3.12.2017

Vanha kuusimetsä

Edessäni aukeni yllättäen vanha kuusimetsä ja tunsin sen heti. Se henki minua vastaan joka puolelta: voima, vakavuus ja arvokkuus. 

kuusi, kuusimetsä, vanha kuusimetsä, kuuset, kuusen juuret, sammaleiset puut, spruce forest, spruces
Vanha kuusimetsä seisoo vakaasti paikoillaan

Metsikkö oli pienellä alueella, mutta suuret, järeät ja vakaasti paikoillaan seisovat kuusipuut saivat minut unohtamaan paikan koon. En halunnut vain kulkea nopeasti metsikön lävitse, vaan jäin paikalle katselemaan ympärilleni ja ihmettelemään näitä puita. Paikka oli kuin pienenpieni alue aarniometsää.

Metsikön lävitse kulki polku, jota seurailin. Polulla kiemurteli paikoittain paksuja, kiemuraisia kuusen juuria. Ne kulkivat polun pinnalla, levittäytyivät laajalle ja kasvoivat toisen puun juurien lomitse niin, ettei aina tiennyt, minkä puun juuri mikäkin oli.

vanha kuusimetsä, polku, old spruce forest, trail, luonto blogi, nature blog
Polku houkuttelee astumaan kuusimetsään

Peter Wohllebenin kirjassa Puiden salattu elämä kirjoitettiin, kuinka puut viestivät toisilleen juuristonsa avulla, joka muodostaa laajan verkoston eri puuyksilöiden välillä. Kuinka tieto kulkee puulta puulle, paitsi juuriston, myös sienirihmaston ja kemiallisten viestien avulla ilmateitse - hitaasti, mutta kuitenkin. 

Kuinka lajitovereita, sukulaispuita tai ystäväpuita suositaan ja autetaan, ja kuinka joku puu voi olla yksinäinen. Puu, joka ei saa apua keneltäkään, jota kukaan ei varoita tuholaishyönteisistä ja jolle kukaan ei jaa ravinteita, vaikka puu olisi niitä vailla. Ovatkohan nämä kuusipuut kaikki kanssakäymisessä keskenään?

kuusi, juuristo, pintajuuristo, spruce, roots
Vanhalla kuusella on laaja pintajuuristo

Vanha kuusimetsä on yleensä paikkana hämärä. Paksut oksat neulasineen varjostavat paikkaa ympäri vuoden ja paikoitellen sellaisessa metsässä ei kasva  aluskasvillisuutta laisinkaan. Tämä on hoidetumpaa metsää, puita on harvennettu, joten valoa on päässyt maanpinnallekin. Sammalta kasvaa puiden tyvessä ja juurilla, mutta myös ruohikkoa ja risukkoakin. Tämä ei ole kuusimetsä synkimmillään.

kuusimetsä, sammal, sammaleiset kivet, kuuset, spruce forest, moss, mossy stones
Sammal viihtyy hyvin vanhassa kuusimetsässä

Tämän kuusikon ikää en tiedä enkä osaa arvata, mutta kuusen maanpäällinen runko voi elää satoja vuosia. Löysin artikkelin Tiede lehdestä, jossa kerrottiin maailman vanhimmasta kuusesta, jonka runko on iältään 600-vuotias, mutta jonka juuristo on iältään 9 550 vuotta.  Ihmeellistä! 

Maailma on ihmeellinen paikka - ainakin minulle. Kaikkea tällainen vanha pieni kuusikko saakin miettimään.


Suddenly I noticed to stand in front of an old spruce forest. Trees were big and old and I wanted to look at them more closely. The atmosphere was there like in a little primeval forest.

I read the book named The Hidden Life of Trees. It was written by Peter Wohlleben and he told that trees communicate with each other with the help of roots. For excample. The book was really interesting and if you have not read it, read it. It changes your way of thinking of trees and forests.

Have you ever heard how old is the world's oldest spruce tree? It lives in Sweden and it is 600 years old and its roots are 9 550 years old. It is difficult to believe, but it is true.

The world is amazing place, isn't it?

26.11.2017

Ensilumi

Ensilumi satoi, kun synnyin. Suuret, valkoiset hiutaleet leijailivat hiljaa maahan. Äitini kertoi niin. Olen talven lapsi, joulun alla syntynyt.


luminen maisema, lumiset puut, snowy landscape, snowy trees
Luminen luontopolku laidunmaan reunalla.

