Talousmetsä, puisto vai kantopuutarha - siinäpä pulma

Meillä puutarha on laajentunut samaa vauhtia kuin puita on tontilta kaadettu polttopuiksi. Olen jopa ajatellut, että saisimme polttopuut lopun ikäämme 1 ha:n tontiltamme. Jos olisimme järkeviä.

Mutta olenko minä niin järkevä? 

Sillä se järkevä ja taloudellinen puoleni, mutta toisaalta taas se uutta luova ja jalat irti maasta oleva ihmispuoleni, taistelevat minussa jatkuvasti keskenään. Koko ajan. 

Kumpi puoli voittaa?

Tonttimme korkein ja vanhin mänty alapihallamme pienen metsikkömme reunassa. Tästä saisi ison pinon polttopuita tai sahautettua pinon suoria lautoja, mutta kuka tätä haluaisi kaataa? Emme me ainakaan, ja niinpä se on saanut jäädä paikoilleen.

Olen aina pitänyt puistoista, niiden avaruudesta ja vanhoista puista siellä. Vanhat puut herättävät minussa luontaista kunnioitusta ja niistä uhkuu jotain selittämätöntä voimaa. 

Sellainen, puistometsä, olisi mahdollista saada kasvatettua omalle pihallekin, kun jättäisin ne kaikkein suurimmat, kauneimmat ja vanhimmat puut paikoilleen. Kuka niitä haluaisikaan kaataa sen jälkeen, kun on lukenut Puitten salattu elämä -kirjan? 

Se tarkoittaisi sitä, että kaataisimme vain ne pienemmät ja mitättömämmät puut polttopuiksi. Ne, jotka kasvaessaan tuottaisivat myöhemmin tulevaisuudessa enemmän sitä poltettavaa puumassaa. 

Ei kuulosta järkevältä. Siis puulämmityksemme kannalta... Polttopuut loppuisivat tuota menoa ennen aikojaan.

Pienen metsikkömme reunassa kuuset ovat saaneet kasvaa valossa, ja siksipä oksat kasvavat aivan maata myöten.Tämän kuusen alla olevalla penkillä voi kaikessa rauhassa istua pienellä vesisateellakin eikä kastu. Tällä kuusella on paikka sydämessäni. Ja tämän kuusen ja sen vieressä olevan leikkimökin takana on kasa sammaloituneita kantoja ja puunkappaleita, joille olisi kohta käyttöä.

Mutta entä jos  laittaisin pieneen metsikköömme vielä kantopuutarhankin. Sillä kantoja on, sammaleisia ja puoliksi lahonneita. Onpa sammaleisia ja myöskin kuivuneita puunrungon kappaleitakin. Juuri niitä, joista olen puolisolleni monesti valittanut, että ne tekevät tontistamme epäsiistin. Heittänyt niitä pikkuhiljaa nuotioon risunpolton yhteydessä. Ja nyt, niille voisi ollakin käyttöä. 

Voi tätä elämää!!!

Ison kuusen ja leikkimökin takana on alue, jonne on jäänyt kantoja yms.lahoamaan pitkäksi aikaa. Kaunis ja koristeellinen kannon osa, eikö totta? Miksen ole sitä aikaisemmin huomannut...

Nyt olisikin aivan hyväksyttyä sijoitella niitä metsikköömme, koristella niillä polkujen reunoja ja risteysalueita siellä. Niitä polkuja, joita olen pikkuhiljaa suunnitellut sinne.  Materiaalia löytyisi siis hyvin ihan omalta tontiltamme.

Tämä kuusikin on joskus kaadettu polttopuuksi. Se on lämmittänyt perhettäni kylminä talvipäivinä ja öinä. Nyt siitä on vain sammaleinen kanto jäljellä. Se, kanto, on kaunis sellaisenaan.Siinä on sammaleet ja kaikki - aivan valmiina.

Mikä lie juuren kappale, mutta sen koristeellinen muoto voisi ilahduttaa vielä pitkään. Metsäpolun reunalla. Ja saniaisiakin kasvaa ympärillä, aivan valmiina.

Ja tänä päivänä, kun puhutaan paljon kuluttamisen hillitsemisestä, niin onhan kantojen ja puunrunkojen kierrättäminen oman puutarhan koristeena jo kierrätysteko. 

Luinkin, että kannot toimivat myös pitkäaikaisena typpivarastona ja niiden nosto maasta köyhdyttäisi maaperää.

Ne siis lisäisivät luonnon monimuotoisuutta, vaikka meidän tapauksessamme tätä "monimuotoisuutta" vain siirrettäisiin paikasta toiseen. Mikä sopisikaan paremmin puutarhan uudeksi alueeksi kuin kantopuutarha tulevaan pikku puistometsikköömme metsäpolkujen reunoille. 

