27.10.2019

Kanto- ja sammalpuutarha Linnunlaulu-metsässämme

"Onpa täällä ihanaa", huoahti äitini kesällä, kun istahti penkille ja antoi katseensa vaellella kanto- ja sammalpuutarhani alussa. Aurinko paahtoi kuumasti, ilma oli kuivaa ja olotila tukala, mutta metsän siimeksessä, isojen puiden varjossa, olo helpottui ja oli helpompi hengittää. 

Metsässä ilma on todellakin kosteampaa, auringon säteet eivät pääse polttamaan ihoa ja tuulen voimakin vaimenee puiden ansiosta. Ja sinne, metsään, olin jo päättänyt rakentaa uuden oleskelualueen: kanto- ja sammalpuutarhan.  Ja tietenkin myös penkit, joissa istuen voisi seurailla sammalten kasvua ja ötököiden elämää tuolla pienellä alueella.




Luin kantopuutarhasta ensi kertaa vasta viime keväänä - ja se kolahti heti. Tuohan olisi mahdollista minullekin, ajattelin, minulla olisi paikkakin jo valmiina ja materiaalia omasta takaa vaikka kuinka paljon.

Jo heti aluksi päätin, että haluan tehdä kantopuutarhastamme mahdollisimman luonnonmukaisen, se kun tulisi pikku metsikköömme eikä varsinaiseen puutarhaamme. Halusin, että se näyttäisi siltä, kuin se olisi ollut siinä aina, ja me ihmiset vain olisimme kulkeneet reittejämme väistellen noita kantoja ja lahoavia puunkappaleita, joita erilaiset sammaleet peittäisivät.

Paikkakin, jossa kanto- ja sammalpuutarhaa voisi alkaa rakentaa, löytyi. Sillä metsikköömme oli syntynyt vaivihkaan polkuja, ja noiden polkujen keskelle oli jäänyt luonnostaan eräänlainen liikenneympyrä, tai ennemminkin kolmio, ja siinä oli mielestäni luonnollinen paikka kantoasetelmalle. Voisin aloittaa koko prosessin sieltä.


Muutama askel alapihan alueelta metsään ja eteen tulee tämä näkymä. Kieltämättä se vähän yllättää, jollei sitä osaa odottaa...

Aloittaisin kantopuutarhan teon pienesti, suunnittelin aluksi, vain yksi alue kerrallaan, ja se saisi kaikessa rauhassa laajeta ja kehittyä aivan omaan tahtiinsa. Vuosien myötä. Mutta myöhemmin päätin jättää sen yhteen paikkaan, sillä ympärillä kasvaa puita, joita on tarkoitus kaataa takka- ja saunapuiksi. Ja niiden kaataminen olisi vaikeata, jos täytyisi varoa kaikenmaailman kanto- ja sammalasetelmia.


Tässä penkillä istuen voi katsella paitsi kanto- ja sammalaluetta myös sen takana olevaa alapihaa. Penkit tein alueelta kaadetusta kuusen rungosta, liiteristä löytämästäni laudasta ja paksummasta lankusta, joka toimii tukipuuna laudan alla.
Lahoavat puunkappaleet voivat olla hyvinkin koristeellisia. Tätä kappaletta oli pakko tukea monella tapaa, että se pysyisi pystyssä kuten se aikaisemminkin oli löydettäessä. Mietin vain, miten saan käpytikkamme pysymään poissa näiltä apajilta...

Vaihtoehtoja, kuinka tämän kolmion täyttäisin ja rakentaisin, oli valtavasti.  Pyörittelin eri vaihtoehtoja mielessäni eikä osa polkuverkostostakaan tahtonyt aluksi hahmottua. Sitten tein sen, mitä niin monesti aikaisemminkin.


-----------------------------------------------------------------

Kun en tiennyt mitä tehdä, en tehnyt mitään.
Odotin.


Ja sitten ratkaisu syntyi.  
Kuin aivan itsestään. 
  

