6.5.2018

Kukkaniitty - mielenmaisemani

Kun määritellään sanaa paratiisi, se useimmiten kuvaillaan kumpuilevana kukkaketona tai -niittynä. Ja sitä mielikuvaa sitten moni yrittääkin siirtää omalle pihalleen, istuttamalla sinne erilaisia kukkasia ja kukkivia pensaita. Enkä ihmettele, sillä kukapa ei haluaisi asua sellaisessa paikassa, paratiisimaisissa olosuhteissa.




Ja vaikka kuinka rakastan puutarhoja, niin jotakin odotan ylitse kaiken: luonnonkukkien kukkimista. Vaikka puutarhakukat ovatkin ihania, niin luonnonkukissa on jotakin erityistä taikaa. Niissä on herkkyyttä. Ne ovat alkuperäisiä, kestäviä ja vaatimattomia.


Kissankellon näkeminen ilahduttaa aina. Vaikka se kasvaisi ojanpientareella kuten tämä yksilö.


Ja mikä on ihanampaa kuin hämärästä metsästä astua aukealle metsä- tai rantaniitylle.  Niitty- ja ketokukat kukkivat, perhoset ja pikkulinnut lentelevät, peltohiiri pujahtaa piiloon ja kettukin hiippailee etäällä etsien jyrsijöitä syötäväkseen. Autojen ääniä ei kuulu eikä asfaltipora jyskytä vieressä.  


Komealupiini, tuo haitallinen vieraslaji, joka levisi naapurin puolelta meillekin.  Olen saanut sen katoamaan leikkaamalla alueen keräävällä ruohonleikkurilla, jotta maa köyhtyisi. Toimii, lupiinit ovat hävinneet ja niittykukat palanneet takaisin. Vaikka kyllä lupiinikin on kukkana kaunis...

Moni muisteleekin haltioituneena näitä kukkaniittykokemuksia. Varsinkin niitä hetkiä, jolloin aurinko paistoi lämpimästi tai kevyt usva leijui niityn yllä aikaisin auringonnousun aikaan. Silloin aika tuntui pysähtyvän. Mitä hetkiä!


Sinisiipi yrittää löytää mettä jo lähes kukkineesta puna-apilasta.

Silmä lepää sellaisessa avarassa maisemassa, joka on osittain ihmisen aikaansaama. Siinä näkyy ihmisen kädenjälki ja siksi paikka tuntuu turvalliselta.  Moni niitty onkin entinen lehmien tai lampaiden laidunmaa, mutta nuo perinne- ja kulttuurimaisemat ovat kovaa vauhtia katoamassa. Kuinka surullista!


Lehmät laitumella eräänä aurinkoisena kesäpäivänä.

Erikseen on tietenkin luonnonniityt, jotka sijaitsevat niin kuivilla tai kosteilla alueilla, että elinolosuhteet puustolle ovat liian haastavat. Tällaisilla paikoilla heinät ja kukat saavat paljon auringonvaloa osakseen, ja lajikevalikoima voi olla hyvinkin runsas. Myös hyönteisten, perhosten ja muiden pölyttäjien osalta puhumattakaan hiiristä, jäniksistä, linnuista ja muista eläimistä. Runsaus luo sen paratiisivaikutelman. Ja helppous, sillä tällaisella paikalla ei kukkien eteen tarvitse itse tehdä mitään.


Hiirenvirna kukkii
Maitohorsma on paitsi komea kukka myös syötävä villiyrtti.
Koiranputki
Karhunputki

Jo lapsena metsä- ja järvenrantaniityllä kävellessäni muistan sen onnen ja hetkessä elämisen tunteen, jonka silloin aina koin. Elin täysin siinä ja nyt. Niin kuin vain voi pieni lapsi tehdä.

 
Lapset osaavat nauttia pienistä asioista ja pienistä hetkistä, kuten mehiläisen touhujen seuraamisesta valkoapilassa.

Ja jos ei luonnonniittyjä tai laidunmaita olekaan kodin lähellä, ei se haittaa. Niinkin arkinen paikka kuin pikkuteiden ojanvarret ovat täynnä niittykukkia kesäaikana. Katseeni etsiytyy joka kesä tähän näkyyn, ja se ilahduttaa mieltäni ihan yhtä lailla kuin hienompikin niitty.


Ojakärsämö on hyvin kuvaava nimi. Se kasvaa usein ojan pientareella.

Viime elokuussa löysin kotini läheisyydestä uuden paikan, rantaniityn. En ollut edes tiennyt sen olemassaolosta. Niitty on ollut aikaisemmin naapurin omistuksessa, mutta kaupunki on ostanut sen ja ympäröivät viljelymaat joku aika sitten. Alue on sen jälkeen alkanut pahasti vesakoitua, muttei onneksi rantaniitty, entinen lehmien laidunmaa. Se on entisensä. 


Rantaniitty eräänä kauniina heinä-elokuun päivänä

Ja siitä rantaniitystä on tullut minulle aarreaitta, jota käyn tutkailemassa aina aika ajoin. Minun paratiisini, ainakin hetken aikaa, kunnes kaupunki löytää paikalle parempaa käyttöä. Sitä ennen aion käyttää jokamiehenoikeuttani ja samoilla siellä luonnonkukkia ja perhosia ihailemassa. Ja aivan ilmaiseksi.

Tee sinäkin niin, etsi mielenmaisemasi ja nauti elämästäsi. Juuri tässä ja nyt, kuin pieni lapsi ikään.



6 kommenttia:

  1. Niityt on ihania. :) Niillä on lapsena juostu perhosten perässä. On siinä jotain taianomaista, kun luonto antaa parastaan siinä juhannuksen korvilla. Kaikki tuoksut ja värit, valoisat illat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuudesta on jäänyt monia hienoja muistoja ja yksi on juuri tuo perhosten perässä juokseminen pitkin niittyjä ja peltoja.
      Luonto todellakin antaa parastaan keskikesällä ja parasta on, että se on vielä edessäpäin. Kesä.

      Poista
  2. Niityllä on kiva käydä katsomassa myös perhosia. Valitettavasti ne kasvavat usein umpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tyynenä ja aurinkoisena päivänä perhosten määrä voi niityllä yllättää. Minutkin yllätti viime elokuun alussa ja kirjoitin siitä postauksen Pikkuperhoset niityllä 11.02.2018.
      Käy lukemassa, jos haluat tietää, kuinka vanhempikin ihminen voi hurahtaa perhosten perässä juoksemiseen :))
      Laidunmaat kasvavat umpeen, jollei niitä laidunnettavia enää ole. Mutta monihan perustanut aivan harrastusmielessä omalle pihalleenkin pienen kukkaniityn tai -kedon juuri perhosten ja hyönteisten iloksi - ja omaksikin. Kulttuuriteko...

      Poista
  3. Kauniita kesäisiä kuvia! Luonnonkukat on ihania. Suloisen herkkiä lämpimän kesäpäivän ilahduttajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksesta :) Minäkin pidän luonnonkukista. Olen kasvattanut niitä siemenistä omaan puutarhaanikin esim. lehtosinilatvaa ja metsäkurjenpolvea. Metsäkurjenpolvi on kaiken lisäksi lempikukkani.

      Poista