Linnunlaulua puutarhassamme

Linnuilla alkaa olla kevättä rinnassa. Ja miksei olisi, sillä valonmäärä on lisääntynyt, aurinkokin paistaa ja lämmittää jo. Titityy ja muukin sirkutus kuuluu kaikkialla ja lintulaudalla käy kuhina. 

Sinitiainen laulaa täysin palkein.

Se ilahduttaa minua ja saa vaivihkaan odottamaan jo kevättä ja kesää. Aikaa, jolloin kaikkialla näkyy ja kuuluu elämä, kun luomakunta valmistautuu lisääntymään kaikilla rintamilla.

Talitiainen ruokintapaikalla.

Suosikkilintujani ovatkin tiaiset, nuo touhukkaat ja iloiset lintulautojen ilahduttajat talviaikaan. Kesällä on niin paljon muitakin lintuja, etelästä muuttaneita, että tiaiset tuntuvat silloin hukkuvan kaiken sen muun lintupaljouden keskelle. Muttei se haittaa. Kun syksy tulee ja muutolinnut lähtevät kohti lämpimämpiä maita, tiaiset ottavat taas ykköspaikan lintumaailmassani. 

Sinitiainen ja pyrstötiaiset ruokailevat täydessä sovussa talipaakulla.

Pyrstötiainen on parvilintu ja todella suloisen näköinen. Yleensä niitä on viisikin lintua kerralla ruokintapaikalla.

Pihallamme vierailee ja asustelee tali-, sini- ja kuusitiaisia, yksi hömö- ja töytötiainen sekä parvi pyrstötiaisia. Kaikki ne sulassa sovussa ruokailevat talipaakuilla ja lintulaudoillamme. Niitä on hauska seurata. 

Hömötiainen lintulaudalla.

Tämä töyhtötiainen on äänekäs ja rohkea pikkulintu. Se ei paljoa pelännyt minua.

Kun pari vuotta sitten oli Miljoona linnunpönttöä -kampanja, innostuin minäkin. Sinä keväänä ripustin kuusi pikkulinnun pönttöä ja syksyllä neljä lisää. Olin tyytyväinen itseeni. 

Jokin muukin oli.

Käpytikka nimittäin alkoi nakutella reikää varaston päädyn pöntön sisääntuloaukon yläpuolelle. En tykännyt siitä yhtään! Löysin metallilevyjä, jotka ruuvasimme puolisoni kanssa ison reiän alun päälle. Kun tyytyväisenä katselimme työmme tulosta, emme vielä tienneet, että tikka katseli touhujamme metsän kätköstä.

Pihamme käpytikka tarkkailee touhujamme. Meillä on osittain yhteinen reviiri.

Se suuttui vimmatusti! Tikka lensi kuusen latvaan, tuijotti meitä ja alkoi piipittää kiukkuisesti: piip, piip, piip! Ei ollut epäilystäkään, että sitä harmitti ja paljon.

Sitten alkoi tapahtua.

Kun kerran olimme tuhonneet sen pönttöprojektin, se alkoi nakutella reikiä kuuden eri pöntön reiän yläpuolelle. Yhtäaikaa. Mitä ihmettä se oikein halusi? Pöntöissä ei ollut enää munia eikä poikasia syksyllä, mutta voisiko se olla harmissaan, ettei sille ollut ripustettu omaa pönttöä kun kerran kaikille pikkulinnuillekin oli? Se oli  sentään asustellut ja elellyt tontillamme jo vuosien ajan.

Käpytikkamme on talipaakulla tuttu näky. Ja muuallakin, sillä tontillamme on lahopuita ja muuta tikalle mieluista materiaalia.

Mietin asiaa. 

Lopulta menin kauppaan ja ostin kaksi kottaraispöntöä, jotka ripustimme tonttimme laidalle. Sinne mahtuu tikkakin menemään talvisuojaan syysmyrskyillä ja talvipakkasilla, jos se niin haluaa. Tiedä, mitä tikka ajatteli, mutta pikkulintujen pönttöjen tuhoaminen loppui siihen paikkaan.

Linnunpönttösota välillämme on ohi ja rauha maassa. Nyt on juomatauon aika..

Viime kesä oli harvinaisen helteinen ja heinäkuussa yllättäen huomasin, ettei pihallamme ollut paljoakaan hyönteisiä. Ajattelin sen johtuvan harvinaisen kuivasta ja lämpimästä kesästä, mutta sitten aloin miettiä. 

Voiko ötököttömyys johtua myös linnuista? Sillä luin, että yksi pesye voi tarvita  jopa 10 000 - 20 000 hyönteistä, ötökkää tai toukkaa ruoakseen. Kerropa se ainakin 11:sta, sillä joka pöntössämme pesittiin. Myös pensaikoissa oli lintujen tekemiä omia pesiä.

Huolestuin.

Pikkuvarpuspariskunta oli ensimmäisten joukossa talipaakullamme, jonka olin puolittanut. Niiden pesästä löytyi syksyllä kaksi kuollutta poikasta eli ruoasta ja/tai juomasta oli ollut pulaa.

Kävin kaupasta ostamassa yhden talipaakun ja laitoin sen lintujenruokintapaikallemme aivan koemielessä. Sinne ilmestyi heti syöjiä mm.  pikkuvarpusia ja punarinta, peippospariskunta - ja valtava parvi kottaraisia poikasineen.

Kottaraisia tuli iso parvi poikasineen yhden talipaakun luokse. Rasva hupeni hetkessä, sillä poikasilla oli nälkä. Ja ne olivat yhtä suuria kuin vanhempansakin.

Yleensä keväällä linnut kaikkoavat ihan itsekseen ruokintapaikalta, vaikka siellä olisi syötävääkin, koska luonnosta löytyy jotakin paljon parempaa. Nyt tilanne oli ilmeisesti keskellä kesää toinen. Linnuilla oli paitsi nälkä myös jano. 

Tällä kottaraisella oli kaksi ruokittavaa, joillakin kolme-neljä. Luin, että kottaraisten poikasille tuodaan ruokaa noin 1000 kertaa päivässä ja molemmat vanhemmat ruokkivat niitä.

Kuivan kesän vuoksi tiedotusvälineissäkin kehoitettiin tarjoamaan linnuille ja  metsän eläimille vettä pihamailla ja puutarhoissa. Joten minäkin, kun puutarhassamme ei ole lampia eikä muitakaan vesielementtejä. Linnut ja oravat löysivät vesiastiat heti.

Tässä mustarastasnaaras. Kun yksi lintu uskaltautui juoma-altaalle, kaikki muutkin tulivat. Välillä altaalla oli ruuhkaa ja linnut jonottivat omaa vuoroaan.

Kävin viime kesänä Kultarannan puutarhassa Naantalissa ja siellä oli jokin taidenäyttely. Mieleeni jäi varsinkin yksi patsas, joka erityisesti puhutteli minua. 

Patsas oli tehty ruostumattomasta teräksestä ja se oli nimeltään Mummo ja ystävät. Siinä vanha nainen ruokki  lintuystäviään ja mietin sitä katoessani, että tuollainenko minustakin vanhana joskus tulee. 

En tiedä vielä varmasti, mitä ajattelisin tuosta asiasta. Olisiko se hyvä vai paha asia? Mitä mieltä sinä olet?

Veikko Haukkavaaran teräsveistos, Mummo ja ystävät, Grandmother with friends, 1976.