----------------------------------------------------------------


Ajalla on ihmeellinen vaikutus ideoiden syntyyn ja niiden kehittymiseen. Rakastan tuota prosessia jossakin aivojen sopukoissa. Välillä tuntuu, ettei minulla ole sen kanssa mitään tekemistä, koska olen itse niin passiivinen. Mutta olen jo oppinut luottamaan, että jokinlainen perusidea sieltä lopulta nousee esille, jota lähteä sitten jalostamaan.

Olisin voinut kerätä kantoja ja puunkappaleita ja asetella ne röykkiöiksi tuolle alueelle ja istuttaa väliin erilaisia varjossa viihtyviä kasveja. Ja laittaa lisäksi, kuten Arboretum Magnoliassa, maahan kantojen ympärille punaista kuorikatetta väriä ja näyttävyyttä tuomaan ja tehdä käytävät kivituhkasta. Tai raahata paikalle korkeampia ja isompiakin kantoja ja tehdä niihin ikkunoita ja ovia, parvekkeitakin. Tehdä kohteesta oikea satumaailma. 


Täytyyhän Linnunlaulu-metsässä olla "linnunpesä". Vanhan puunrungon oksanreikään on laitettu kolme "munaa" eli järvenrantakiviä Savonlinnasta.
Savonlinnasta toin myös kaksi kiveä, joissa kasvoi sammalta päällä. Ihan tätä varten.

Vaihtoehtoja oli niin paljon, loputtomiin. Eteen tuli valinnan vaikeus...

Mutta sen ymmärsin, etten halunnut tehdä pikkumetsiköstämme mitään kantojen hautausmaata, joten sinne täytyy saada myös uutta elämää. Tiedäthän sanonnan, kuinka kuolema tekee tilaa elämälle. Kyllä kantopuutarhassakin täytyy näkyä koko elämän kiertokulku: syntyminen, kasvu ja kuolema. Minusta.


--------------------------------------------------------------------------

Kantopuutarhassani täytyy näkyä koko 
elämän kiertokulku.

Se ei saa olla vain kantojen hautausmaa,
vaan myös uuden elämän alku.

Siksi istutin kantojen keskelle 
pikkuruisen puuntaimen.

Pienen serbiankuusen. 

-----------------------------------------------------------------------


Joten päätin istuttaa niiden kantojen ja sammalien keskelle pienen kuusen taimen. Se saa aikojen kuluessa kasvaa isoksi ja tuuheaksi, samalla kun kannot sen ympärillä lahoavat yhä enemmän ja enemmän, ja lopulta maatuvat näkymättömiin. Minusta ajatus tuntui hyvältä.

Ja kasvaahan kantoalueella myös metsäkasveja: pikkuruisia valkokukkaisia ketunleipiä, vanamoa ja metsätähtiä, mustikan- ja puolukanvarpuja, saniaisia ja metsäkorteita, erilaisia sammaleita ja jäkäliä. Sieniäkin. Tämä pieni kantojen hautausmaa on täynnä monenmoista elämää, ötököineen ja niitä etsivine lintuineen, ohi pomppivine metsäjäniksineen ja kauriineen. Ei siis kuollut paikka ollenkaan. 

 
Tässä kasvaa käenkaalia eli ketunleipää, rönsyilevää vanamoa ja mm. karhunsammalta. Ensi kesänä voin siis odottaa monenlaista luonnonkukkaa alueelle. Ja pölyttäjiä...


Yhdellä puolilaholla puunrungonpätkällä kasvoi sieniä sammalien ja vanamon keskellä. Erilaisia sieniä kasvaa muuallakin tällä alueella.
  
Kesällä, kun kantopuutarhassa oli vasta penkit ja lyhdyt paikoillaan, istuin penkillä ja haaveilin - ja katselin, kuinka lyhtyjen valot syttyivät yksi kerrallaan. Mieli rauhoittui ja satakieli alkoi laulaa viereisen kuusen latvassa. Hetki oli taianomainen enkä pelännyt pimeyttä enää laisinkaan. Silloin ajattelin, että tästä saattaisi tulla jotakin, jotakin erityistä. Ja nimesin pikku metsikkömme Linnunlaulu-metsäksi.


Auringonkennovalaisimet - eli auringon lainavalo -  tuovat kesäaikana kaivattua valoa yön pimeyteen. Ne palavat silloin koko yön. Mutta lokakuussa enää vain hetken aikaa.




