17.7.2018

Yrttipuutarha Redutti


Istuin penkillä kaikessa rauhassa, paikalla ei ollut ketään muuta. Olin Yrttipuutarha Redutissa, Kotkassa, ja ympärillä sekä tuoksui huumaavalta että näytti uskomattomalta.




Kävin viime kesänä tutustumassa Kotkan puistoihin Helsingin seudun kesäyliopiston retkellä, mutta retkipäivän aikana oli niin paljon nähtävää, ettei kohteisiin ehtinyt kovinkaan perusteellisesti tutustua. Joten päätin käydä tänä kesänä kolme-neljä mielipuistoani yksitellen lävitse aivan itsekseni. Vain minä ja vanha kamerani. Kaikessa rauhassa.


Kullankeltaiset kehäkukat varastivat kaiken huomioni.

Päiväksi valikoitui lämmin päivä, sillä sellaisen retkipäivän kuuluu olla. Aluksi aurinko paistoi vain hivenen pilven takaa, mutta lopulta näkyi jopa sinistä taivasta.

Säätila vaikuttaa mielialaan ja sitä kautta tapaan katsella ympäristöä, havainnoida yksityiskohtia. Ja minä pidän pienistä yksityiskohdista. Niistä, jotka niin helposti jäävät huomiotta. 


Mäkikuisman kukat ovat pieni, mutta niistä saa tehtyä uutetta, joka parantaa mielialaa. Mäkikuismatabletteja saa Suomessa vain apteekeista itsepalvelutuotteena, mutta ulkomailla luontaistuotekaupoista aivan yleisesti.

Pidän siitä, että voin kierrellä kohdettani ja etsiä hyviä kuvakulmia. Parasta kuvakulmaa, sillä kauneus on yleensä katsojan silmissä. Samasta kohteesta kun saa tunnelmaltaan niin monenlaisia kuvia, kaikkea ruman ja kauniin väliltä. Arkisen asiallisesta tunnelmallisen mystiseen.


Vasemmalla takana kasvaa tarharaunioyrttiä, pinkit isot kukat keskellä ovat tarhasalkoruusuja, sen edessä ja oikalla puolella violettia laventelia, oikealla edessä keltaisia ryhmäsamettikukkia. Ja aivan takana, muurin edessä, on hyönteishotelli.
Komean näköinen tarhasalkoruusu kukassa.

Mutta yrttipuutarha Redutti on kohteena erityinen. Se sijaitsee vanhassa linnoituksessa, jonka on rakennuttanut Venäjän keisarinna Katariina Suuri  1700-luvun lopulla Pietarin kaupungin suojaksi. Joten on helppoa siirtyä mielessään ajasta taaksepäin luostareiden ja linnojen vanhoihin yrttitarhoihin. Ja parasta onkin, että linnoitukseen voidaankin rakentaa tänä päivänä tällainen yrttipuutarha vain koristeeksi ja ihmisten iloksi - aseiden ja tykkien sijaan.
Kuva on otettu Kotkan kaupungin INFO-taulusta. Eli kohdassa A kasvaa  monivuotisia yrttejä, kohdassa B yksivuotisia, B2 sipulikasveja, kohdassa C talvenarat yrtit, kohdassa D on minttukasvit ja kohdassa E ja F on rohdoskasvit. Kaikki hyvässä järjestyksessä.

Kun kaikki rakennusaineet ovat hyvistä materiaaleista, pohjapiirustus on hyvin suunniteltu ja hoitotaso yhtä korkea kuin täällä Kotkassa, lopputulos on hyvin visuaalinen ja miellyttävä.


Hehkuvan punainen pensaskrassi kasvaa punaisten kirsikoiden alla.

Keskeisillä paikoilla Yrttipuutarhassa kasvoi neljä kirsikkapuuta. Voi vain kuvitella, kuinka kauniita ne ovat keväällä kukkiessaan. Ja kauniita ne ovat nytkin, kun punaiset kirsikat pilkistävät puiden lehtien välistä. Ja kirsikoita oli paljon!

