22.7.2018

Yllättävä Katariinan Meripuisto

Mitä odotin Katariinan Meripuistolta? Kallioista ja kivistä merenrantaa ja merituulen tuivertamia rantaheiniä. Voiko joku olla enempää väärässä!




Kotkassa sijaitsevassa Katariinan Meripuistosta löytyy kyllä kaikki tuo edellä mainittukin, mutta alue on laaja, 20 hehtaaria, joten sinne on mahdutettu lähes kaikki muukin mahdollinen, mitä vain puistoon voi laittaa. 

Puiston pääsuunnittelija eli kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen, ei selvästikään ole ihminen, jonka mielestä vähemmän on enemmän. Ei, puisto on täynnä erilaisia aktivoivia alueita - koko  perheelle - ja niin paljon kaikkea, ettei muuta ehdi ajatellakaan. Puisto houkuttelee toimimaan! Ja niin sen on tarkoituskin tehdä.

Ensimmäisenä suunnistimme, minä ja mukaani lähtenyt puolisoni, pienelle rakennetulle puistoalueelle, jota kutsuttiin Info-taulussa Salaiseksi puutarhaksi. Ja kuten muuallakin Kotkan lempipuistoissani, täälläkin virtasi vesi ja kiviä oli ripoteltu kaikkialle. Sillä kiviähän ja vettä täällä merenrannalla ja Kotkan saarilla on helposti saatavilla.


Salainen puutarha on kuin pieni keidas meren rannalla.
Siellä oli myös pieniä ylikulkupaikkoja, kaksi kappaletta, joiden ylitse virtasi vesi. Ne olivat yllätys. Pitäisikö niiden yli hypätä vai kastella kenkänsä. Mikä pulma! 

Otanko vauhtia ja hyppään - vai kastelenko kenkäni? Onko kyse jonkinlaisesta symboliikasta, siitä, että salaiseen puutarhaan on vaikea löytää ja päästä? Eihän se olisi muuten salainen...
Toinen "vesieste" polulla

Kaikkialla oli myös massakukkaistutuksia, jotka olivat niin tiheitä, ettei rikkaruohotkaan löydä väliin. Juuri näinhän neuvotaan istutuksia istutettavan. Ei tyhjää tilaa, jossa ei-toivotuilla siemenillä olisi valoa kasvaa ja kehittyä. 


Salaiseen puutarhaan oli istutettu kestäviä kasveja mm. loistosalviaa, joka kestää kuivuuttakin.

Paikalla oli myös pieniä koristepuita. Siistejä käytäviä. Penkkejä siellä ja täällä, joissa voisi istahtaa, ja joissa voisi katsella kukkia ja veden kulkua pikku puroissa ja lammissa, pienessä vesiputouksessakin. Sillä tottakai, jokaisessa "vesi"puistossa  täytyy olla vesiputous, edes pieni. Ainakin Kotkassa. Katariinan Meripuistossa, Jokipuistossa ja Sapokan vesipuistossa.


Tällä penkillä isuessa voi katsella vaikka uutta istutusaluetta tai katsella kauempana näkyvää avaraa maisemaa.

Jatkoimme kävelytietä eteenpäin ja tulimme pienelle lammashaalle. Lampaat olivat viisaampia kuin me ja katsoivat vain parhaammaksi makoilla varjossa ja odottaa ilman viilenemistä iltaa kohti, sillä oli helle, lähes +30 C. 
Aidan reunaan oli laitettu lehteviä oksia ja kirjoitettu lappu, jossa annettin lupa antaa niitä lampaille syötäväksi. Siis aktivointia, puolin ja toisin.


Lampaatkin ymmärtävät keskipäivän siestan merkityksen toisin kuin kuvan ottaja.

Ja mitä näinkään lammashaan jälkeen?  Heiniä heinäseipäillä! Pitäähän niiden lampaiden saada syötävää myöhemminkin. Olipa hauska yllätys! Lampaat ja heinäseipäät olivat hauska pieni kokonaisuus. Muistutus luontaisten merenrantaniittyjen olemassaolosta.


Avaraa ja karua merenrantamaisemaa. Merenrantaniityltä on kerätty ja nostettu heinät talteen seipäille. Keskellä vanha lehtipuu, jonka ympärille oli rakennettu klassinen penkki. Puun vasemmalla puolella rannalla ikivanha tykki, puun takana on Ankkuriluoto ja oikealla puolella lasten kiipeilytelineitä.

Jatkoimme puolisoni kanssa kävelyä rantaa pitkin eteenpäin ja näimme sillan ja ankkuriluodon. Luin, että ankkuriluodolla on virallinen tuhkansirottelupaikka, ja ankkurin luona olikin muistolyhtyjä siistissä rykelmässä - ja muistokirjoitus. "Kun vuodet tulevat täyteen, ohjaan veneeni valoisalle merelle. Tuuli puhaltaa myötäisesti ja pilvettömän taivaan alla unohdun aalloille." Näin runoili Olavi Heino Info-taulussa.