Pikku metsikkömme reunalla puut ovat saaneet kasvaa valossa ja ne ovat tuuheita. Mutta täällä keskellä puusto on kasvanut niin tiheästi, ettei aluskasvillisuuskaan ole päässyt kasvamaan. Vaikka kuivuneita kuusenrankoja on revitty kaksin käsin jo monen vuoden aikana. 
Tältä alueelta on varaa kaataa puita, sillä nämä eivät ole kauniita "puistopuita". Pääpolku kulkisi tästä keskeltä, alkaen oikealta ja kiemurrellen vasemmalle ja jälleen oikealla kohti valoa, kohti puutarhaamme.

Keskellä tiheätä metsikköä rungot ovat täynnä ohuita kuivuneita oksia ja vihreä latvusto on korkealla.

Tarkoitus ei ole rakentaa kantopuutarhaa suurella rahalla, vaan tehdä alueesta hyvin luonnonmukainen. Sellainen metsäpuistopuutarha, jossa olisi polkuja, koristeellisia kantoja ja luonnonvaraista aluskasvillisuutta. 

Ja se taas vaatii harvennusta, jotta valo pääsisi maanpinnalle asti. Olenkin jo kauan haaveillut, että mustikan- ja puolukanvarvut, joita täällä kasvaa luonnostaan, pääsisivät leviämään tälle alueelle. Myös saniaisia kasvaa täällä luonnostaan. Mikäs sen parempia kasveja kantopuutarhaankin...

Avonaisemmilla alueillamme kasvaa paljon varpuja. Marjoja ei ole paljoa, joko paikka on liian hämärä tai linnut syövät ne lähes kaikki...

Kävin katsomassa Lohjalla sijaitsevan Arboretum Magnolian kantopuutarhan kuvia netissä, ja siellä oli kantojen ja kasvien alustoille levitetty antiikinpunaista koristekatetta - ja olihan se näyttävän näköistä. Punainen toi vähän väriä noihin kantoasetelmiin. Katso vaikka tästä.

Kävin myös katsomassa Prinssi Charlesin Highgrove Housen kantopuutarhan kuvia Pinterestistä, voit katsoa noita kuvia täältä. Tuosta linkistä löytyy kuvia kantopuutarhasta vähän isommassa mittakaavassa tehdystä puutarhasta.

Vaikka itselläni on tarkoitus tehdä aika lailla vaatimattomampi puisto-kantopuutarha-talousmetsä -kokonaisuus tuolle pienelle metsiköllemme, aina voi katsella kuvia puutarhoista, joihin on panostettu enemmän. Idea se on pienikin idea ja kaikkea on hyvä muutenkin soveltaa vastaamaan paremmin omia tarpeita. 

Kantopuutarhalla on puolensa. Ainakin linnut ja maaperän pikkueliöt tykkäävät. Käpytikkammekin olisi varmasti riemuissaan, sillä sen nakuttelun jälkiä löytyy tonttimme kannoista ja puista alvariinsa jo nytkin.

Puupinon päältä on käpytikkammekin hyvä katsella, löytyisiköhän sitä lahopuuta lähistöltä.

Nyt kun kaikkialla kirjoitetaan ja varoitetaan ilmastonmuutoksesta, luin Tekniikka ja talouslehdestä, että metsään jätetyt kannot hillitsevät sitä. 

Miten se on muka mahdollista?

Kannoista vapautuu niiden pitkän lahoamisajan takia hiiltä tasaisesti koko lahoamisprosessin aikana, kun taas jos kantoja käytetään bioenergiana eli poltetaan, hiili vapautuu ilmakehään välittömästi. 

Kaiken maailman kantopuutarhat ovatkin varsinaisia ekotekoja. 

Käpytikkakin sen tietää, että lahopuusta löytyy syötävää pitkäksi aikaa. Vuodesta toiseen.

Ja minä kun olen heittänyt niitä aina nuotioon risuja polttamisen yhteydessä ja ollut tyytyväinen, kun olen saanut taas vähän pihaa siivottua. Tuhkat olen levitellyt sitten pensaiden alle tai kukkapenkkeihin lannoitteeksi.

Voi minua...

Mutta monenlaista mielipidettä löytyy asiasta. Siis tuosta ilmastonmuutoksesta, metsien hakkuista ja hiilinielusta. Asiaa ei ole selvästi helppo ymmärtää. Suurin ongelma ja kiista tuntuu olevan aika, jonka aikana muutos parempaan täytyy tapahtua.

Mutta sen tiedän, ettei kantopuutarhasta ole haittaa kenellekään. 

Vai onko?

Tässä haapakasa odottamassa pilkkomista, takana näyttää olevan pienempiä raitapöllejä.
Nämä puut on jo poltettu takassa toissa talvena.