Metsälammella

Oli kaunis, lämmin päivä, joten ei ihme, että Metsälampi oli täynnä elämää.

Lammella oleili kalalokkeja, sinisorsia ja telkkiä. Rannalla lenteli sudenkorentoja ja kasvoi niittykukkia. Violettia, valkoista ja keltaista, pinkkiäkin. Olin onneni kukkuloilla, tällaisen yltäkylläisyyden ympäröimänä. Katseli ihan minne tahansa.

Kesä! Sitähän tämä on. Koko vuosi huipentuu kesään. Kukinta ja pienet poikaset. Se on kesän päämäärä: lisääntyminen. Kaikilla rintamilla.

 

Pieni telkänpoikanen uiskenteli kaikessa rauhassa Metsälammen rantavedessä.

Kävellessäni lammenrannalla melkein astuin telkkäemon päälle. Yllätyin ja vähän säikähdinkin, kuinka huomaamaton se oli. Telkkä makoili aivan hiljaa rantaruohikossa poikasineen, ja ne lepäsivät ja nauttivat  auringon lämmöstä. Peräännyin varovaisesti vähän kauemmaksi, ja jäin pienen matkan päähän seurailemaan niitä. 

Ensin yksi poikasista lähti uimaan, kohta toinen seurasi perässä. Kaksikko mietti lammella hetken, minne suuntaisivat. Jäivät kuitenkin kellumaan paikoilleen. Kolmaskin ui kohta niiden luokse.

Lopulta emokin pulahti rannalta veteen, viimeisenä. Hetken aikaa uituaan se pisti päänsä veden alle ja sukelsi aivan uppeluksiin etsiessään syötävää. Poikaset pyörivät kaikessa rauhassa ympärillä. Olipa hauskaa seurattavaa...

Toinen poikanen tuli seuraksi. Päiväunet oli nukuttu, nyt oli aika lähteä etsimään syötävää.

Tiesitkö, että telkkä on sama lintu kuin Suomen kansalliseepoksessa, Kalevalassa, mainittu sotka-lintu. Ja Kalevalan tarinan mukaan sotkan munasta syntyi maailma. Siis tämän linnunlajin munasta.  Hmmm...

Telkkä emokin tuli poikasten luokse. Telkkä on kokosukeltaja ja katosi välillä kokonaan näkyvistä.

Jätin telkkäperheen omaan puuhiinsa ja jatkoin matkaani. Huomasin, että ympärillä joka puolella pilkotti valkoisia pieniä kukkia. Ne olivat heinätähtimöitä. Niitä kasvoi sekä hämärässä metsikössä että aurinkoisessa heinikossa, ja ne olivat kuin pieniä tähtiä. 

Pienessä ja herkässä heinätähtimössä on jotakin varsin viehättävää. Se on kaunis luonnonvarainen pikkukukka.

Siellä täällä kasvoi myös lemmikkejä. Noita lempeitä kaksivuotisia pikkukukkasia. Niitä, jotka laajoina kasvustoina ilahduttavat taivaansinisillä kukillaan puutarhoissammekin. Oletko koskaan katsonut, kuinka kaunis kukka se on aivan läheltä katsottuna? Aivan kuin kukan keskellä olisi toinen kukka...

Ja kaikkialla kasvoi myös harvakseltaan metsäkurjenpolvia - ja tietenkin voikukkia. Noita aliarvostettuja, joka paikassa menestyviä ja joka paikkaan leviäviä keltaisia voimanpesiä. Terveellisiäkin vielä.

Peltolemmikkiä kasvoi metsäkurjenpolvien ja heinätähtimöiden seurassa. Lemmikki on myös kukka, mielestäni,  joka läheltä katsottuna on paljon kauniimpi kuin voisi kaukaa katsoessa arvatakaan.

Vaalean violetti, lähes valkoinen metsäkurjenpolvi ihastutti myös. Sitä kasvoi myös  kaikkialla.

Lammelle katsellessani eteeni lennähti sudenkorento. Se lenteli edestakaisin ja laskeutui kasvin korrelle. Saisinko siitä valokuvan? Ei, korento nousi uudelleen lentoon, lenteli hetken lammella yllä, sen jälkeen pitkin rantaa, mutta palasi sitten onneksi takaisin. Naps, naps, naps! Siinä on kuvani, vanhalla kamerallani. Tuli mitä tuli. 

