15.4.2018

Oravanpoikaset

Keväällä näin, kuinka oravaemo kiipesi autotallin viereistä mäntyä pitkin ylöspäin. Se kantoi suussaan jotakin isoa, käpyä? Ei, se olikin pienen pieni oravanpoikanen! 


Oravanpoikanen

Kuvaa minulla ei siitä tapahtumasta ole, enkä halunnut muutenkaan häiritä emoa, sillä hyppääminen männystä autotallin katolle vaati selvästi keskittymistä. Jännitin itsekin, onnistuisiko se. 

Onnistuihan se, vaikka hyppy päätyikin aivan katon reunalle. Huh! Annoin oravaemon rauhassa hoitaa poikasten siirtelyn kakkospesäänsä ja lähdin itse autolla asioilleni. Tulevina päivinä saisin varmaan nähdä poikasten leikkejä.


Kattotiilien alta pilkisti pieni pää - oravanpoikanen!

Yhtenä aamuna autotallin kattotiilien alta sitten kurkistelikin pieni oravanpää. Poikanen katseli minua uteliaana eikä osannut pelätä. Vesikourusta pilkisti kohta toinen pieni pää ja hetken kuluttua kaksi poikasta jo juoksentelivatkin yhdessä pitkin autotallimme harjatiilejä. 

Oravanpoikasia oli kaikkiaan kolme ja niiden huoletonta elämää ja leikkiä oli hauska seurata. Päiväkausia.

Oravanpesä oli kattotiilien alla. Ollut jo monena vuonna.
Oravanpoikaset ovat kuin mitkä tahansa sisarukset - läheisiä toisilleen. Tässä leikkejä autotallin katolla.
Tässä selvästi neuvotellaan, mitähän seuraavaksi tehtäisiin.

Ne kiipeilivät ja leikkivät mielellään viiniköynnöksen tukikehikossa. Se oli turvallinen kiipeilypaikka ja sijaitsi autotallin eteläseinällä tuulensuojaisella paikalla. Siinä kevätauringon lämmössä oli hyvä aloitella ympäristön turvallinen tutkiminen ja pesästä lähteminen. Itsenäistyminen.


Joskus vesisade yllättää ja häntäkin oli aivan märkä. Onneksi sitä pystyi kuivattelemaan köynnöstuen kannattimen päällä sateelta suojassa.
Tässä on jo laskeuduttu maanpinnalle ja alettu tutkiskella autotallin seinänvierustoja.

Poikasten laskeuduttua maankamaralle ne aloittivat kiipeilyharjoitukset pihamme männyissä. Kaikki kolme peräkanaan. Se oli hauskaa katseltavaa koko perheelle ja lapsillemme suuri ihmetyksen aihe. Ja sitten ne katosivat. Yhtäkkiä. Metsään, luulisin.


Kaikki kolme oravanpoikasta peräkanaan. Huomaa, että jokainen on vähän eri näköinen eli tunnistettavissa.
Tässä kiidetään jo männyn pienillä oksilla. Kohta poikaset jo hävisivätkin metsään - suureen maailmaan.

Vaikka oravanpoikasten touhuja onkin mukavaa seurata, niin aivan ilman vahinkoja ei olla silti vältytty. Talossamme on avoullakko ja oravat ovat käyneet hakemassa eristevilloja sieltä pesiensä pehmikkeeksi ja lämmikkeeksi. Eikä aivan vähääkään. Kylmälle alttiit putket tiputtelevat kondessivettä talon sisälle. Se ei aina naurata. Edessä on siis rautakauppareissu.


Oikealla puolella näkee, kuinka oravat ovat vieneet mennessään lähes kaiken eristevillan putken ympäriltä. Langat vain roikkuvat vapaina. Tämä ei naurata...

Seurasaaressa Helsingissä on ollut paljon oravia museoalueella ja ihmiset ovat käyneet niitä siellä mielellään ruokkimassa. Jo kauan. 

Oravat ovat kuitenkin saaneet paljon vahinkoa aikaan sielläkin, sillä ne ovat myllänneet paikkoja museorakennuksissa ja pilanneet sekä rikkoneet niiden esineistöä.

Levittelemällä ja piilottamalla saamiaan pähkinöitä ympäriinsa, ne ovat tällä lailla houkuttelevat paikalle myös rottia. Joten museorakennusten lähellä onkin nykyisin oravanruokintakielto ja niille on osoitettu omat ruokintapaikkansa kauempana varsinaisella puistoalueella. Käytäntö on osoittautunut hyväksi.


