Uusi vuosi, uudet kujeet. Näin olen kuullut sanottavan.
Ja jo sana "kuje" itsessään kutkuttaa. Se kuulostaa mielenkiintoiselta ja hauskalta, nostaa jopa pienen hymynkareen huulille. Mitähän uutta keksisi ensi vuodeksi? Jotakin sellaista, mikä inspiroisi, innostaisi ja toisi uutta energiaa...
Ilotulitteissa on valtava määrä liike-energiaa - jo pelkästään se ihastuttaa... |
Se olisi tärkeätä, tuo innostuminen. Sillä positiivinen energia vie eteenpäin, paitsi itseä myös lähipiiriä. Innostus kun on tarttuvaa, olen huomannut. Ja nyt olisi minun vuoroni, toimia vetovastuussa tässä asiassa.
---------------------------------------------
Innostus on tarttuvaa.
Sen energia vetää mukaansa
kuin kuohuva virta.
Eikä
aina edes tarvitse
uida vastavirtaan
luodakseen jotakin uutta.
Joskus voi vain antaa mennä,
hypätä virtaan mukaan,
ja katsoa, mistä itsensä löytää.
Joskus voi vain antaa mennä,
hypätä virtaan mukaan,
ja katsoa, mistä itsensä löytää.
----------------------------------------------
Sanotaan, että vastatuuleen lentää korkeammalle, pääsee kauemmaksi, löytää jotakin enemmän.
Mutta tosiasia on, että vastatuuleen lentäminen on raskasta, se vie aikaa ja voimia. Ja onko aina tarpeellistakaan kurkotella kohti kuuta, kun voi istua kalliolla ja katsella kaikessa rauhassa kaukana siintävää taivaanrantaa.
Mutta tosiasia on, että vastatuuleen lentäminen on raskasta, se vie aikaa ja voimia. Ja onko aina tarpeellistakaan kurkotella kohti kuuta, kun voi istua kalliolla ja katsella kaikessa rauhassa kaukana siintävää taivaanrantaa.
Auringonlaskua katsellessa moni asia loksahtaa omalle paikalleen - aivan itsestään. |
Siinä taivaanrannan ja itsen välissä on vaikka mitä katseltavaa ja koettavaa, keksittävääkin. Kokonainen pieni maailma.
Siihen nyt ensi vuonna pyrin: tekemään jotakin uutta, mutta pienempää. Jotakin itseä kehittävää ja ilahduttavaa, mutta mistä on hyötyä muillekin. Toimia esimerkkinä, muttei niin, että koko lähipiirin elämä menisi sekaisin.
Mutta mikä se uusi asia tai suunta on? Sitä en vielä tiedä...
Taidanpa tehdä, kuten niin monesti aiemminkin: jätän asian hautumaan. Ja kuljen samalla silmät ja mieli avoinna kaikelle, kuuntelen ympäristöä korva tarkkana ja pidän tuntoaistit herkkinä. Se on toiminut aiemminkin. Jotakin aina tulee eteen, johon tarttua ja jota viedä eteenpäin.
Ja vaikkapa keväällä, yhdessä samaan aikaan, kun luontokin herää talviunestaan, ja kaikki alkaa kasvaa ja lisääntyä, aloitan jotakin uutta. Joka kasvaa ja kehittyy, joksikin, mitä en vielä tiedä.
---------------------------------------------
Nyt on sen aika,
jonkin uuden.
Kaipaan sitä.
Ja olen siihen valmis.
Kaipaan sitä.
Ja olen siihen valmis.
---------------------------------------------
Näiden mietteiden saattelemana
haluan toivottaa teille kaikille
hyvää ja inspiroivaa
uutta vuotta!
Tuokoon se mukanaa kaikkea mielenkiintoista,
uutta ja hyvää.
Jotakin, joka innostaa ja vie elämää eteenpäin.
Mitä ikinä haluattekin...
haluan toivottaa teille kaikille
hyvää ja inspiroivaa
uutta vuotta!
Tuokoon se mukanaa kaikkea mielenkiintoista,
uutta ja hyvää.
Jotakin, joka innostaa ja vie elämää eteenpäin.
Mitä ikinä haluattekin...
Oikein hyvää ja innostavaa uutta vuotta, varmasti ajatus hautomalla jalostuu ja löytyy inspiroiva idea!
VastaaPoistaAina pitää olla jokin asia, mikä innostaa ja mitä odottaa. Se pitää mielen korkealla.