Sudenkorento. Tarkempaa lajia en tiedä.

Piipahdin viereisellä Joutsenlammella, jossa vanha puu oli myrskyssä kaatunut ja rojahtanut lampeen. Mietin, korjaakohan joku sen kesän mittaan pois. Ja ottaisinko siitä kuvan? Mutta mitä näinkään? Kameran linssin lävitse minua tuijotti rauhallinen silmäpari, kalalokki. Sillä oli pesä puunrungon päällä. Näetkö sen?

Lammelle kaatuneen puun rungon päällä näkyi jotakin valkoista, lokinpesä!

Kalalokki seuraili minua kaikessa rauhassa, pää pystyssä. Se oli tottunut ihmisiin.

Palasin takaisin Metsälammelle, koska siellä näytti olevan enemmän lintuja. Kiinnitin huomioni kaltevaan rantapuuhun, joka kaartui kauniisti veden ylle - ja mitä näinkään!  Oksanhaarassa näkyi taas jotakin valkoista, toinen kalalokki. Lokki makasi rauhallisena ja päättäväisenä paikoillaan risupesässään eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen karkuun.

Kalalokeilla oli selvästi munien hautomisaika meneillään. Pitäisiköhän käydä viikon-kahden päästä uudelleen katsomassa, josko siellä olisi jo silloin niitä poikasiakin...

Veden ylle kaartuvissa puissa on jotakin tunnelmallista. Lokki vietti aikaansa alaoksalla aivan veden rajassa ja ylempänä, oksanhaarassa, oli kalalokin pesä.

Kalalokki pesässään hautomassa muniaan.

Metsälammen keskellä on tekosaari. Veden ympäröimä saari on yleensä ottaen hyvä ja turvallinen paikka linnuille; ulkoilijatkin pysyvät kauempana. Otin kuvan saaresta, paikasta, jossa oleili paljon valkoisia lokkeja. Kun oikein tarkkaan katselin myöhemmin valokuvaa, huomasin, että kuvassa oli peräti kaksi kalalokkia hautomassa pesissään. 

Tiesitkö muuten, että molemmat, sekä naaras että uros, hautovat? Se oli minulle aivan uusi tieto, luin siitä vasta aivan äskettäin. Hautojien ympärillä olevat lokit pitivät seuraa, sukivat höyheniään ja etsiskelivät ruokaa. Vartioivat reviirejään - ja pesiään.

Tekosaari kuhisi kalalokkeja. Keskellä edessa yksi lokin pesä, toinen vasemmalla heinikön takana (vain lokin pää näkyy).

Lammen toisessa päässä huomioni kiinnittyi vanhaan lehtipuuhun, jonka alla kasvoi valtavasti niittykukkia. Metsäkurjenpolvia, lempikukkiani. Sinisinä, vaalean violetin värisinä, lähes valkoisina. Uskomatonta! Kahlasin kukkameressä puun varjossa ja otin valokuvia. Nautin pelkästä olemassaolostani. Siinä. Kaiken sen kukkapaljouden keskellä.

Metsäkurjenpolvia sinisinä ja vaalean violettisina, seassa peltolemmikkejä ja vaaleanpunakukkaisia puna-ailakkeja.

Kun vihdoin ja viimein astuin niittykukkien parista lampea kiertävälle kapealle polulle, yksi lammen lokeista lensi vielä lähelleni ja laskeutui rannalla olevalle kannolle istumaan. Se katsahti minuun päin ja käänsi sitten päänsä ja katseli lammelle. Katselin sitä hetken, katselin lampea minäkin ja päätin, että oli aika lähteä jo kotiin. 

Ja hyvillä mielin lähdinkin. Lampi elää omaa elämäänsä ilman minuakin. Ja niin sen pitääkin tehdä. Ja minä elän omaani. Joskus, aivan pienen hetken aikana, tiet kohtaavat. Ja se riittää. Minullekin.

Tällaisella suojaisella Metsälammella kalalokin elämä on kohtalaisen rauhallista ja turvallista. Mikäs siinä nauttiessa lämpimästä alkukesän säästä ja odotellessa poikasten kuoriutumista.