Hyvää juhannusta!

Juhannus on keskikesän juhla, valon juhla, sadon ja hedelmällisyyden juhla.

Juhlikaamme siis tulevana perjantaina ja lauantaina sitä, että aurinko on taivaan korkeimmalla kohdalla. Sitä, että päivä on vuoden pisin päivä.

Muinoin juhannusjuhlat pidettiin kevätkylvöjen jälkeen vuoden pisimpänä päivänä ja usein vesistöjen äärellä. Juhlissa nosteltiin maljoja  Ukon kunniaksi, sillä suomalaisessa muinaisuskonnossa Ukko oli paitsi ylijumala myös sateen ja ukkosen jumala. Ja lepytettynä ja tyytyväisenä se antoi sopivasti sadetta viljelyksille. Sitä toivottiin.

Juhannusmaljat keskikesällä - ja kuvaushetkellä satoi ihan oikeasti vettä. Liekö Ukko asialla?!

Mitä enemmän maljoja nosteltiin, sitä parempi sato saatiin. Mitä enemmän rähistiin, sen parempi. Näin uskottiin. Ja melkeinpä itsekin uskon, että suomalaisten perinteinen, runsas juomatapa on tästä uskomuksesta lähtöisin.:)) Voisiko olla?

Juhannuskokkomme vuodelta 2016. Kokko on jo hiipumassa, mutta huomatkaa loistava juhannusilma. Se oli aurinkoinen ja veden pinta oli tyyni.

Juhannus järven rannalla on niin suomalainen yhdistelmä kuin vain voi olla, sillä onhan Suomi tuhansien (188 000) järvien maa. Ja lämpimänä kesäpäivänä, ja toivottavasti juhannuksena on aina sellainen päivä, moni viettääkin aikaansa jonkin järven rannalla. Mökeillä tai omassa kodissaan, jos sattuu vesistöjen äärellä asumaan. 

Veden äärellä on hyvä sitten kaikessa rauhassa saunoa, syödä ja juoda, uida, kalastaa, veneillä tai vain tarkkailla luontoa ja seurailla auringon kulkua taivaalla. Yhdessä läheisten ja ystävien kanssa tai kaikessa rauhassa itsekseen.

Itäsuomalainen järvimaisema juhannusaattona 2007  puolenyönaikaa klo 0.04.

Perheeni ja minä, me vietämme juhannusta puolisoni vanhempien mökillä Itä-Suomessa, rakennamme niemenkärkeen oman kokon ja vietämme sen ympärillä iltaa jutellen sekä syöden ja juoden. Kuulumisia vaihdellen. 

Jälkikäteen lisätty kuva: tänä vuonna eli 2018 juhannus oli poikkeuksellisen tuulinen ja sateinen kaikista toiveista huolimatta. Olimme kahden vaiheilla, poltammeko kokkoa vai emme. Mutta suvun miehet halusivat kokon ja kovalla tuulella se näytti tältä. Kokko paloi raivoisasti suurimmaksi osaksi kokon ulkopuolella, mutta hyvällä hoidolla aivan tuhkaksi asti. Ja jokavuotiset makkarat saatiin paistettua ja syötyä. Juhannus oli pelastettu!

Hauskinta on, että kaikki kynnellä kykenevät sukulaiset tulevat paikalle. Se on hieno perinne, kun monta sukupolvea kohtaa joka vuosi - juhannuksena. Ja siirtää näin juhannusperinnettä tuleville sukupolville.

Juhannuskokko vuodelta 2017. Suvun kokonrakentajat ovat kehittyneet kokon rakentamisessa. Huomaa iso paksu pystypuu, joka on kaivettu maahan ja isoilla kivillä tuettu; sen ympärille on hyvä rakentaa kokko ja se pitää kokon pitkään pystyssä ja kasassa.

Siinä näkee, kuinka elämä jatkuu ihan konkreettisestikin. Omassa suvussakin. Ja suvun pienimpien touhuilua ja iloa onkin hauskaa seurailla. Sillä kesällähän kaikki lisääntyvät, niin eläimet kuin kasvitkin. Ja luonto on poikasia täynnä.

Valokuva yli 20 vuoden takaa. Paikallisen kyläyhdistyksen jokavuotinen juhannuskokkotapahtuma, jossa olimme mukana pitkään koko suvun voimin. Mökkiläisinä. Kokko oli vähän isompi kuin oma kokko mökin rannalla.

Siksihän niitä juhannustaikojakin tehdään. Kerätään kukkia tai yrttejä tyynyn alle, katsellaan kaivoon tai lähteeseen toivona nähdä tulevan puolison kasvot. Nähdä itselle rakas ihminen. Parempi puolisko. Että pääsisi perustamaan oman perheen ja jatkamaan sitä sukua. Tai olemaan vain osa sitä.   

Seitsemän luonnonkukan kimppu tyynyllä: hiirenvirnaa, niittynätkelmää, päivänkakkara tottakai, kissankelloja, heinätähtimöä (takana piilossa), koiranputkea ja nurmitädykettä.

Tulevat puolisot kiinnnostavat enemmän nuorta polvea, vanhempi polvi katsoo mieluummin tulevaa vuotta, tulevaa sato-onnea. Työonnea, sanoisin tänä päivänä, sillä maanviljelijöiden määrä on laskenut merkittävästi menneestä. Oli kyse nuorista tai vanhemmista, katsotaan kuitenkin aina tulevaan. Ja se on tärkeintä. Tulevaisuus.

Juhannuksena sopii olla hieman taikauskoinen, hieman höpsö, eikö totta? Ja se hyväksytään. Ihan kuin menneinä aikoina, muinaisuskontojen aikana. 

Juhannus eli keskikesän juhla on vanha juhla. Tietääkö edes kukaan kuinka vanha?  Perinteet istuvat lujassa, vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen. Ja leikkiä sopii aina. Varsinkin tällaisena juhla-aikana kuten juhannuksena.

Juhannusruusu kukkii yleensä juhannuksen aikaan.

Ja juhannus on todellakin valon juhla, sillä aurinko on taivaalla korkeimmalla kohdallaan joitakin päiviä kunnes sen kiertorata alkaa taas laskea ja päivät lyhentyä. Joulu on toinen valon juhla, vuoden pimeimpänä aikana, mutta silloin valo ei tule luonnosta, auringosta, vaan sydämestä, ja sen valon loihdimme itse sytyttämällä kynttilöitä ja antamalla lahjoja ja aikaa toisillemme.

Mutta nyt on keskikesä ja valoa yllin kyllin, ylitse oman tarpeen kuten niin monesti olen kirjoittanut. Kerätkäämme sitä talteen tulevan talven varalle valoisina ajatuksina mielessämme ja D-vitamiinina ihollamme. Kesä ei lopu juhannukseen, vaikka valon määrä väheneekin. Kesä jatkuu vielä ja lämpimin ajankohta on yleensä vielä edessäpäin.

Hedelmäsatoa odotellessa...

Sillä sato kypsyy vasta tuonnempana ja innolla odotan aikaa, jolloin saan poimia kypsiä hedelmiä hedelmäpuittemme oksilta ja kypsiä marjoja marjapensaistamme. Sillä sato on tänä vuonna runsas.  

Nostakaamme siis malja, nyt tulevana juhannuksena, rakkaudelle ja tulevalle hyvälle sadolle!

Hyvää juhannusta!