 |
| Nämä krookukset kukkivat varhain joka kevät, monesti vielä lumen keskeltäkin. Kuva otettu eilen, 30.03.2019. |
Kun toinen vahtii intohimoisesti säätiedotuksia ja lapioi lumia talon viereltä kauemmaksi, odottaa kuumeisesti lehtien tulemista puihin ja kokee jokaisen lumihiutaleen takatalveksi, minun ei tarvitse "osallistua" kevääntuloon laisinkaan.
 |
| Ehkä kaikkein kauneinta keväällä on juuri puhjenneet, vaalean vihreät lehdet puissa. Puolisoni on ainakin sitä mieltä. |
Mutta itse olen vielä kuin puoliunessa, kuin vasta havahtunut aamuun, jolloin vielä loikoilen vällyjen alla lämpimässä ja nautin olostani. Talvipesässäni ja talvinunillani.
Silmänraosta näen kyllä auringonsäteiden leikittelevän verhoissa, kuulen linnun laulua. Tajuntaan virtaa yhä enemmän ja enemmän ääniä ja kuvia ulkomaailmasta, jotka herättävät mielenkiintoani.
Näen, kuinka lumi sulaa, kuinka vesi tippuu räystäältä - ja auringon, joka nousee joka aamu aikaisemmin ja aikaisemmin ja laskee mailleen yhä myöhemmin.
Ja ne auringonsäteet sulattavat lopulta sen jäätyneen maan, ja se alkaa tuoksua. Maaperälle, mullalle puutarhassani. Tiesitkö, että tuoksut ohjaavat ihmisten käyttäytymistä paljon enemmän kuin uskommekaan? Vaikkemme sitä tietoisesti huomaakaan.
Minut se saa kuitenkin lopulta hyppäämään sängystä ylos ja astumaan ulos ovesta.
Ulkona näen, kuinka joutsenet lentävät talon ylitse ja laskeutuvat naapurin pelloille. Niin kauaksi tiestä turvaan, etten saa niistä edes kunnon valokuvia. Ja pihallamme ruokintapaikalla on peippouros, kertoi puolisoni. Kevät totisesti on tulossa! Aikainen vielä, mutta kevät kuitenkin.
 |
| Joutsenia keväällä pellolla. Ja muitakin muuttolintuja. |
Aivan huomaamatta huomaan seisovani kukkapenkkien vierellä katselemassa elonmerkkejä, niitä pienen pieniä piippoja, lehtiä ja nuppuja. Katselen, kuinka kasvien varret venyvät, seuraan kasvun ihmettä. Ja lopulta, kun ensimmäiset kukat aukeavat, ne lumikellot ja krookukset, jokin minussakin herää eloon. Vielä hetki - ja tulee kesä!
 |
| Lumikellot uhmaavat kylmää ja lunta. Siitä nimi. |
Silloin minä astun mukaan kuvioihin, sitten kesällä. Sitten, kun puissa on lehdet ja puolisoni rauhoittuu. Silloin minä alan katsella ympärilleni ja nauttia kesän täyteydestä. Ja syksyllä syysväreitä. Jossakin vaiheessa odotan ensilunta ja nautin täysin siemauksin taas talvesta.
Kunnes tulee taas kevät, silloin puolisoni alkaa jälleen seurailla säitä ja luontoa. Ja minä nukun talviuntani. Myöhään aamuun, myöhään loppukevääseen. Kunnes kesä alkaa...
 | |
| Tämä terttuselja kasvaa joen varressa ja kukki jo varhain keväällä, toukokuussa. Onko toukokuu kevättä vai kesää? |
Tällaistako elämä pitkässä avioliitossa on? Kahdesta on tullut yksi. Jaamme jopa vuodenajat keskenämme...
Osuvia kommentteja! Ja muuten, ihminen muuttuu. Minä olin nuorempana miehesi kaltainen. Kunnes päätin että nautin talvesta enkä haikaile kevään perään. Tulee se sieltä hermoilemattakin...ja muuttuu onneksi aika äkkiä kesäksi👌
VastaaPoistaTuo hermoileminen on juuri oikea sana kuvaamaan tilannetta. Mietinkin, josko on kyse täydellisestä väsymisestä talven pimeyteen ja kylmyyteen. Ja kun valoa ja lämpöä on lopulta näköpiirissä, maltti ei tahdo riittää enää sen odottamiseen. Joka vuosi sanon puolisolleni, että kesä tulee - joka ikinen vuosi. Mutta hyvä tietää, että muutos on mahdollista!:) Olenkin talvella houkutellut häntä ulos nauttimaan kauniista talvisista maisemista, hän kun on paljon maantien päällä työnsä vuoksi, jolloin näkee helposti vain ne talven negatiiviset puolet.