Lumisade, se ensimmäinen, on aina merkki talven alusta. Se laitetaan muistiin tai merkitään ylös, kuten lehtien puhkeaminen puihin. Kaksi vuoden merkkipaalua: talven alku ja kesän alku. Ja niistä puhutaan.

Lämpötila oli nollassa, ei tuullut laisinkaan, joten märkä lumi peitti kaiken alleen, takertui jokaiseen oksaan ja jokaikiseen korteen. Luntakin satoi niin, että maailma muuttui täysin. Kaikki kuorruttui puhtaan valkoiseksi.

Kuljin aamulla pihan perälle, jossa oli avo-oja - ja sekin näytti taideteokselta. Täydelliseltä sellaisenaan. Kuka olisi uskonut...


Luminen yksityiskohta luonnossa, lumiset kasvit, snowy details in nature
Luminen avo-ojakin voi olla kuin taideteos: täynnä koristeellisia ja koukeroisia muotoja.

Kaikkialla korostuikin nyt muoto, kun väritys ei vienyt huomiota. Luonto oli kuin piirros. Mustavalkoinen.


snowy spruce branches
Lumiset kuusen oksat ovat hyvin koristeellisia

Lähdin seuraavana aamuna luontopolulle eikä siellä ollut käynyt kukaan. En nähnyt ainoatakaan jalanjälkeä, en kädenjälkeä aidan päällä, vaan kaikki oli koskematonta. 


luminen maisema, luminen maalaismaisema, snowy landscape, snowy country scene
Lunta kaikkialla.Oli hauskaa pujotella lumisten oksien, puunrunkojen ja aidan välitse. Olo oli kuin lapsella...

Minulla oli vain hetki aikaa, vain kaksikymmentä minuuttia, piipahtaa paikalla, polun alkupäässä - ja se kannatti.  Paikka oli mykistyttävä. Luonto oli hiiren hiljaa. Yksikään lintu ei laulanut. Yksikään oksa ei värähtänyt. Joen vesi oli kuin peili. Tämä hetki oli kuin vain minua varten.


Lumiset puiden oksat kaartuivat peilityynen joen pinnalle. Mikä rauha kaikesta huokuikaan...

Jos jokin, niin tällainen hetki koskettaa. Tällaisena hetkenä pääsee irti kaikista arjen murheista ja arjen vaatimuksista. Tämä on oma hetki. Ilmainen hetki. Ja jokaisen saavutettavissa. 

Tämä on luonnon lahja sinulle ja minulle, meille jokaiselle.

Ensilumi.


19.11.2017

Salaperäinen metsä ja ohikulkija


Kun astuu polulle, joka vie hämärään metsään, se vie helposti toiseen maailmaan. 

Siinä irtautuu arkielämästä ja -ajatuksista, ja metsä alkaa herkästi elää omaa elämäänsä. Sellaisena kuin lasten satukirjoissa. Sellaisena, jossa asustelee kaikenlaista metsän pikkuväkeä. Ja asuuhan siellä, ihan oikeastikin.



Polku

Voi huomata kuusen kannossa koloja, ikkunoita ja oviaukkoja. Niitä on koko metsä täynnä.


Tässä kolossa voisi asua vaikka metsähiiriperhe

Puissa oksien ja juurten kätköistä kurkistelee yksi jos toinenkin elävä olento. Seuraa piilostaan askeleitasi ja miettii, millä asioilla siellä liikut. Vilistää selkäsi takana toiseen puuhun tai lehahtaa lentoon ja siirtyy kauemmaksi seuraamaan kulkuasi.


Kuusen juuren alla mukava kotipesä tai piilopaikka - kenellä?

Puutkin huojuvat, heiluttelevat oksiaan ja kahisuttavat lehtiään. Kertovat toisilleen kulkijasta, josta eivät voi olla varmoja mitä toinen miettii. Onko kulkija harmiton vai uhka? Häiritseekö metsän rauhaa ja normaalia elämän kulkua?


Suojassa oksien alla on oma maailmansa, mutta tämäkin kanto on muisto ihmisen vierailusta.

Kun kulkija poistuu hämärästä metsästä ja astuu valoisalle metsäniitylle, pellonaukealle tai metsätielle, metsästä kuuluu hiljainen huokaus. Vain ohikulkija... 

Ja ohikulkijakin huoahtaa, kun eteen aukeaa avoin maisema. Ihmisen luoma.



Silmä lepää avoimessa ja valoisassa peltomaisemassa, joka avautuu tiheän ja hämärän metsän reunasta. Se on ihmisen luoma.