Ankkuri on peräisin 1800-luvun purjelaivasta. Edessä eräänlainen muistolehto lyhtyineen. Takana oleva silta "laulaa" kovassa tuulessa.

Lapsia ja nuoria, nuoria aikuisiakin kiinnosti muistokirjoitusta enemmän kiviltä kiville hyppelehtiminen veden äärellä, minkä ymmärrän täysin. Niin mekin olemme perheenä tehneet, ja poikani olisivat lapsena ollessaan rakastaneet tätä paikkaa. 

Yksi jos toinenkin kiipeili ja hyppi kiveltä kivelle pitkälle merelle päin.

Rantatietä eteenpäin kulkiessamme katse etsiytyi merelle, viipyili ohikulkevissa purje- ja moottoriveneissä. Rantakalliolla oli kokonainen parvi valkoposkihanheja, kunnes ne hetken kuluttua lensivät pois. Nurmikolla hyppi meriharakka. En ollut koskaan nähnyt sellaista aikaisemmin. Taas yksi rasti Bird Life 2018 -haasteeseen.


Merenranta oli kivikkoista.
Huvimaja vapaana. Puistossa on paljon picnic-paikkoja, joissa voi ruokailla. Takana osa Fort Katariinan linnoitusmuuria.

Rannalta löytyi myös pieni lahti, jossa on hiekkapohja. Ison kiven takana vasemmalla nuori nainen otti aurinkoa ja aina välillä heitti veteen palloa, jonka pieni musta koira kävi aina noutamassa. Paikka on koirien uimaranta! Koiran voi nähdä pienenä pisteenä vasemmalla olevan ison kiven oikealla puolella - ja suurennettuna yllä.


Ja polun varrella oli pienvenesatama. Jos olisimme jatkaneet pidemmälle, olisimme lopulta tulleet Sapokan vesipuistoon asti, sillä näiden kahden puiston välillä on kulkuyhteys.


Pienvenesatamassa oli kaikki hyvässä järjestyksessä. Jostakin kuuluu nakutusta ja kolkutusta, joku korjaili jossakin jotakin.

Puolisoni rakastaa vanhoja isoja puita ja hän olikin elementissään, kun saavuimme vanhaan tervaleppälehtoon. Lehto on rauhoitettu jo vuonna 1964 ja edustaa alueen alkuperäistä luontoa. Siksipä paikalla kasvoikin valtavan isoja leppiä, jollaisia emme ole nähneet koskaan.


Tämä polku vei läpi suojellun tervaleppälehdon.


Alkumatkalla oli kolme lintujen ruokintapaikkaakin, jotka ammottivat tyhjyyttään, ja siksihän, luulisin, tämän kesän talitiaiset lennähtivät aivan lähellemme. Meillä ei ollut siemeniä mukanamme, sillä emme osanneet odottaa tällaista, mutta linnut olivat toiveikkaita. 

Puolisoni laittoi puolileikillään sormensa istuinorreksi - ja siihen lennähti pikkulintu istumaan. Uudestaan ja uudestaan. Puolisoni onnella ei ollut rajoja. "Saitko kuvan?" hän kysyi. "Sain, sain. Useammankin." Lintujen ruokkijan on täytynyt olla todella kärsivällinen ja usein paikalla, että on saanut kesytettyä luonnonlinnut näin.


Tämän kesän talitiaispoikanen lennähti yllättäen puolisoni sormelle. Kuka oli opettanut sen?

Jatkoimme eteenpäin ja saavuimme Fort Katariinan puolustusvalleille. Täällä oli sellaista kuin kuvittelinkin. Hyvät näköalat merelle ja alapuolella oleville kallioille. Ja tuuli. Se heilutteli ruohoa ja merenrantaniityn kukkia. Mutta pieni perhonen ei välittänyt siitä, tuulesta, vaan lennähti kukalle imemään mettä. Enkä välittänyt minäkään, tällaisella ilmalla. Ja tällaisella helteellä. Tuuli oli vilvoittavaa ja tervetullutta.


Fort Katariina sijaitsee alueen korkeimmalla kohdalla ja on aikoinaan Venäjän keisarinna Katariina Suuren rakennuttama. Se rakennettiin suojaamaan Pietarin kaupunkia ja Venäjän rajaa yleisestikin.
Pikkuperhonen ei välittänyt kovasta merituulesta, vaan etsi kaikessa rauhassa itselleen syötävää.