PoistaOlipa kiva postaus. :) Meillä mies haikailee jo kalavesien perään, kävi itse asiassa eilen jo vähän virvelöimässä rannalta, ja on käynyt aiemminkin tänä vuonna. Itse taas odotan ensimmäistä tulppaanin nuppua kuin kuuta nousevaa, seuraan innolla joka päivä, kuinka tulppaanit ovat kasvaneet. Mutta silti molemmat nauroimme aamulla, että joulu on tullut takaisin, kun katsoimme ikkunasta ulos. Satoi lunta. Itse olen kyllä ehkä eniten just kevät- ja syksyihminen, jokin siinä alkamisessa ja loppumisessa puhuttelee. Miehestä en oikein tiedä, pitää kysyä, mitä mieltä hän on, mikä on mieluisinta aikaa.
VastaaPoistaTiistaina vein mieheni katsomaan Myllykosken kuohuvia kevätkoskia. Siellä vastaan tuli kaksi miestä, jolla toisella oli virveli mukana. Eli kalamiehet ovat liikkeellä heti kun mahdollista, kuten miehesikin. Appiukkoni oli kalamies; kalastaminen nollasi pään, hän kun oli työnsä puolesta hyvin kiireinen ja ns. aina töissä.
PoistaTaidat pitää muutoksista, kun pidät syksystä ja keväästä! Mutta olethan hyvin luova, se selittää paljon...:) Lempivuodenaikani on syysruskan ja ensilumen aika, enkä koe niitä luopumisen aikana, vaan uuden alkuna: harrastukset ja aikoinaan koulu - ja myöhemmin kaikenmaailman mielenkiintoiset kurssit alkavat silloin.
Tämäpä oli kiva postaus :) Hyvää pohdintaa. Pystyn jotenkin kummassa samaistumaan täysin puolisosi mielentilaan näin keväisin. Pidän kyllä myös kunnon talvesta ja alkusyksystäkin, jos säät suosivat ja on kaunis ruska. Loppusyksy on vain kaiken kivan loppumista, sään kylmenemistä, vettä, räntää, loskaa, pimeyttä ja harmaata... Yöks! Hassua, mutta keväällä vesi, loska ja kurakelit ei haittaa yhtään niin paljoa. Ehkä se johtuu lisääntyneestä valosta ja tulevan kasvukauden lähenemisestä. Hyvä kuitenkin, että on erilaisia ihmisiä, niin ei ole koko Suomi masentunut samaan aikaan vuodesta :D Aurinkoista sunnuntaita!
VastaaPoistaTuo on niin hauska juttu, että keväällä ei loskat ja kurat haittaa toisin kuin syksyllä.:DD Eli kyse on siitä - kuten sanoit - mitä on edessäpäin. Voi teitä!
PoistaKesällä on kesäjutut ja talvella talvijutut. Talvella laitetaan kaikki valot päälle ja takkaan tuli - ja vietetään aikaa mukavien talviharrastusten parissa. Kesällä taas möyritään ulkona puutarhassa yömyöhään asti. Onneksi meitä on moneksi ja hyvä niin...
Meillä lumi tuli aamulla vetenä eli loppulumetkin sulavat nyt kovaa vauhtia. Puolisoa ei saa nyt sisälle laisinkaan, pilkkoo puita ulkona aivan onnessaan. Puita, joilla minä sitä takkaa sitten talvella lämmitän.:)
Ihanasti kirjoitit. Tehän täydennätte toisianne puolisosi kanssa luonnon havainnoinnissa! Kiitos upeista kuvista, miten hyvin ne täydensivätkään tekstin.
VastaaPoistaKiitos Sirpa!:) Sillä, että voi katsella maailmaa kaksin, erilaisin silmin, on puolensa: näkee enemmän. Ja se on aina hyvä asia.
Poista