12.11.2017

Neljä vuodenaikaa, se on silkkaa taikaa

Ajatella, jos olisi ainainen kesä! Olen kuullut tuon niin monesti, mutta olisiko se  niin hyvä asia? Sittenkään...

Suomen neljä vuodenaikaa kun ovat uskomaton rikkaus. 

Kuinka talvea ja kylmyyttä harmitellaan, mutta kuinka ihanaa on, kun talven jälkeen tulee kevät ja lämmin kesä. Niitä ei odottaisi eikä niistä nauttisi yhtä paljoa ilman pitkää, kylmää ja pimeätä talvea. Kesää ei osaisi arvostaa.


Tuomi kukkii jo toukokuussa. Tämäkin pikkupuu kasvaa aivan luonnonvaraisena joen rannalla. Ja kuinka kauniit kukat siinä onkaan...

Kesällä luonto pursuaa. Kaikki kasvaa ja kukkii. Valoa on yllin kyllin, ylitse oman tarpeen. Vaikka aurinko paistaa vielä, täytyy mennä nukkumaan. Kun aamulla herää, koko luomakunta on jo noussut ylös. Kuka sellaista jaksaa?


Sinisiipi ainakin jaksaa iloita kesästä, tässä niittynätkelmän kukalla.


Kesä on niin täynnä kaikkea, että aika tuntuu rientävän. Kaikkea ei kerkeä millään kokea ja kaikesta ei kerkeä millään nauttia - niin kuin haluaisi.


Kesä kauneimmillaan ja runsaimmillaan Lummelammen ympärillä Jokipuistossa, Kotkassa.

Ja sitten...

Kun kesä on lopuillaan, on aina yhtä haikeata huomata linnut, jotka alkavat muodostaa parvia. Tai huomata syksyn ensimmäiset keltaiset lehdet. Kesän valolle on pakko jättää jäähyväiset. Syksy on tulossa, sen pimeys ja koleus, mutta myös syksyn vanhat ja uudet harrastukset ja koulujen alku.


Syksyisen keltaiset lehdet Vantaanjoen luontopolulla.

Syksyllä alkaa kuitenkin uusi loisto, kun lehtipuut ja pensaat kilpailevat väreillään: vaahteran keltaoranssit lehdet, punatammen ja mongolianvaahteran hehkuvan punaiset lehdet ja pihlajien punaiset marjat ilahduttavat syksyisiä päiviä.


Pihlajan punaiset marjat ilahduttavat sekä ihmisiä että metsän lintuja.

Sitten tulee hetki, jolloin puitten ja pensaiden lehdet ovat tippuneet ja maailma näyttää värittömältä ja ikävältä. Taivas on harmaiden pilvien peitossa ja kosteus ja koleus menee luihin ja ytimiin. Märkä maa imee kaiken valon ja on pimeää.


Loppusyksy on ankein vuodenaika, kun kaikki väriloisto on kadonnut, mutta lunta ei vielä ole.

Ensimmäisiä kirpeitä pakkaspäiviä ja -öitä seuraa uusia ja jossakin vaiheessa sataa lunta. Kaikki valostuu. On ollut synkkää ja pimeätä, mutta lumi heijastaa auringon, kuun ja lamppujen valon ja maailma muuttuu aivan toiseksi. Valon juhla, joulu on tulossa. Pimeimpänä vuodenaikana.


Ensilumi valaisee kaiken ja muuttaa maailman toiseksi.

Vuodenvaihteen jälkeen talven pimeys taittuu ja jo tammikuun lopussa on valoisampaa - ja aurinkokin usein alkaa paistaa. Kylmin talviaika on kuitenkin edessäpäin. Kuten aamulla on aina kylmintä ennen kuin aurinko alkaa lämmittää, niin myös ennen kevään alkua on kaikkein kylmintä, vaikkei onneksi enää pimeintä.


Tämä kevätaurinko jo lämmittää, vaikka järvi onkin vielä jäässä.

Ja kyllä se aurinko alkaa jälleen taas lämmittää ja lumet sulavat, linnut rupeavat laulamaan, pajuihin ilmestyy pajunkissoja, oravat tekevät poikasensa, ensimmäiset krookukset nostavat lumesta versojaan. Ja leskenlehdet kukkivat, nuo kevään pikku auringot!


Oravanpoikasia autallimme katolla, huhtikuun puolivälissä.  Pesä oli rakennettu kattotiilien alle.

