin ne kaksi pyöräilijää ja se yksi juoksija, jotka vain suhahtivat ohitse. He katsovat maailmaa aivan toisin silmin kun me.


Ranta-alpi, takana hiirenvirna
Ketoneilikoita

Metsäapilan kukat olivat uskomattoman voimakkaan pinkkejä. Niityllä kasvoi myös puna-apiloita, jotka erottaa metsäapiloista valkoisesta juovasta lehdissä. Ja tietenkin valkoapiloita myös.


Ja meidänkin oli lopulta jatkettava matkaa. Joten suuntasimme Haukankierroksen polulle, sillä halusimme käydä ylhäällä kalliolla näköalapaikalla. 

Rakastan jäkäläisiä kallioita, kanervia ja männynkäppyröitä, suuria korkeuseroja. Ja mustikoita. Niitä kasvoikin kaikkialla ja varvut olivat täynnä marjoja. Niitä syöden kävelimme ja kiipesimme yhä korkeammalle ja kauemmaksi polulta välillä maastokarttasovelluksesta tarkistaen sijaintiamme. 

Ihanaa, että on mukana toinen, joka huolehtii, etten eksy. Sillä minulla on siihen paha taipumus.


Näköalapaikalta näkee kauas, metsääkin silminkantamattomiin.
Ylhäällä kalliolla on jylhät maisemat.

Korkealla kalliolla oli näkäala Purolan laaksoon, tuohon äsken tutkimaani paikkaan, ja metsää, sitä riitti silmänkantamattomiin. Oli vaikea uskoa, että olimme Suomen tiheimmin asutulla alueella, Ruuhka-Suomessa.

Siinä kallion päällä istuessani ja eväitä syödessäni pieni sininen perhonen kiinnitti huomioni lennellessään kanervan kukalta toiselle. Jossakin vaiheessa se istahti kuivuneelle oksankäppyrälle, lepäsi hetken - ja silloin nappasin siitä kuvan. Sinisiivestä, lempiperhosestani.


Sinisiipi levähti hetken kuivalla oksankarahkalla. Katso sen suuria silmiä ja pitkiä ripsiä, sinisiipi on todella kaunis perhonen.
   
Kotona vasta huomasimme, että retkeen oli kulunut matkoineen lähes kuusi tuntia, joista neljä tuntia paikan päällä. Kuinka aika kuluukaan aivan huomaamatta... 




8 kommenttia:

  1. On sinulla ihana blogi! Lähetän usein eräälle ystävällekin postauksia.
    Miten ehditkään saada perhosista kuvia? Minua ne pakenevat...
    Sinisiipi on todella suloinen! Oikein poseeraa ripsineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosilla on oma elämänsä ja omat kiireensä, eivätkä ne mokomat aina suostu malleiksi. Otin kuudesta eri perhosesta kuvia ja vain nämä pystyin julkaisemaan. Upea vihreä sudenkorentokin vain kiisi ohitseni jonnekin kauas välittämättä minusta laisinkaan. Sellaista se on.:)
      Kiitos kauniista sanoistasi, noilla kiitoksilla mennään seuraavat puoli vuotta!<3<3

      Poista
  2. Hienot kuvat ja kauniit maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvakehrääjä!:)
      Kukat ja perhoset ovat kauniita kuvattavia ja maisemat Nuuksiossa ovat kuin ulkomailla olisi. Olen positiivisesti yllättynyt koko Nuuksion kansallispuistosta. Hieno paikka!:)

      Poista
  3. Minustakin sinulla on ihastuttava blogi. Kiva, että kävit kommentoimassa postaustani, sillä siten löysin tieni tänne ja taidan jäädä vakioseuraajaksi.
    Nahkiaispolku on minulta kiertämättä. Olen käynyt lukuisia kertoja marjastamassa Nuuksiossa ennen kuin siitä tuli kansallispuisto. Silloin tunsi olevansa erämaassa, eikä ympärillä ollut niin kulunutta, kuin mitä nykyiset vierailijamäärät ovat saaneet aikaan. Ylipäätään minua hermostuttaa valtaisa ihmismäärä ja kiireinen hosuminen Nuuksion reiteillä. Siellä on kiva kulkea ja katsella kelloon katsomatta. Ja istua korkealla kalliolla nauttimassa eväitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuuksiossa oli nyt todellakin paljon mustikoita, puoliso varsinkin söi niitä melkein kaksin käsin. Hyviä olivat, joten sinulla onkin siellä hyvät marjamaat ympärilläsi.
      Ihmisiä näyttää olevan paljon varsinkin viikonloppuisin, ja Haukkalammen alueella suurin osa tuntuu menevän Mustalammen tulentekopaikalle. Tosin tämä kerta oli vasta neljäs kerta, kun kävin paikalla, ja olen käynyt vain Haukkalammen alueella. Mutta ruuhkaiset luontopolut eivät ole minullekaan sitä, mitä metsästä haen, vaan haluan vain nauttia kaikessa rauhassa olostani ja ympäristöstä.
      Kiitos kiitoksesta, Between!<3<3 Onpa minulla nyt tänään onnen päivä...

      Poista
  4. Kuulostaa ihanalta retkeltä. :) Oma kiire hellittää, kun hengittää välillä luonnon rytmissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä täytyy päästä jonnekin, jossa on helpompi elää tässä ja nyt ilman mitään suorituspakkoa. Mm. erilaisilla retkillä se on mahdollista. Olla vain ja tarkkailla ympäristöä... se on silkkaa lepoa. Myös puolisoni on huomannut sen ja siksi hän lähtee yhä useammin mukaan.:))

      Poista