 ---------------------------------------------------------------------

Lyhdyt loistivat pimeydessä
ja
satakieli alkoi laulaa.

Ajattelin, ettei tämä voi olla totta.
Hetki oli taianomainen. 

Silloin päätin nimetä pikku metsikkömme
 Linnunlaulu -metsäksi. 

---------------------------------------------------------------------


Ja tuosta Linnunlaulu-metsästämme löysin viime kesänä sepelkyyhkyn valkoisia sulkia päivittäin yhden viikon aikana. Keräsin niitä kaksin käsin talteen, sillä ne olivat niin kauniita. Ne lohduttivat minua, sillä minulla oli silloin surua elämässäni.

Ja kuinka pikku metsikkömme onkaan nyt muuttunut! 

Se pimeä ja tiheän tiheä metsä, jossa en ollut kulkenut lähes kolmeenkymmeneen vuoteen, on nyt avartunut niin, että auringon säteet pääsevät sen pohjaa valaisemaan. 

Nyt sinne voi mennä ja siellä kulkea, istua penkillä ja katsella, kuinka mustikka kukkii tai puolukka kypsyy, kuinka sienet nousevat sammaleesta ja maatuvat jälleen, kuinka auringon lainavalo illalla syttyy ja työntää pimeyttä ympäriltään  pois. 

Sillä kasvu täällä, pikku metsässämme, kuten kaikkialla muuallakin, tarvitsee valoa - ja nyt sitä siellä on.


Ja lopuksi kuvasarja muutoksesta:



Tästä kaikki alkoi. Polut olivat syntyneet aivan itsestään ja niiden keskelle oli jäänyt alue, jossa kasvoi puita, vähän sammalta ja jonkin verran erilaisia varpuja. Kuva otettu 16.04.2019.
Puut on kaadettu "liikennekolmiosta", penkkejä ja penkkien paikkoja suunniteltu. Aurinkokennovalaisimiakin on laitettu paikoilleen ja niitä sitten hämärässä ja pimeässä katselin ja haaveilin tulevasta.  Edessä on kantojen kaivamista, sillä vaikka paikalle tuleekin kanto- ja sammalpuutarha, nämä kannot eivät kelpaa. Kuva otettu 07.06.2019.
"Liikennekolmio" on valmis ja kuva otettu 26.10.2019. Ensi kesänä vasta pääsee tarkemmin tutkimaan, mitä kaikkea tuolta sammalikosta oikein nousee. Ainakin alkukesästä pitäisi pienten valkoisten ketunleipien kukkia. Ja vanajan. Ja metsätähden. Ja puolukoiden ja mustikoiden. Nyt metsämaa on ruskeiden lehtien peitossa, mutta kesällä, varsinkin vasemmalla puolella, maa on paikoittain vihreänä sammaleista ja varvuista.Takana ja oikealla puolella on karumpaa, mutta paikoitellen sielläkin jo vähän vihertää. Mutta siitä sitten ensi kesänä lisää...






 

27 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä ihanin kantopuutarha, minkä olen nähnyt! En ole itsekään kuin vasta äskettäin kuullut tällaisesta kantopuutarhasta ja joitakin olen blogeissa nähnyt. Mutta tämä vie voiton. Penkkikin vielä katselua varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vilma!:)
      Mielestäni penkkejä pitää aina olla ympäri pihaa, että pääsee välillä levähtämään ja nauttimaan kättensä jäljistä. Ja ensi kesänä sieltä sammalikosta nouseekin kaikenlaista: metsäkukkia ja metsäkorteita, saniaisia. Sammaleetkin kukkivat. Mielenkiinnolla odotan tulevaa. Jospa saisin muutaman mustikankin maistiaisiksi, elleivät linnut kerkeä ennen.

      Poista
    2. Juu, penkkejä pitää olla! Minäkin olen mökkipihaankin laittanut niitä monta.