Yrttipuutarha ja kasvimaakin voi olla kaunis, mieltä ilostuttava. Sellaisessa paikassa mieli lepää ja alkaa hyräilyttämään, vaikka aika kuluisikin rikkaruohoja kitkiessä ja kasveja kastellessa. Hyvinhoidettu yrttipuutarha palkitsee tekijänsä ja omistajansa - ja vierailijatkin. Kuten nyt.


Edessä korkeata tarharaunioyrttiä. Mutta huomaa, käytävällä ei ole lehden lehteä. Paikka on tavattoman hyvin hoidettu.
Tarharaunioyrtti läheltä katsottuna.

Aloin kulkea järjestelmällisesti käytävia pitkin eteenpäin pysähdellen jokaisen istutusaltaan viereen ja tutkien kasveja kasvi ja siitä kertova nimikyltti kerrallaan. Katselin ja otin valokuvia. Ja mietin, mikä yrtti sopisi omalle pihallenikin. Kun sen yrttitarhan joku päivä sitten perustan.


Japaninminttua
Maarianverijuuri
Hauskan näköistä punaluppiota.

Ennen vanhaanhan luostareiden yrttitarhat ja kasvimaat toimivat esikuvina muille. Jakoivat saamaansa tietoa toisille. Ja niin teen minäkin nyt...nimittäin otan sitä tietoa vastaan, mitä muut ovat täällä eteeni tuoneet ja rakentaneet. Ja jaan sitä tietoa nyt itsekin eteenpäin.


Keltaiset kukat vasemmalla kuuluvat pensasväriherneelle.
Ihastuin ikihyväksi sikurin kukan vaaleansiniseen väriin...
Ja täytyyhän jokaisessa yrttitarhassa kasvaa laventelia!
Kadotin tämän yrtin nimen, mutta lisään sen jälkikäteen kunhan löydän sen taas...


 Ja mikä on edes yrtti? Mitä se käsite pitää sisällään?
"Yrtit ovat aromaattisten kasvien osia, joita käytetään tuoreina tai kuivattuina mausteena, juomien aineksena, rohdoksena tai kosmeettisissa valmisteissa." Näin sanoo Wikipedia. 



Kaiken keskellä on lintujen kivinen juoma-allas. Sen takana näkyy sisääntuloaukko.
Kun kiertelin kasvilavojen luona, paikalle pyöräili pari koululaista. Hetken ympäriinsä kierreltyään, he jättivät tällaisen muovisen (n.6-7 cm) korin, jonka sisällä oli pienen pieni muovinen tiikeri, lintujan juoma-altaan reunalle. Ja lähtivät pois. Tunnin kuluttua se oli kadonnut. Oliko se jokin leikki? Olen lukenut jostakin aarteenetsintäleikistä...
Ja aikamoista aarteenetsintää näiden kasvienkin tunnistaminen on, vaikka kukkien alla selvästi on nimikyltti. Mutta ihan kaikista kylteistä ei tullut otettua valokuvaa... eikä yrttikirjassanikaan ollut läheskään kaikkien yrttien kuvia. On ostettava toinenkin kirja...


On vasta ensimmäinen vaihe oppia tunnistamaan kasvi ja aivan toinen asia oppia käyttämään sitä hyödykseen. Eli pitkä matka on vielä edessäpäin - ja näitä oppimismatkoja on paljon. Ja hyvä niin...


2 kommenttia:

  1. On tuo hieno paikka (niinkuin muutkin Kotkan puistot). Muutamaan kertaan olen itsekin käynyt. Tuollaisesta lasten leikistä en ole vielä kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa kuulla sinustakin!:) Kävin joku aika sitten sivuillasi ja vähän ihmettelin hiljaiseloasi. Mietin, onko jotakin sattunut...
      Huomenna olen menossa Kotkaan uudestaan tutkimaan paria muuta puistoa, joista sitten teen omat postaukset. Puistot ovat niin hienoja, että haluan itsekin tutustua niihin tarkemmin...

      Poista