Uusi kiertokulku alkaa jälleen. Vuodenaikoihin ei kyllästy koskaan. Aina tuntuu hienolta, kun uusi vuodenaika alkaa. 


Krookukset kukkivat jo huhtikuussa. Se on varma kevään merkki.










5.11.2017

Puutarhani eläimet

En ole koskaan aikaisemmin nähnyt peurojen käyskentelevän niin lähellä kuin puutarhassani. Peurat ovat pieniä, siroja ja kauniita. Mutta kun teen kasvimaan, aitaan sen. Peurat etsiköön ruokansa muualta. Minä vain katselen niitä ja otan valokuvia - jos ehdin.


kauris puutarhassa
Valkohäntäpeura omenatarhassamme

Aikaisemmin hirvien juomareitti joelle kulki tonttimme rajaa pitkin. Naapurin mies kertoi heidän takapihallaan olleen viisi hirveä. Oli harmissaan, kun kivääri oli kotona sisällä eikä silloin ulottuvilla. Hän kuuluu paikalliseen metsästysseuraan.

Karhukin on vieraillut kolmen kilometrin päässä yhden omakotitalon pihalla. Luin siitä lehdestä. Siis melkein meilläkin.

Suden olen takuuvarmasti nähnyt jolkuttavan peltojen poikki kohtisuoraa kohti metsää. Yhden kerran, mutta kuitenkin. Kukaan ei usko minua.

Pupujussit syövät mokomat talvella norjanangervoni, ja nuoret hedelmäpuuni on kaikki pakko suojata ympäri vuoden. Poikaset ovat uskomattoman suloisia ja vikkeliä, mutta en anna periksi. Tiedän, mihin ne talvella pystyvät. Minun puuni ja pensaani.

Oravat kuljettelivat toissa syksynä eristevilloja ympäri pihaa, kunnes naapurin kissa söi kaikki pihan oravat. Häntiä vain löytyi ympäri pihaa. Nyt keväällä jo näkyi uusia poikasia. Yksi nukkui päiväuniaan lintujen ruokintapaikan yläpuolisella oksalla.


Orava puunoksalla
Oravanpoikanen torkkumassa puun oksalla ja nauttimassa auringonlämmöstä

Naapurin kissat ovat vieneet sydämeni, mutta yritän olla niitä liikaa huomioimatta: muuttavat muuten meille. Niin melkein aikaisemmin kävikin, ja se oli todella noloa.

Kettukin kiinnostui kissoista. Toinen kissoista kiipesi puuhun, ja kettu puolen tunnin ajan kierteli kehää puun alla ja oli kuin ei olisi kissaa huomannutkaan. Se yritti olla ovela, mutta ei pystynyt huijaamaan meitä. Otin siitä ikkunan lävitse valokuvia, kettu katseli sitä aikansa ja päätti poistua. Ilman kissapaistia.



Kissa ja kettu
Naapurin kissa ja epäonninen kettu

Fasaaninaaras piti minua vaarattomana, kun kuokin yhtenä keväänä kukkapenkkiäni ja tuli viereeni katsomaan, josko hänellekin riittäisi sieltä syötävää. Se kuvitteli minun nokkivan ruokaa maasta.


Fasaani
Fasaaninaaras

Pieni hömötiainen jäi talvella jalastaan rasvapaakun verkkoon kiinni, ja kun kävin pelastamassa sen, se istui pitkään kämmenelläni ja lepäsi ennen kuin lensi pois. Se oli uskomattoman kevyt ja täytti sydämeni valtavalla lämmöllä.

Kontiaiskanta kasvoi vuosi vuodelta, kunnes se erään talven jälkeen romahti, eikä niitä ole näkynyt vuosikausiin. Naapurissa niitä kuulema on. Kysyivät, onko meillä näkynyt?

Hiiret kiipeävät joka syksy avoullakollemme lämpöä etsimään. Ne on pakko loukuttaa, muuten saavat liian paljon pahaa aikaiseksi. Viime talvena poikani laski lopettaneensa 23 hiirtä.

Talvella ruokintapaikalla pyörii valtava määrä erilaisia lintuja ja muutama oravakin. Minnehän fasaanit ovat kadonneet? Niitä ei ole viime vuosina näkynyt. Aikaisemmin niitä oli paljonkin ruokailemassa...



Lintujen talviruokinta
Talitiaiset talipaakulla

Tällainen määrä elämää omalla pihallamme! Kuinka onnellinen sitä saakaan olla asuessaan haja-asutusalueella, luonto ympärillään...