Joulun ihme

Seisoin yöllä ikkunan äärellä ja katselin ulos pimeyteen.
 
Ulkona taivaalla loisti kuu, ja jäin sitä ihailemaan. Katselin, kuinka se valaisi pilvet ympärillään. Ne liikkuivat kohti etelää: taivaalla tuuli pohjoisesta. 

Katselin, kuinka jouluvalot sädehtivät katajan oksilla. Maassa oli lunta ja se heijasti valoa ympärilleen. Kuu ja kataja olivat kaunis pari yhdessä.

Kuu ja kataja kilpailivat valoillaan. Ne olivat kaunis pari yhdessä,

Istahdin kirjoituspöytäni ääreen, katselin kuuta ja katajaa, ja annoin ajatusteni vaeltaa. Ja ne vaelsivatkin - tulevaan jouluun...

Yllätyn aina, mitä joulu saa minussa aikaiseksi. Se tempaa mukaansa! Kuinka joka vuosi jaksaakin lopulta innostua ylittämään arjen ja järjestämään sen joulun perheelleen, vaikkei edes ole mikään jouluihminen. Joka ikinen vuosi. Mistä ihmeestä tämä kaikki into ja tarmo aina oikein kumpuaa?

Joulun ihmeestä. 

Joulu ei merkitse minulle materiaalisia lahjoja. Emma anna enää lahjoja toisillemme: olemme kaikki aikuisia ihmisiä.

Kun lapset olivat pieniä ja kouluikäisiä, tilanne oli toinen. Varsinkin pikkulasten vilpitön ja innostunut, jännittynytkin odotus ja ilo joulupukista ja lahjoista oli jotakin sydäntä lämmittävää. Kaikki ne tarinat tontuista ja poroista, anteliaisuudesta ja hyvyydestä, kirjat, elokuvat, sadut... rakastin niitä. 

Nyt ei vain ole enää niiden aika. Niiden aika on sitten lastenlasten myötä. Toivon niin. Nyt nautimme yhteisestä ajasta, hyvästä ruoasta, yhdessä tekemisestä, levosta - ja kaikista pienistä jouluasioista ympärillämme. Kerran vuodessa. Vuoden pimeimpänä aikana. Jouluaika lämmittää sydämiämme.

Joulu on rakkauden juhla.

Ulkona pihallamme jouluvalot loistivat pihakuusessamme. Kuusen oksilla oli lunta, ja valot valaisivat kuusen ja lähialueen kauniisti. Tämä kuusi oli koristeltu naapureita ja ohikulkijoita varten. Se ei edes näkynyt sisälle taloomme.

Pihakuusi pihanperällä naapureiden ja ohikulkijoiden iloksi

Talomme sisällä sen sijaan on jo kahtena jouluna ollut tekokuusi: suuri, tuuhea ja kaunis. Ostin sen, sillä en halunnut enää kaataa kuusia tontiltamme. 

Mutta olen hämmentynyt muovikuusesta. Se ei tunnu samalta kuin luonnonkuusi, vaikka onkin kauniin muotoinen ja näköinen. Puolisoni kutsuu sitä pölyhuiskaksi. Mokomakin!

Tekokuusi on kaunis ja tuuhea, muttei tuoksu aidolle kuuselle

Mutta siitä puuttuu jotakin. Muovikuusi ei tuoksu! Se ei levitä aromaattisia havupuun höyryjä ympärilleen. Kuusen aromaattiset öljyt ovat terveellisiä, tiedätkö. Ja lähes joka kotiin on perinteisesti tuotu tällainen tervehdyttävä kuusi. Joka vuosi. Jo pitkään. Vuoden pimeimpänä aikana. Joulukuusi on terveellinen lahja luonnolta.

Se on joulun ihme.

Katselin vielä kuuta taivaalla ja katajaa sen alla ja toivotin molemmille hyvää joulua. Kuu jatkoi matkaansa, sillä on vielä lähes loputon matka edessänsä. Se kiertää maata uudelleen ja uudelleen. Katajalla on taas edessään pitkä elämä. Se saattaa elää vielä monta sataa vuotta, jopa tuhat. Tämäkin hetki oli vain lyhyt, vaikkakin kaunis, kohtaaminen vuoden pimeimpänä aikana. Ja näitä kohtaamisia on vielä paljon. Elämän aikana. Koko elämähän koostuu pienistä kohtaamisista, eikö totta?

Se on elämän ihme.

  

Hyvää joulua kaikille !