Seurasaari on ulkomuseo, jonne on siirretty vanhoja rakennuksia kaikkialta Suomesta. Tämä talo on entinen metsästäjän talo, jossa nykyisin toimii kahvihuone Mieritz.

Seurasaaressa näitä oravia on käynyt paljon kuvaamassa myös nuori mies nimeltä  Konsta Punkka, jota myös oravakuiskaajaksi kutsutaan. Hän on vienyt oraville ruokaa ja kuvannut niitä tuntikausia kerrallaan ja laittanut lopulta kuvat instagrammiin. Oravakuvista tuli supersuosittuja ja nykyisin hän onkin ammattikuvaaja, joka kuvaa eläimiä ja luontoa ympäri maailmaa.

Olenkin pitänyt itse tärkeänä, etten lähde  kesyttämään villieläimiä liikaa, sillä siitä on yleensä aiheutunut harmia sekä itselleni että eläimille. Lemmikkieläimet ovat sitten asia erikseen. Villieläimiä lähinnä seurailen ja katselen vähän etäämmältä. Ja otan valokuvia, jos saan siihen hyvän tilaisuuden.


Yllätin tämän oravanpoikasen viime kesäkuun alussa torkkumassa lintujen ruokintapaikalla männyn oksalla.

Mutta täytyy myöntää, että kyllähän oravanpoikaset ovat suloisia katsella ja seurata.  Tiettyyn rajaan asti...





6 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat. Oravat ovat niin kauniita ja kiinnostavia eläimiä.

    VastaaPoista
  2. Jotkut sanovat, että oravat ovat kuin rottia, joilla on häntä, mutta minusta se ei pidä paikkaansa. Oravat ovat todellakin kauniita ja kiinnostavia kuten kirjoitit. Minustakin. Mutta ne eivät ole vain koristeita, vaan niillä on mokomilla oma tahtokin. Kun näen niiden jättämiä eristevilloja pihallani, tulee joskus mieleeni Aku Ankan Tiku ja Taku -maaoravat. Meillä on keskenämme joskus intressieroja, missä villojen kuuluu olla: meidän talossamme vai heidän pesissään. Silti on aina yhtä mukavaa seurata niiden touhuja :))))

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania oravakuvia, voin vain kuvitella miten mielenkiintoista on ollut seurata oravaperheen elämää. Meidänkin autotallin katonharjalla kattotiilien alla räystäslautojenkolossa oli kerran liitooravan pesä, sieltä yksi nappisilmä maahan putos ja kyllä sitä ihmeteltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liito-orava? En ole koskaan nähnyt elävässä elämässä liito-oravaa. Onpa teillä ollut siellä harvinainen vieras!
      Kaikenlaista elämää ympärillämme on aina mielenkiintoista ihmetellä, oli kyse sitten eläimistä, kasveista tai ihmisistä. Ja varsinkin, jos kyse on pienestä alusta ja sen kasvun seuraamisesta.

      Poista
  4. Oravanpoikaset ovat kyllä niin hellyttäviä. Meidän mökillä seurattu jo reilu kymmenen vuotta oravien puuhailuja ja oravien ystäviä ollaan edelleen. Mökin katon reunaan laitettiin tiivis kanaverkko, niin eivät pääse katonväliin. Ovat jättäneet myös linnunpöntöt rauhaan joita tontilla paljon. Oravista vain muutama prosentti kiinnostunut linnunmunista/ poikasista, ovat pääsääntöisesti kasvissyöjiä ja kuusenkäpy on niille paras proteiininlähde, eivät siis kaipaa eläinvalkuaista. Oravat ovat vähentyneet metsistämme huolestuttavasti, ilmaston lämpenemisestä johtuen, suomen luonto-lehdessä on melko tuore artikkeli aiheesta. Vink. vielä, blogissani arvonta luontoystäville, tule mukaan! ~Katja https://paleredrose.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olen lukenut jostakin tuosta mainitsemastasi verkkoesteestä, joka laitetaan katon reunaan. Luulisin, että se on paras vaihtoehto sekä itsellemme että noille oraville. Saisimmekohan aikaiseksi?
      Käynpä illalla oikein ajan kanssa vilkaisemassa plogiasi ja arvontaasi.

      Poista