      Poista
  2. Tosi ihanaa! Tämä kertomus kantopuutarhan synnystä ja kuvat tuntuvat niin ihanilta! Juuri sellaista jota minäkin halua toteuttaa niin mökillä kuin kotimetsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideoiden takana on aina jokin tarina tai tapahtuma, joka laittaa ns. pyörät pyorimään. Ja kun oli kanto- ja sammalmateriaalia valmiina aivan omasta takaa, joita olin vilkuillut jo pitkään ja ihaillut. Myös Nuuksion kansallispuiston sammalia ja maisemia, ja nekin ovat toimineet inspiraation lähteenä.
      Valmista materiaalia löytyy varmaan sinultakin omasta takaa, ainakin valokuvien perusteella. Joten eikun haaveilemaan ja suunnittelemaan!:))

      Poista
  3. Aivan ihana kantopuutarha. Siinä ei ole mitään väkisin tehtyä. Ihan puistattaa ajatus, että olisit kantanut paikalle ylimääräisiä kantoja ja sommittelut sinne lomaan punaista kuorikatetta.
    Kiitos kauniisti kerrotusta tarinasta. Sadunomainen tarina ja lisänä vielä kuvat satumetsästä. Lumoavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Ja kiitos kommentistasi aikaisempaan kantopuutarhapostaukseeni, jonka vahingossa keskeneräisenä julkaisin. Ilman sitä en olisi erehdystäni huomannut (pahuksen julkaise- ja tallenna-nappulat, kun ovat aivan vierekkäin).
      Päädyin mahdollisimman luonnonmukaiseen ratkaisuun pitkän harkinnan jälkeen. Yhtenä syynä varmaan pari vuotta sitten alkanut luontoinnostus ja kaikenmaailman retken ihaniin eri luontopaikkoihin.

      Poista
  4. Onpa kaunista! Ällistyttävää, että tuo muotoutui noin valmiin näköiseksi jo yhden kesän aikana! Ja jos rehellisiä ollaan, niin ei tuollaiseen suomalaiseen metsämaisemaan mitkään punaiset kuorikkeet tai kivituhkakäytävät edes sopisi. Odotan mielenkiinnolla ensi kesän postauksia kantopuutarhastasi :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmis ulkonäkö johtuu siitä, että kaikki elementit olivat jo entuudestaan valmiita: valmiit sammaleiset kannot ja puunrungonkappaleet, sammalmättäät, joita kaivoin lapiolla ympäri tonttia. Ja näissä mättäissä oli valmiina sammaleiden joukossa niitä metsäkukkia, varpuja, saniaisia ja metsäkorteita. Kaikki piti vain siirtää samaan paikkaan. Metsämaakin oli jo valmiina alla, metsässä kun oltiin. Mielenkiinnolla odotan itsekin ensi kesää, miltä paikka silloin näyttää.
      Mukavaa sunnuntaita sinullekin!:)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, M.T.Ainasoja!:)
      Siitä tuli lopulta parempi kuin uskalsin toivoa. Tosin pari päivää aikaisemmin puolisolle ihmettelin, että mitä järkeä tällaisen tekemisessä oikein on. Käyttää aikaa turhuuteen, mikä ei edes tuota mitään taloudellista arvoa. Mutta voiko kaikkea aina mitata pelkästään rahalla? Vai voisiko sitä ihan oikeasti välillä puuhastella jotakin ihan vain huvin vuoksi...

      Poista
  6. Ihastuttava paikka! Voin kuvitella että tuolla sielu lepää.
    Mainio on myös linnunpesä-idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Gilla!:) Pidän järvenrantakivistä ja niitä pitää sitten yrittää tunkea joka paikkaan. Aina löytyy hyvä syy kiville...

      Poista
  7. Mikä muodonmuutos, ja paikka näyttää tosiaan siltä kuin olisi tullut siihen itsestään, vuosien saatossa. Aivan ihana idea ja levähdyspaikka!
    Juu, tiedän myös tunteen kun antaa ajan ja alitajunnan ratkaista jonkin pulman. Ei kannata väkisin pakertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tuon kaltainen paikka siitä olisi ajan kanssa tullutkin, vaikkei minun elinaikanani. Hieman nopeutin prosessia...;) Ympäröivässä metsässä sammaleet ja varvut saavat kaikessa rauhassa levitä itsekseen, nyt kun niillä on enemmän valoakin käytössä.
      Aika ja alitajunta ovat hyviä apureita, kun samanarvoisia vaihtoehtoja on runsaasti. Moni asia taistelee päässä joka vaihtoehdon puolesta, sellainen on rasittavaa. Joten antaa alitajunnan ratkaista asia...pääsee helpommalla.