PoistaHyvää ja innostavaa uutta vuotta sinullekin!:)
Hyvää ja onnellista uutta vuotta! :) Olkoon se täynnä ihania hetkiä.
VastaaPoistaIhania hetkiä tulossa? Kylläpä kuulostaa hyvältä!:)
PoistaSamoin sinulle, ihania hetkiä ensi vuodelle!
Mainioita ajatuksia!
VastaaPoistaUusiutuminen ja uuteen hyppääminen on minullakin tulevan vuoden to do -listalla ;-) Taidan kokeilla kepillä jäätä monestakin paikkaa ja aukoa uusia ovia pelikenttää pöyhiäkseni.
Toivotan sinulle nostetta siipiesi alle ja herkkyyttä havaitsemaan sopivat virtaukset. Mahtavaa tulevaa vuotta 2020!
Jotakin uutta tarvittaisiin (paitsi minä, myös muu perhe) ensi vuodeksi, joka innostaisi ja saisi olon energiseksi. Olisi hienoa, jos pääsisi hyppäämään ison harppauksen eteenpäin (tai sivulle), paikallaan on oltu jo liian pitkään. Sellainen elämä käy pitkästyttäväksi.
PoistaUpeaa uutta vuotta meille kaikille!:)
Ja toivotan onnea myös sinulle uuden etsimisessä, sillä onneakin elämässä tarvitaan. Että olisi oikeassa paikassa oikeaan aikaan - ja vielä tajuaisi sen.:)
PoistaJännittävää, ihanien ja inspiroivien muutosten tuulien täyteistä uutta vuotta! :)
VastaaPoistaKiitos, Minna!
PoistaSamoin sinulle, upeaa uutta vuotta ensi vuodelle!:)
Kiinnostava postaus, ja toivon todella että löydät etsimäsi reitin. Minun elämän on niin hektistä, etten toivo kuin rauhoittumisen hetkiä, ja nimenomaan niin että ehtisin kirjoittaa enemmän. Tarina kulkee päässäni hurjaa vauhtia, mutta en ehdi siirtää sitä tiedostoon.
VastaaPoistaElämässä on erilaisia vaiheita. Olin itsekin hektisten muutosvuosien jälkeen todella väsynyt ja huomasin löytäväni itseni metsästä rauhoittumassa (siellä ei tarvinnut tehdä mitään), ja se auttoikin. Toivon, että löydät omat keinosi selvitä.
PoistaEilen muuten mietinkin kirjojasi ja päätin, että nyt on aika lukea Koivikon Agatha. Välillä pitää päästä toisiin maailmoihin, ja nyt on sen aika. Ja aikaisemmat kirjat pitää lukea alta pois ennenkuin uutta ilmestyy...:)
vanha sanonta "uusi vuosi, uudet kujeet" on kyl osuva ja innostavakin! toivon siipiesi alle sopivasti nostetta ja uusia tuulia, kaikki on mahdollista, uuden edessä on inspiroivaa ja toiveikasta seistä...
VastaaPoistajos Luoja suo, niin omaan tulevaan vuoteeni sisältyy suuri elämänmuutos uuden jo pidempään toivomani mummouden myötä. mitään muuta ihanampaa en pysty edes kuvittelemaan.
kaikkea hyvää tulevalle vuodellesi Blue Tit!
Ensimmäinen lapsenlapsi syntymässä? Aivan ihanaa! Minä saan vielä sitä onnea odotella...
PoistaJa onnea isoäitiydelle! Uusi elämänvaihe on todellakin alkamassa. Mikä on antoisampaa, kun nähdä pienen ihmisenalun kasvavan ja tutustuvan tämän maailman ihmeellisyyksiin. Ja päästä itsekin siihen matkaan mukaan...
ihan hykerryttää, juuri niin kuten arvelitkin Blue Tit:)) monet saavat lapsenlapsia paljon nuorempana, lähes kaikilla työkavereillani oli jo lapsenlapsia ja usein mielessäni aprikoin saanko koskaan kokea sitä suurta ihmettä. toivon sydämestäni myös Sinun odotuksesi vielä joskus toteutuvan!
Poista<3 <3 <3
PoistaOnnellista uutta vuotta!
VastaaPoistaSinulle myös, hyvää ja onnellista uutta vuotta 2020!
PoistaHyvää ja inspiroivaa uutta vuotta sinullekin! Ihanat kuvat!
VastaaPoistaKiitos, Kuvakehrääjä! Hyvää uutta vuotta sinullekin!:)
Poista