Ja pienellä kummulla oli kaksi verkkoriippumattoa vierekkäin. Niissä ei ollut ketään, miksen käynyt kokeilemassa? Hieman levähtämässä ja lepuuttamassa kivistäviä jalkojani, sillä oli tullut jo käveltyä - aivan huomaamatta - paljon.  


Sinisillä riippumatoilla voi maaten katsella sinistä taivasta ja sinistä merta. Ja ajatella sinisiä ajatuksia. Mitähän ne oikein ovat, siniset ajatukset?

Mutta oli vielä niin paljon nähtävää, sillä 20 hehtaariin mahtuu paljon katseltavaa.

Labyrintti!

Näin nuoren perheen kävelevän lähellemme ja perheenisä suuntasi heti kulkunsa labyrintin luokse. Hän kulki ja kulki, kääntyili välillä ja jatkoi matkaansa. Puheli välillä puhelimeensa, mutta käveli kuvion keskustaan, 525 metriä. Sillä niin pitkä oli matka tuossa 25 metrin läpimittaisessa ympyrässä. Ja pieni poikansa tuli jossakin vaiheessa isänsä seuraksi. Lyhyemmällä matkalla, mutta kuitenkin.


Mietiskelylabyrintti on halkaisijaltaan 25 metriä ja sen keskustaan on matkaa 525 metriä. Malli on peräisin ranskalaisen Chartresin katedraalin lattiaan vuosina 1194 - 1220 rakennetusta labyrintistä. Kuusiterälehtinen ruusu kuvion keskellä symboloi henkistä valaistumista.

Labyrintin vieressä oli hauskat pienoismallit Itäisellä Suomenlahdella olleista majakoista. Ne oli aseteltu kivistä tehdylle kuvitteelliselle luodolle tai saarelle. Merelle päin katsottuna ne näyttivät melkein aidoilta. 


Itäisen Suomenlahden majakoista pienoismalleja

Bengtskär-majakan pienoismalli


Näin kesäaikana parasta kaikista on, paitsi tällaiset kauniit ja mielenkiintoiset retket eri kesäkohteisiin, myös pieni jäätelökioski parkkipaikalla. Kioskin edessä oli pitkä jono - ja syystä. Sillä jäätelö maistui tällaisella helteellä ja täytyy myöntää, että meille kahdesti. Kesälomalaisille. 


Aloitimme kierroksen Salaisesta puutarhasta ja lopetimme sen sinne. Sillä se on aivan parkkipaikan lähellä. Jos aikaa ei ole paljoa, Salaisessa puutarhassa kerkeää aina käymään.

Luin netistä, että puisto ei ole vielä edes aivan valmis, vaan keskeneräinen. Mutta se on keskeneräisenäkin hieno. Ei olekaan ihme, että Tasavallan Presidentti on myöntänyt Kotkan kaupunkipuutarhuri Heikki Laaksoselle puutarhaneuvoksen arvonimen. Mielestäni hän on ansainnut sen. Elämäntyöstään, joka tuottaa iloa niin monille ihmisille.

Ja tässäkin esittelyssä on vain pieni osa siitä, mitä puisto pitää sisällään.




2 kommenttia:

  1. Tuttu ja hieno paikka, vaikka muutamaan viime vuoteen en ole juurikaan käynyt. Lampaat on tämän vuoden uusi juttu, enkä ole niitä vielä nähnyt. Se pieni hiekkainen lahti siinä pienvenesataman ja tervaleppälehdon läheisyydessä on koirien uimaranta. Ihmisten uimaranta (Mansikkalahti) on pienvenesatamasta eteenpäin Sapokan suuntaan. Katariinan Meripuistossakin on kyllä uimapaikka siellä parkkipaikan suunnalla. Ennen noista polkujen yli menevistä puroista pääsi kyllä kuivin jaloin kiviä pitkin yli, ehkä sekin on jostakin syystä muuttunut. Täytyisikin itsekin taas joku päivä käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedoista, Pihan vuosi! Hiekkainen lahti oli todellakin koirien uimaranta, sillä näin nuoren naisen heittävän palloa veteen ja pienen koiran noutavan sen. En ole koiraihminen, joten asiayhteys ei heti tullut mieleeni. Laitoin postaukseen siitä nyt valokuvankin.
      Lisäsin myös valokuvan toisesta polun yli menevästä purosta. Ei niissä mitään erityisiä turvallisen oloisia astinkiviä ollut. Ei se minua haitannut, ihmettelin vain. Suurempi ongelma oli sadettimet, jotka kaikki olivat yhtä aikaa päällä. Vesisuihkuja sai ihan tosissaan väistellä.
      Meripuisto oli minulle aivan uusi paikka ja uusi kokemus,joten kiitos informoivista kommenteistasi.<3 Oppia ikä kaikki...

      Poista