      Poista
  8. Aivan mahtava, jotenkin ei ole sanoja kuvaamaan tätä paikkaa. Tai sitten sinä olit jo sanonut kaiken.
    Osaan kuvitella ainakin vähän, miltä susta tuntuu, mitä näet, mitä koet, kuulet jne.
    Minäkin tarvitseisin oman linnunlaulu metsän, missä miettiä kaikkia kipeitä asioita ja miksei iloisiakin.
    Nauti sinä täysin sydämin omasta metsästäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka paikassa puhutaan tänä päivänä metsistä ja metsien parantavista voimista, joten miksei sellainen voisi olla omallakin pihalla. Siellä sitten, kaikilta ihmisten katseilta piilossa, voisi mietiä syntyjä syviä - ja niiden seurauksia.
      Tänään on aurinkoinen, kaunis päivä ja ensilumi maassa, joten toivotan sinulle kaunista talven alkua - ja miksei joulun odotustakin. Sillä kaupat näyttävät täyttyvän joulutavaroista ja löytyipä niitä sinun blogistasikin. Ja kauniita sellaisia.:)

      Poista
  9. Upea joutsen tanssi,mielenkiintoinen metsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pike!:)
      Kävin katsomassa sinunkin blogiasi mm. autioista tuvista. Olemme nyt viikonloppuna lähdössä siivoamaan yhtä pitkään asumattomana ollutta tupaa myyntikuntoon, ja se herättää haikeita tunteita. Niin kuin sinunkin kuvasi...

      Poista
  10. Hieno keksintö ja toteutus! Tuolla on varmasti viihtyisää ja tunnelmallista. Kiva se linnunpesä-idea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän Linnunlaulu-metsässä olla linnumpesä!:)
      Tuossa metsässä on useampikin linnunpönttö, mutta sellaista ei auttanut laittaa kepin kärkeen kantoalueen keskelle (mietin sitä), koska oleskelu aukiolla olisi häirinnyt hautomista ja poikasten ruokintaa. Joten piti tehdä tuollainen koristepesä. Hyvä, että löytyi paikka tuollekin järven rannalta löytyneelle kuorenpalalle...

      Poista
  11. äitisi tavoin huoahdan minäkin! ajatuksella toteutettu kaunis levähdyspaikka keskellä metsää. linnunpesä kuin piste i:n päällä! kauniisti kirjoitit Kantopuutarhastasi ja sen synnystä, tarinaa oli miellyttävä lukea. pidin kovasti myös joutsen postauksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ilona! Tulihan tuo levähdyspaikka-idea vähän yllätyksenä itsellekin, mutta kun sitten innostuu jostakin ja alkaa pyörittelemään asiaa mielessään, menoahan se on. Oli asiassa järkeä tai ei.
      Nuo joutsenet olivat iloinen yllätys. Olin jo vuoden etsinyt hetkeä ja paikkaa, missä voisin joutsenia seurailla kaikessa rauhassa ja sitten se hetki koitti - ja aivan yllättäen. Sellaista se on....:)

      Poista
  12. Hei!
    Haastoin sinut Kuusi kuvaa kesästä- haasteella.
    https://puutarhaterapiaa.blogspot.com/2019/11/kuusi-kuvaa-kesasta-teemana-paras.html

    VastaaPoista
  13. Tuohan on kiva idea ja kun on vielä oma metsä. Onpa hieno muutos ja mieli varmasti rauhoittuu kun istuu omassa metsässä. Me kaadettiin muutama puu pihaltamme ja säilytin yhden kannon, jonka päälle teen kauniin istutelman. https://mechanics.havel.fi/kantojyrsimet/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aika järkevää laittaa kannon päälle jokin kukkaistutus tai jokin koriste, vaikkapa patsas. Tai tehdä kannosta kantotaloja metsän pikkuväelle. Olen nähnyt upeita kuvia sellaisista. Kaikkia kantoja ei kannata jyrsiä...:))

      Poista